Kuvat-kansion näkymättömyys Vistalle

Siirtelin käyttäjältäni turhia kansioita toiselle levylle kun mukaan lähti Kuvat-kansio. Ajattelin, että eipä tuo käyttöä haittaa vaikka ei sijaitsekaan C:\Users\X\Kuvat(/Pictures), paremmassa paikassa kuitenkin ovat.
Huomasin pian että homma ei toiminutkaan odotetusti. Käynnistysvalikon Kuvat-painike ei reagoinut mitenkään ja ohjelma joka tallentaa kuvansa automaattisesti Kuvat-kansioon alkoi poistaa tuotoksensa välittömästi ilmestymisen jälkeen. Yritin korjata asiaa käynnistysvalikon Kuvat-painikkeen ominaisuuksista laittamalla sinne uuden tiedostopolun, mutta sekään ei auttanut. Turhauduin ja siirsin kansion takaisin entiselle paikalleen - mutta homma kusee yhä.
Kuvat-painike ei vieläkään tunnista kansiota, kuvake ei ole muuttunut samallalailla uniikiksi kuin Tiedostot-, Musiikki- tai Videot-kansion. En keksi enää mitä muutakaan voisin kokeilla.
Onko vinkkejä?
1342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

niin poistaisin ne kansiot, jotka olen luonut hässäkän jälkeen, ja siirtäisin "Kuvat" -kansion siltä toiselta levyltä takaisin omalle paikalleen.

Aika monet ohjelmat tallentavat näihin "oletuskansioihin" tiedostojaan, joten niitä ei kannata KOSKAAN siirtää (ellei tiedä mitä tekee), vaan aina kopioida tiedostoja sun muita mielummin johonkin toisennimiseen kansioon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


- kirjoitti:

Siirtelin käyttäjältäni turhia kansioita toiselle levylle kun mukaan lähti Kuvat-kansio. Ajattelin, että eipä tuo käyttöä haittaa vaikka ei sijaitsekaan C:\Users\X\Kuvat(/Pictures), paremmassa paikassa kuitenkin ovat.
Huomasin pian että homma ei toiminutkaan odotetusti. Käynnistysvalikon Kuvat-painike ei reagoinut mitenkään ja ohjelma joka tallentaa kuvansa automaattisesti Kuvat-kansioon alkoi poistaa tuotoksensa välittömästi ilmestymisen jälkeen. Yritin korjata asiaa käynnistysvalikon Kuvat-painikkeen ominaisuuksista laittamalla sinne uuden tiedostopolun, mutta sekään ei auttanut. Turhauduin ja siirsin kansion takaisin entiselle paikalleen - mutta homma kusee yhä.
Kuvat-painike ei vieläkään tunnista kansiota, kuvake ei ole muuttunut samallalailla uniikiksi kuin Tiedostot-, Musiikki- tai Videot-kansion. En keksi enää mitä muutakaan voisin kokeilla.
Onko vinkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu