Päätin viimein tänne kirjoittaa, koska en mielelläni puhu vanhemmille, koska he alkavat hössöttään ja siitähän se riemu repeää. Mutta voi olla, että jo tämän asian kirjoittaminen helpottaa oloani, hieman.
Valmistuin siinä 1.5 kuukautta sitten lähihoitajaksi ja kävin ihan upealla loma matkalla, ennen valmistumista. Mutta nyt on alkanut mennä asiat huonompaa suuntaan, kun tulin tähän ns. arkeen. Seuraan uutisia aika aktiivisesti ja tuntuu selvästi hampaan kiristelyä suussa, kun lukee Suomen valtion ideoita ja varsinkin siitä, kun köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu. Ja samalla pitäisi alkaa jo eläke rahaa säästämään, hakeutua liittoon, yrittää selvitä jollakin rahalla mitä saa keikka töistä nyt... Alkaa jo hieman tympiä, kun muutenkaan ei ole vakinnaista paikkaa, vaan keikkaa. Mikä on ihan hyvä aloitus...
Olen ollut se hyvä kuuntelijä ystävieni kohdalla ja tukenut ystävääni, kun tällä tuli avioero ja kaikkea... Mutta loppupeleissä, kuka kuuntelee minua? Tuttuja ja kavereita riittää, mutta loppu peleissä minua alkaa ärsyttään puhua heille, koska heillä menee niin hyvin, että he alkavat jankuttamaan lääkärille menosta. No, jos tulee lääkäriin meno, niin siitähän tulee sairasloma ja sairasloma tietää sitten vähemmän rahaa ja olo pahenee pahenemistaan. Ja sitten ei jaksa enää elää... Että ei kiitos. Ja vanhemmiltani en voi tukea pyytää, koska heilläkin on tiukka rahatilanne, hyvä, että jäävät juuri ja juuri plussalle. Ja sukulaisissa on vaan ahneita ihmisiä.
Olen tullut aika paljon siihen tulokseen, ettei elämällä ole enää mitään tarjottavaa minulle. En todellakaan jaksa alkaa seurustelemaan. (sori, mutta suomalaiset miehet, jota olen tavannut ovat todellisia idiootteja!) haluaisin harrastaa, mutta mistä revin muutaman kympin, että voisin harrastaa esim. jousi-ammuntaa tai punttisalilla käymistä.
Nykyään tuijotan kattoa kohti ja toivon, että elämäni päättyisi. Mitä tässä enää tekemään, on työtä, ammatti ja kissakin on, sekä asunto... Ja loppupeleissä kaikesta... Kaikes tunnun jäävän aika paljonkin miinukselle, varsinkin jos haluan nautti elämästä, niin pitäisi olla rahaa...
En tiedä olisiko osa syynä myös kouluni, missä yksi opettaja oli narsisti luonteinen ihminen, joka vaati kaikesta täydellisyyttä, vihasi minua, koska uskalsin sanoa vastaan ja kommentoida asiaa... Sekä hän hyökkäsi kahta luokkakaveriani kohtaan, koska nämä kaveerasivat kanssani. Vai olisiko myös yksi syy se, että yhdessä työharjoittelupaikassa ohjaajani ei antanut 15 viikon aikana, yhtään positiivista palautetta... Liekö nuo koulun asiat nyt painavat mieltäni.
Myös peruskoulussani kiusaajani pärjäävät selvästi paremmin nykyään kuin minä... Todellakin reilua, että olen saanu kärsiä kaikkea, ja koulukiusaajani, opettajani ja ohjaajani... He pärjäävät paremmin, koska jaksavat kiusata... Tervetuloa siis todellisuuten.
Eipä tässä pahemmin jaksa elää, kun kaikki on vastassa nyt...
Valmistuin siinä 1.5 kuukautta sitten lähihoitajaksi ja kävin ihan upealla loma matkalla, ennen valmistumista. Mutta nyt on alkanut mennä asiat huonompaa suuntaan, kun tulin tähän ns. arkeen. Seuraan uutisia aika aktiivisesti ja tuntuu selvästi hampaan kiristelyä suussa, kun lukee Suomen valtion ideoita ja varsinkin siitä, kun köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu. Ja samalla pitäisi alkaa jo eläke rahaa säästämään, hakeutua liittoon, yrittää selvitä jollakin rahalla mitä saa keikka töistä nyt... Alkaa jo hieman tympiä, kun muutenkaan ei ole vakinnaista paikkaa, vaan keikkaa. Mikä on ihan hyvä aloitus...
Olen ollut se hyvä kuuntelijä ystävieni kohdalla ja tukenut ystävääni, kun tällä tuli avioero ja kaikkea... Mutta loppupeleissä, kuka kuuntelee minua? Tuttuja ja kavereita riittää, mutta loppu peleissä minua alkaa ärsyttään puhua heille, koska heillä menee niin hyvin, että he alkavat jankuttamaan lääkärille menosta. No, jos tulee lääkäriin meno, niin siitähän tulee sairasloma ja sairasloma tietää sitten vähemmän rahaa ja olo pahenee pahenemistaan. Ja sitten ei jaksa enää elää... Että ei kiitos. Ja vanhemmiltani en voi tukea pyytää, koska heilläkin on tiukka rahatilanne, hyvä, että jäävät juuri ja juuri plussalle. Ja sukulaisissa on vaan ahneita ihmisiä.
Olen tullut aika paljon siihen tulokseen, ettei elämällä ole enää mitään tarjottavaa minulle. En todellakaan jaksa alkaa seurustelemaan. (sori, mutta suomalaiset miehet, jota olen tavannut ovat todellisia idiootteja!) haluaisin harrastaa, mutta mistä revin muutaman kympin, että voisin harrastaa esim. jousi-ammuntaa tai punttisalilla käymistä.
Nykyään tuijotan kattoa kohti ja toivon, että elämäni päättyisi. Mitä tässä enää tekemään, on työtä, ammatti ja kissakin on, sekä asunto... Ja loppupeleissä kaikesta... Kaikes tunnun jäävän aika paljonkin miinukselle, varsinkin jos haluan nautti elämästä, niin pitäisi olla rahaa...
En tiedä olisiko osa syynä myös kouluni, missä yksi opettaja oli narsisti luonteinen ihminen, joka vaati kaikesta täydellisyyttä, vihasi minua, koska uskalsin sanoa vastaan ja kommentoida asiaa... Sekä hän hyökkäsi kahta luokkakaveriani kohtaan, koska nämä kaveerasivat kanssani. Vai olisiko myös yksi syy se, että yhdessä työharjoittelupaikassa ohjaajani ei antanut 15 viikon aikana, yhtään positiivista palautetta... Liekö nuo koulun asiat nyt painavat mieltäni.
Myös peruskoulussani kiusaajani pärjäävät selvästi paremmin nykyään kuin minä... Todellakin reilua, että olen saanu kärsiä kaikkea, ja koulukiusaajani, opettajani ja ohjaajani... He pärjäävät paremmin, koska jaksavat kiusata... Tervetuloa siis todellisuuten.
Eipä tässä pahemmin jaksa elää, kun kaikki on vastassa nyt...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Entäs jos etsisit elämääsi jotain ihan muunlaista sisältöä kuin se työ ja raha-asiat. Jotenkin arvostat rahaa aivan liian paljon,oletat ettei ilman rahaa voi nauttia elämästä. Kuitenkin sinulla on jo kaikkea,asunto,työ,ystäviä jne. Sinulla on jo se mitä tarvitaan,ei raha muuta enää mitään.
Seurustelun kanssa ei pitäisi pitää mitään kiirettä. Parempi katsoa kuin katua jälkeenpäin. Ja kyllähän kaikki miehet ovat hieman idiootteja ainakin joskus..joku vaan enemmän ja joku vähemmän (tiedän sen hyvin kun itse olen mies..)
Olet huomannut sen että inhottavat ja ilkeät ihmiset pärjäävät siinä mailmassa/yhteiskunnassa paremmin. Se on aivan kuin tehty juuri sellaisia ihmisiä varten.
Mutta kaikki elämän arvokkaat asiat löytyvät aivan muualta kuin siitä työstä tai rahasta, tai menestymisestä siinä mailmassa.
http://masennus.nettisivu.org
Voin melkein sanoa, että lapsuudesta asti on sanottu minulle, että jos haluan jotain, niin joudut käyttämään rahaa ja tienaamaan sitä. Minulla on mahtavia ystäviä, mutta he kaikki asuvat kyllä ulkomailla, mikä on sinänsä kamala harmi, koska haluaisin nähdä heitä kovasti. Mutta jos haluan nähdä heidät, siihen asiaan taas hyppää asia nimeltä: raha... Liftaaminen ulkomaillekkin kuulostaa tätä menoa paljon paremmalta, että kokisin jotain uuttaa. Mutta tietysti tähän iskee pahiten vastaan äitini, joka on kirjaimellisesti vastaan minun reissujani, koska haluan elää ja kokea. En olla kahlittuna samaan kaupunkiin loppuiäkseni.
Mutta kiitän, että joku edes vastasi tähän. Jospa tästä hieman saisi paremman olon, etten tee robottimaisesti töitä töissä, kun menen töihin...
uskoa et olet pärjännyt hyvin. Sulla on jo nyt paljon sellaista kaikkea, jota joku entinen kiusaajasi kadehtii. Toisaalta tuntuu pahalta, ettet uskaltaudu lääkäriin, mut toisaalta tuntuu et järkeilet ihan samalla tavalla kuin minä, et lääkärille meno on heikkouden merkki ja siitä voi joutua maksamaan. Siis turha edes edes kenenkään väittää, ettei saattais joutua ihan oikeesti, siitä tää maailma on ihan paska paikka. Riippuu ihan siitä, miten hyvin terveydenhoito salassapitovelvollisuuksineen toimii ja toisaalta satunnaisarvontana ympäristöstä, jossa satut olemaan, elikkä miten se suhtautuu. Jos se sattuu olemaan täynnä niitä heikompien kiusaajia..
Noh, en ala maalailemaan piruja seinille, mutta osa ihmisistä vaan on tuollaisia "työharjoittelupaikan ohjaajia". Ilmeisesti pärjäsit liian hyvin, tärkeintä olisi varmaan ollut, et olisit mielistellyt ja liponut sitä parhaas mukaan. No yöks.
Öö. Ja et minäkin kirjoittelen näin masentavia, niin nolottaa, kun onhan se niinkin, et hyvissä olosuhteissa se apu saadaan just sieltä lääkäreiltä, ystävilä ja ymmärtävästä ympäristöstä. Sellaista toivon sullekin. Ei kanntata kaikille puhua, jos hakeudut lääkäriin, tai jos puhut niin tee se taidolla: silleen hösöttäen koko asiaa, niin et kaikki "ymmärtää ettet sä mitään hoitoa ole vailla, senkun vaan keksiny taas jotain ihmejuttuja taas..
Ei tää ollu hyvä kannustava kirjoitus. Sory :(
Tervetuloa hoitoalalle. Siellä jos missä vahvat syö heikot. Masennusta ja mielenterveysongelmia riittää. Narsisteja jotka keräävät omia klikkejä ympärilleen. Sun kannattaa alkaa itsesi vahvistaminen jos meinaat täyspäisenä pysyä ja hoitolalla työskennellä.