Pääosissa, Matti, Arto, Jarmo, Sampsa, Marja, Antti ja muutama niltämaisematon edelleen asemassa oleva.
Kaikki alkoi eräänä keväisenä päivänä. Kun Matin salapirtin pihaan ilmestyi kesken kaapin kaatamisen, joku sairaan iso lautakasa, josta kuskikaan ei muista mitään. Tapahtumaketju on niin kavala, kun ainoa tosite tästä ihmeläjästä on ylen kassakaapissa.
Poijaat tiesi että tämä oli merkki! Ennus merkki !
Että joku Nova G oli edustanut rahalla vähän liikaa poliitista mailmaa, itsensä jopa konkurssiin asti.
HyväSisaruspiirillä kun oli tapana pirauttaa Artolle, jos elämässä tarvitsi jotain, ei tavallisten ihmisten juttuja ja heti toimi! Nyt tiedettiin että Arton piikki on kiinni.
Siinä ei auttanut enään meret ja kukatkaan.
Mutta kun Johtvilla poliitikoilla on niin pieni palkkakin, tarvitsi Sisaruspiiri jostain rahnaa omiin ylimääräisiin menoihinsa, joita ei voinut kotona kertoa. Miustettiin että Asuntosäätiö on toiminut pikavippajana ennenkin.. Jee no hätä.
Sit alkoi Matilla olla eloo housissa, kännykkä lämpeni ja ikeassakin tuli käytyä ja nettipokia 69 nimimerkillä..
Oliko syy eduskunnan ilmaisen terveyden hoidon ja uusien sinisten ihmelääkeiden ja onnen pastillien??
Oli miten oli, mutta mopo karkas kokonaan käsistä, media kiinostui liikaa taustoista ja poliisi novan rahoista.
Tuomioistun jostain kirjasta, jossa ei kuitenkaan ollut 69-asennosta mitään viitteitä. muta tuomittiimpa varmuuden vuoksi. olihan kantaja hyvä veli, boykanen
Vallan himo oli niin suuri että poppoo ei voinut vetäytyä piiloon, myös yks Jyrki tarvitsi suuta itseleen ja jos Matti olisi lähtenyt ilman valmisteluja, olisi Jyrki menettänyt tämän puhuvan lampaanko se oli?
Nyt ollaan missä ollaan.
Mutta Oikeuslaito/ poliisi Hyväsiarus veljet , Eihän suomessa laki ole sama kaikille.
Kunnon venyttämisellä saadaan kansa unohtamaan koko paska, jolloin kaikki voidaan painaa villasella.
kuulusteluissa lainaus,, Puntolla tultiin, Höh toihan on Audi...
www.secretkorruption.com

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.