Suunniteltiin tulevaksi Halloweeniksi juhlia. Pukeutumistyyli olisi Japanilainen (Anime, Manga) tyylinen. Lisäksi ajateltiin, että laitettaisiin "pukukoodiksi" Crossdress. Onkin mielenkiintoista nähdä kuinka moni uskaltaa pukeutua vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin. Meillä mies pukeutuu joko koulutytöksi tai sitten palvelijaksi (sisäkkö tai vast.). Tiedän, että kaveripiirissä on joitakin jotka todennäköisesti eivät tule tämän takia osallistumaan. Tosin mielestäni se on niiden itsetunnon heikkoutta jos eivät pysty edes kerran "repäsemään". Luulisi kuitenkin, että kynnys tulla on matala koska kaikki muutkin ovat pukeutuneet ristiin. Miehille tämä voi kyllä olla kovapaikka :))
Kertokaa ihmeessä mielipiteitänne ja antakaa ideoita onnistuneen illan tekemiseen.
Kertokaa ihmeessä mielipiteitänne ja antakaa ideoita onnistuneen illan tekemiseen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos järkkäät omat bileet, niin mitäs sitä meille muille huutelemaan. Teet mitä teet ja seuraukset näet.
Tuokin on just noin simppeliä.
Neuvojalle: Jos sua ei kiinnosta niin miksi sä tulet siitä tänne huutelee?
Aloittajalle sen verran et on aika rohkeeta lähtee järkkää tommosta. Kaikki eivät vaan voi sulattaa ajatusta pukeuta erilailla vaikka olisi vaan juhlista kyse. Omasta kaveripiiristä voisin kuvitella ettei sinne monikaan tulis. Toivottavasti sun kavereista löytyy enempi seikkailumieltä. Tsemppiä järjestelyihin. Itsekkin joutuisin pikkusen kerää rohkeutta jos pukisin mekon päälleni kavereiden edessä :)
japi111:lle: Jos sua ei kiinnosta niin miksi sä tulet siitä mulle tänne huutelee?
SUlle sen verran, et ne, jotka ei diggaa moista, ei tule. Luulis nyt sunki ton tajuuvan, vaan tais olla liikaa ootettu.
Löysin mahtavan verkkokaupan mistä löytyi huimasti erilaisia asu/pukukokonaisuuksia. Pitkään kesti ennenkuin sieltä löytyi molemmille sopivat asut. Tilaus on nyt tehty joten voi alkaa odottaa pakettia. Kutsut on myös lähetetty hyvissä ajoin, että kaikilla olisi tarpeeksi aikaa hankkia asut. Ei voi sitt ainakaan syyttää ettei mukamas ollut aikaa.
Itselleni tilasin tälläisen:http://www.milanoo.com/Final-Fantasy-Agito-XIII-Male-Uniform-Halloween-Cosplay-Costume-p2835.html
Mieheni saa tälläisen: http://www.milanoo.com/Maid-Cosplay-Costume-p7365.html###
Miten ihmeessä olet saanut ukkosi suostumaan moiseen?
Muuten oli kyllä hyviä asuja (ainakin kuvissa) eikä ollut ihan kauheen hintaviakaan jos vertaa normi seksikaupan asujen hintoihin. Pienellä riskillä kyllä joutuu pelaamaan, kun tilaa Kiinasta. Mietin vaan, että miten mahdollisessa valitustilanteessa asian saa hoidettua.
Tänään saapui paketti perille. Pikaisella vilkaisulla ja oman asun testauksella vaikuttaa hyvältä. Nyt en malta odotella isännän saapumista töistä. Saa sekin testata omaa asuaan tämän illan. Toivottavasti se näyttää hyvältä sen päällä :)
Miettivälle:Onhan se aina oma riskinsä, kun tilaa ulkomailta (etenkin EU:n ulkopuolelta) vaatteita tai muutakin tavaraa. Google auttaa kohtuullisesti löytämään ne "luotettavat" myyjät. Tässä tapauksessa ukkoa on kyllä joutunut pikkuisen höynäyttää :D Kysyin vaan, että järkättäisiinkö juhlat ja se meni suostumaan eikä ollut halukas osallistumaan suunnitteluun. Joten päätin käyttää tilaisuutta hyväksi. Mainitsin vasta tilauksen tehtyäni suunnitelmistani, onneksi se osasi ottaa huumorilla (toivottavasti huumori kestää vieläkin).