Quentin Tarantinon loistava väkivaltainen Ykkösosa sai juuri ensi-iltansa Suomessa; ja pakkohan se oli käydä katsomassa.
Alkuun vahvistettakoon muut jo varmasti moneen kertaan luetut arvostelut leffasta - väkivaltaa tässä oli vain nimeksi, joten kaukana ollaan Ykkösen teemoista (kosto tosin on vieläkin pääosissa).
Vol. 2 tarjosi tietysti Tarantinomaisia dialogeja, monia eri genrien vaikutteita ja asiallisia taistelukohtauksia, joissa oli puhtaat itämaiset juuret kuten ykkösessäkin. Mikään matrix-klooni siis ei ollut kyseessä.
Uma Thurman näytteli hyvin ellei jopa loistavasti ja elokuvan muut hahmot, Ykkösosassa hyvinkin taka-alalle jätetyt henkilöt olivat yllättävän näkyvässä asemassa leffan kerronnnassa. Tästä plussaa. Miinusta tuli kuitenkin ei liiasta dialogin määrästä, vaan sen pituudesta. Monet keskustelukohtaukset olivat tietysti juonellisesti perusteltuja, mutta todella pitkiä.
Kill Bill 2 oli 'ihan katsottava' elokuva, ei mikään mestariteos eikä omien mieltymyksien mukaisesti vastannut odotuksiani verrattuna ensimmäiseen osaan.
Tässä ei ollut samaa sarjakuvamaista ja videopelimäistä otetta joka teki Vol. 1:stä erityisen asiallisen toimintaleffan. Kakkososan katsominen vaatii siis erilaista suhtautumista ensimmäiseen osaan nähtynä; kyseessä oli enemmänkin siis draamaelokuva.
Tähdet kuten ennenkin, ei puolikkaita, skaalalla 1-5. Katsotaan jos näkee elokuvan sulautettuna yhteen Ykkösosan kanssa, muuttuuko mielipide :D
** / *****

Vastaukset 6
Vanhimmat
Eli heti ekassa lauseessa hyvinkin amatöörimainen virhe, siitä pyydettäköön anteeksi =) Kaikki varmaan tajusivatkin mistä on kyse =)
Mikään matrix-klooni ollut kyseessä.
Kauemapan Matrixista kuin Jaakko Koskela Paavo Haavikosta :)
Tarantinon jatko-osa on kyllä aika erilainen kuin ykkösosa. Ykkösosan toimintaan ja vereen tykästyneet tulevat varmasti pettymään elokuvan rauhalliseen etenemiseen. Varmasti Tarantinon kirjoittamat dialogitkin ovat monelle liikaa.
Itse en kyllä havainnut Expertin mainitsemia todella pitkiä dialogeja. En tiedä johtuuko siitä, että on joskus tullut istuttua teatterissa, jossa monologi saattaa kestää kymmeniä minuutteja.
Elokuva syventää juonta kertomalla häistä ja Black Mamban menneisyydestä. Takautumat kerrotaan pääjuonen välissä ja se toimii ihan hyvin.
Ne muutamat taistelukohtaukset, jotka löytyvät ovat melko nopeita ja ratkaisut ovat yllätyksellisiä. Tosin aasian elokuvien ystäville ne saattavat tuntua vanhan kierrätykseltä.
Uma tekee jälleen hyvän roolityön, mutta niin tekee Billin esittämä David Carradinekin. Muutama muukin hyvä roolityö nähdään. En olen nähnyt missään mainintaa, että Samuel L. Jackson vilahtaa myös elokuvassa, joten mainitsen sen nyt.
Hyvä elokuva, joka on kuin kolikon toinen puoli. Itse sisältö ei ole omaperäinen, joten se tipauttaa pois maksimista. ****/*****
Täys femma multa!
Kohtaa Samppa vilahti? mulla meni ilmeisesti täysin ohi... :(
Se oli sen hääkappelin urkuri tai kuiteskin se joka pianomies... :)