Hässäkä

HÄSSÄKKÄ

Asui saarella seitsemän viisasta miestä, pätevää ja hienoa, tyhmä ei joukosta kukaan,
tahtoi oivan hässäkän laatia, ja laittaa siihen kukin tietons’, taitons’ mukaan.
Vaan mistä malli, tieto, taito; hässäkän aidon ois ken nähnyt näillä main?
Kun hiileen puhallettiin yhteen: se tehdään, tai sellaista ei oo lain!
Ensimmäinen, kirvesmies ol’ Pirkka, taisi niksin, tiesi mielen
kera piilukirveen, sarvipäisen vasaran ja taltankielen,
tuo rakentaja aitan, ladon, monen hirsitalon,
kaatoi koivun, teki reiän kylkeen
Toinen, lihamestari ol’ Oiva, vakaa, yksin luottanut ei Niksi-Pirkkaan,
mietti pitkään, aivotyön teki kovan, sitt’ sai oivalluksen kirkkaan,
hän hioi suun leikkaavaksi veitsen, sai terään parhaan kiillon,
kohotti veitsen, piirsi ylös, alas, reiän päälle lisäs viillon!
Mies kolmas, metsästäjä Matti, lyhyt, paksu, karvapehko naaman peitti,
ampui metsästä ketun, nylki käsin pelkin, joutolihat maahan heitti.
Tää Matti, mies ol’ vahva, ruoja, niin vahvoja on vain harvat,
nahasta ketun ympärille reiän, viillon, laittoi karvat!
Neljäs mies, Viljo, vaatturi ol’ reiluin, mutt’ ulkonäkö rosvon, tai varkaan,
kätköistänsä sametin kaivoi, ei huonoa, ei, vaan kankaan ihan parhaan,
kun mies tuo oli reilu, rehellisin, teoitansa puhtain ja mitä suorin,
sametin monin taiten taitteli, ja teki siitä hässäkkään vuorin!
Vaan viides ol’ kalastaja Kalle, uurrenaama, jo vanha kyllin, ja tuttu meren,
savustaja siian, turskan maksan. Ties herkun, kun leipääns’ lisäs veren,
ol’ puhurin, viiman, kylmän tuntenut hän tuulen, sekä myrskyn rajun,
hailin pyysi, perkas, viel’ suolas, antoi siitä sille sen vahvan hajun!
Sai vuoron mies kuudes, Antti, suuri kooltaan, pyöreä, harras, ammatiltaan pappi,
saarnamies ol’ kova, jos katui, synnit hän anteeks’ antoi, hän kylällä ol’ iso tappi,
vaan kaavultansa, naamaltansa, kuin perisynti, tai paholainen, piru, musta,
melko pitkän hän tovin mietti, sitten lausui: ”Tuon läpi voisi vaikka kusta!”
Tuli seitsemäs, tuo merimies Eino, ol’ ruma, rampa, likainen ja köyhä,
vaan mies älykäs, viisas varmaan ol’ hänkin, eikä puhe ollut löyhä,
ajateltu oli pitkään, oikein tarkkaan: ”Hyvin tää voisi olla vaikka nutttu,
mut’ koska mä tätä hässin, asia on ihan selvä; ei tää ainakaan hassu ole hattu!”

Ensio Olut
kylkeen arella seitsemän viisasta miestä, pätevää ja hienoa, tyhmä ei joukosta kukaan,
tahtoi oivan hässäkän laatia, ja laittaa siihen kukin tietons’, taitons’ mukaan.
Vaan mistä malli, tieto, taito; hässäkän aidon ois ken nähnyt näillä main?
Kun hiileen puhallettiin yhteen: se tehdään, tai sellaista ei oo lain!
Ensimmäinen, kirvesmies ol’ Pirkka, taisi niksin, tiesi mielen
kera piilukirveen, sarvipäisen vasaran ja taltankielen,
tuo rakentaja aitan, ladon, monen hirsitalon,
kaatoi koivun, teki reiän kylkeen
Toinen, lihamestari ol’ Oiva, vakaa, yksin luottanut ei Niksi-Pirkkaan,
mietti pitkään, aivotyön teki kovan, sitt’ sai oivalluksen kirkkaan,
hän hioi suun leikkaavaksi veitsen, sai terään parhaan kiillon,
kohotti veitsen, piirsi ylös, alas, reiän päälle lisäs viillon!
Mies kolmas, metsästäjä Matti, lyhyt, paksu, karvapehko naaman peitti,
ampui metsästä ketun, nylki käsin pelkin, joutolihat maahan heitti.
Tää Matti, mies ol’ vahva, ruoja, niin vahvoja on vain harvat,
nahasta ketun ympärille reiän, viillon, laittoi karvat!
Neljäs mies, Viljo, vaatturi ol’ reiluin, mutt’ ulkonäkö rosvon, tai varkaan,
kätköistänsä sametin kaivoi, ei huonoa, ei, vaan kankaan ihan parhaan,
kun mies tuo oli reilu, rehellisin, teoitansa puhtain ja mitä suorin,
sametin monin taiten taitteli, ja teki siitä hässäkkään vuorin!
Vaan viides ol’ kalastaja Kalle, uurrenaama, jo vanha kyllin, ja tuttu meren,
savustaja siian, turskan maksan. Ties herkun, kun leipääns’ lisäs veren,
ol’ puhurin, viiman, kylmän tuntenut hän tuulen, sekä myrskyn rajun,
hailin pyysi, perkas, viel’ suolas, antoi siitä sille sen vahvan hajun!
Sai vuoron mies kuudes, Antti, suuri kooltaan, pyöreä, harras, ammatiltaan pappi,
saarnamies ol’ kova, jos katui, synnit hän anteeks’ antoi, hän kylällä ol’ iso tappi,
vaan kaavultansa, naamaltansa, kuin perisynti, tai paholainen, piru, musta,
melko pitkän hän tovin mietti, sitten lausui: ”Tuon läpi voisi vaikka kusta!”
Tuli seitsemäs, tuo merimies Eino, ol’ ruma, rampa, likainen ja köyhä,
vaan mies älykäs, viisas varmaan ol’ hänkin, eikä puhe ollut löyhä,
ajateltu oli pitkään, oikein tarkkaan: ”Hyvin tää voisi olla vaikka nutttu,
mut’ koska mä tätä hässin, asia on ihan selvä; ei tää ainakaan hassu ole hattu!”