Näkymättömät köyhät

Valtionoikeus

Suomessa on lähes kaksi miljoonaa kansalaista köyhyysrajan alapuolella ilman kunnollista perusturvaa ja toimeentuloa, joka on Suomen Perustuslakiinkin säädetty = hallitus rikkoo perustuslakia.

Ihmiset älkää jääkö näkymättömiksi, vaan tulkaa esille ja vaatikaa oikeuksianne. Muuten emme parannusta asioihin saa. Eduskunnasta saisi vähitellen alkaa löytymään niitä kansanedustajia, jotka vaativat oikeusteitse hallitusta noudattamaan perustuslakia.

69

2986

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • missä he ovat

      Näkymättömiä ovat todellisuudessa, ihmeellistä?

      • Ihmiset Ensin

        Tarjoavat hetken julkisuutta ja paistattelua valokiilassa jokaiselle, joka esittelee mahtipontisesti ahneudella ja itsekkyydellä rikastumistaan. Tämä on ajan henki, eikä se ole ensinnäkään suomalaista perua, vaan toisten ilmaisella työllä rikastuneitten tuontitavaraa.

        Media painaa köyhiä alas vaikenemalla pääsääntöisesti parin miljoonan köyhän suomalaisen asemasta. Suurtyöttömyyskin jää julkkisuutisten varjoon, eikä suurmielenosoituskaan saa pikku-uutista kummempaa mainintaa, jos sitäkään.

        Suomen tiedonvälitys on kaupallisten mediakonsernien hallussa ja niitä ohjaavat samat markkinavoimat ulkoapäin , kuin niitä muitakin tahoja, joiden asialla maan hallituskin korruptoituna on. NWO ja Bilderberg ovat sanoja, joita ei avata tavalliselle kansalle, ettei kapinaa syntyisi.

      • mätäpaise
        Ihmiset Ensin kirjoitti:

        Sinnikäs suomalainen yrittää pärjätä hiljaa ja sinnikkäästi omillaan. Ruoka ostetaan päiväystarjouksena. Jos vaatteita lopulta pakko ostaa, ne kirppikseltä. Leipäjonot, nälkä, alaspainettu katse. Ei varaa hammaslääkärille ikinä. Hiukset leikataan itse. Monet ottaneet kaikenlaista velkaa ja sadattuhannet velkakierteessä. Viimeiseen asti monet yrittävät olla näyttämättä köyhyyttään. Koska tämä kupla puhkeaa ja ahneet päättäjät tajuavat tilanteen? Kukas politikko se muutama vuosi sitten näytti, miten mukavasti elää viikon verran penellä rahalla. En muista enää summaa, mutta sanon vaan, että sitä rahaa päivää kohti köyhällä ole. Muistaakseni söi aamulla puuroa. Puurolautasen hinnalla köyhä saa paketin hiutaleita. Ei köyhä syö kuppiloissa. Suomi on alkanut pitää huolta koko maailman kurjista. Heille kyllä riittää hyvää ja he osaavat vaatia. Nälkää näkevä syntyperäinen suomalainen saa kuolla ihan rauhassa omissa nurkissaan. Koska ns. terveyden huolto ei ole heistä kiinnostunut. Suomen eliitti voi hyvin ja porskuttaa.

      • malinjasmin
        mätäpaise kirjoitti:

        Siltä näyttää. Päättäjät eivät tiedä tositilannetta. Lait on kirjattu niin, että niitä saa tulkita aika mielivaltaisesti. Kunnissa paineita säästää ja siellä tosiaan tulkitaan lakia unohtaen lain henki-
        Korvamerkityt valtion tuet takaisin! Nyt ne valtion tuet menevät mielivaltaisesti vaikka kuntapäättäjän kotitien korjaamiseen. Ennen ei sos.puolen rahoja voinut käyttää muualle kuin kohdennettuun asiaan. Nyt voi. Sosiaaliturvaa ei enää juurikaan ole

      • ihmejäärä
        Ihmiset Ensin kirjoitti:

        Tarjoavat hetken julkisuutta ja paistattelua valokiilassa jokaiselle, joka esittelee mahtipontisesti ahneudella ja itsekkyydellä rikastumistaan. Tämä on ajan henki, eikä se ole ensinnäkään suomalaista perua, vaan toisten ilmaisella työllä rikastuneitten tuontitavaraa.

        Media painaa köyhiä alas vaikenemalla pääsääntöisesti parin miljoonan köyhän suomalaisen asemasta. Suurtyöttömyyskin jää julkkisuutisten varjoon, eikä suurmielenosoituskaan saa pikku-uutista kummempaa mainintaa, jos sitäkään.

        Suomen tiedonvälitys on kaupallisten mediakonsernien hallussa ja niitä ohjaavat samat markkinavoimat ulkoapäin , kuin niitä muitakin tahoja, joiden asialla maan hallituskin korruptoituna on. NWO ja Bilderberg ovat sanoja, joita ei avata tavalliselle kansalle, ettei kapinaa syntyisi.

        asiassa demarihallitus ja Paavo Lipponen aloitti Suomen alasajon myymällä isänmaan ja sen omaisuuden. Ei tuosta niin kauan ole aikaa, etteikö sitä muistaisi. Nyt ovat demarit oppositiossa ja jauhavat Urpilaisen johdolla paskaa oikeistohallituksesta, mutta sehän on opposition tehtävä. En kyllä puolustele minkään valtapuolueen toimia tänä päivänä, koska yhtä köyttä näyttävät vetävän loppujen lopuksi. Vain oma etu on kaikille tärkeää. Toivon ensi vuoden vaaleista todellista muutosta. Utopiaahan se on, mutta uudet oikeisto ja vasemmisto pitäisi saada maahan Perussuomalaisista ja Vihreistä. Molemmissa on omat hörhönsä, mutta ne siitä tasoittuisivat ajan ja vastuun myötä. Muutenkin olisi hyvä, jos olisi vain kaksi puoluetta. Vasemmisto varsinkin on Suomessa sairas Neuvostoajoilta.

    • Sosialisipuli

      En tajua, ihmiset valittavat että maassa on paha olla ja monet on köyhiä. silti kellään suomalaisella ei ole selkärankaa tehdä asialle jotain. Muristaan vain jossain nettipalstalla, kahvilassa ja itketään kellarissa huonoa elämäänsä.

      Oikein hävettää monen puolesta. Sanoja kyllä löytyy mutta siihen se jääkin. Suomeen tarvittaisiin köyhät vs porvari sisällisota nollaamaan Suomen status. Ehkä sen jälkeen jopa tajuttaisiin kuinka turha EU:n liittyminen oli, kuinka Nato ei meitä pelasta ja kuinka kaksinaamaista moraalia täälä viljellään.

      Pidän Suomesta, olen isänmaallinen ja ihmisissä löytyy kyllä hyvääkin. Mutta se ei auta selkärangattomuuteen. Karua, mutta se on fakta.

      • 0j0

        viiden vuoden sisällä sen valuutta ongelmien takia?

        Ihan hiljan luin jostain...

      • Revolutionist

        Suomalaiset ovat valitettavasti lammaskansaa. Olen myös sitä mieltä että tarvitaan kunnon ISO mielenosoitus. Olen mukana.

      • Elämäntaiteilija.

        Täällä se nähdää heti, jos joku nostaa köyhyyden esille, osotellaa sormella ja ilkutaa omasta valinnasta.
        Valitettavasti presidenttejä on yksi kerralaan ja meille kaikille ei yksinkertaisesti löydy optio-miljönäärin
        paikkaa. Jotkut elää vaatimattomasti ja vähällä rahalla, kun juuri yhteiskunnan iva heikkoudesta
        on liian suuri. Verratkaa ministerin seisoskelua kioskilla ja pullonkerääjän minuuttiliksaa, toinen on
        tekevinää ja toinen tekee. Yhteikunnalla on koneet ja jokaisesta ihmisestä on tarkka tieto, mutta
        se perustuukin siihen, millä se vähä saataisi imuroitua jos niillä viellä jotain on.

      • Josef Mengele
        Elämäntaiteilija. kirjoitti:

        Pidätte niin SUUREN MIELENOSOITUKSEN minun puolestani,kun haluatte.Mutta "köyhälistö"ei Suomessa saa IKINÄ valtaa.Ja niin pitää ollakin.Ps.Sitä paitsi Suomessa ei ole köyhyyttä sanan varsinaisessa merkityksessä Kairossa oli muutama;))))kun lomalla muutama vuosi takaperin kävin.

      • orjakansaaaa
        Revolutionist kirjoitti:

        Suomalaiset ovat valitettavasti lammaskansaa. Olen myös sitä mieltä että tarvitaan kunnon ISO mielenosoitus. Olen mukana.

        Kyllä me suomalaiset olemme orjakansaa, aina valmiita pokkuroimaan ja hännystelermään milloin itään milloin länteen. Eliitti tietää tämän ja käyttää tuota sairasta piirrettämme härskisti hyväksi. Sitten vielä olemme kiitokselle kipeitä kuin pikku lapset.Olisiko jo aika kasvaa kansakuntana aikuiseksi ja olla rehellisesti ja ylpeästi vaikkapa junttisuomalainen. Miksi pitäisi miellyttää ja muka nöyristellä vallanpitäjiä ja muita maita?

      • Sarkastiina
        Revolutionist kirjoitti:

        Suomalaiset ovat valitettavasti lammaskansaa. Olen myös sitä mieltä että tarvitaan kunnon ISO mielenosoitus. Olen mukana.

        I'm in!!!

      • .....
        Josef Mengele kirjoitti:

        Pidätte niin SUUREN MIELENOSOITUKSEN minun puolestani,kun haluatte.Mutta "köyhälistö"ei Suomessa saa IKINÄ valtaa.Ja niin pitää ollakin.Ps.Sitä paitsi Suomessa ei ole köyhyyttä sanan varsinaisessa merkityksessä Kairossa oli muutama;))))kun lomalla muutama vuosi takaperin kävin.

        haluatko päästä muilutukseen, tervetuloa, ei maksa mitään...

      • Pölö ett Hölö

        Köyhä, joihin ite kuulun, ei pesäpallimailalla pärjää. Suomessa on jo, ties kuinka monennen polven
        köyhäksi syntyviä, joilla ei ole mitään mahdollisuuksia hyväosaisten itsekkääksi ja porukalla alistavaksi
        opetetuja mukulia vastaan. Ainoa millä köyhä pärjää, lienee turpiinveto, edellyttäen kehdosta alkavaa
        kuria ja liikuntaa/urheilua pakollisena ja täysi-ikäisten ohjauksessa kaikkina vapaa-aikoina.
        Tuskin sillä Nurmen Paavollakaan mitään urheilijan evästarjotinta aina ollut, saati lisäravinteita.
        Monet vanhaksi eläneet ovat kertoneet aina eläneensä niukalla ravinnolla, kovalla työllä ja liikkumalla
        lähes jatkuvasti hereilläollessaan. Mitä historia mahtaa olla mieltä, jos kerran on toistuvaa, tästä köyhien ja
        rikkaiden väleistä, että ammutaanko vai eikö ammuta, ryöstelläänkö vai ei, vai istuuko Suomiköyhätkin
        kadulla, kuten muidenkin maiden köyhät. Perinteisiä Suomalaisia duunareita ainakaan täällä ei koskaan enää tarvita, kuten maalari, muurari, villottaja, raudottaja, tasoteukot/akat, hitsari/levyseppä, laatottaja,
        siistijä, autokuskit, hoitajat, timpurit, ym.ym. On vaan ajan kysymys, koska maahanmuuttajat on vallannut
        Suomalaisten duunarien perinteiset työpaikat. Suomen järki väärissä paikoissa, kun luulis kannattavan ottaa
        tänne ulkomaista tieto/taitoa yläpäähän ja pitää alapään tieto/taito kotona, eikä toimittaa sitä ulkomaisen
        työntekijän mukana muiden maiden kilpailuvaltiksi.

      • 20
        0j0 kirjoitti:

        viiden vuoden sisällä sen valuutta ongelmien takia?

        Ihan hiljan luin jostain...

        ...pureta vaan euro katoaa ja siirrytään takaisiin omiin valuuttoihin.

      • Josef Mengele
        ..... kirjoitti:

        haluatko päästä muilutukseen, tervetuloa, ei maksa mitään...

        Minun pappa vainaa oli jo muiluttajana Pohojanmaalla;))))Ja tykkäisin justiin itsekin listiä tuollaisia "nykyköyhiä".Muistakaa punikit on aina täällä kukistettu.Punikki ei sitä paitsi osaa edes muiluttaa.

      • Tervettä järkeä
        orjakansaaaa kirjoitti:

        Kyllä me suomalaiset olemme orjakansaa, aina valmiita pokkuroimaan ja hännystelermään milloin itään milloin länteen. Eliitti tietää tämän ja käyttää tuota sairasta piirrettämme härskisti hyväksi. Sitten vielä olemme kiitokselle kipeitä kuin pikku lapset.Olisiko jo aika kasvaa kansakuntana aikuiseksi ja olla rehellisesti ja ylpeästi vaikkapa junttisuomalainen. Miksi pitäisi miellyttää ja muka nöyristellä vallanpitäjiä ja muita maita?

        Tuota olenkin aina ihmetellyt: siis mehän vasta upeita olemmekin, kun isoisät taistelivat meille hyvät oltavat, kuvitelkaa nyt mitä olis muuten olleet viimeiset 50 v vaikka Virossa? Tai jossain rajan vieressä? Mistä ainainen alemmuudentunto on kotoisin? Me olemme hyviä, aika siistejä, järkeviä. Toisaalta, jos on työtön, on pakko repäistä irti kotikonnuilttaan ja hakee työtä sieltä, missä on. Sori, ruikutus ei johda mihinkään!

        Hyvää jatkoa!

      • malinjasmin

        Monella menee todella huonosti, niillakin, jotka tekevät parhaansa. Valitus on usein aiheellista. Meidän kaikkien pitäisi puuttua asioiden hoitoon, ei todellakaan ole monenkaan oma vika, että ei onnistu venyttämään senttejä nousevien kulujen maailmassa

      • OtaTästäKoppi

        sotako ne ongelmat sitten ratkaisee??? Ei hyvää päivää.
        Kertoisitko ihan konkreettisia esimerkkejä, miten nykytilannetta pitäisi mielestäsi sitten parantaa.
        Tässä muutama oma (ovatpa hyviä tahi huonoja).

        valtion talous remonttiin seuraavasti, vaikutus 1-5 vuotta:

        - Puoluetuet, urheilutuet ja taidetuet pois. Veikkauksen rahat suoraan valtiolle. Ainakin toistaiseksi.
        - maataloustuet jo ennestään ökyrikkailta pois ja "harrasteviljelijöiltä" (esimerkkinä Wahlroos). Merkitys lähinnä symbolinen.
        - lisää rahaa työllistymiseen töiden kautta. Korjataan vaikka tiestö kuntoon. Rakennetaan valtion tuella uusia vuokra-asuntoja
        - lisää kuntaliitoksia
        - säädetään minimipalkkalaki, johon vuosittainen indeksikorotus kuten muihin yhteiskunnan tukiin
        - julkinen terveydenhuolto remonttiin
        - miten yrityksiä saataisiin sijoittamaan suomeen (pääomaa, tietotaitoa jne..)
        - koulu- ja koululaitokseen lisärahoitusta
        - valtio voisi saada lisätuloja esim seuraavilla tavoilla:
        - tietullit helsingin alueelle
        - ydinvoimavero

        mietin vielä, pitäisikö aloittaa tiettyjen marjojen viljely kasvihuoneissa (mustikka, metsämansikka, lakka) tai vastaavissa. Ns marjojen tarhaaminen. Tätä voisi tutkia ja tukea.

        Missä suomi ja suomalaiset on hyviä? Työssäjaksamisen ja osaamisen tukeminen jne.

      • ---
        Revolutionist kirjoitti:

        Suomalaiset ovat valitettavasti lammaskansaa. Olen myös sitä mieltä että tarvitaan kunnon ISO mielenosoitus. Olen mukana.

        Olen osa-aika työssä missä meitä käytetään tarpeen mukaan, ns hätäaputyöläinen. Palkka on pieni ja sitäkään ei saa säännöllisesti.

    • Cupido

      Hiljaa köyhät! Jos olette köyhiä, se on ihan oma vikanne. Tehkää töitä ja ahkeroikaa, älkääkä valittako täällä ja odottako, että joku muu tarjoaa teillä oikotien onneen. Hävettää kaltaisenne lampaat, ottakaa vastuu omasta elämästänne.

      • joukiinen

        Tulee aika, jolloin suuri muuttuu pieneksi ja pieni suureksi. Taidat olla aika nuori, kun nämä kirjoitukset sinua ärsyttävät? Vai pelkäätkö alitajuisesti, että sinullekin voi käydä niin, vaikka et sitä taatusti haluaisi. Mikään ei ole niin varmaa, kuin epävarma. Tunnen muutamia henkilöitä, jotka ovat pudonneet yltäkylläisyyden ja ihailun jalustalta. Usein alhaalla ei olekaan ketään vastaanottajaa. Silloin jää yksin ja sitten vasta tajuaa elämän.

      • KÖYHIS.

        Hiljaa köyhät! Jos olette köyhiä, se on ihan oma vikanne. Tehkää töitä ja ahkeroikaa, älkääkä valittako täällä ja odottako, että joku muu tarjoaa teillä oikotien onneen. Hävettää kaltaisenne lampaat, ottakaa vastuu omasta elämästänne

        Niin Cupido, olethan sinä sentään ahkera ja teet töitä nytkin klo 13.30 perjantai iltapäivällä. NE JOTKA OIKEASTI OVAT AHKERIA JA TEKEVÄT TÖITÄ NIILLÄ EI OLE AIKAA OLLA SUOLI 24.ssä aukomassa päätä. Ei ole yksin kertaisesti varaa. Tosityössä olijat ovat köyhin porukka tässä maassa 1300 euroakuussa ennen veroja. elä sillä.

        JA mitä tuota varallisuudella ja omaisuudella ja rahalla teet jos et muista tai tiedä mitäon olla ihminen toiselle ihmiselle. Vitun vilkasta päivän jatkoa sinne norsunluutorniin.

      • ------

        Mitä annetaan. Työssä olijan on helppo huudella, että menkää töihin, itseasiassa toivon, että joutuisit olemaan ilman työtä, niin näkisit senkin puolen, ellet ole nähnyt.

        Kahtiajako suomessakin on ilmeinen, työttömät ja työssäkävijät, ihmisarvon omaavat, ja ilman sitä olevat. Työssäkävijä katsoo nokka pystyssä työtöntä, niin se on. Tämä ei ole hyvinvointivaltio, vaan pahoinvointivaltio.

        Käyn itse töissä, silloin kun niitä on, ja silloin kun ei ole, kerään marjoja. Suomessa pitää kerätä marjoja tullakseen toimeen, tai sanotaanko saadakseen jonkunlaisen toimeentulon. Soppala on, joo, mutta eipä kiinnosta.

    • ,,

      Ainoa millä voi saada asiaa ajettua on, että liitytte yhteen. Joukkovoimalla asiat kuntoon, muuten ei ole mitään mahdollisuutta. Älkää olko toistenne kimpussa vaan pitäkää yhtä. Tämä ei liity suoraan edelliseen, mutta lisäksi äänestäkää niin voitte vaikuttaa. Jos ette äänestä, se tietää voittoa porvareille koska heidän kannattajat varmasti käyvät uurnilla ja siten muiden äänestämättömyys on heille eduksi.

      Nyt 2011 on elämänne paras tilaisuus äänestää koska kaiken korruption ja kähminnän jälkeen rivit rakoilevat.

      • älä nuku

        Äänestäminen on niiin sika helppoo, että nyt ei kannata kääntää kylkeä ja nukkua, nimittäin juuri sitähän valtaapitåvå eliitti toivoo, että köyhäät dokaa ja koisii. Silloin eliitti saa jatkaa samaan vanhaan malliin. Mutta vaihtoehtoja on aina, tää ei ole taivaissa kuulutettu ainoa oikea malli.

      • erfr

        "Nyt 2011 on elämänne paras tilaisuus äänestää koska kaiken korruption ja kähminnän jälkeen rivit rakoilevat."

        Totta, nyt on sen kuolettavan iskun paikka, älkää jättäkö käyttämättä sitä tilaisuutta, tehkää se.....tsemppii

      • Tavja f u
        älä nuku kirjoitti:

        Äänestäminen on niiin sika helppoo, että nyt ei kannata kääntää kylkeä ja nukkua, nimittäin juuri sitähän valtaapitåvå eliitti toivoo, että köyhäät dokaa ja koisii. Silloin eliitti saa jatkaa samaan vanhaan malliin. Mutta vaihtoehtoja on aina, tää ei ole taivaissa kuulutettu ainoa oikea malli.

        Tämä on niin tyypillinen klisee. Oikeasti jos otat ne puoluelaput silmiltäsi ja ajattelet oikeasti länsimaalaista puoluesysteemiä eli miten se toimii ja mitä vaikutusmahdollisuuksia on tavallisella äänestäjällä.

        Itse en ole äänestänyt koskaan eduskuntavaaleissa siitä yksinkertaisesta syystä, että siellä ei vain yksinkertaisesti ole ketään jolle ääneni voisin antaa. Ja vaikka olisi niin hänelle mennyt ääni ei ole henkilökohtainen.

        Fakta on se, että samat kusipäät omaneduntavoittelijat pääsevät aina eduskuntaan. Median avustuksella näistä pelleistä tehdään juttuja aivan samaan tapaan kun muistakin julkkiksista. Nykyinen systeemi kun perustuu siihen että kansanedustajan tai ministerin seuraava jatkopaikka varmistetaan tekemällä ennen vaaleja älyttömiä lakiehdotuksia ja huu-haa lausuntoja joilla saa median huomion ja tätä kautta henkilö muistetaan puoluekokouksessa seuraavalla kertaa.

      • ihmejäärä
        Tavja f u kirjoitti:

        on niin tyypillinen suomalainen ajattelutapa, samoin ajattelee venäläinenkin, ettei mikään kuitenkaan muutu. No ei muutu, jos ei jaksa hilata persettään äänestyskoppiin. Voi sitten vain jatkaa valitusta. Vali vali vali, mikään ei muutu, aina samat naamat.

      • ..
        Tavja f u kirjoitti:

        Tämä on niin tyypillinen klisee. Oikeasti jos otat ne puoluelaput silmiltäsi ja ajattelet oikeasti länsimaalaista puoluesysteemiä eli miten se toimii ja mitä vaikutusmahdollisuuksia on tavallisella äänestäjällä.

        Itse en ole äänestänyt koskaan eduskuntavaaleissa siitä yksinkertaisesta syystä, että siellä ei vain yksinkertaisesti ole ketään jolle ääneni voisin antaa. Ja vaikka olisi niin hänelle mennyt ääni ei ole henkilökohtainen.

        Fakta on se, että samat kusipäät omaneduntavoittelijat pääsevät aina eduskuntaan. Median avustuksella näistä pelleistä tehdään juttuja aivan samaan tapaan kun muistakin julkkiksista. Nykyinen systeemi kun perustuu siihen että kansanedustajan tai ministerin seuraava jatkopaikka varmistetaan tekemällä ennen vaaleja älyttömiä lakiehdotuksia ja huu-haa lausuntoja joilla saa median huomion ja tätä kautta henkilö muistetaan puoluekokouksessa seuraavalla kertaa.

        Äänestysprosentti on 60 luokkaa. Ne 40 % on niitä köyhiä jotka kuvittelevat että ei voi vaikuttaa: ei voi kun ei ole äänestettykään. Juuri näillä menee siten huonoimmin eikä ole edes ehdokkaita tarjolla (miksi olisi kun ei kukaan aio äänestää). Selvä syy ja seuraus olemassa. :)

        Äänestäkää edes tämän kerran, aktivoitukaa yhtenä ainoana päivänä. Äänestäkää vaikka perussuomalaisia, siellä on todennäköisesti suomalaisten etua ajavia ja tulee olemaan selvä voittaja ensi vaaleissa.

      • 1+3
        .. kirjoitti:

        Onko se nyt vittu niin vaikeaa tajuta että minun mielestäni KAIKKI ehdokkaat ovat jotain ihan muuta mitä toivoisin eduskuntaan. Onhan se nähty tässä vuosikymmenten kuluessa, että kaikki jotka sinne pääsevät ovat vain rahan perässä.

        Hyvä esimerkki on Soini. Tiesi äijä hyvin tarkkaan ettei se mitään siellä brysselissä saa aikaan kun ei kieltäkään osaa... Mutta se raha! Oi sitä ihanuutta kun tilille ropsahtaa joka kuukausi normiduunarin puolen vuoden palkkaa vastaava summa.

        Se nyt vaan on fakta ettei ehdokkaaksi suomessa lähde täysijärkinen ihminen niin kauan kun siihen sisältyy henkiökohtaisen elämän ruotiminen mediassa.

    • viimeks1995
      • dfsdfsdfs

        Porvareiden rikkaat lapset sanoo että me ei olla mitään,siksi me ollaan lapsesta asti hiljaa eli näkymättömiä.kun rahalla saa jo alakoulussa suosion ,rahalla saa kaiken,siinä on työluokan lapsella nöyrä olo rikkinäisissä kengissä ja verkkareissa

    • numerot esille...

      Taitaa olla niin, että köyhyyttä on, mutta valtion apu annetaan väärin. Köyhyyttä siinä mielessä mitä on ollut aikaisemmin ei ole.
      Mikä on köyhyys raja, siis todellinen se minkä tavallinen kansa tietää.

    • ja illaksi kotii

      Tämä johtuu siitä ettei valtio kompensoi lentoja mm porista helsinkiin. Kyllä köyhyys poistuu kun mummot pääsee lentäen maitokauppaan ja eläkkeitä nostelemaan.

      • Sivuutettu omainen.

        Varakkaasta mummelista yritetään tehdä kerjäläistä! Kunnan pamput on töpeksineet ja tuloksena kunnan kirstun pohja siintää. Eipä hätää neronleimaus!!! otetaan ton mummelin omaisuus jonka ahkeruudella ja oikeita töitä ikänsä tehneenä nuukuudella säästänyt pankkitalletuksia harrastaneena ja jopa lastenlapsia säästäväisyyteen samalla opastanut. Ei kuulemma enää tarvitse rahojansa. Eikö hänellä siis ole enää oikeutta päättää omista rahoistaan ja omasta elämästään. Ei oikeutta siis antaa lasten lapsille mojurahaa, niin kuin on ennen tehnyt koko ikänsä ja samalla kannustanut säästäväisyyteen. Onko maailma nyt niin paljon muuttunut, että omat lapset pitääkin kasvattaa säästävväisyyden sijaan pummeiksi ja kerjäläisiksi?
        Hävetkää! päättäjäpiiri kun rupeatte sotkemaan muiden ihmisten yksityisasioita ja salaa selän takana juonimaan. Katsokaa PEILIIN rupeaako kuva kieroutumaan, joko peilitkin rupeavat teille nauramaan! Ivallisesti. Kuka koputtaa kohta "koti ovellanne", - Kerjäläisiäkö? tällä kertaa taitaakin olla oikeusasiamies. PeRRRRRRkele omaiset ovatkin saaneet vihiä uudesta pummailu metodistanne. Kaikki eivät sentään ihan kaikkea niele tässä maassa vaikka pummailulla olisi pitkätkin perinteet joissain piireissä. Nyt tämä piirileikki saa luvan loppua. Johtajan paikoille on saatava ihmisiä joilla hoksottimet TODISTETTAVASTI vielä toimivat. Jos peilikuvassa ei näkynyt mitään omituista. Voin suositella koko pään mangneettikuvausta. Nyt on jo kiire. Alkavaan dementiaan on lääkkeitä! Tulen antamaan ILMAISIA ohjeita tulevaisuudessakin jos ei tauti ja epidemia vaara ota laantuakseen

    • summersun99

      Eikös nimenomaan tämä vuosi ole nimitetty köyhyyden ehkäisemisvuodeksi? Ainoa mitä hallitus on tehnyt on lihottaneet vain omaa kukkaroaan ja yrittävät saada ihan lain nojalla kerjäläiset pois kadulta. Siinäpä sitä kerrakseen. Kun ei ole kerjäläisiä, ei ole köyhyyttäkään?

    • Älä ruikuta

      Rahaa saa, kun on hyödyksi toisille ihmisille sillä tavalla että he ovat siitä valmiita vapaaehtoisesti maksamaan.

      • Juti....

        Jos on kaksi saman veroista työntekijää joista toinen tekee maksutta, arvaapas kumman työnantaja ottaisi?

        Kyllä se on niin, että valtaosa työnantajista maksaa vain sen mikä on aivan pakko. Onhan tästä historiassa hyviä esimerkkejä kuten vaikkapa orjuus, joka sekään ei ole vielä täysin kuopattu, mutta kaiketikaan länsimaissa orjuutta ei enään ole. Soumessa oltiin pääsemässä jo oikealle uralle: kaikki hyötyivät elintason noususta. Nyttemmin suunta on muuttunut niin, että hyvätuloiset ja rikkaat rikastuvat ja pienituloiset ja köyhät köyhtyvät eikä ainoastaan suhteellisesti vaan ihan suoraan elintasolla mitattuna. Suomi ei tällä hetkellä vaurastu, ainoastaan rahaa siirretään taskuista toisiin. Aika reilua - köyhien taskuista rikkaiden taskuun. Vuosi vuodelta köyhyysrajan alle jäävien määrä lisääntyy. Onkohan tarkoitus tehdä Suomesta ns. banaanivaltio?

      • syö ja juovat

        koko kansan eväät ,nyky menolla jo velaksi.nyt ne keksi vielä tuon maahanmuuton velaksi.jakaa velka rahaa ulko maille avustuksina.tosi nerokasta.kyllä meillä on huipuunsa viritetyt politiikot.lomailevat kk tolkulla velaksi...sitten kun ne tulee eduskuntaan ,ne alkaa kyniä köihiltä,jos on mitä kyniä.höpisemään säästö pudjetista.syövät herkkuja ja kynivät ja kynivät.sittenhän se onkin jo syys loma velaksi....

      • netto...
        syö ja juovat kirjoitti:

        Suomi kuuluu maailman rikkaipien valtioiden joukkoon.
        Todellisuudessa ei ole velkaa.

      • heitto.
        Juti.... kirjoitti:

        Jos on kaksi saman veroista työntekijää joista toinen tekee maksutta, arvaapas kumman työnantaja ottaisi?

        Kyllä se on niin, että valtaosa työnantajista maksaa vain sen mikä on aivan pakko. Onhan tästä historiassa hyviä esimerkkejä kuten vaikkapa orjuus, joka sekään ei ole vielä täysin kuopattu, mutta kaiketikaan länsimaissa orjuutta ei enään ole. Soumessa oltiin pääsemässä jo oikealle uralle: kaikki hyötyivät elintason noususta. Nyttemmin suunta on muuttunut niin, että hyvätuloiset ja rikkaat rikastuvat ja pienituloiset ja köyhät köyhtyvät eikä ainoastaan suhteellisesti vaan ihan suoraan elintasolla mitattuna. Suomi ei tällä hetkellä vaurastu, ainoastaan rahaa siirretään taskuista toisiin. Aika reilua - köyhien taskuista rikkaiden taskuun. Vuosi vuodelta köyhyysrajan alle jäävien määrä lisääntyy. Onkohan tarkoitus tehdä Suomesta ns. banaanivaltio?

        Luuletko olevasi vapaa?

        Luuleppa uudelleen

        Kukaan eioleniin orja kuin se joka kuvittelee olevansa vapaa.

      • Juti....
        heitto. kirjoitti:

        Luuletko olevasi vapaa?

        Luuleppa uudelleen

        Kukaan eioleniin orja kuin se joka kuvittelee olevansa vapaa.

        Siinä mielessä duunari on orja, ettei hänellä ole mahdollisuutta kieltäytyä työstä, koska se on aina huonompi vaihtoehto ja oikeastaan muita vaihtoehtoja ei sitten olekaan. Jos näin asiaa tarkastellaan, jokainen normaalia palkkatyötä tekevä on käytännössä systeemin osa eli orja, joka tuottaa lisäarvoa omistavalle ja valtaapitävälle luokalle.

    • velkaa

      valtiokin ottaa - budjettivaje 32 mrd 3 vuodessa.
      Tuosta summasta riittäisi 15.500 € kahdelle miljoonalle köyhälle. Siis jokaiselle 5000 € joka vuosi.

    • perkele sisua

      yhdistyminen, joukkovoima, ylivoima, ei pidättele poliisit sitä massaa mikä lähtee liikkeelle, jos lähdette liikkeelle...

      • €uroja Venälle

        Suomi on pumpannut rahaa lähialue-yhteistyöhön kaikkiaan 300 milj. euroa. Kansaned. Pertti Salolainen sanoi, että Venäjän tulisi olla kiitollinen saamastaan rahallisesta tuesta Suomen valtiolta.

        Niinpä! Eräänä päivänä Venäjän tulliviranomaiset ovat saaneet määräyksen pysäyttää suomalaisten ruokarekat rajalle. Näin taannoin kävikin. Tämä siitä "kiitollisuudesta".

    • oman onnensa seppä?

      ran tylsämielisiä istuu makaa sossukämpässään velttona. ei sellainen ihminen voiolla köyhä. olen tehnyt duunii ja liikkunut parissakymmenessa eri valtiossa, siellä missä on köyhät he tekee duunia esm . 16h/vrk. saadakseen ees yhden euron päivässä kokoon.. en todellakaan ymmärrä 2010 suomen kommunismia, että kehtaavatkin mitään tekemättä huutaa lähimmäisiltä rahaa,, -kaupatkaa palveluitanne ja toivikaa, että niistä ihmiset maksaa teille korvauksia,, -toimii- esm. aasiassa ei kenellekkään täyspäiselle tulisi ees mieleen mennä munaamaan itsensä ja pyyttää -lahjoitus rahaa- ei koskaan, heitä sentään montasataa miljoonaa.

      • jaa onnesi

        Nyt on aika miettiä mistä turhasta vois liekta esim kaikesta mikä liittyy rikkahisiin esim tollasiin jotka on oluu 20 eri valtios toimitusjohtajana niin sen laiselta vois ja vastaavilta kerätä vberoo ja leikta kaikkea pois jootta hyvin vointgi säilyy myös nimenomasestri koppurossa makaavalla köyhälle enemmänb toimeentuloa pitää saada ehottomasti

    • että nuan

      älykääpiö hallituksessa esittää taas lisärahaa pakolaisten elämän parantamiseksi, mutta suomalaisten eteen ei tehdä mitään.

      • Olemme takanasi

        Avaajan fiksusta kirjoituksesta. Mutta Hallitukselle se ei näköjään käy. !?!?

    • järki pois kenellä

      Ymmärrän Teitä jotka olette pakolais muuttoa vastaan siinä ei ole mitään järkeä ja muutenkin täytyisi kaikissa muutoissa olla järki, täällä Ruotsissa asia on karannut käsistä vasemmiston johdossa jo hyvin kauan sitten.

    • Rasvapallero

      Totta, tai olette jatkossakin köyhiä. Ette varmasti ikinä tule kokemaan muuten mitä oikea varallisuus on. Se on niin helkkarin upeeta että vaihtasin siihen kaiken muun.

    • PELLEILYÄ.-

      Eli taas säännöstellään kansann oikeustajua. SUOLI 24 Syyllinen. Maksettu piste .?.!?

      • Pummaaja

        Rahaa tulee niin että hirvittää eikä verottaja ole kimpussa.

    • Me olemme puolison kanssa korkeakoulutettuja mutta teimme virheen kun hankimme 5 lasta. Nyt köyhyysloukussa, kaikki pitää mitoittaa toimeentulotukeen jos sitä saa ja piru vie jos ei. Älkää lisääntykö jos työ on epävarmaa (siis nuoret kuten me). Lähden barrikaadeille kunhan lapsilta pääsen...

      • oikea pummi

        Köyhäthän juuri on kaduilla näkyvästi kerjäämässä. Myymässä seksipalveluitaan tai muuten vain anelemassa. En ole vielä tähään päivään mennessä törmännyt yhteenkään näkymättömään kerjäläiseen joka kerjännyt rahaa näkymättömänä.

    • lellipentu

      Minä saan tehdä ihan mitä huvittaa, ettäs tiedätte! Lälläslää! >;)>

      • Josef Mengele

        Näköjään nuoretkapinalliset,sivari,köyhät kapinoimassa.Ps.Muistakaa,että kapinallanne on myös toinen osapuoli.

    • tsubbidubbi

      Sama raha kaikille, työttömille , opiskelijoille, työssä käyville. Ja ilman lässytystä, papereiden kanssa puljaamista. Turhille työkkärin yms. tädeille kenkää niin saadaan säästöjä. Köyhä SAA tehdä osa-aikaista työtä ilman että RANGAISTAAN ja jää jotain käteenkin.

      Ja ne muinaisjäänteet, typerykset, jotka itkevät ettei kukaan saa saada mitään ilmaiseksi voivat lyödä päätään seinään ja itkeä ihan yksinään.

      • Sydän Vasemmalla!!!

        Suurtyöttömyys, pari miljoonaa Suomen kansalaista köyhyysrajan alapuolella, hyvinvointiyhteiskunnan brutaali alasajo ja pummieliitin vapaamatkustajien etuja ajava korruptiohallitus, joka vähät välittää Suomen Perustuslaista ja kansalaisten hyvinvoinnista. Siinä syitä barrikadeille nousemiseen.

        Äärioikeistolaiset ns. persut, eivät ole ratkaisu Suomen ongelmiin, vaan tie ojasta allikkoon. Itsekkäitten ja ahneitten "yksityisyrittäjien" tavoitteena on suomalaisten käyttäminen ilmaisena työvoimana orjatyössä, jonka tarkoitus on elättää heidän monikulttuuriset perheensä Thaimaassa, Afrikassa, Venäjällä ym

        On irvokasta, että he vetoavat tavallisten suomalaisten muukalaisvihaan, kun itse lisääntyvät ulkomaalaisten kanssa ja viettävät luksuselämää Thaimaassa köyhien suomalaisten tehdessä työt ja maksaessa laskut.
        Persut eivät ole muuta kuin kokoomuksen jatke ja alasiipi, samassa veneessä loiseliitin kanssa.

        Jokainen vähänkin järjissään oleva suomalainen työläinen äänestää Vasemmistoliittoa, joka on ainut puolue tavallisten suomalaisten asialla.

    • lisääntyy

      Tätä en ymmärrä mikä vietti köyhillä on lisääntyä eniten? Mitä köyhempi äijä ja mitä köyhempi ämmä niin kakaraa puskee lahjakkaasti. Minä sain kakarana viedä jotain kenkälappuja kouluun kun yh vanhempi leikki porvaria. Meillä piti olla porvaria ja jääkaapissa ei ollut kuin valot. Äidillä piti olla vaatteet kuin kuninkaallisilla ja me kakarat kuljettiin ihan älyttömissä ryysyissä mitkä tuotiin meille niin ettei ikinä päässyt edes kauppaan sovittamaan niitä. Näin tehdään kakaroita nykyäänkin vielä, maksetaan omakotitalolainoja lapsilisillä ja syötetään pettua kakaroille. Minä kun menin töihin heti peruskuolun loputtua niin tultiin väkisin vaatiin palkasta yli puolet vaikka sain vielä elatusmaksut valtiolta. Lapsilisä oli jo loppunut ja sehän kismitti yh äitiäni. Itse ei haluta elättää kakaroitaan vaan pitää saada rahat jostain.

      Mieheni perheesä ei edes lasten sairauksita huolehdittu että on ihme kun on hengissä pysynyt. Mihinkään lasten ongelmiin ei kiinnitetty huomiota kunhan vanhemmat vaan elivät ja poskuttivat. Nyt kun olen omista lapsuuteni vaurioista selvinnyt niin saan toisten, puolisoni ongelmia selvittää. Puolisoni on uskovaisesta perheestä jossa ei kukaan lapsista ole saanut yhtään mitään. Jotkut ovat osanneet vaurioita paikata mutta heidän perheestään ei kukaan. Tuo uskonto, satumaailman jutut eivät ole onneksi olleet meidän perheessä vaikka köyhää onkin ollut. Köyhyys ei niinkään ole haitallista mutta jos siihen liityy uskonto niin se on. Satukirjat ja kiihkouskovainen lahko satuttaa ihmisiä eniten. Uskovainen perhe jossa olin hoidossa kakarana niin hämmästytti. Aineellista hyvinvoitia piti tavoitella ja muuten piti esittää harrasta. Hoitajani oli ihan tärähtänyt ja vaistoan heti sellaisen jolla ei ole kaikki asiat kohdallaan.

      • Ihmiset Ensin

        Suomalaisten syntyväisyys on kyllä työttömyyden ja köyhyyden seurauksena laskenut. Moni köyhä nuori tiedostaa kyllä sen, että elämä köyhyydessä lasten kanssa voi olla kaikkea muuta, kuin helppoa. Onneksi on niitäkin, jotka siitäkin huolimatta jaksavat toivoa parempaa.

        Miksi hallituksen annetaan rikkoa Suomen Perustuslakia kansalaisten perusturvan ja toimeentulon osalta ilman, että kukaan kansanedustajista siihen puuttuu, vaikka sitä varten on Valtionoikeus olemassa?

        Tämän lisäksi korruptioministerit nostavat Bilderbergiltä tuplapalkkaa siitä, että rikkovat perustuslakia monikansallisten tuhomonopolien eduksi. Se on Suomen Perustuslaissa vakavasti rangaista teko, maanpetturuus.

      • Veronmaksaja ,

        Suomessa on edelleen maailman rikkaimmat köyhät.
        On katto pään päällä, ilmainen koulutus ja terveydenhoito ym ym.
        Vaan marinaa riittää kun joku pärjää elämässään.
        Tukevasti on teillä jalat irti maasta vallankumouksinenne ym naurettavuuksinenne...
        Tikahtukaa kateuteenne ihan vapaasti.

      • kaikki veronmaksajia
        Veronmaksaja , kirjoitti:

        Suomessa on edelleen maailman rikkaimmat köyhät.
        On katto pään päällä, ilmainen koulutus ja terveydenhoito ym ym.
        Vaan marinaa riittää kun joku pärjää elämässään.
        Tukevasti on teillä jalat irti maasta vallankumouksinenne ym naurettavuuksinenne...
        Tikahtukaa kateuteenne ihan vapaasti.

        Kyse on parin miljoonan suomalaisen köyhyysrajan alapuolella elävän ihmisen perustuslaillisistakin oikeuksista kunnolliseen perusturvaan ja toimeentuloon. Hallitus rikkoo Suomen Perustuslakia joutumatta siitä vastuuseen.

        Samaan aikaan korruptioministerit nostavat tuplapalkkaa Bilderbergiltä (tilit Sveitsissä) ja Suomen Valtiolta. Kyse on maanpetturuudesta. Asia kuuluu Valtionoikeuteen.

        Kateusklisé ei kuule auta sinuakaan "veronmaksaja" siinä kohti, kun maailmasi romahtaa ja vihayhteiskunnasta tulee taistelutanner. Köyhien tuska ja pahoinvointi on sinunkin pahoinvointisi. Tuskin käsität minkälainen vastuu on aiheuttaa kärsimystä toisille ihmisille ja sitä, kuinka jaettu hyvinvointi lisää kaikkien hyvinvointia.

      • EX-lesta

        Ei ole vaikea arvata, että kyseessä vanhoillislestadiolainen lahko. Itse saman kokeneena tiedän tunteen. Lapsia tehtiin välittämättä siitä onko niitä varaa elättää. Muistan kun olin 14 vuotiaana lähes puoli vuotta kaurapuurokuurilla.

        Sitä tunnetta on äärimmäisen vaikea kuvailla kun on ollut muutaman viikon syömättä. Kuitenkin kulissit oli pakko pitää ja koulussa oli pakko käydä. Opettajani ei milloinkaan tajunnut miksi pyörtyilin aamuisin. Kyse oli kroonisesta nälästä joka imee mehut ihmisestä täysin. Sain kaikista kokeista 4. koska olin jollain tavalla ns. sumussa. Näin jälkeenpäin ajateltuna on helppo todeta tuon johtuneen vitamiininpuutteesta.

        Olen sitä ihmetellyt miten tällainen sallitaan vielä nykyäänkin? Olen kirjoittanut aiheesta useasti ministereille ja muille ihmisoikeuksia ajaville tahoille ilman mitään tulosta.

        Eräskin ministeri totesi suoraan, että heillä ei ole resursseja puuttua uskonnollisten lahkojen ihmisoikeusrikkomuksiin. Hän kehotti lopettamaan aiheesta puhumisen.

    • Tie, totuus ja elämä

      Suomalaisilla köyhillä riittää kyllä rahaa viinaan ja sossu antaa lisää rahaa kahmalokaupalla kun vain pyytää. Laskun joudumme maksamaan me hyväpalkkaiset työläiset valtavien verojen muodossa.

      Tehkää enemmän työtä, perkeleen köyhät. Vaihtakaa työtä jos entinen ei kelpaa tai perustakaa firma niin rahaa alkaa tulla ovista ja ikkunoista.

      Köyhät valittajat ansaitsevat vain keppiä oppiakseen.

      • Valtionoikeus

        Jos et ole kuullut siitä, mene psykiatrille, et elä ainakaan samassa todellisuudessa, kuin ihmiset.

        Kahden miljoonan köyhyysrajan alapuolella elävän ihmisen elämä on ankaraa taistelua, ne jotka töihin pystyisivät saavat korkeintaan orjapalkkaa pätkätöistä, jolla ei elätä edes itseään. Äärioikeisto kokoomus ja persut ovat etunenässä orjatyövoiman ajajia, sellaisten suusta, noita edellisen kaltaisia sairaita kommentteja tulee.

        Väkivaltaa lietsovan kannattaa olla varuillaan, sillä köyhä kansa alkaa olla sen verran vihaista sakkia, että loiseliitin etujen ajajien ei kannata paljon enää räksyttää, tai kohta luemme taas ikäviä uutisia. Suomi on jo aikoja sitten ylittänyt kipukynnyksen kansalaisten oikeuksien polkemisen suhteen, yllyttämisestä voi olla kohtalokkaita seurauksia.

        Korruptiohallituksen vastuu on heitetty viemäriin, perustuslakia saa näköjään rikkoa mennen tullen, kunhan Bilderbergin väki pysyy tyytyväisenä ja Suomen valtiosalaisuudet vuodetaan sinne oikein tuplapalkan kera.

      • --------------------
        Valtionoikeus kirjoitti:

        Miksi ihmiset luulevat, että sosiaalitoimistosta "saa rahaa kahmalokaupalla"? Itse asun yksin, ja olen kansaneläkkeellä. Pienen eläkkeen jälkeen käteen jää vähän päälle 400e kuukaudessa, reseptilääkkeitä on 11. Rahaa saa sosiaalitoimistosta enintään 30e/kk, kunhan lääkemenot ovat yli 60e/kk. Elän asenteella, että "mihinkään ei ole varaa". Enkä osta vaatteita EDES kirpputorilta, siihenkään ei ole varaa. (Vielä 4v sitten KAIKKI reseptilääkkeet korvattiin, ja aina pääsi lääkärille.) Minä pääsin nyt onneksi ystäväni tietokoneelle -kirjoittaakseni tästä tilanteesta.

      • MIKÄ VIKA
        -------------------- kirjoitti:

        Niillä alueilla jossa korkea työttömyys ja muut ongelmat on matala äänestysprosentti .
        Miksi ?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      286
      4761
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      51
      2963
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe