Itävalta on jo kaksissa vaaleissa näyttänyt mallia Euroopan maille ja osoittanut, että suunnanmuutos maahanmuuttopolitiikassa on mahdollista kansan tahdon voimalla. Sen voiman edessä rappeutunut valtaeliitti on voimaton.
Suomi kuuluu tulevaisuudessa myös edelläkävijävaltioihin. Ensi vaaleissa 2011 perussuomalaisten ennustettu vaalivoitto ei varsinaisesti vielä nosta meitä Itävallan rinnalle, mutta suunta on jo annettu ja sitä seuraavissa ek-vaaleissa 2015 asiain tila lienee jo kaikille selvä, sillä nyt saatava noste valaa uskoa kansaan.
Suomi saattaa todellakin olla jo seuraava Itävallan tielle lähtenyt maa ellei sitten joku muu EU-valtio pidä vaaleja ennen ja kiilaa väliin. Se tosin nostaisi entisestään Suomessakin uskoa muutokseen ja kartuttaisi perussuomalaisten kannatuslukuja. Kun ensin yksi, sitten toinen ja kolmas EU-maa sanoo ei maahanmuuttovirralle, se vetää lopulta kaikki muutkin samaan imuun.
Tunnelinpäässä näkyy valoa. Pohjola ja Eurooppa pelastuu sittenkin. Suurin kiitos kuuluu Itävallan kansalle joka on toiminut suunnannäyttäjänä meille kaikille.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Itävallasta tulisi mielestäsi ottaa mallia ? Tarkoitatko edesmenneen puoluejohtaja Haiderin antamaa mallia ? Itävallan poliisi tutkii, kuinka paljon Haider onnistui pimittämään lahjuksia omille tileilleen. Lahjustutkimukset ulottuvat ainakin ylikansalliseen Bayer yhtiöön. Et ilmeisesti näe tällaisen toiminnan olevan mitenkään moraalisesti arveluttavaa ?
Rikos on rikos tekipä sen kuka tahansa. Joka puolueesta niin varmasti Itävallassa kuin täällä Suomessakin löytyy lainrikkojia. Tuollaisella yhden yksilön tekemällä vilpillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mihin suuntaan Eurooppa ja sen sadat miljoonat kansalaiset kulkevat. Hayder teki hyvän työn luotsatessaan Itävallan parempaan suuntaan. Siitä Suomen ja kaikkien Euroopan maiden on hyvä ottaa oppia. Kyse ei ole mistään äärioikeistolaisuudesta, vaan siitä että maahanmuutolle saadaan stoppi ja suunta ulos. Suomi suomalaisille, Itävalta itävaltalaisille, Eurooppa eurooppalaisille.
Olen samaa mieltä, että rikollinen on rikollinen. Mielestäsi Itävallan suunta on oikea, sen tulee taas tulevaisuus näyttämään.