Miten elvyttää taittunutta puuta?

bodartfin

Pihaltamme kaatui tuulen voimasta pilvikirsikka, joka on n. 4 -5 metriä pitkä. Pihallamme se on nyt ollut n. 3 vuotta. Varsi antoi periksi aivan multarajan pinnasta, mutta koska puu on nuori ja taipuisa, se ei katkennut kononaan, vaan toiselta puolelta puun kuori ja säikeet olivat vielä yhtenäisiä. Puu oli ollut kyljellään noin vuorokauden ennen kuin löysimme sen. Alkujärkytyksen jälkeen nostimme puun pystyyn ja tuimme sen kunnolla tukikeppeihin ja kastelimme runsaasti. Puu näyttää lähes ehjältä. Mikään kohta puun rungosta ei ole ilman kuorta. Niin "kaunis" repeämäpinta kuoreen tuli. N. puolet puun ruongosta on revennyt ja puolet on siis kunnossa päällisinpuolin. Tietääkö kukaan onko puullamme toivoa? Mitä vielä voisimme kastelun ja tuennan lisäksi puulle tehdä? Suru jo suht. mukavan kokoisesta puusta, joka on tehnyt ensimmäiset pikku-kirsikat tänä vuonna, on suuri.

1

537

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bodartfin

      Kävin jo Muhevaisella kyselemässä neuvoja. Toivoa puutarhurin mukaan on, kun toiselta puolen kuori on ehjää ja ravinteet siis tod.näk. kulkevat sieltä. Onko kellään kokemuksia vastaavasta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      85
      1335
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      34
      1029
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      855
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      153
      670
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      660
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      649
    7. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      627
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      184
      616
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      31
      542
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      528
    Aihe