tänään yleisöosastolla kannattaa lukea Vaasan kaupunginjohtajan vastaus svekoille.
Hesarissa
bravis
2167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Laitapa tiivistelmä tänne!
"Håkan Nordman pitää tarpeellisena Vaasan ja naapurikuntien liitosta.
Håkan Nordman on vanha kansanedustaja, joka on vuosikymmeniä tehnyt lainsäädäntötyötä eduskunnassa. Nyt hän johtaa Vaasan kaupunginvaltuustoa ja valmistautuu viimeiseen eduskuntatalveensa. Ensi kevään jälkeen hän keskittyy vain paikallisiin asioihin. Hän on luottamusmies, joka toteuttaa kansan tahtoa. Lainsäädäntötyössä hän on oppinut näkemään sen mikä on mahdollista ja mihin kehitys vie.
Viime eduskuntavaaleissa Vaasan kaupungista meni läpi vain kaksi kansanedustajaa, vaikka puolestapuhujia olisi tarvittu enemmän. Ruotsalaisen kansanpuolueen sisällä Nordman on jäänyt yksin vaatiessaan Vaasalle lisää painoarvoa.
Nordman on nähnyt, että ruotsinkielisyyden säilyttämisessä vahva Vaasa turvaisi parhaiten erityisesti ruotsinkielisten edut. Nordmanin mielipiteelle on syytä antaa paljon painoarvoa.
Helsingin Sanomissa viikko sitten julkaistussa yliössä Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlberg lähti koko ruotsinkielisen virkamieskunnan äänellä vaatimaan Vaasan ruotsinkielisten ympäryskuntien yhdistymistä. Ahlberg on nuori virkamies, syntyisin Sipoosta, josta Helsinki nappasi osan pari vuotta sitten. Europarlamentaarikko Henrik Laxin avustajana Brysselissä toimineena hänellä on ollut aitiopaikka myös eurooppalaiseen politiikkaan. Nyt näyttää siltä, että hän näkee uhkia siellä missä niitä ei ole. Ahlberg arvioi, että kaksikielinen Vaasa menettäisi ruotsinkieliset palvelunsa ja koulunsa. Hän säilyttäisi ruotsinkielisen kulttuurin omassa reservaatissaan.
Ahlbergin uhkakuva ei todennäköisesti toteutuisi. Vaikka Ruotsi ei olisi enää enemmistön kieli, mihin ne palvelut yht'äkkiä katoaisivat. Ruotsinkielinen opetus toimii Vaasassa peruskoulusta yliopistoon.
Varmaan liittymissopimuksissa voisi suunnata osan valtion antamasta liittymistuesta virkamiespalveluun. Vaasassa suomenkieliset osaavat jo nyt paljon paremmin ruotsia kuin kielitodistukset edellyttävät.
Ruotsinkielisten turvaksi on muutama vuosi sitten uusittu kielilaki, joka takaa ruotsinkieliset palvelut koko maassa, ja aivan varmasti myös Vaasassa. Todellisuudessa kielilaista huolimatta ruotsinkielen asemaa Suomessa syö eniten se, että toista kotimaista ei ole pakko enää kirjoittaa ylioppilaskokeissa. Vaikka kielilaki takaa kaikille oikeuden puhua ruotsia, Suomen itärajalla jotkut kunnat haluaisivat ruotsinkielen opetuksenkin vaihtaa venäjän kieleen.
Suomalaisista kaikkiaan kuutisen prosenttia puhuu ruotsia äidinkielenään, Vaasassa neljännes, ympäryskunnissa enemmistö.
Vaasa ympäristöineen on ruotsinkielisten viimeinen linnake. Kaksikielinen Vaasa voisi laajetessaan ylläpitää tätä linnaketta. Kielilakien mukaisesti toimien ja osaamista enemmän kuin kieltä korostaen Vaasa voisi jatkaa menestystarinaansa maailmanmarkkinoilla. Samalla se elättäisi nykyisen Vaasan lisäksi, ruotsin- ja suomenkieliset naapurikunnat, kuten tähänkin asti."