Ollaan oltu reilusti vuosi yhdessä ja suurinosa ajasta ollaan vaan riidelty. Monet kerrat sanottu, että mä jätän sut, mutta aina palattu yhteen koska kaikesta huolimatta me rakastettiin toisiamme erittäin paljon. No tämä mun tyttöystäväni on ollut aina masentunut, mutta mun seurassa oli niitä parempia hetkiä. Mikään ei kiinnostanut, nukkui aamulla tosi myöhään, pitää itseään tosi huonona ja rumana, On ollut aina yksin. Haluaisi kyllä kavereita, mutta ei ole ujoutensa takia oikein ole tutustunut keneenkään. Omaksunut sellaisen elämäntavan, että kaikki pitää tehdä yksin ja on usein mielummin vain yksin. Hän ajattelee, ettei ansaitse parempaa. Ainoat niin sanotut kaverit ovat siskon kavereita. Siinä porukassa hän ikävä kyllä tuntee usein olevansa ulkopuolinen. Tunteistaan ja ajatuksistaan hän ei oikein osaa puhua, kun ei ole niistä puhunut, mutta ne pari kertaa, kun hän on kertonut omista ajatuksistaan niin ne ovat olleet antoisia hetkiä Loppuaikoina mentiin lopulta lääkärille ja se määräs masennuslääkettä. Noin kahden viikon kuluttua oireet alkoivat näkyä. Hän oli mua kohtaan paljon kylmempi, ilkempi, välinpitämättömämpi ja paljon enemmän omissa maailmoissa. Mä kävin vaan etäisemmäksi ja, kun mä sitten taas vaihteeksi laitoin juhannuksena tekstiviestiä, että mä jätän nyt sut. Hän otti mut kyllä takaisin ja päällisin puolin näytti siltä, että kaikki oli taas kunnossa. Nyt tämä tyttö sitten jätti mut ja sano, että kaikki tunteet kuoli mua kohtaan jo juhannuksena. Mä en tiedä mitä mun oikein pitäis tehdä. Me mollemmat rakastettiin toisiamme niin paljon ja yhtäkkiä tytöllä ei ollut enää mitään tunteita mua kohtaan. Pitäiskö mun vaan antaa olla ja jatkaa elämää eteenpäin? Musta se ei tunnu oikealta, koska mä nään, ettei hän voi hyvin. Hän ei ole oma itsensä. Kukaan muu ei sitä ole huomannut, koska kukaan ei ole koskaan välittänyt. Hänellä on vielä ihan liikaa stressiäkin kaiken muun lisäksi. Pelkään, että joutuu vielä sairaalaan niin, kun mun mutsille kävi tai ei pysty koskaan täysin nauttimaan elämästä, koska kokoelämän ajan vaivaa sairaus mitä ei ikinä hoidettu. Mä oon yrittäny kertoa hänelle miten asiat on, mutta hän ei usko. Itseasiassa hän nykyään suunnilleen inhoaa mua. Sanoo vaan, että jätä mut rauhaan tai jotain muuta saman tapasta. Tiedän, että hän haluaa oikeasti vaan apua. Mitä mun pitäis tehdä?
Todella vaikea suhde.
Raskaita aikoja
4362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
hoitoon pitäisi hakeutua
Itsellä menossa hieman samantyyppinen tilanne, vaikkakaan ei täsmälleen samanlainen. Osaan kuitenkin hyvin samaistua sinuun ja myös tähän tyttöön (itse olen ehkä tuon tytön asemassa enemmän ollut). Itse toivoisin, että hän ymmärtäisi (ehkä sinä voisit puhua asiasta hänelle?) että terapia voisi auttaa. Se saattaa kuulostaa ajatuksena suurelta ja pelottavalta, mutta uskon, että hän voisi oppia puhumaan siellä ja selvittämään ajatuksiaan kaikessa rauhassa. Ehkä hän siten alkaisi huomata, hieman tasapainoisempana, mitä haluaa ja mitä ei. Itse suosittelen sitä, ettet pidä kiinni ajatuksesta, että palaisitte yhteen nyt tai koskaan, se jää varmasti nähtäväksi vasta joskus, mutta olisi varmasti tärkeää, että yrittäisit olla hänen tukenaan silloin, kun hän sitä tarvitsee. Jokaisella tulisi olla joku, ja nyt vaikuttaisi siltä, että hänen elämässään on vaihe, jolloin yksikin läheinen voi olla korvaamaton. Eli kannattaisi varmasti tehdä selväksi se, ettet aio ahdistella häntä yhteenpalaamisesta tai muustakaan, mutta läheisenä ihmisenä olet huolissasi ja ainakin ovi sinun suuntaasi on auki, jos hän sitä tarvitsee. Ehkä voisit etsiä hänen kanssaan jonkun mukavan terapeutin ja mennä ensimmäisellä kerralla mukaan? Juttele asiasta hänelle, jos hyväksi näet.
Ikävä kyllä täälläkin aikalailla sama tilanne-paitsi ,että poikakaverini meni psykoosiin asti.
Masennusläkkeillä on se ikävä haittapuoli,että ne tappaa kaikenlaiset tunteet-hyvät ja pahat.
Ainakin näin poikaystävälleni.Itsekin huomasi tämän ja sanoi olevansa lähinnä turta ja olo semmonen " ei mitään väliä millään". Sen takia hän sitten otti ja loptti lääkityksen kun seinään-vastoin kaikkia varoituksia.Sitä kun ei saisi tehdä missään nimessä noin vaan lääkärin valvonnassa ja pikkuhiljaa annostusta vähentämällä.No mikä oli tulos? Se ,että pari viikkoa oli vieroitusoireita-sitten hän oli kauhean onnellinen kun tunteet palasi,elämä hymyili...kunnes PAM-iski psykoosi.
Itse kyllä aion pysyä hänen rinnallaan mutta se on vaikeaa koska hän psykoosissaan kuvittelee minun haluavan ja tekevän pahaa hänelle.Olen ottanut etäisyyttä ,mutta pysyttelen lähistöllä.Sekä kerron hänelle etten aio hävitä minnekkään-kyllä tästä selvitään. Selvitäänkö vai ei-jää nähtäväksi.
Terapeuttia suositteln minäkin.Poikaystäväni on menossa tänään...
Itse erosin vähänaika sitten ja silloin itsekkin tajusin että olen ollut masentunut jo pidemmän aikaa. Myös sinun kannattaa mennä terapiaan. Koska se joka on tukena ja turvana näissä tilanteissa voi myös itse masentua. "se ei ole tarttuvaa" Vaan kun tietää ja tuntee millaista se on niin siihen voi itsekkin "tipahtaa" mukaan. Myös se että terapia voi opettaa sinullekkin mitä tehdä näissä tilanteissa ja miten voi välttää tätä.