Oikeuteen ?

Miltein vuotta sitten perheenjäsenemme käytti autoamme ja sai valvontamaksun (parkkikiekon käyttämättömyys kauppakeskuksessa). Hän ei sitä maksanut jotenka minä omistajana sain parikin muistutusta (melko uhkaavia ja teksti hyvin koppavaa).
En katsonut että minulla on velvollisuus maksaa koska en ollut autoa silloin ajanut enkä näinmuodoin ollut tehnyt sopimusta. En liion ilmoittanut kuljettajaakaan koska siihen ei ole minulla mitään velvollisuutta. En sitäpaitsi nähnyt hänen ajavan autoa koska oli tapahtuma-aikaan ulkomailla. Tein asiasta huomautuksen ko- valvontayritykselle joka sitä ei osaltaan hyväksynyt.
Tapahtumasta tulee kuukauden sisällä jo 3 vuotta. Vielä ei ole ulosottomies vieraillut saatikka kutsua käräjille tullut.
Kuinka kauan tälläinen asia on teillä muilla ollut vireillä ? Onko jotain aikarajaa jossa vastapuolen tulisi reagoida ?
1241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei ole kuulunut mitään. Katellaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauppat.maisteri kirjoitti:

Miltein vuotta sitten perheenjäsenemme käytti autoamme ja sai valvontamaksun (parkkikiekon käyttämättömyys kauppakeskuksessa). Hän ei sitä maksanut jotenka minä omistajana sain parikin muistutusta (melko uhkaavia ja teksti hyvin koppavaa).
En katsonut että minulla on velvollisuus maksaa koska en ollut autoa silloin ajanut enkä näinmuodoin ollut tehnyt sopimusta. En liion ilmoittanut kuljettajaakaan koska siihen ei ole minulla mitään velvollisuutta. En sitäpaitsi nähnyt hänen ajavan autoa koska oli tapahtuma-aikaan ulkomailla. Tein asiasta huomautuksen ko- valvontayritykselle joka sitä ei osaltaan hyväksynyt.
Tapahtumasta tulee kuukauden sisällä jo 3 vuotta. Vielä ei ole ulosottomies vieraillut saatikka kutsua käräjille tullut.
Kuinka kauan tälläinen asia on teillä muilla ollut vireillä ? Onko jotain aikarajaa jossa vastapuolen tulisi reagoida ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu