Olen yliopiston politiikan tutkijana Joensuussa ja pitkään jo ihmetellyt,miksei keskusta aate vetoa älykkäisiin ihmisiin.Politiikot keskustassa ovat sellaisia runnojia,väkisin asioiden läpiviejiä ja pääsääntöisesti lyhyellä aikavälillä kotiinpäin vetäviä henkilöitä.Älyllisiä politiikkoja ja johtajia ei puolueessa ole.Tyhmyys on myös oikeasti ollut vahvasti esillä puolueessa,kuten Eino Uusitalo,Matti Ruokola,Seppo Kääriäinen,Olavi j Mattila,Sirkka-Liisa anttila ja muutamia muita.
Olli Rehniä keskustalaiset pitää älykkäänä,mutta Olli on maalaistollo,joka on ajettu puolueen mandaatilla asemaan,jota ei hallitse tai ei tiedä,miten oikeasti toimia.Turkin EU:n jäseneksi ajaminen oli hyvä näyttö älykkyydestäOlli Rehn on itseasiaasa yhtä tyhmä,kuin edeltäjänsä Erkki Liikanen.varmasti tämä tulee olemaan suurin syy keskustan kaatumiseen jatkossa.Kahdella palilla istuminen on rankkaa jo älykkäällekin,saati keskustan se ajaa alas.
Olli Rehniä keskustalaiset pitää älykkäänä,mutta Olli on maalaistollo,joka on ajettu puolueen mandaatilla asemaan,jota ei hallitse tai ei tiedä,miten oikeasti toimia.Turkin EU:n jäseneksi ajaminen oli hyvä näyttö älykkyydestäOlli Rehn on itseasiaasa yhtä tyhmä,kuin edeltäjänsä Erkki Liikanen.varmasti tämä tulee olemaan suurin syy keskustan kaatumiseen jatkossa.Kahdella palilla istuminen on rankkaa jo älykkäällekin,saati keskustan se ajaa alas.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jokainen dosentti osaa kirjoittaa edes jokseenkin virheetöntä suomea. Sen lisäksi yliopiston tutkijan ajatukset eivät pärskähtele epämääräisinä ysköksinä kuten sinulla. Ota siis lääkkeesi ja käy.
Emäntä 56. ;))))
Keskustan historian tähän mennessä älykkäin politiikko on KGB kenraali Viktor Vladimirov.
Albert Einsteinkin kärsi lukihäiriöstä.
Ei se alenna silti hänen ajatustensa arvoa.
Matti Ruokola ei kärsinyt lukihäiriöstä, mutta se ei välttämättä tee hänen ajatuksistaan, vaikka hän olisi kieliopillisesti ne oikein kirjoittanut, muuta kuin kekkosmaisen perseen nuolijan.
ollut koskaan älykkäitä poliitikkoja?
Nythän on niin, että sekä keskustalaisia että älykkäitä ihmisiä on monenlaisia. Saattaa olla yksinkertaisesti niinkin, etteivät kaikki älykkäät yksinkertaisesti ymmärrä keskustalaisuutta. Joillekin keskustalaisuus saattaa on kuin funktion muutosnopeus. Eihän senkään laskeminen hevin onnistu, jos on kaava hukassa.
Suomessa oppiarvon voi suorittaa melkein kuka tahansa,mutta se ei tee henkilöstä vielä älykästä.Valtiotieteen maisterin papereilla on aika vaikea hakea oikeita töitä ja tohtorin hatunkin voi väitellä,niinkuin Väyrynen,mutta onko jalasmökin väitöskirjalla jotain arvoa?
Maailmassa on aina olut johtajia,jotka eivät ole kovin älyllisiä.Isoillakin mailla noita riittää.Itänaapuriin,niitä on mahtunut paljon ja Bush nuorempikaan ollut kauhean älyllinen johtaja.syistä,joita minä en tiedä keskustapuolue ei,kuitenkaan vedä älyllisiä politiikkoja puoleensa tai johtuuko se kannattajakunnasta.Aika monet saitin kirjoitukset keskustalaisilta kertovat heidän älyllisyydestään.Älyllisen ihmisen ero on myös melkein aina,että hän osaa kyseenalaistaa muiden ehdotuksia ja tekoja.Keskustassa noita idioottimaisia tekoja noilla politiikoilla on enemmän,kuin muilla puolueilla yhteensä.Tekijöinä HaavistoJuhantalo,Väyrynen,Kääriäinen,uusitalo,kaikkonen ja pitkä liuta muita.,kuitenkin suurin osa keskustalaisista sokeasti luottaa ja uskoo heihin.Älyllistäkö?
Löytyy sentään sinunlainen vähemmän TOLLO arvostelemaan:))))
Emme onnittele ÄITIÄSI !
Oliko Matti Ruokola keskustan älykkö?Lukenut mies kuulemma!
Otamme osaa Joesuussa näkyy pelkkä rajan läheisyys vaikuttavan :))))))))))))
Viisaat ei sinunlaistasi tekstiä tänne kirjoittele.
- kyselet noin höpsöjä. Katselepa kepulaisten esiintymistä täällä! Voisiko sellainen vedota älykkäisiin ihmisiin? Vitsiksi varmaan tarkoititkin kysymyksesi.
Minusta keskustalainen älykkö on ehdottomasti Eino Uusitalo.Hän olimyös charmantti politiikko ja Einolla oli mukava hymy.Hyvät suhteet Kekkoseen ja vahva itsenäinen ajattelu ja päättelykyky.Hän pystyi lukemaan Kekkosen ajatuksia,kun UKK eli taas Lepikontorpassa ja paskoi housuihinsa.Kekkosen sairaus oli edennyt,nnin pitkälle,ettei UKK ollut tiennyt ympärillään olevasta elämästä,enään mitää,mutta Eino Uusitalo pystyi vielä lukemaan hänen ajatukset ja välitti viestin mauno Koivistolle.Uusiatalo on minun suosikkini keskustan todelliseksi itellektuelliksi isolla Iillä.