Miten on kalle?

Kuule Antipunikki, olet kuten muutkin palstan äärioikeistolaiset porvarit, kova väittämään, mutta olematon perustelemaan väitteitään! Et ole edes pystynyt perustelemaan eri aiheiden, joissa olet palstalla riekkunut, keskeisiä väitteitäsi? Siksi annan sinulle jälleen mahdollisuuden hoitaa rästisi pois kuleksimasta! Tässä kyseiset rästisi:

Rästi 1.

Olen jo toista vuotta kysynyt sinulta, että koska perustelisit väitteesi, johon koko äärioikeistolainen porvarismisi tässä aiheessa perustuu, että Suomi oli syytön talvisodan kehittymiseen ja syttymiseen?

Ja muista, ettei perusteluiksi hyväksytä mitään mutupaskaa, jota yleensä palstalla levität, vaan perusteluiden on pohjauduttava historiallisiin faktoihin, eli perustelu on tapahduttava talvisodan aikaisten poliittisten tapahtumien, kehityskulkujen ja taustaselvitysten jne. pohjalta. Eli pelkällä jonkun sopimustekstin mekaanisella spekuloinnilla et rästistäsi selviä. Eli perustelujesi pitää pohjautua yhteiskunnalliseen kontekstiin!

Rästi 2.

”Jos kerran työläisten töiden tuloksia siirretään valuuttakauppojen avulla johtavien kommunistikihojen taskuun niin varainsiirtona se ei periaatteessa eroa mitenkään kapitalistien riistosta - molemmissa tapauksissa työn tuloksen joutuvat työhön osaaottamattoman taskuun. Siis taloudellisena tapahtumana kommunistikihojen ja kapitalistien harjoittama työn tulosten siirto omaan taskuun ei poikkea toisistaan mitenkään.”

”Kommunistien riisto” väitteesi kohdalla olet valehdellut, väristellyt ja venkoillut naurettavuuteen saakka. Mutta kaikesta roskanjauhamisestasi huolimatta tätä yllä olevaa ”perusteluasi” väittämästäsi ”kommunistisesta riistosta” et ole perunut! Vaikka olet yrittänyt selittää minulle, että ”Pystytkö pitämään erillään käsitteet "riisto" ja "kommunistinen riisto"?”. Mutta samassa viestissäsi olet kuitenkin todennut, että ”…kommunistinen riisto on puhdasta työn tulosten siirtoa työntekijältä työhön osallistumattomalle.”. Eli kerroit jälleen ”kommunistisen riiston” olevan yhteiskunnallista riistoa, aivan kuten lisäarvon riisto kapitalismissa!

Eli ”perustelusi” mukaan väität, että tuotantovälineiden yhteiskunnallinen omistus, kuten sosialismin rakentaminen ja sosialismi, perustuu samanlaiselle yhteiskunnalliselle riistolle, "kommunistiselle ristolle", kuin kapitalismi lisäarvontuotannolle. Joten todenna väitteesi perustelemalla se kansantaloustieteellisin esimerkein ja teorioin!

Rästi 3.

”Mutta Kalle arvelee, ettei ajatus ole alkuaine vaan yhdiste, jolloin sillä on molekyylipaino eikä atomipainoa.”

Eli ajattelu on sinun mielestäsi jotakin ainetta, joten kerro mistä yhdisteestä mielestäsi ajatteluaine koostuu sekä mikä tieteellinen teoria puoltaa näkemystäsi ajattelun aineellisuudesta?

Olet muuten varmaan Suomen ainoa alkemisti? Tai ehkä Työeläkeläinen on hihhuloinnillaan ja huvittavilla materiakäsityksillään toinen...?

Rästi 4.

”Koska DDR:n sosialistikiho saatuaan riittävästi sosialistista yhteiskuntasäteilyä Moskovassa vuodesta 1938 lähtien kivuttamasti ja epäröimättä tajuntansa määräämänä hyväksyy työläisten tappamisen rajalle, niin kyllä silloin sosialistinen heijastus on ihmiskunnalle vaarallista.”

Eli mielestäsi on olemassa erityinen sosialistinen yhteiskuntasäteily, joka muokkaa ihmisten tajuntaa mielensä mukaan? Tästä voisi päätellä, että sinun mielestäsi tällä säteilyllä on jopa oma tahto? Joten kertonet minkälaisesta säteilystä on koostumukseltaan kysymys sekä mikä tieteellinen teoria puoltaa näkemystäsi kyseisestä säteilystä?

Ja lupaan, kuten ennenkin, että ammun perustelusi alas fiksusti ja sinulle henkisiä hiertymiä jättämättä, koska liitän alas ampumisiin terapeuttisen selitys osion! Eiks olekin reiluu!
3104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sinulla on n. 350 rästiä pitkin palstaa kun otetaan lukuun myös keskusteluketjuissa vastaamatta jääneet
sinulle osoitetut viestit.

Aika noloa lupailla ampumisista yhtään mitään.

Reilua olisi se että muutat tapasi keskustella siten että myös keskustelet etkä vain heittele.

Suomi kun on Talvisodan suhteen kansainvälisoikeudellisesti todettu syyttömäksi ja joutuneen
laittoman hyökkäyksen kohteeksi.

Sinulla on vain oma valehtelusi tyhjän päällä ja koetat sitä sysätä toisten niskaan.

Olet kyllä aika sontiainen.

Äänestä

Oman syntisäkkisi sisältöön tutustumaan.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9230657

Torvelo. Jätät näitä pitkin palstaa ja vittuilet muille rästeistä.

Olet kyllä aivan pesunkestävä kommunisti käärme.

Äänestä
  • Kun sinulle ja kallelle pelkästään vain vittuillaan ja teitä kahta vain pilkataan tällä palstalla.
    Mistä sinä nyt luulet tuon asian oikein johtuvan?
    Minun milelestäni teidän kahden ylimielinen ja lapsellinen käytös johtaa tuohon asiaan että teille pelkästään vain vittuillaan jateitä pilkataan jatkuvasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pystytkö hoitamaan? kirjoitti:

Kuule Antipunikki, olet kuten muutkin palstan äärioikeistolaiset porvarit, kova väittämään, mutta olematon perustelemaan väitteitään! Et ole edes pystynyt perustelemaan eri aiheiden, joissa olet palstalla riekkunut, keskeisiä väitteitäsi? Siksi annan sinulle jälleen mahdollisuuden hoitaa rästisi pois kuleksimasta! Tässä kyseiset rästisi:

Rästi 1.

Olen jo toista vuotta kysynyt sinulta, että koska perustelisit väitteesi, johon koko äärioikeistolainen porvarismisi tässä aiheessa perustuu, että Suomi oli syytön talvisodan kehittymiseen ja syttymiseen?

Ja muista, ettei perusteluiksi hyväksytä mitään mutupaskaa, jota yleensä palstalla levität, vaan perusteluiden on pohjauduttava historiallisiin faktoihin, eli perustelu on tapahduttava talvisodan aikaisten poliittisten tapahtumien, kehityskulkujen ja taustaselvitysten jne. pohjalta. Eli pelkällä jonkun sopimustekstin mekaanisella spekuloinnilla et rästistäsi selviä. Eli perustelujesi pitää pohjautua yhteiskunnalliseen kontekstiin!

Rästi 2.

”Jos kerran työläisten töiden tuloksia siirretään valuuttakauppojen avulla johtavien kommunistikihojen taskuun niin varainsiirtona se ei periaatteessa eroa mitenkään kapitalistien riistosta - molemmissa tapauksissa työn tuloksen joutuvat työhön osaaottamattoman taskuun. Siis taloudellisena tapahtumana kommunistikihojen ja kapitalistien harjoittama työn tulosten siirto omaan taskuun ei poikkea toisistaan mitenkään.”

”Kommunistien riisto” väitteesi kohdalla olet valehdellut, väristellyt ja venkoillut naurettavuuteen saakka. Mutta kaikesta roskanjauhamisestasi huolimatta tätä yllä olevaa ”perusteluasi” väittämästäsi ”kommunistisesta riistosta” et ole perunut! Vaikka olet yrittänyt selittää minulle, että ”Pystytkö pitämään erillään käsitteet "riisto" ja "kommunistinen riisto"?”. Mutta samassa viestissäsi olet kuitenkin todennut, että ”…kommunistinen riisto on puhdasta työn tulosten siirtoa työntekijältä työhön osallistumattomalle.”. Eli kerroit jälleen ”kommunistisen riiston” olevan yhteiskunnallista riistoa, aivan kuten lisäarvon riisto kapitalismissa!

Eli ”perustelusi” mukaan väität, että tuotantovälineiden yhteiskunnallinen omistus, kuten sosialismin rakentaminen ja sosialismi, perustuu samanlaiselle yhteiskunnalliselle riistolle, "kommunistiselle ristolle", kuin kapitalismi lisäarvontuotannolle. Joten todenna väitteesi perustelemalla se kansantaloustieteellisin esimerkein ja teorioin!

Rästi 3.

”Mutta Kalle arvelee, ettei ajatus ole alkuaine vaan yhdiste, jolloin sillä on molekyylipaino eikä atomipainoa.”

Eli ajattelu on sinun mielestäsi jotakin ainetta, joten kerro mistä yhdisteestä mielestäsi ajatteluaine koostuu sekä mikä tieteellinen teoria puoltaa näkemystäsi ajattelun aineellisuudesta?

Olet muuten varmaan Suomen ainoa alkemisti? Tai ehkä Työeläkeläinen on hihhuloinnillaan ja huvittavilla materiakäsityksillään toinen...?

Rästi 4.

”Koska DDR:n sosialistikiho saatuaan riittävästi sosialistista yhteiskuntasäteilyä Moskovassa vuodesta 1938 lähtien kivuttamasti ja epäröimättä tajuntansa määräämänä hyväksyy työläisten tappamisen rajalle, niin kyllä silloin sosialistinen heijastus on ihmiskunnalle vaarallista.”

Eli mielestäsi on olemassa erityinen sosialistinen yhteiskuntasäteily, joka muokkaa ihmisten tajuntaa mielensä mukaan? Tästä voisi päätellä, että sinun mielestäsi tällä säteilyllä on jopa oma tahto? Joten kertonet minkälaisesta säteilystä on koostumukseltaan kysymys sekä mikä tieteellinen teoria puoltaa näkemystäsi kyseisestä säteilystä?

Ja lupaan, kuten ennenkin, että ammun perustelusi alas fiksusti ja sinulle henkisiä hiertymiä jättämättä, koska liitän alas ampumisiin terapeuttisen selitys osion! Eiks olekin reiluu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu