Olen taas anoreksian viemänä. Olen 168 cm pitkä ja painan 42-43 kg välillä, vaihtelee päivittäin.
Olen sairastanut jo 4 vuotta anoreksiaa ja niistä 3 vuotta on ollut kaikkein vaikeinta aikaa. Noin vuosi sitten olin osasto hoidossa, kun painoin enää vain 37 kg ja sain nostettua sitä 43 kg, kun pääsin taas kotiin. Kaikki meni ihan hyvin kotona söin jokaisen aterian niinkuin pitääkin ja kävin päivittäin lenkillä. Painoani tarkkailtiin terkkarilla viikoittain, eikä siinä tapahtunut suurempia muutoksia suuntaan tai toiseen. Ajan myötä, kun uskalsin syödä rohkeammin ja monipuolisesti sain joulun jälkeen painon 46 kg. Säikähdin aluksi hieman tulosta ja se tippui taas 45 kg. Sanotaanko, että huhti-toukokuussa alkoi anoreksia taas ottamaan kovemman otteen ja aloin jättämään jokaiselta aterialta jotakin pois. Nykyään se on mennyt jo niin pitkälle, että syön päivässä vain yhden lämpimän aterian ja iltapalan, joka on aina sama eli mysliä ja hunajaa ja omena. En vaan enää oikein nää itseäni kovinkaan laihana, kun katson itseäni peilistä monta kertaa päivässä ja nostelen paitaani ja katson mahaani. Perjantaina on käynti lääkärillä ja hieman jännittää, mitä se sanoo, kun paino on tippunut. Vanhempani ovat huolissaan minusta, mutta eivät hekään osaa auttaa. Tukihenkilöäni osasto jaksolta en ole aikoihin tavannut ja olen sanonut, että kaikki on hyvin. Tulen hulluksi itseni kanssa. Asiat täytyy saada muuttumaan ennen koulun alkua. Menen nimittäin lukioon. Entä onko anoreksia niin vallannut pääni ja ajatukseni, etten nää, kuin lihavan itseni peilistä, vaikka paino on ihan toista?
Olen sairastanut jo 4 vuotta anoreksiaa ja niistä 3 vuotta on ollut kaikkein vaikeinta aikaa. Noin vuosi sitten olin osasto hoidossa, kun painoin enää vain 37 kg ja sain nostettua sitä 43 kg, kun pääsin taas kotiin. Kaikki meni ihan hyvin kotona söin jokaisen aterian niinkuin pitääkin ja kävin päivittäin lenkillä. Painoani tarkkailtiin terkkarilla viikoittain, eikä siinä tapahtunut suurempia muutoksia suuntaan tai toiseen. Ajan myötä, kun uskalsin syödä rohkeammin ja monipuolisesti sain joulun jälkeen painon 46 kg. Säikähdin aluksi hieman tulosta ja se tippui taas 45 kg. Sanotaanko, että huhti-toukokuussa alkoi anoreksia taas ottamaan kovemman otteen ja aloin jättämään jokaiselta aterialta jotakin pois. Nykyään se on mennyt jo niin pitkälle, että syön päivässä vain yhden lämpimän aterian ja iltapalan, joka on aina sama eli mysliä ja hunajaa ja omena. En vaan enää oikein nää itseäni kovinkaan laihana, kun katson itseäni peilistä monta kertaa päivässä ja nostelen paitaani ja katson mahaani. Perjantaina on käynti lääkärillä ja hieman jännittää, mitä se sanoo, kun paino on tippunut. Vanhempani ovat huolissaan minusta, mutta eivät hekään osaa auttaa. Tukihenkilöäni osasto jaksolta en ole aikoihin tavannut ja olen sanonut, että kaikki on hyvin. Tulen hulluksi itseni kanssa. Asiat täytyy saada muuttumaan ennen koulun alkua. Menen nimittäin lukioon. Entä onko anoreksia niin vallannut pääni ja ajatukseni, etten nää, kuin lihavan itseni peilistä, vaikka paino on ihan toista?
Vastaukset 3
Vanhimmat
En osaa oikein sanoa mitään kauhean kattavaa tähän keskusteluun, muuta kun että olet ihan hirveän hirveän laiha, ja anoreksia tuntuu tosiaan taas vallanneen sun ajatukset. Et vaan näe itseäsi semmoisena kun oikeasti olet. Kehoidentiteetti persiillään ja näin, kyllähän tää sairaus vaikuttaa ajatuksiin. Tarvitset apua ja pian, toivottavasti ne siellä lääkärissä osaa sua auttaa. Ethän haluu enää vajota tähän suohon, ethän?
Tsemppiä.
En todellakaan halua kokea enää sitä helvettiä, mutta en vaan pysty aloittamaan parantumista. Tarvin hiukan enemmän rohkaisua!
Minkälainen rohkaisu tuohon auttaa? Olen yrittänyt vaikka mitä ja mikään ei tunnu auttavan. Tiedän toki, että anorektikon ajatus saattaa kiepauttaa hyvääkin tarkoittavat rohkaisut päälaelleen. Ja varon kaikkea puhettani.