Anoppini kärsii virtsankarkailusta, mikä tietysti on vanhemmalle ihmiselle häpeällinen asia. En tiedä, miten hän ongelmansa tiedostaa vai tiedostaako, sillä hän kulkee jatkuvasti pissaisissa (ja siten tietysti haisevissa) vaatteissa. Mieheni on jo kerran yrittänyt puhua asiasta ja neuvonut peseytymään ja hankkimaan suojia. Nyt olen tilannut anopilleni suojia siltä varalta, että hän ei itse kehtaa niitä hankkia (vaikka oli pojalleen sanonut, ettei siitä ole kyse). Lääkäriin häntä ei tahdo saada mistään muustakaan syystä lähtemään, joten en voi samalla yrittää sitäkään, että saisin lääkärin puhumaan asiasta hänelle. Onko kellään hyviä neuvoja, miten asian voisi ottaa puheeksi? Ja onko jotain tahoja, mistä voisi saada apuja ja neuvoja läheisen ihmisen auttamiseksi?
Vastaukset 1
- Itsehoito
Purista joka päivä yksi kokonainen greippi tai sitruuna mehuksi ja juota anopillesi vaikka veden kanssa. Jos hänellä on joku lievä tulahdus, se voi parantua tuoretta riittävän hapanta mehua juomalla. Anoppisi kärsii varmasti tilanteestaan ja olisi onnellinen saadessaan apua. Vanha ihminen ei ehkä ilkeä tuollaisesta helposti lääkärille puhua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51981
- 96957
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i20827- 122773
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t115745Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36663- 45646
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22596- 19596
- 38569
- 46568
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548- 33543
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137516Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44506- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok108500- 47495
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7487