Olen raskaana nyt kuudetta viikkoa. Mieltä myllertää näin alussa jo kaikenmoiset ajatukset: välillä odotan innostuneena, että saisin nopeasti vauvan syliin, välillä melkein toivon, että en olisikaan raskaana. Se nappasi jotenkin niin nopeasti, heti ekasta kunnon yrityskerrasta. Onko nämä tunteet normaaleja?
Lisäksi olen suureen ääneen kuuluttanut jo vuosia, että mulle ei sitten lapsia tule, ollut jopa lapsivastainen. Mieli muuttui 1-2 vuotta sitten, sen jälkeen kun löysin oikean miehen. Kaveripiirissäni on paljon vapaaehtoisesti lapsettomia, jotka vielä tälläkin hetkellä ajattelevat, ettei mielipiteeni ole muuttunut (enhän ole vielä kertonut raskaudesta kenellekään). Ei ole tullut sopivaa hetkeä kertoa, että kyllä mä muuten aionkin haluta lapsen. Omalle äidille, isälle, siskoille ja veljillekin tämä tulee todellisena pommina.
Toisaalta, mitä väliä sillä on mitä muut ajattelee.. Mulle kuitenkin on. Pelkään, että jään ihan ulkopuoliseksi kaveriporukassa. Eihän mulle voi enää "haukkua" ruokaravintoloissa mellastavia lapsiperheitä ja kurittomia kakaroita. Onko muita entisiä vapaaehtoisia lapsettomia, jotka ovat kuitenkin lopulta kääntäneet kelkkansa?
Lisäksi olen suureen ääneen kuuluttanut jo vuosia, että mulle ei sitten lapsia tule, ollut jopa lapsivastainen. Mieli muuttui 1-2 vuotta sitten, sen jälkeen kun löysin oikean miehen. Kaveripiirissäni on paljon vapaaehtoisesti lapsettomia, jotka vielä tälläkin hetkellä ajattelevat, ettei mielipiteeni ole muuttunut (enhän ole vielä kertonut raskaudesta kenellekään). Ei ole tullut sopivaa hetkeä kertoa, että kyllä mä muuten aionkin haluta lapsen. Omalle äidille, isälle, siskoille ja veljillekin tämä tulee todellisena pommina.
Toisaalta, mitä väliä sillä on mitä muut ajattelee.. Mulle kuitenkin on. Pelkään, että jään ihan ulkopuoliseksi kaveriporukassa. Eihän mulle voi enää "haukkua" ruokaravintoloissa mellastavia lapsiperheitä ja kurittomia kakaroita. Onko muita entisiä vapaaehtoisia lapsettomia, jotka ovat kuitenkin lopulta kääntäneet kelkkansa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Varaudu myös siihen, että "lapselliset" voivat heittää ikäviä kommentteja olla nyreissään. Jos olet heille kovasti toitottanut, kuinka lapset ovat inhottavia, etkä halua koskaan lapsia. Työkaverille kävi niin. Moni oli ärtynyt siitä, kun hän hehkutti lastaan ja toi töihin näytille ja aiemmin oli kovin lapsivastainen. Mun mielestä on ihan normaalia, että mieli voi muuttua. Varsinkin tietyssä iässä on enemmän lapsivastaisia.
Ja kyllä sitä voi kurittomia lapsia "haukkua" vaikka olisi omia lapsia. Omathan ovat tietysti hyvin kasvatettuja ja hyväkäytöksisiä!
:-)
Mä en ikinä piitannut vauvoista tai yleensäkään niitä hinkunut. Toki ajattelin että saattaisin joskus lapsen tehdä ihan vaan siksi että se on upea kokemus ja eipähän tarvitse vanhana katua. Eka vuosi lapsen kanssa oli rankka ja nyt kun toinen vuosi alkoi, alkaa jo helpottaa ja ehtii itsekin tehdä kaikenlaista. Ei kannata säikkyä miten sitovaa se alku on, se on nimittäin nopsaan ohi... Me jäädään yksilapsiseksi perheeksi ja ollaan tyytyväisiä. Lapsi on iloinen ja rakas ja tosi älykäs. Inhoan mammakerhoja ja imetys/kestovaippa/kantoliina sun muita piirejä ja olen pysytellyt muista mammoista aika erossa. Tulee nimittäin korvista ulos koko touhu ja lapsien kehuskelu/vertailu. Muskarissa olen käynyt lapsen kanssa ja lapsi on jo siirtymässä kokopäivähoitoon (on jo osahoidossa). Pääsin yllättävän vähällä ahdistuksilla vauva-ajasta. Haluan olla omanlaiseni äiti enkä mikään kotiin luuhistuva, rasvatukkainen, riippatissinen läski.
heh.. kuin olisi omaa tekstiään lukenut. Hienoa, että meitä on muitakin :-) Sillä erotuksella, että minä vasta odotan esikoistani, joka myös jää kuopukseksi.
Muakin puistattaa kaikki perinteiset lässynlässyn-mammajutut, tosin raskaus vasta alussa eli eihän sitä tiedä miten mieli muuttuu. Silti ainakin tällä hetkellä tuntuu, että tämä jää myös meidän ainoaksi lapseksi. Ei pelkästään siksi, että useammassa lapsessa on aina isompi duuni, vaan myös siksi että muistan miten itse vihasin omia siskojani lapsena ja minusta he pilasivat elämäni. Tunne oli molemminpuolinen (siis silloin ajattelin niin, nykyään toki siskot on maailman rakkaimpia). En halua, että oma lapseni joutuu kokemaan saman "valtataiston". Täytyy vaan pitää huolta, että lapsella on kavereita pienestä pitäen, jottei ihan prinsessaksi/prinssiksi kasva.
Mä haluaisin vaan saada tämän lapsen kaikessa rauhassa, kunpa kenellekään ei edes tarttis kertoa... Töihin en aio edes lasta viedä näytille, en ole oikein ikinä ymmärtänyt homman pointtia. Toki saavat katsoa, jos tulevat kaupungilla vastaan jne. mutta näyttelyä en ajatellut järjestää. Vaikka voihan se mieli tosiaan muuttua, kun vauva on sylissä :).