Tuossa aiemmin kinasivat kummankin koon merkityksestä. Itse olen mies ja kokemusta vain muutamasta naisesta. Oma kaluni juhlakunnossa on 16 cm, eikä ole siitä vuosien varrella miksikään muuttunut. vain pari naista olen kohdannut, jotka osasivat kunnolla puristella pimpallaan, se tuntui mukavan kiihoittavalta. Minulla on ollut sellainen hyvä tuuri, että naintikumppanini ovat kaikki tykänneet kohdun napukkaan ulottuvista työnnöistä. Syvyyttä en ole koskaan mitannut muuten kuin sormella. Keskisormi on hyvin ulottunut kohdun napukkaan jokaisella. Ja esileikeissä ovat kovin innostuneet, kun sitä olen varovasti sormenpäällä hieronut.
Viimeisin uusi kokemus oli nuori kokenut nainen, joka osasi hyvin puristelun pimpallaan. Hänen kohdun napukkaansa sormella yletyin hyvin ja tietenkin kalulla.
Mutta oli hänellä ollut joskus pitkäaikainen miesystävä, jolla oli yli 20 senttinen kalu. Oli sen itse monesti miehen pyynnöstä mitannut. Näytti minullekin kuinka mittasi ja sai minun tulokseksi vain tuon 16 cm. Paksuuttakin oli sillä miehellä ollut reilusti enemmän kuin minulla. Kuitenkin sain pelkällä sormella tälle naiselle sellaiset orkut, joita hän ei ollut koskaan ennen kokenut, enkä minä nähnyt! Minulla ei ole kovin paksut sormet!
Sen miehen kalu oli kokonaan uponnut hänen sisäänsä ja jonkinlaisen orkun hän oli siitäkin kuulemma saanut. Se mies ei ollut sormillaan koskaan koskenut tuon naisen pimppaan!
Eli ei se ole paksuudesta kiinni, eikä pituudesta, vaan siitä miten niitä vehkeitä käytetään.
Minusta on aika typerä ehdotus, että pitäisi ensin kysyä sopivimmat mitat, ennenkuin hommiin alkaa. Eli pitäisikö sitten säätää oma kalu niihin mittoihin sopivaksi? Käsittääkseni se säätäminen ei kovin nopeasti käy, jos käy ollenkaan.
Tähän kai sopii hyvin se juttu, kun mies kysyi lääkäriltä, että saisko hän kalunsa mitenkään kahteenkymmeneenviiteen senttiin. No lääkäri siihen, että helposti, nyt on vain kysymys siitä, että otetaanko se viis senttiä väliltä vai päästä pois!
Viimeisin uusi kokemus oli nuori kokenut nainen, joka osasi hyvin puristelun pimpallaan. Hänen kohdun napukkaansa sormella yletyin hyvin ja tietenkin kalulla.
Mutta oli hänellä ollut joskus pitkäaikainen miesystävä, jolla oli yli 20 senttinen kalu. Oli sen itse monesti miehen pyynnöstä mitannut. Näytti minullekin kuinka mittasi ja sai minun tulokseksi vain tuon 16 cm. Paksuuttakin oli sillä miehellä ollut reilusti enemmän kuin minulla. Kuitenkin sain pelkällä sormella tälle naiselle sellaiset orkut, joita hän ei ollut koskaan ennen kokenut, enkä minä nähnyt! Minulla ei ole kovin paksut sormet!
Sen miehen kalu oli kokonaan uponnut hänen sisäänsä ja jonkinlaisen orkun hän oli siitäkin kuulemma saanut. Se mies ei ollut sormillaan koskaan koskenut tuon naisen pimppaan!
Eli ei se ole paksuudesta kiinni, eikä pituudesta, vaan siitä miten niitä vehkeitä käytetään.
Minusta on aika typerä ehdotus, että pitäisi ensin kysyä sopivimmat mitat, ennenkuin hommiin alkaa. Eli pitäisikö sitten säätää oma kalu niihin mittoihin sopivaksi? Käsittääkseni se säätäminen ei kovin nopeasti käy, jos käy ollenkaan.
Tähän kai sopii hyvin se juttu, kun mies kysyi lääkäriltä, että saisko hän kalunsa mitenkään kahteenkymmeneenviiteen senttiin. No lääkäri siihen, että helposti, nyt on vain kysymys siitä, että otetaanko se viis senttiä väliltä vai päästä pois!
Vastaukset 10
Vanhimmat
sullaki on se klunssi varmaan oikeesti joku 14cm. Mutta se on iso siltikin näillä leveysasteilla.
Jaa oikeesti? Luuletko idiootti, etten osaa käyttää mittavälineitä? Mikä saatanan pakkomielle sulla on tollasta joka väliin väittää? Menisit hoitoon tai ottaisit lääkkeesi.
Tiedän kyllä ihan tarkkaan miten mittavälineitää käytetään ja minulla ei ole minkäänlaista tarvista liioitella tuolla asialla. Varmaan jos joku sanoo hänen mitanneen jonkun mitan esim. 14 cm, niin sinä kiiruhtaisit hahhattelemaan, että varmaan oikeesti se mitta on 12 cm. Mielestani ei ole liioittelua jos jollakulla on jonkun mittainen. Jos olisit mies, niin sulla olisi varmaan aivot niissä puuttuvissa senteissä. Että hah hah haa ittelles vaan.
Tiesitkö muuten, että allaikäisille tämä sivusto ei kuulu ollenkaan? Sun tarvii vielä pitkään kasvaa, ennenkuin ymmärrät tällaisia asioita kunnolla. Nyt susta on vain kiva rääpiä suutas joka suuntaan. Katso vaan, että et kerran räävi väärään suuntaan, joku voi tukkia suus lopullisesti, sillä kaikki ei viitsi kuunnella sun rääpimistäs.
Luulet varmaan, että olet hauska, mutta oikeasti olet avuton rääpäle, jolla ei ole mitään tulevaisuutta... ainakaan seksin alalla. Säälin sua.
se on niin helppo mitata yläkanttiin. Mittasitko mauserilla selkä suorana seinää vasten ja mulkkusi ja vartalosi kulma oli 90 astetta?
eihän vartalon kulma voi olla 90 astetta... eikö se ole vesi joka kiehuu just tuossa asteessa...
Nyt en ymmärrä..
Haistoinhan minä ja hyvälle haisi, kun oli juuri pesty. Tuli maistettua samalla... nami nami.
Mutta että sillai pitää mitata? Minä kun luulin, että se pää vaan mitataan, siis se kun tulee sieltä nahan alta esiin.
Voi laps rukka, ei siihen tönäri riitä, kyllä siinä pitää olla 5 m:n rullamitta. Ehkä jonkun lapsen pippeliä voi tönärillä mitata, mutta ei aikuisen miehen.
Sääki voisit kyllä haistaa, mutta älä ikäistes me haistaan, kun ne on lapsia vielä ja voivat saada traumoja sellasesta ja aikuiset ei varmaan anna sun haistella paikkojaan.
Nuorempana eräs tyttöystävä kysyin, että onks sun polves kipee, kun sitä noin hierot. Jouduin sanoon, että ei oo kipee, mutta mä vaan runkkaan housunpuntin läpi.
Mutta ei tuo vielä mitään oo, mutta niil afrikan mustilla on kunnon pelit, kun silloin Helsingissä oli olympialaiset ja niit mustia oli tyttöjä pyydystämässä. Ja tytöt oli hulluna niitten perään. Pari likkaa oli sitten saaneet mustat saatille. Polkupyörillä olivat mustat liikkeellä. Myöhemmin toinen tytöistä kysy toiselta, että oliks tarakalla kiva istuu, nii toine sano, että emmä tarakalla istunu, ku runkolla. Siihen toinen, että sillähän oli naisten pyörä! Siihen toinen, ai siks se tuntuki nii mukavan lämpöseltä...
Millai senki oikeeoppisesti mittais, vai oliks silläki vaa 14 senttinen...
Koolla ei ole mitään merkistystä jos pelit toimii ja torttu kostuu. Hyvin ne edellisetkin sukupolvet on tulleet toimeen normaalilla alta 15cm kalulla ja niin tulee nykyinenkin. Eikun hyviä panoja vaan kaikille, toivotaan että tärppää edes joskus.
Näin miehenä ei voi kuin ihmetellä kuinka paljon naisia naurattaa lukea tätä palstaa jossa miehet kertovat ettei koolla ole väliä. Hehe. Uskon että 99% miehistä tilaisi lisää senttejä jos pullonhenki ilmestyisi jonain kauniina päivänä toteuttamaan kolme toivetta. Ja aika moni nainenkin tilaisi miehelleen isompaa ja itselleen pienempää....
Useinmiten soppaa sekoitetaan kertomalla miten joku nainen/mies nautti seksistä normaali/pienimunaisen kanssa ja miten se todistaa ettei koolla ole väliä, vaikka alkuperäinen kysymys oli onko koolla väliä-eikä onko koko ainoa ratkaiseva tekijä seksistä nauttimisessa.
Minulle koolla on väliä, omallani ja naisen. Miten makuasioita voi toisten ihmisten osalta kiistää millään omalla teorialla, kokemuksella tai tieteen kuvalehden artikkelilla jossa kerrotaan pillun olevan x-senttimetriä syvä....?!! Eikä se että koolla on merkitystä jollekin tarkoitta etteikö muillakin asioilla olisi merkitystä tai että koko ratkaisisi kaiken.
Mutta kädenvääntö jatkukoon.....Toinen osapuoli edelleen kiistää koolla olevan merkitystä koska vähemmälläkin voi nauttia ja toinen osapuoli puollustaa koon merkitystä koska sillä on heille merkitystä.
Omalla keskimittaisellani olen hyvin pärjännyt ja aikasta monta naista tullut nussittua (kymmeniä). Sitä jaksan aina ihmetellä, että miesten koosta jaksetaan jauhaa, mutta naisten koko jätetään keskustelun ulkopuolelle. Itselläni on tullut tavaraa vastaan laidasta laitaan ja tiukin oli 18-vuotiaalla thaihuoralla, joka ei kivun takia saanut hommaa loppuun edes liukuvoiteen kanssa, vaan asia meni käsi- ja huulihoidoksi. Ja kokeiltiin monta kertaa ja pidemmän ajan kuluessa eli ei edes ollut mikään tilapäinen naistenvaiva kipua aiheuttamassa. Löysin tavara oli sitten sellainen, ettei juuri miltään tuntunut itsellä eli ei varmaan naisellakaan, vaan sille sopisi paremmin pornoelokuvan muna. Oma kaluni ei sitten teinivuosien ole muuttunut suuntaan tai toiseen, eli mitä tästä opimme: pilluissa on vaihtelua ihan samalla tavalla kuin on kyrvissäkin ja toisilla on hevosenvittu ja toisilla on kanin kyrpä.
Pillun tiukkuus on tosin enemmänkin kiinni siitä osaako sitä käyttää ja kuinka märkänä se on. Afrikassa nussin muutamaa huoraa, jotka käyttivät paikallista salvaa, joka kuivatti emättimen kokonaan. Tuntemus miehelle on taivaallinen kun pääsee painamaan kuivaan läpeen jota nainen osaa käyttää oikein (ei saa olla liian tiukka), mutta naiselle se on toki kivuliasta. Keski-Afrikassa tällainen kuiva seksi on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, mutta itseäni pelotti kumin puhkeaminen niin paljon etten viitsinyt kokeilla kun pari kertaa. Voin kyllä suositella kaikille matkailijoille.
Tosi juttu tuo naisen liukkaus. Siinäkin olen huomannut eroja paljonko naiset kostuvat. Toisilla vuotaa mahla lakanoille asti ja toiset ovat vain hiukan normaalia märempiä kun laittaa sormen kiihottuneeseen pilluun sisälle. Sellainen kunnolla märkä pillu on tietysti paljon liukkaampi ja kitkaa on silloin vähemmän ja se tuntuu isommalta kuin sellainen vähemmän märkä. Tosiasiassa siis tiukkuudesta aika paljon riippuu ihan muista asioista kuin tiukkuudesta =).
Teitä tietämättömiä. Älkää sotkeko kuivuutta tiukkuuteen ja märkyyttä väljyyteen. Jos pillu on kuiva, niin sinne laitetaan liukuvoidetta. Tiukka on tiukka, oli kuinka märkä tahansa.