sama henkilö? Molemmilla on se itsekäs asenne, että heidän pyhille mailleen ovat ilkeät suomenkieliset tulleet eikä suomenkielisiä tietenkään pidä mitenkään huomioida, vaan paikannimet oltava ruotsiksi ja kaksikielisyys säilytettävä ikuisesti, vaikka ei olisi yhtään ruotsinkielistäkään. Molemmat etsivät historiasta juuri heidän svekomanialleen sopivimman ajankohdan ja haluavat pysäyttää ajan siihen hetkeen. Esim. Ahvenanmaalla aiemmin asuneita suomenkielisiä ei tule huomioida, vaan ainoastaan siitä ajasta eteenpäin, kun siellä on asunut ruotsinkielisiä. Mutta taas pääkaupunkiseudulla ei missään tapauksessa voida huomioida nykyisiä kielisuhteita, vaan kaksikielistä pitää kaiken olla vaikka ruotsinkielisten määrä mitataan muutamissa prosenteissa.
Onko Ankdam ja Seppä
seppäankka
5134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oma epäilykseni on, että Seppä on tämän jakauteen persoonallisuuden asiallinen ja älykäs puoli, joka pyrkii kikkailemalla vetämään keskustelua harhapoluille. Ankka taas on tällainen vähän asiattomampi suomi24:n imagoon sopivampi persoona.
Ja ennen kuin Ankka haastaa minut oikeuteen kunnianloukkaksesta (siitä että olisin väittänyt häntä vähemmän älykkääksi), niin korjaan Sepän luonnehdinnan osalta "älykäs puoli" -> "älykköpuoli", eli sellaiseksi näsäviisastelevaksi tarkoitin.
Mielestäni se "seppä" muistuttaa Rautalapiota. Samanlaista sivulauseisiin tarttumista ja siten asian sivuraiteelle viemistä molemmat harjoittavat. Tarkoituksenaan sekoittaa ja hämärtää koko keskustelu. Molemmat harrastavat myös kysymyksellä vastaamista ja saivartelua.
En edes tiedä kuka "Seppä" on, tai siis tiedän että hän kirjoittelee Hesarissa koska olen sitä täällä aiemmin kysynyt mutta en tiedä mitä hän kirjoittelee. En seuraa Hesarin keskusteluja enkä ole ikinä sinne kirjoittanut mitään joten se siitä, en siis ole "Seppä" ja vaikka olisinkin .. niin sou?
Eikös se ole niin, että jakautuneet persoonallisuudet eivät tiedä toistensa olemassa olosta...?