Halon mummo

Rahalla sai tuollaisen tuhniskon. mm SAK / Ay-liikkeen varat.
Varat jotka kerätty työssäkävijöiltä ns jäsenmaksuina.

Itä-Saksan kyttäyspoliisin Stasin kokoama ns. Rosenholz-aineisto sisältää tiedot monista suomalaisista maanpettureista.

Aineisto on luovutettu Suomen valtiolle, mutta jostain ihmeellisestä syystä se ei ilmesty julkisuuteen ei siis niin millään. Luulisi Suomen viranomaisia kiinnostavan saattaa maanpetturit oikeuteen ja saamaan asianmukaiset tuomiot. Etenkin, kun monet näistä luopioista ovat luultavasti edelleen valtion turvallisuuden kannalta keskeisissä tehtävissä.

Selkärangaton maanpetturi ja valtion turvallisuus, todella huono yhdistelmä.

Onkohan EU:ssa mitään kerrankin järkevää ja käyttökelpoista lakia, jonka avulla esimerkiksi minä voisin täysin yksityisenä henkilönä pyytää Saksan hallitusta auttamaan asiassa ja luovuttamaan kopiot Rosenholz-aineistosta esimerkiksi jollekin Suomalaiselle sananvapausjärjestölle?

Käsittämätöntä ja häpeällistä touhua tuon aineiston pimittäminen. Suomettumisen likapyykkiä on ilmeisesti sellainen läjä, ettei sitä haluta edes ruveta pesemään. Halosen vaitonaisuus 70-luvun touhuistaan ja Lipposen ärähtelyt Tiitisen listasta puhuvat omaa kieltään. Eipä silti, löytyy tuosta materiaalista maanpettureita varmasti muistakin puolueista kuin demareista.
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tästäkö me sille maksamme kauhean palkkion?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


presidenttinä kirjoitti:

Rahalla sai tuollaisen tuhniskon. mm SAK / Ay-liikkeen varat.
Varat jotka kerätty työssäkävijöiltä ns jäsenmaksuina.

Itä-Saksan kyttäyspoliisin Stasin kokoama ns. Rosenholz-aineisto sisältää tiedot monista suomalaisista maanpettureista.

Aineisto on luovutettu Suomen valtiolle, mutta jostain ihmeellisestä syystä se ei ilmesty julkisuuteen ei siis niin millään. Luulisi Suomen viranomaisia kiinnostavan saattaa maanpetturit oikeuteen ja saamaan asianmukaiset tuomiot. Etenkin, kun monet näistä luopioista ovat luultavasti edelleen valtion turvallisuuden kannalta keskeisissä tehtävissä.

Selkärangaton maanpetturi ja valtion turvallisuus, todella huono yhdistelmä.

Onkohan EU:ssa mitään kerrankin järkevää ja käyttökelpoista lakia, jonka avulla esimerkiksi minä voisin täysin yksityisenä henkilönä pyytää Saksan hallitusta auttamaan asiassa ja luovuttamaan kopiot Rosenholz-aineistosta esimerkiksi jollekin Suomalaiselle sananvapausjärjestölle?

Käsittämätöntä ja häpeällistä touhua tuon aineiston pimittäminen. Suomettumisen likapyykkiä on ilmeisesti sellainen läjä, ettei sitä haluta edes ruveta pesemään. Halosen vaitonaisuus 70-luvun touhuistaan ja Lipposen ärähtelyt Tiitisen listasta puhuvat omaa kieltään. Eipä silti, löytyy tuosta materiaalista maanpettureita varmasti muistakin puolueista kuin demareista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu