Haluan todellakin tietää miten paljon olet pistänyt itseäsi likoon yksinäisyytesi vuoksi?
Eli miten olet koittanut parantaa tilannettasi. Väitän että suurin osa yksinäisistä EI tee muuta kuin valittaa omaa oloaan ja kylpee itsesäälissä. Onhan se vaikeaa hakeuta sosiaalisiin tilanteisiin, lisäksi rahatilanne voi olla heikko. Mutta kuitenkin, valittakaa ja surkaa oloanne VASTA sitten kun OIKEASTI tunnette yrittäneen.
Jokaisesta itsestään se lähtee. Suurin ongelma onkin se että, ollaan jo totuttu yksinäisyyteen eikä haeta keinoja paeta siitä paskasta yksinäisestä olosta!
Eli miten olet koittanut parantaa tilannettasi. Väitän että suurin osa yksinäisistä EI tee muuta kuin valittaa omaa oloaan ja kylpee itsesäälissä. Onhan se vaikeaa hakeuta sosiaalisiin tilanteisiin, lisäksi rahatilanne voi olla heikko. Mutta kuitenkin, valittakaa ja surkaa oloanne VASTA sitten kun OIKEASTI tunnette yrittäneen.
Jokaisesta itsestään se lähtee. Suurin ongelma onkin se että, ollaan jo totuttu yksinäisyyteen eikä haeta keinoja paeta siitä paskasta yksinäisestä olosta!
Vastaukset 33
Vanhimmat
vaakoinesi, saatana.
Aloittaja on oikeassa. Itse sisäistin asian oltuani n. 5 vuotta ilman ketään, ilmaan yhtäkää ihmissuhdetta. Ymmärsin mitä piti tehdä, ja jotain teinkin. Nyt pari vuotta myöhemmin en ole usko tämänhetkistä tilannettani. Vaan se on juurikin niin että katsokaa peiliin! Se on fakta jota kukaan ei voi kiistää.
Asenne joka on edellisellä painu vittuun tyypillä kertoo jo paljon. Kuka tuollaiseen tahtoo edes tutustua, no ehkä joku mutta ei moni. Poikkeuksena yksinäiset joilla ei oikeasti ole mahdollisuuksia niin paljon. Liikuntakyvyttömyys, rahahuolet, sairaudet rajoittaa elämää. Mutta vain rajoittaa, koska kaikki on ikiomasta tahdosta kiinni. Se on vaikeaa joskus, mutta luuserit ei edes tahdo jos oikeasti tahtoisi.
Sinäkin lokaanvetäjä, et tiedä mitään oikeasta, Yksinäisyydestä. Et selvästikkään ole sitä koskaan kokenut.
Varmaankin olet mieshenkilö, hyvin toimeentuleva. Pelkästään naisena oleminen vaikeuttaa lähteä, esim.
viihteelle lähtöä. Myös ikä on suuri tekijä, ja kunto. Voisitko antaa vinkkejä, kun näin hyvin osaat arvostella ?
Moni ottaa mielellään vastaan ehdotuksia, päästäkseen pois PASKASTA kuten sen ilmaiset.
Vinkkejä odotellaan, ja keinoja. Taidat osata neuvoa meitä surkimuksia. Ainakin osaat arvostella.
Asustelen yksikseni, vielä en ole kumppania löytänyt. Työtön, ei ole varaa huvituksiin vaan saan juuri ja juuri tarpeellisen. Asun porissa, eli en maaseudulla vaan on mahdollisuus löytää ihmisläheisyyttä.
Itse elin 20-25 vuodet elämästä itsesäälin keskellä. Ihmettelin vain kun omanikäiset elää oikee elämää, itse olin jäänyt ulkopuoliseksi. Löysin tien pois sieltä, en väitä että olisi helppoa. Sanon vain että jos et tee KAIKKEA parantaaksesi tilannettasi, olet itse suurimmaksi osaksi syyllinen. En neuvo tai mollaa ketään, vaan oma näkemykseni on se!
Sanoit näin: "Sinäkin lokaanvetäjä, et tiedä mitään oikeasta, Yksinäisyydestä." En suureen ääneen huutele että tietäisinkään. Mutta, muutin pois vanhempien luota parikymppisenä, toiseen kaupunkiin toivoen että löydän seuraa. Olin YKSIN, ei kumppania, ei kaveriakaan... Johtuen luonteestani, ujoudesta ja kai olin jotenki outo muiden mielestä. Epäilen olleeni yksin. Syrjäydyin työelämästä 3,5 vuodeksi. Eli en väitä että olisin ollut "kovinkaan" yksinäinen.
Aloin lukea hengellistä kirjallisuutta ja ns. itsehoito-oppaita. Yksinkertaisesti ymmärsin että jumalauta katsotaan peiliin. Rupesin miettimään KAIKKIA mahdollisia mahdollisuuksia. Nyt pääsin pois siitä olosta, joka tavallaan oli kuin jos olisi huumeisiin koukussa, luulen. Tila josta ei meinaa päästä pois vaikka oikeasti tahtoisi.
Huomaan että nämä yksinäiset jotka täälläkin avautuvat ovat todella ärtyisiä, niinkuin edelliset. En edes ole haastamassa riitaa. : ( Tiedän tunteen käytyäni laitoshoidossa, syötyäni lääkkeitä. Se mikä toimi minulla ei toimi kaikilla. Mutta se on varma että pitää TEHDÄ KAIKKENSA!
Edelleen, se on vaikeaa kun on muutenkin raskasta. Mutta itselläni olo helpotti jo silloin kun huomasin että pistin itseni täysillä peliin, ujoudesta huolimatta. Nyt minulla on pari ystävää ja pieni kaveripiiri. Sitä en saavuttanut vain nappulaa painamalla. Se vaati pettymyksiä ja muuta. Mutta aloin uskoa siihen että minut hyväksytään ja seuraani arvostetaan. Mutta yksinäisiä hetkiä en tule unohtamaan, ne muistuu joskus surullisesti mieleen tietäen että liian monet on yksin täällä paskassa maailmassa.
Joskus kaikki on ihan pienestä kiinni. Toivon että elämänilo löytää jokaisen meidän mieleen.
Olen ollut aktiivinen. Osaan olla sosiaalinen, koen olevani pidetty ja olen onnistunut tutustumaan uusiin ihmisiin, mutta yhteydenpito on kovin yksipuolista. Minä olen yleensä aina se, joka soittaa ja ehdottaa tapaamista ja tekemistä. Yhteydenotoistani ilahdutaan ja tapaamisiin suostutaan ja seurassani tunnutaan viihdyttävän. Kuitenkaan tutustuminen ei ole johtanut kunnolliseen yhteydenpitoon syystä tai toisesta.
Myös alettuani käymään sosiaalisissa tilaisuuksissa, joissa ideana on yhteisö ja tavata ihmisiä, järkytyin siellä vallinneesta ignooraamismeiningistä. Monesti kukaan ei tervehtinyt minua, tullut juttelemaan, edes vilkaissut minuun saavuttuani paikalle, vaikka saapumiseni kyllä huomattiin, ja useasti tervehdyksiini ei vastattu. Nämä tilanteissa, joissa henkilö varmasti kuuli ja näki tervehdykseni, eikä voinut luulla sen kohdistuneen kellekään muulle, sillä olimme kahden. Vastauksena vain suu auki tuijotusta ilmeellä "mitä toi mulle moikkaa?" Aivan järkyttävää ylimielisyyttä!
Tuli tunne, että siellä on valmiit kuviot ja kaveriporukat, hyvin sisäänpäinlämpiävä meininki, johon ei uusia haluta eikä käytännössä päästetä mukaan, vaikka tilaisuudet periaatteessa ovat avoimia kaikille. Muutama ihminen tuli puhumaan kanssani ja esittäytymään, suurin osa ei koskaan kiinnittänyt kehenkään uusiin mitään huomiota. Sain näistä henkilöistä kylmän, ylimielisen ja etäisen vaikutelman.
Myös monesti yritettyäni itse aktiivisesti mennä juttelemaan ja tutustumaan kanssani vaihdettiin kyllä pari sanaa ja lähdettiin sitten nopeasti pois. Ihan kuin ei haluttaisi tutustua. Suvaitaan kyllä etäisenä tuttavana, muttei haluta päästää sen lähemmäksi. Pelätään ehkä, että alan pyöriä jaloissa ja liimaannun maanvaivaksi?
Herkkänä pahoitin tästä ignooraamismeiningistä mieleni ja se sai vuosia oireilematta olleen paniikkihäiriökohtauksen ja sosiaalisten tilanteiden fobian puhkeamaan taas esiin. Jonkin aikaa urheasti yritettyäni käydä näissä tilaisuuksissa ja melkoisen yksipuolisesti yritettyäni ottaa kontaktia ja tutustua näihin ihmisiin, tämä meininki sai paniikkihäiriöni äitymään niin pahaksi, etten ole sittemmin enää kyennyt menemään näihin tilaisuuksiin.
Paniikkihäiriö ei ole sittemmin enää vaivannut, tuo täydellinen ignooraaminen, se, että kukaan ei noteeraa minua millään tavalla, oli vain niin järkyttävää että paniikkihäiriö puhkesi niissä tilanteissa. Se, että edes ne, joihin olen saanut jo puhevälit luotua ignooraavat ihan samalla tavalla eivätkä edes moikkaa, sulkeutuvat vain keskustelemaan rinkeihinsä. Se tunne on vaan niin hirveä, kun tajuat olevasi ihan ilmaa kaikille, että todennäköisesti paikallaolosi ei ole edes toivottua, seisot vaan siinä yksin idioottina porukoiden reunalla, pakko on vaan paeta vessaan.
Kokeilin myös itse mennä mukaan tällaiseen porukkaan, menin istumaan pöytään, jossa oli tällaisia henkilöitä, joihin jonkinverran olin jo onnistunut tutustumaan, tervehdin ystävällisesti ja kyselin kuulumisia. Tuloksena kanssani vaihdettiin pari sanaa, ja sitten kaikki lähtivät pöydästä pois jättäen minut siihen yksin istumaan ja siirtyivät muualle jatkamaan keskeytynyttä juttuaan.
Toisella kerralla sain osakseni tervehdyksen, ja sitten oli vain vittuuntunut hiljaisuus. Sanoin jotain kohteliaaseen ja ystävälliseen smalltalk -tyyliin, vastauksena vittuuntunut hiljaisuus. Kysyn jotain, -hiljaisuus- toistan kysymyksen siltä varalta että sitä ei kuultu -hiljaisuus.- Naamojen vittuuntuneesta ilmeestä ei voinut erehtyä minun toivottavan painelevan hiiteen, joten suosiolla jatkoin matkaani.
Tai sitten läsnäolooni ei taaskaan kiinnitetty mitään, kertakaikkiaan mitään huomiota.
Ehkä moni sanoo, ettei pitäisi luovuttaa niin helposti, mutta yritin kyllä useiden kuukausien ajan. Se tuntui betoniseinään juoksemiselta. Paljon helpommalta ja kivuttomammalta tuntuu hyväksyä yksinolo. Nämä jatkuvasti tylysti torpatut, tulosta tuottamattomat tutustumisyritykset todella tuottivat minulle hirvittävää kärsimystä. Torjutuksitulemisen tunne, se etten kelpaa enkä tule hyväksytyksi osaksi porukkaa oli ihan hirveää niin kauan kuin jaksoin tätä yrittämistä. Kun hyväksyin sen tosiasian, etteivät nämä minua kelpuuta ja lakkasin hakemasta heidän hyväksyntäänsä sain taas rauhan.
Kannattaa hyvän sään aikana ymmärtää, jos ei ole toivottua seuraa eikä tervetullut joihinkin tilaisuuksiin ja porukoihin. No, onneksi he eivät ole sellaisia henkilöitä, joita ilman en voi elää. Moni siellä vaikutti kyllä minusta oikein mukavalta tyypiltä ja olisin mielelläni tutustunut heihin paremmin. Tunne vain ei ilmeisesti ollut molemminpuolinen. Parempi yksin kuin huonossa seurassa! Onneksi viihdyn hyvin yksinäni ja onhan minulla ne muutamat kaverit, joihin voin halutessani ottaa yhteyttä ja tavata joskus harvoin kun siltä tuntuu, että haluaa seuraa ja jutella jonkun kanssa.
Väkisin ei tosiaan pidä yrittää tutustua kehenkään. Aika nopeasti sen huomaa että onko toivottua seuraa vai ei.
Vaikeaahan nykyisin on löytääkkään ns. mukavaa seuraa. Yleensä kaikki harrastelija yms. piirit koostuvat "vakionaamoista", jotka ovat vuosia harrastaneet lajia. Sitten jos olet vasta aloittelija tai muuten vain uusi niin se vaatii tietynlaista sosiaalisuutta että tulee muiden kanssa hyvin toimeen. Jotkut tuohon pystyvät mutta monille tuo saattaa olla lähes mahdotonta. Ylipäätään joukossa mukana oleminen on haastavaa. Ystävyyksien saaminen taas vielä haastavampaa ja se vaatii usein kuukausien ns. mukana olemisen. Jos väkisin yrität tunkea liian nopeasti ihmisten piiriin niin silloin vastaanotto on "erittäin tyly".
Sen takia kannattaa aina olla hyvin harkitsevainen meneekö johonkin "ulkopuolisten pöytään" joista ei nyt ihan varmuudella tiedä mitään ja parempi jutella kaksistaan henkilöiden kanssa ja jos tuntuu ettei saa kontaktia niin parempi lopettaa ja siirtyä muualle.
Lisäisin vielä, että tämä yhteisö, jossa yritin tutustua ihmisiin kokoontui kerran viikossa ja jaksoin käydä siellä säännöllisesti noin puolen vuoden ajan. Kyllä siinä ajassa jo käy selväksi, mikä on homman nimi.
Liikaa tapahtui näitä selänkääntämisiä. Kun esimerkiksi henkilö, jolta kysyn kuulumisia kertoo olleensa matkoilla, kysyn mitä nähtävyyksiä ja paikkoja siellä kävi katsomassa. Tästä aiheestahan saisi halutessaan luotua pitkänkin keskustelun kun molemmat kertoilisivat matkakokemuksistaan ja juteltaisiin matkustamisesta yleensä, missä maissa on matkailtu jne. Mutta ei, kun toinen vastaa vain lyhyesti missä kävi, ja kääntyy naama rusinana selin ja lähtee pois, niin ei siitä muuta voi päätellä, kuin että keskustelu ja tutustuminen ei kiinnosta ja että häntä ei saa häiritä enempää.
Eihän sitä kellään mikään velvollisuus ole jutella, mutta mielestäni ystävällisyys, kohteliaisuus, käytöstavat ja toisen huomioonottaminen velvoittaisivat pikkaisen pitempään ystävälliseen sananvaihtoon, ettei toiselle tule ikävä fiilis. Etenkin jos on uusi ihminen kyseessä, niin tuollainen tarpeeton tylyys kyllä ajaa pois ja osoittaa toisen olevan ei-toivottua seuraa.
Niin, no en koe, että olisin "väkisin" yrittänyt tutustua kehenkään. Toisinsanoen en joka kerta nähdessä liimaantunut kenenkään seuraan, vääntämään tikusta asiaa, enkä jatkuvasti tunkenut mukaan ryhmiin.
Aika paljon sain hengailla yksin porukan reunamilla odottamassa, jos joku vaikka sattuisi haluta jutella. Yleensä joku tuttu ohikulkiessaan vain tervehti. (jos sitäkään)
Luodut keskustelut syntyivät minun aloitteestani, harvemmin kukaan oma-aloitteisesti minulle tuli mitään juttelemaan, vaikka aikaisemmin oli jo juteltu minun aloitteestani.
En todellakaan usein "tunkenut" mukaan ulkopuolisten ryhmiin, ainoastaan sellaisten ryhmien luo menin, joista jokaisen kanssa olin jo aikaisemmin jotain jutellut. Toin tämän ainoastaan ilmi siksi, että tätäkin lähestymiskeinoa tuli kokeiltua, kun täälläkin joskus suositeltiin, että "kannattaa vain reippaasti mennä mukaan tällaisiin ryhmiin."
Olen samaa mieltä siinä, että kyllä sen aika nopeasti huomaa, haluaako toinen ihminen tutustua paremmin vai ei. Joidenkin kanssa synkkaa ja keskustelu lähtee etenemään ja syvenemään, toisten kanssa se tyrehtyy alkuunsa, eikä juttelemaan tulla.
Itse en vain käsitä tällaista meininkiä, että miksi ei voi hetken aikaa jutella jonkun kanssa? Ei kai sitä voi heti päältäpäin tutustumatta nähdä, että "tuo on ihan mäntti?" Tai ehkä jotkut sitten uskovat näin tietävänsä?
En tajua, miten monet päättävät ettei joku ole haluttua seuraa sen pahemmin tyyppiin edes tutustumatta. Okei, jostain sekopäistä ja oudoista tyypeistä tällaisia päätelmiä voi toki tehdä, mutten mielestäni ole kauhean epänormaali, vaan minusta tuntuu, että ihmiset ihan päällisin puolin tuntevat olonsa hyväksi seurassani.
Aina kun minun "kaveriryhmääni" on tullut joku "ulkopuolinen," pyrin aina huomioimaan häntäkin ja olemaan ystävällinen, jottei tämä tuntisi oloaan epämukavaksi ja ei-toivotuksi. Mutta kaikki kai eivät sitten osaa tai halua tällä tavalla huomioida muiden tunteita?
Onko moikkaamattomuus ylimielisyyttä? Minä en näe asiaa niin. Päin vastoin, minusta nimenomaan vastamoikkausta edellyttävä moikkailu on ylimielisellä asenteella toimimista.
Minusta on ylimielistä sanella muille velvotteita. Asioita ja asenteita voi edellyttää, mutta edellytys on kriteeri, ei velvoite. Siinä on vissi ero.
Sanot että porukassasi kokemasi tylyys on tarpeetonta. Millä perusteella? Tuossa taas sinun ylimielisyyttäsi. Se oli ehkä hyvinkin välttämätön ja pienin paha. Se oli ehkä muuta kuin mitä sinä toivot, mutta todennäköisesti erittäin tarpeellista heille jotka olivat tylyjä. Ehkä se mitä tuossa porukassa harjoitetaan on huumori ja kritiikki. Siellä ei ole sijaa sinisilmäiselle, pelkästään rakastavaa kohtelua toivovalle niitänäitä-juttelijalle, ja ignoraus on vain peruskunnioitusta sinua kohtaan, sitä että sinulle ei kehdata antaa sitä kritiikkiä mitä seurueen vakijäsenet saisivat vastaavista lässytyksistä osakseen. Jos osoitat heti alkuun että haluat pelata ihan eri säännöillä kuin millä kyseisessä porukassa pelataan, et ansaitse paljon peruskunnioitusta enempää. Tulokkaana sinun pitäisi ymmärtää olla nöyrä. Haistele sinuun ja juttuihisi kohdistuvia asenteita ja yleistä ilmapiiriä, yritä ymmärtää mikä on homman nimi, ja häivy jossei se miellytä tai jossei sinua edes kiinnosta yrittää ymmärtää.
Se, että sinulla on tietty moraalitaju tarkoittaa että voit edellyttää, se ei tarkoita että voit velvoittaa. Jos kuvittelet jälkimmäistä, seuraa siitä pian pääsi seinään hakkaaminen.
Se mitä voit tehdä on sopeutua, etsiä jotain muuta tai perustaa jotain omaa. Omaan juttuusi voit itse kutsua väkeä, ja jos se on hyvä, osaat tykötuoda sen helposti lähestyttyvästi ja siitä pidetään pidemmänkin päälle, tulee sinulle seuraa siunaantumaan. Maailma on tässä hyvin oikeudenmukainen: jos hommasi ei vaan toimi, jäät yksin oman ihanteesi kanssa. Itse järkkäämässäsi porukassa voit toimia teidän välisten kirjoittamattomien sääntöjesi vartijana ja vaikkapa suoraan sanoa oikeutetun ja aivan tarpeellisen tylysti seuraan tulevalle oudolle linnulle että "sori, me ei suvaita tässä tapaamisessa tuollaista asennetta. Menepä jonnekin muualle, katsopa esim. nuo tuolla jaksavat ottaa tuollaiset jutut huumorilla".
"Onko moikkaamattomuus ylimielisyyttä? Minä en näe asiaa niin. Päin vastoin, minusta nimenomaan vastamoikkausta edellyttävä moikkailu on ylimielisellä asenteella toimimista.
Minusta on ylimielistä sanella muille velvotteita. Asioita ja asenteita voi edellyttää, mutta edellytys on kriteeri, ei velvoite. Siinä on vissi ero."
Teksteissäni kyllä sanoin, ettei keskustelua, ystävällisyyttä ym. voi muilta velvoittaa. ("Eihän sitä kellään mikään velvollisuus ole jutella, mutta mielestäni ystävällisyys, kohteliaisuus, käytöstavat ja toisen huomioonottaminen velvoittaisivat pikkaisen pitempään ystävälliseen sananvaihtoon, ettei toiselle tule ikävä fiilis.")
Tervehdykseen vastaaminen vaan kuuluu alkeellisimpiin käytöstapoihin. Arvosi ja asenteesi on kirjoituksesi perusteella mielestäni kieroutuneet. Ei ihme, että kouluissa opettajat ym. vanhemmat ihmiset kauhistelevat, kuinka nuorilta ovat peruskäytöstavat kadonneet, jos tällainen asenne on yleistymässä. Ovat ne hakusessa kyllä monilta vanhemmiltakin ihmisiltä, ei sen puoleen. Kulttuurin rappio on silminnähtävissä ja pahemmaks vaan menee.
Muiden huomiointi ja ystävällisyys ovat arvoja, joita ennen pidettiin selviöinä. Tänä päivänä ne tuntuvat olevan harvinaista ja katoavaa erikoisuutta. Ei ihme, että suomalaiset ovat niin pahoinvoivia, kun monet pitävät tällaista vittumaista käytöstä muita kohtaan hyväksyttävänä ja normaalina, ja että ystävällisiä ihmisiä kuuluu päinvastoin dissata.
"Sanot että porukassasi kokemasi tylyys on tarpeetonta. Millä perusteella? Tuossa taas sinun ylimielisyyttäsi. Se oli ehkä hyvinkin välttämätön ja pienin paha. Se oli ehkä muuta kuin mitä sinä toivot, mutta todennäköisesti erittäin tarpeellista heille jotka olivat tylyjä."
Voisitko selittää minulle, millä perusteella tylyys on tarpeellista?
Aina voi jutella hetkisen ja vaikka sitten lähteä pois osoittaakseen, ettei kaipaa henkilöön läheisempää tuttavuutta. Voi sen, että seura ei ole kaivattua osoittaa myös hienovaraisesti.
Omasta mielestäni töykeys ja tylyys on aina kusipäisyyttä.
"Haistele sinuun ja juttuihisi kohdistuvia asenteita ja yleistä ilmapiiriä, yritä ymmärtää mikä on homman nimi, ja häivy jossei se miellytä tai jossei sinua edes kiinnosta yrittää ymmärtää."
No näin tein ja niin häivyinkin, kuten tekstissäni kerroin, mikäli herralla ei luetunymmärtäminen pelaa moraalin ja eettisen tajun lisäksi.
Täytyy vielä mainita, että suurin syy yksikseni viihtymiseeni on juuri se, että mitä kauemmin olen elänyt, ja mitä enemmän olen ihmisiä tavannut ja heihin tutustunut, olen kokemukseni perusteella tullut vakuuttuneeksi siitä, että suurin osa ihmisistä todellakin on kusipäitä. Tässä ryhmässä kokemani kohtelu sekä sinun kirjoituksesi jälleen muistuttivat ja teroittivat tämän asian mieleeni ja sain taas lisämotivaatiota olla yksikseni. Ja kuten sanoin, on minulla jonkin verran kavereita, etten ihan totaaliyksin joudu olemaan. Tällaiset siedettävät ihmiset, joiden kanssa voi olla ovat vain hyvin harvassa. Ehkä ikävän ja ylimielisen kuuloinen asenne, mutta kuten sanoin, elämänkokemus ja ihmiset ovat sen itse minulle opettaneet.
"Tervehdykseen vastaaminen vaan kuuluu alkeellisimpiin käytöstapoihin."
-Varmaankin voit alkeellisen helposti selittää tälle pimeydessä vaeltavalle kansalle miksi takaisin moikkaaminen on ilmiselvästi parasta?
"Voisitko selittää minulle, millä perusteella tylyys on tarpeellista?"
-Yritin nimenomaan selittää sitä jo. Annoin esimerkin siitä milloin se on paitsi tarpeellista, myös oikeutettua. Huomioitko sitä lainkaan?
"Omasta mielestäni töykeys ja tylyys on aina kusipäisyyttä."
-Minä olen todellakin täysin eri mieltä. Tai ehkä sinulle kusipäisyys on verraten kevyt leima, jos kerran suurin osa ihmisistä ansaitsee sen?
"Ei ihme, että suomalaiset ovat niin pahoinvoivia, kun monet pitävät tällaista vittumaista käytöstä muita kohtaan hyväksyttävänä ja normaalina, ja että ystävällisiä ihmisiä kuuluu päinvastoin dissata."
-Tässä melkein osut johonkin hyvin mielenkiintoiseen. Nimittäin näiden seikkojen suhteen riviesi välissä implikoituun korrelaatioon, joskin puet sitä syy-seuraussuhteeksi. Korrelaatioista ei kuitenkaan ole syytä vetää nopeita johtopäätöksiä, etenkään oletetuista sellaisista. Huomaa myös, että minä en sanonut (tuskin kukaan muu kuin sinä on sanonut) että ystävällisiä ihmisiä kuuluu dissata. Se on vain sinun jälleen kerran ylimielisen paljon olettava tulkintasi.
Olen aivan samaa mieltä kommentoinnistasi eli voisihan sitä muutkin ihmiset osoittaa edes alkeellisimpia käytöstapoja. Eihän sitä kaikkien ihmisten kanssa tule toimeen tai haluakkaan tulla, mutta ei se tarkoita että käytöksen muita ihmisiä kohtaan pitäisi olla hyvin tylyä.
Eikä tuommoinen "tyly käytös" (tai ylimielinen) ole todellisuudessa kenellekkään tarpeellista. Ihmiset vain usein syyllistyvät tuohon jos eivät halua olla "ihan kenen tahansa kanssa" tekemisissä. Ei tuo tarkoita että henkilö olisi muita huonompi jne. Kyse voi olla siitäkin että on jo ne vakiintuneet piirit ja ei olla innokkaita ottamaan muita niihin mukaan.
"-Varmaankin voit alkeellisen helposti selittää tälle pimeydessä vaeltavalle kansalle miksi takaisin moikkaaminen on ilmiselvästi parasta?"
Etkös sinä voisi selittää miksi se on pahasta kerran ajattelet tuolla tavalla ettei siinä ole mitään erikoista.
Kyllähän tuommoisen voisi ajatella kuuluvan jo alkeellisempiin käytöstapoihin. Saati sitten että sitä voitaisiin pitää itsestäänselvyytenä jos joku moikkaa takaisin. Tosin harvat suomalaiset kuitenkaan moikkaavat aivan tuntemattomille mutta jos henkilö on jo useamman kertaa käynyt jossakin paikassa niin tuota saattaisi voivan jo odottaa...
"-Yritin nimenomaan selittää sitä jo. Annoin esimerkin siitä milloin se on paitsi tarpeellista, myös oikeutettua. Huomioitko sitä lainkaan?"
Mielestäni vastauksesi oli hieman noh idioottimainen. Eikä sillä vastattu millään lailla tuohon kysymykseen milloin se on tarpeellista saati sitten oikeutettua.
Kyllähän tuolla osoitetaan helposti joukkoon kuulumattomuus, mutta ei se poista sitä tosiasiaa etteikö tuo olisi huonoa käytöstä. Asian voisi hyvin ilmoittaa asiallisemminkin jos niin haluaisi tai sanoa jopa suoraan. Ihmeen paljon ihmiset vain pelkäävät tämmöistä toimintaa ja sen takia eivät uskalla sanoa asioista mitään vaan mieluummin juttelevat "toisten selän takana".
"-Minä olen todellakin täysin eri mieltä. Tai ehkä sinulle kusipäisyys on verraten kevyt leima, jos kerran suurin osa ihmisistä ansaitsee sen?"
Tästä voi olla kahta mieltä. Jotkut voivat ajatella tuommoisen käytöksen kusipäisyytenä jos on ulkopuolinen ja taas ne jotka kuuluvat inside-piiriin voivat ajatella tuon aivan "normaalina toimintatapana" jos eivät halua jotakin mukaan ryhmäänsä.
"Ei ihme, että suomalaiset ovat niin pahoinvoivia, kun monet pitävät tällaista vittumaista käytöstä muita kohtaan hyväksyttävänä ja normaalina, ja että ystävällisiä ihmisiä kuuluu päinvastoin dissata."
-Tässä melkein osut johonkin hyvin mielenkiintoiseen. Nimittäin näiden seikkojen suhteen riviesi välissä implikoituun korrelaatioon, joskin puet sitä syy-seuraussuhteeksi. Korrelaatioista ei kuitenkaan ole syytä vetää nopeita johtopäätöksiä, etenkään oletetuista sellaisista. Huomaa myös, että minä en sanonut (tuskin kukaan muu kuin sinä on sanonut) että ystävällisiä ihmisiä kuuluu dissata. Se on vain sinun jälleen kerran ylimielisen paljon olettava tulkintasi.
"Huomaa myös, että minä en sanonut (tuskin kukaan muu kuin sinä on sanonut) että ystävällisiä ihmisiä kuuluu dissata. Se on vain sinun jälleen kerran ylimielisen paljon olettava tulkintasi. "
Kyllähän tuon voi lukea sinunkin kommenteistasi eli ystävälliseen käytökseen saa vastata aivan millä tavalla tahansa, jos henkilön ei ajatella kuuluvan joukkoon. Vastapuolen pitäisi sopeutua ja olla vaikka kuinka idiootti tahansa kuuluakseen joukkoon, mutta ryhmällä itsellään ei ole mitään velvotteita käytöstavoista muita kohtaan.
Tähän tarjoat hyvin yksinkertaista neuvoa "tee oma ryhmä jos muiden käytös & seura ei sinua miellytä".
Olen nyt varmaan lyönyt yli tällä ylimielisyys-teemallani. Pahoitteluni siltä osin kuin se on loukkannut. Asiasisältöä en sinänsä vedä takaisin. Katson argumentoivani vankalta pohjalta, vaikken osaakaan nyt auttaa sinua näkemään sitä.
Minusta menet viimeisessä viestissäsi jo niin pahasti hakoteille oletuksissasi minun arvomaailmastani, etten enää näe keinoa jatkaa tätä rakentavasti. Ja koska jatkaminen ei toimi, ainoa mitä voin toivoa on uusi iteraatio, johon joku muu kuin minä saattaisi olla sinulle oikeampi keskustelukumppani. Jos minä kelpaan vielä, toivon että luet kritiikkini sillä oletuksella, että minä en ole kusipää enkä idiootti.
"Minusta menet viimeisessä viestissäsi jo niin pahasti hakoteille oletuksissasi minun arvomaailmastani, etten enää näe keinoa jatkaa tätä rakentavasti."
Jos olisit katsonut nimimerkkiä, olisit huomannut, että edellinen vastaaja oli eri kirjoittaja kuin minä, jolle alunperin vastasit.
"Tervehdykseen vastaaminen vaan kuuluu alkeellisimpiin käytöstapoihin."
-Varmaankin voit alkeellisen helposti selittää tälle pimeydessä vaeltavalle kansalle miksi takaisin moikkaaminen on ilmiselvästi parasta?
Arvomaailmasi on selkeästi jo niin kieroutunut, että tämän selittäminen on sinulle varmaankin mahdotonta. Sitäpaitsi vastauksesi sisältää jo vastauksen: Siksi kun se kuuluu alkeellisimpiin käytöstapoihin!
Käytöstavat ovat arvo sinänsä. Jos käytöstavoista luovutaan tyystin, ihmisistä tulee barbaareja ja elukoita, sekä yhteiskunnassa vallitsee anarkia.
Toisekseen, vastaaminen on positiivinen teko, joka ilahduttaa molempien mieltä ja luo ihmisten välille yhteyden sekä mahdollisuuden ystävystymiseen.
Vastaamattomuus on negatiivinen valinta, joka pahoittaa toisen mielen, kovettaa oman sydämen ja luo ihmisten välille epäluulon juovan ja erillisyyden tunteen, sekä estää ystävällisten välien saati ystävyyden syntymisen jopa lopullisesti ja täysin.
Vastaamattomuus on mielestäni suorastaan passiivista vihaa.
"-Tässä melkein osut johonkin hyvin mielenkiintoiseen. Nimittäin näiden seikkojen suhteen riviesi välissä implikoituun korrelaatioon, joskin puet sitä syy-seuraussuhteeksi. Korrelaatioista ei kuitenkaan ole syytä vetää nopeita johtopäätöksiä, etenkään oletetuista sellaisista. Huomaa myös, että minä en sanonut (tuskin kukaan muu kuin sinä on sanonut) että ystävällisiä ihmisiä kuuluu dissata. Se on vain sinun jälleen kerran ylimielisen paljon olettava tulkintasi."
Eli yrität sanoilla kikkailemalla kuulostaa mahdollisimman nerokkaalta tarkoittamatta oikeasti yhtään mitään järkevää.
Minustakin vastauksesi kuulostivat idioottimaisilta sekä äärimmäisen negatiivisen, vihamielisen ja todennäköisesti jotenkin häiriintyneen nuoren höpinöiltä, jonka oikeudentaju on vääristynyt.
Eri vastaajahan oli tosiaan kysymyksessä eli minä vastasin (ei alkuperäinen kirjoittaja jolle kirjoituksen osoitit).
Vastasin nyt aivan sen takia, etten nähnyt kovin vankkoja perusteita kirjoituksellesi ja tuin aloittajan näkemystä. Olihan kirjoituksessasi vähän ideaakin, mutta se idea oli kuitenkin aika kaukana siitä miten oikeasti olisi sopivaa tai hyväksyttävää toimia. Saati sitten tuo ylimielisyys-kortti toista kirjoittajaa kohti tuommoisella viestillä tuntui hieman huvittavalta.
"Katson argumentoivani vankalta pohjalta, vaikken osaakaan nyt auttaa sinua näkemään sitä."
Ööh?
Olen kuitenkin aivan samaa mieltä kommenttiesi perusteella, että turhaa tätä on jatkaa. "Minä olen oikeassa"- asenne kumpuaa liian vahvasti kirjoituksistasi ja silloin on varsin vaikeaa keskustella asioista rakentavasti.
Vai että tähän päädyttiin.
"Minustakin vastauksesi kuulostivat idioottimaisilta sekä äärimmäisen negatiivisen, vihamielisen ja todennäköisesti jotenkin häiriintyneen nuoren höpinöiltä, jonka oikeudentaju on vääristynyt. "
En voi enää muuta sanoa kuin että samat sanat! Ja kiitos siitä ettei itse tarvinnut näitä sanoja valita, en olisi voinut parempaa työtä tehdä, kelpaavat sellaisenaan palautettaviksi.
Noniin, viestissäsi ei ole kyllä sitä nöyryyttä millä oikeasti ansaitsisit minulta yhtään enempää huomiota. Mutta ihan vain parempaan asenteeseen rohkaisevaksi palkkioksi siitä ettet ainakaan tässä viestissäsi viljele loukkauksia suon sinulle tämän verran tunnustusta:
Tosiaan, juurikin sanomastasi syystä tämän keskustelun jatkaminen on nyt vähän hankalaa.
Hyvät päivänjatkot. ^^
Kertomastasi päätellen näiden ryhmien keski-ikä on pyörinyt siinä kuudentoista kieppeillä. Tuon ikäisiltä voi tuskin sivistynyttä käytöstä odottaa, eikä kokemasi hylkiminen minua lainkaan yllätä. Aikuisten keskuudessa moista ei tapahdu, ellei koolla sitten ole yksin älykääpiöitä.
Aikuinen on mielestäni vähintään 25-vuotias.
"Nimittäin näiden seikkojen suhteen riviesi välissä implikoituun korrelaatioon, joskin puet sitä syy-seuraussuhteeksi."
Voi hyvänen aika. On olemassa raja, jossa kaunokielisyys muuttuu argumentaation välineestä parodiaksi ja menettää tyystin tehonsa. Olet tässä erehtynyt melko kauas kyseisen rajan väärälle puolelle.
"Nimittäin näiden seikkojen suhteen riviesi välissä implikoituun korrelaatioon, joskin puet sitä syy-seuraussuhteeksi."
Se vielä unohtui mainita, että sinulla olisi ilmiselvästi lahjoja politiikkaan sekä argumentoinnin että luonteesi puolesta!
Kyseiset tyypit olivat aikuisia. Ryhmän ikähaarukka 20-37v. Mutta kaipa sitten olivat älykääpiöitä.
Kuullostaa AIVAN nykyiseltä työpaikaltani sairaalassa. Minun on annettu erittäin selvästi ymmärtää,että olen mitä epätoivotuin henkilö. Yleensä olen juuri kuin ilmaa, mutta toisinaan saatan jopa saada vastauksen esittämääni kysymykseen- vittuuntuneena tiuskimisena.
Olen eronnut keski-ikäinen nainen. Kaikilla entsisillä ystävillä on miehet eivätkä halua vapaa-aikana tehdä muuta kuin olla miehen/perheen kanssa.
Eron jälkeen kävin baareissa, konserteissa, terassseilla, kissanristiäisissä, nettideittailin, kävin sokkotreffeillä jne. 3 vuoden ajan aina kun oli mahdollisuus (työltä ja lapsenhoidolta) eli vähintään kerran viikossa. Loma-aikoilna olin lennossa sokkotreffeillä tmv jopa 5 kertaa viikossa. Minulla on ollut ilmoituksia mm. henk.kohtaista-palstalla, galleriassa, treffeillä, keskustelupalstoilla s24-ssä (myös täällä yksinäisyyspalstalla). Olen hakenut sekä miestä, että naispuoleisia ystäviä mm. citystä, se oikeasta, iskurista, teksti- tv:stä. Tälläkin hetkellä kaverihakuni ja s-postiosoitteeni on netissä 3 eri paikassa. Ystäviä en ole löytänyt, miehestä puhumattakaan. Miestä en kylläkään enää hae, koska olen luovuttanut. Olen syönyt suruuni ja yksinäisyyteen ja lihonut. Aiemmin olin itse tyytyväinen itseeni, mutta olin silti valtaosan (miehet) mielestä liian lihava (BMI silloin 28). Nykyisin olen selvästi ylipainoinen ja koen turhaksi hakea kumppania, koska en kuitenkaan kelpaa lihavana kenellekään.
Kaverihakuilmoituksiin olen saanut 2 vastausta vuosien varrella. Tapasimme myös livenä pari kertaa. Toinen oli vaikeasti mielenterv.ongelmainen ja alkoi haastaa riitaa ja haukkua minua. Toinen vain "katosi" eikä enää pitänyt yhteyttä. Nämä olivat siis naisia. Miehiltä olen saanut joitakin vastauksia mutta suhtaudun hieman epäilevästi miehiin, jotka ovat minua 10-15v nuorempia ja hakevat minusta "kaveria"... En myöskään ole kiinnostunut itseäni 10-20v vanhempien miesten seurasta, jotka haluaisivat minusta ystävän mökkireissuille..?
Työn ja harrastusten kautta en ole ystäviä löytänyt, ja koska minulla on lapsia, enkä saa helposti lapsenvahtia = vapaa-aikaa, minun on vaikea irrottautua tästä enää uusiin aikaa vieviin harrastuksiin. En ole luonteeltani järjestö/yhdistysihminen joten sen kaltaiseen toimintaan en halua mennä vain siksi, että sieltä löytyisi ystäviä (ehkä).
Olen puhelias ja sosiaalinen ja juttelen tuntemattomille bussipysäkillä, ruokakaupassa jne. Omanikäisillä ihmisillä vain tuntuu olevan jo verkostot täynnä ihmisiä ja ystäviä, eikä heillä ole aikaa tutustua uusiin ihmisiin. Joitakin itseäni huomattavasti nuorempia tuttavia minulla on, mutta välillä tulee tunne että he lähtevät kanssani ulos "säälistä" kun tietävät, että olen yksinäinen. Eräs lipsauttikin kerran sivulauseessa, että "on ottanut yhteyttä entisiin työkavereihinsa, jos vaikka voisi lähteä joskus omanikäistensä kanssa ulos.."
En juurikaan käytä alkoa eikä minua huvita käydä baareissa "väkisin." Olen enemmän luontoihminen kuin pinnallinen bilettäjä. En ole millään tavalla kiihkoilija uskontojen tai -ismien kannalta, ja olen avoin ja suvaitsevainen. En vain sovi massamuottiin tavallisten ihmisten sekaan, vaikka olenkin sosiaalinen ja tulen käytännössä erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Minua ei kiinnosta lätkä, karaoke, siideri, kaljanjuonti ja BB ym.tusinaviihde. Olen kai juuri sillä tietyllä tavalla "poikkeava", niin kuin moni muukin tämän palstan vakilukija, että massaihmiset eivät halua minua ydinlaumaansa enkä oikein lukeudu friikiksikään, niin olen väliinputoaja.
Mitä muuta voin vielä ap. kirjoittajan mielestä tehdä löytääkseni ystäviä?
En minäkään enää ole yksin, vaikka tuosta on vuosien kokemuskin.
Samaa kyllä korostaisin, että itsestä se kaikki lähtee ja pitäisi tosissaan yrittää hakea seuraa livenä & netistä ennen kuin rupeaisi valittamaan yksinäisyydestä. Tältäkin palstalta löytyy paljon valittajia, mutta kuinka moni oikeasti hakee seuraa tai laittaa omaa ilmoitustaan jne.? Voisi sanoa että 1% valittajista.
Ei kuitenkaan ole mitenkään helppoa tutustua ihmisiin ja mitä enemmän ongelmia niin sitä vaikeampaa se on. Kyllähän ehdottomasti suurin ongelma on ihmisten vaatimukset ja ennakkoluulot. On hyvin vaikeaa luoda ihmisiin minkäänlaisia yhteyksiä koska yksittäisistä seikoista vedetään hirveät johtopäätökset siltä kannalta, että voiko jonkun kanssa edes jutella mitään, saati sitten tavata.
Eli siinä mielessä ymmärrän hyvin, että on ihmisiä joille tutustuminen on lähes mahdotonta sen takia ettei heidän ulkonäkönsä, rahallinen tilanteesa tai terveystilanne täytä yleisiä kriteereitä. Ihmiset taas ovat hyvin varautuneita ja ennakkoluuloisia ja eivät helpostikkaan ota yhteyttä, vaikka toinen henkilö olisi samalta alueelta, saman ikäinen ja mahdollisesti muutenkin kiva tyyppi.
Ime munaa
Ikävä kyllä aloittaja on mielestäni aika oikeilla jäljillä tuossa asiassa. Oli myöskin arvattavaa että tähän keskusteluun voisi tulla suorastaan "hyökkääviä" vastauksia. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Onhan se hienoa, että osaa puolustaa itseään, mutta on kuitenkin myös hyvä jäädä ensiksi miettimään asioita.
Onko yksinäisyys omaa, vaiko toisen vikaa? Sitä kannattaa miettiä. Se voi olla toisen syytä, mutta yhtälailla myös omaakin. Jos on työtön, ei käy harrastuksissa, istuu vain kotona tietokoneella... Miten silloin voisi edes tutustua kehenkään, tai kuinka kukaan voisi tutustua sinuun? Niin. Ei kukaan tule sinua sieltä neljän seinän sisältä hakemaan. Tai oletko huomaamattasi vetäytynyt syrjemmälle esimerkiksi jo kouluaikoina, juuri kun toiset ovat pikkuhiljaa koonneet omat kaveriporukkansa? Oletko aktiivisesti yrittänyt ylläpitää kaverisuhteita? Kutsunut vaikka kavereita luoksesi, elokuvateatteriin, ulos...? Oletko kenties ollut liian erilainen tai kummallinen massaan verrattuna? Itseäni kiusattiin aikoinaan liiankin erikoisen pukeutumistyylini takia.
No näitähän yksinäisyyteen vaikuttavia asioita on ties kuinka paljon eikä niitä jaksa edes tähän kirjottaa.
Mikä sitten on tosissaan yrittämistä? Itse olen yrittänyt parhaani mukaan ihmisten kanssa tulla toimeen ja välillä siinä onnistunutkin, mutta kaverit on niitä jotka on jättäneet, viimeinen lähti juuri vähän aikaa sitten kun kuulin kuinka paljon oli minusta paskaa puhunut kaikille muille.
Olen aina yrittänyt olla mukava ja huomioonottavainen kaikkia kohtaan, mutta ne äänekkäimmät ja vaativimmat kuitenkin saa kaiken huomion loppujen lopuksi ja siinä sitten jää itse taustalle unohdettuna, vaikka yrittäisi olla mukana.
Lopulta jää jäljelle ihan sairaalloinen vitutus ja ahdistus, ja tulihan ne kännitkin sitten tänäänkin vedettyä, paha tästä tilanteesta on ruveta kartoittamaan että mitä sitä sitten pitäis yrittää ruveta tekemään. Onneksi pääsee ehkä puolen vuoden päästä vaihtamaan paikkakuntaa, jos siinä sais sitten taas uuden tilaisuuden.
minun on etsittävä tilaa saadakseni olla kyllin yksin.
jos oma sisäinen maailma on fantastisessa kunnossa niin yksin olo, hiljaisessa rukouksessa on maailman parasta aikaa. silloin ihmisellä on uskon lahja eikä kärsi vaikka on yksin.
Meidät luotiin laumaeläimiksi. Rakastamaan.
Onnittelut jos sinulle riittää Uskosi, minulle se ei riitä. Kaipaan pois tästä maailmasta, Jeesuksen syliin. Kun on vuodesta toiseen, kellon ympäri yksin, ilman minkäänlaisia aikuiskontakteja, "normaalikin" ihminen masentuu. Minulle usko ei ole antanut elämänhalua, vaan kaipuun sen ainoan luokse, joka minua rakastaa. En kuitenkaan ole aikeissa lähteä täältä oma-aloitteisesti, vaan kärsin nöyränä siihen saakka kun minut armahdetaan.
Löydä ensin itsesi. Sen jälkeen voit löytää muut.
Tee sinulle tärkeitä asiota. Hanki työ josta nautit ja harrastuksia joista pidät. Opiskele ja kiinnostu uusista asioista. Pian voit huomata, että ympärillesi on tullut uusia ihmisiä, tai edes yksi ihminen, jonka/joiden kanssa voit viettää aikaa haluamallasi tavalla. Esim. harvemmin löydät luonnosta kiinnostunutta ihmistä baarista. Eli tavoittele asioita joista pidät = tulet löytämään ihmisiä joista pidät.
"Löydä ensin itsesi. Sen jälkeen voit löytää muut.
Tee sinulle tärkeitä asiota. Hanki työ josta nautit ja harrastuksia joista pidät. Opiskele ja kiinnostu uusista asioista. Pian voit huomata, että ympärillesi on tullut uusia ihmisiä, tai edes yksi ihminen, jonka/joiden kanssa voit viettää aikaa haluamallasi tavalla. Esim. harvemmin löydät luonnosta kiinnostunutta ihmistä baarista. Eli tavoittele asioita joista pidät = tulet löytämään ihmisiä joista pidät. "
V****U mitä sontaa. Suosittelen lukemaan tätä yksinäisten palstaa ihan oikeesti.
anteeks nyt vaan setä siellä, mutta kyllä sitä aina yrittää jonkun seurassa olla, kunnes tajuaa, ettei siihen ole mitään tarvetta: kunnes antaa sydämen päättää eikä pakota itseään johonkin. Yksinäisyys kyllä pohjimmiltaan juontuu siitä tosiasiasta, ettei näitä "yksinäisiä" luultavasti houkuta tarpeeksi ihmisten seura tai toisaalta syy voi myös olla siinä, ettei koe tuntemiaan henkilöitä ystävikseen; ei tunne heitä eikä opikaan tuntemaan. On joku luojan jekku, että kaikki eivät sielulleen kaltaisia saa elämäänsä sitä rikastuttamaan, kohtalo on siis olla yksinäinen. Tosin vasta kun HYVÄKSYY ITSENSÄ SELLAISNA KUN ON löytää r.a.u.h.a.n ja 0nnen elämäänsä. Se, että tuntee itsensä surulliseksi yksinäisyydestä, jolle ei mitään voi, on vähä kieroutunutta, munmielestä: ei yksinäisyys oo kirous, jollei siitä sellaista ite itelleen tee. En mä ainakaan oo elämässäni edes kaivannut ystäviä oikeastaan koskaan, ennenkuin havahduin siihen kun en ollut enää vuosiin ollut missään tekemisissä. Ystävät jäi ku tuli parisuhteet ja perhe, avioliitto ym. Enkä oo niitä ihmisiä jotka osaa "esittää", joten kun tärkeintä elämässä on mies ja lapset, ystävät jää ikäänkuin automaattisesti pois. Ei riitä aika eikä kiinnosta mikään muu. Mitä pahaa siinä sitten on? Miksi ilman ystäviä ei voi olla? Mitä jos kukaan ei tunnu YSTÄVÄLTÄ; mitä jos kaikki tuntemasi ihmiset ovat vihollisia syystä tai toisesta? Mitä jos ihmisten seura ahdistaa? Jos viihdyn paremmin omissa oloissani ja omissa puuhissani? Ehkä tosiaan pitäis vaan pakottautua ihmisten seuraan, tehdä väkisin itsensä tykö, tyrkyttää ystävyyttään joka vastaantulijalle ja roikkua ihmisissä niinku iilimato, mutta... tyhmältähän semmonen vähä tuntuu!