Olin hyvin nuori, kun pakosta retuutettiin osallistumaan pakkohoitokokouksiin eräällä pienellä pohjanmaalaisella paikkakunnalla. Siitä näytelmästä, vanhusten häpäisemisestä jäi ikuiset straumat.
Ajattelin jo silloin, kun vanhemmat puristivat täristen kasistäni, kuinka pelokkaita vanhempani olivat ja että tämä ei ole oikein.
Näen vieläkin ne ivailevat hoitomiehet, jotka syljeskellen lattialle "panettelivat" vanhuksia.
Myöhemmin aikuistuttuani keräsin ajatuksen palasia yhteen. Ja tajusin, kuinka vääristä, julmistakaan teoista SRK ei pyydä anteeksi.
Seuroissa käynnit lopetin, enkä syyttä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä ovat straumat?
Vl-ÖRVELÖ ei kykene muuhun kuin puuttumaan kirjoitusvirheeseen.
On se kumma, ettei nykyään ole enää vastaavanlaista, vaikka samanlaisia väärähenkisiä ja uskossaan leväperäisiä istuu seurapenkeillä samalla tapaa kuin silloinkin.
Nyt ollaan siis sivistyneempiä sillä tavalla, ettei puututa enää kenenkään syntielämään väkisin ja seuroissa saa istua vaikka kuinka väärähenkinen, kunhan ei tuo sitä julkisesti kuulosalle, eivätkä tuokkaan.
On siis saavutettu se, mitä silloin haluttiin, elikkä eriäviä mielipiteitä ei saa tuoda julkisesti kuulosalle.
Nykyään niitä ei todella kukaan halua eikä uskalla tuoda, vaan kanavana on nyt tämä nettikirjoittelu.
Siinäpä onkin SRK:n Jumalanvaltakunnalla iso pähkinä purtavaksi, miten saisi vaijennettua tämän kanavan hiljaiseksi, sillä se on todella kiusallinen SRK:n johdolle.
Päivämiehessä ja saarnoissa tuodaan esiin, kuinka uskovaisten ei saa täällä kirjoitella, eikä lukea näitä juttuja.
Siitä huolimatta täällä kirjoittelee arvovaltaisiakin kirjoittajia, kuten Meiliaikku ja Weha, jota epäilen peräti saarnamieheksi, tai ainakin teologiaan syvästi perehtyneeksi pastoriksi.
Kyllähän "hoitoon" joutuisi nykyisinkin, jos toisi avoimesti seurakuntapäivien puheenvuorossa kuulosalle eriävän mielipiteen opillisista asioista, riippuen puheenvuoron vakavuudesta. Aina silloin tällöin joku tuokin jotain negatiivista, mutta käytäntö on sellainen, jossa puheenvuoroon ei oteta kantaa, viitataan kintaalla tai mikrofonia tullaan kiireesti riistämään puhujan kourasta.
Seurakuntapäivillä kontrolli toimii erinomaisen hyvin, puheenvuoroja on jaeltu etukäteen sellaisille henkilöille, joiden tiedetään lausuvan ylistäviä sanoja Jumalan valtakunnasta.
Kerran oli puhetta rahan himosta, siis himosta, joka on maailmasta, ittestään perkeleestä, mutta auta armias, jos joku olisi puhunut tupakan himosta. Tupakasta ei mene pää sekaisin, olisi vastattu, se ei ole himo, vaan paha tapa, eikä siis syntiä tai maailmasta.
Kyllä siellä Ranuan seuroissakin näki näitä tupakkaa himoitsevia, joilla ei olel mintään käsitystä eikä ymmärrystä, että heidän käsissään käryää hillitön riippuvuus, ja kun joskus tulee se keuhkoahtauma tai muu vakava sairaus, sillon selitetään, että Jumala antaa sairautta.
"Siitä huolimatta täällä kirjoittelee arvovaltaisiakin kirjoittajia, kuten Meiliaikku ja Weha, jota epäilen peräti saarnamieheksi, tai ainakin teologiaan syvästi perehtyneeksi pastoriksi."
Lieneekö tuo weha täällä edes aito vai onko sekin feikattu.
Todellakin. Purkahdin minäkin nauruun tuon lauseen luettuani ja naurattaa vielä tätäkin kirjoittaeni niin hemmetisti.
Että wehako saarnamies? No, kyllä tavallaan on. heh-heh-hee.
Pelastit päiväni, jösse.
Weha, oikein saarnamies, teologi ja pastori. Kaikkea sitä saa näiltä palstoilta lukea (hihittää hillittömästi).
"Siitä huolimatta täällä kirjoittelee arvovaltaisiakin kirjoittajia, kuten Meiliaikku ja Weha, jota epäilen peräti saarnamieheksi, tai ainakin teologiaan syvästi perehtyneeksi pastoriksi."
meiliaikku ei ainakaan ole aito
ohi Raamatunko, vai omastaa tuohestaan.
Ottaneekohan vahvistuksen taas jonkin kohdat paksusta kirjasta. Ohi hilseen se menee kuitenkin-häneltä.
"Siitä huolimatta täällä kirjoittelee arvovaltaisiakin kirjoittajia, kuten Meiliaikku ja Weha, jota epäilen peräti saarnamieheksi, tai ainakin teologiaan syvästi perehtyneeksi pastoriksi."
on aina paikallaan joskus niin jäykkään keskusteluun.