Sama levy pyörii

sitä ei kauaa jaksa kuunnella ja katsella.

Sävelellä Petttäjän tie:
Maakunnan masa se amerikkaan lähti,
(tähän keksi itse lisäsanoja)
grillijuhlat pihallansa järjesti.

kertosäe:
Maakunnallinen teko on pääasia (5 krt)
9185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Örnin baarissa ja kilvan kippaa kiljua öykkärit ja roikkuhousut pohjois-Savon ja kertosäe soi. Ja lopuksi ihramahat hölskyen säe- minne käännätkin pään, peräkammarin veikkoja näät, kuulluu hirveä huuto ziuvauvau. Ja sitten kusiaispesiin mämmikypärä päässä.

Äänestä
  • tehdä pe. 30.07.2010 Juankosken Örnin paarissa. Nousionmäen kyläläiset olivat heränneet kauheaan mökään ilta yöstä. Olisiko Örnin paarissa yrittäneet Maakunnan Masasta laulua tehdä, mutta ei siitä tullut kuin pelkää örinää. Kyllähän tämän viestin aloitus sen jo osoittaa. Olisiko jo voimat loppuneet kun eihän siellä Juankoskella ole kuin yksi persu. Mutta oli ollut kuitenkin mahtava mökä ja se oli kuulunut aivan Vuotjärven tielle saakka. Ihmiset olivat nousseet ylös yö sijoiltaan ja katselleet mitä nyt on tapahtunut onko ajanut sonniauto ojaan. Ja ajatelleet, että kaikki sonnit ovat karanneet pitkin laitumia. Mutta ei vaan Örnin baarista oli kuulunut mahdoton mökä kertoili Nousionmäen mies.

    Äänestä

  • Mutta överiksi meni kirjoitti:

    tehdä pe. 30.07.2010 Juankosken Örnin paarissa. Nousionmäen kyläläiset olivat heränneet kauheaan mökään ilta yöstä. Olisiko Örnin paarissa yrittäneet Maakunnan Masasta laulua tehdä, mutta ei siitä tullut kuin pelkää örinää. Kyllähän tämän viestin aloitus sen jo osoittaa. Olisiko jo voimat loppuneet kun eihän siellä Juankoskella ole kuin yksi persu. Mutta oli ollut kuitenkin mahtava mökä ja se oli kuulunut aivan Vuotjärven tielle saakka. Ihmiset olivat nousseet ylös yö sijoiltaan ja katselleet mitä nyt on tapahtunut onko ajanut sonniauto ojaan. Ja ajatelleet, että kaikki sonnit ovat karanneet pitkin laitumia. Mutta ei vaan Örnin baarista oli kuulunut mahdoton mökä kertoili Nousionmäen mies.

    Yrittäkää jo päättää missä se Örnin Baari on? Ja mistä hitosta niitä mämmikypäriä saa??!!
    Tarvetta olisi mämmikypärälle! Juankoskelle tullessani 4.9 minulla on ehdottomasti oltava mämmikypärä päässä!! :DD

    Äänestä

  • vessan siivooja kirjoitti:

    Yrittäkää jo päättää missä se Örnin Baari on? Ja mistä hitosta niitä mämmikypäriä saa??!!
    Tarvetta olisi mämmikypärälle! Juankoskelle tullessani 4.9 minulla on ehdottomasti oltava mämmikypärä päässä!! :DD

    Oioi, mahtaa lehdistöllä olla hauskaa kun saa kuulla näistä ipu vekkuleista, örnin baarista,mämmikypäristä ja kusiaispesistä vaan jaksavat jauhaa.Se varmaan on niitten eduskuntavaaliohjelmassa ja tällä tavalla täälä sitä mainostaavat. Onko ipun vaalivalvojaiset kenties örnin baarissa vai kusiaispesässäkö meinasitte ne järjestää?

    Äänestä

  • kusiaiset kirjoitti:

    Se vaan on niin, että sukuvika on kun suksi ei luista.

    Äänestä

  • perkele! kirjoitti:

    Se vaan on niin, että sukuvika on kun suksi ei luista.

    Varkauden valehtelijoiden klubille eliniäksi ja hinuri-pirskeet joka päivä, joten ota yhteyttä persuuksiin ja paikka on varattu mämmikypärillä.
    Muuten IPU: n ohjelma löytyy IPU: n sivuilta, joten pyydä joku lukemaan se sinulle ja kyllä lehdistö on tietoinen jo Örnin baarissa hilluvista peräkammareidn pohjois-Savon persupiirin peräveikoista

    Äänestä

  • Joni holmesi kirjoitti:

    Työ niin tykkeette noista mämmikypäristä, että pitäisköhän ihan tuotantoon asti laittoo. Saatte sitten vaalien jälkeen ihan ilmaseks muistoks ja voitte sitten miettiä kypärät päässänne tappiotanne vaaleissa että mikä män vikkaan kun ei oikein onnannu ja jäi se maakunnallinen tekokin tekemättä. Pena varmaan eduskunnasta lähettää sitten teille suruvalittelukortin kun ei tälläkään kertoo ipu saannu ehdokasta eduskuntaan.

    Äänestä

  • Juankoski väki kirjoitti:

    niin, että grammari savuaa. Mutta Mämmi on jo kansallinen suojelukohde, samoin niiden käyttäjä-öykkärit, mutta jos luovutte yksinoikeudesta, niin miksikäs ei ihan myyntiin asti.
    Mutta kahtotaan sitten vaaleihin asti miten IPU: n käy, sillä tiedossa on jo, miten Pohjois-Savon persuuksille kävi. Säälittävä tapaus, tuo peräsimen tapaus, Oinosesta puhumattakaan.

    Äänestä

  • Konstantin ZZZZ kirjoitti:

    Ei ole mahdollista tietää miten kävi kun vaaleja ei ole vielä käyty. Vai oletko vähän tyhmä, kun tätä asiaa et tiedä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sävelmies kirjoitti:

sitä ei kauaa jaksa kuunnella ja katsella.

Sävelellä Petttäjän tie:
Maakunnan masa se amerikkaan lähti,
(tähän keksi itse lisäsanoja)
grillijuhlat pihallansa järjesti.

kertosäe:
Maakunnallinen teko on pääasia (5 krt)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu