Viljapossua

Adria

Tuo viljapossun lihaa-mainos kääntyi ainakin mun mielessä tarkoitustaan vastaan kun oikein aloin asiaa ajattelemaan. Asiaa jossa eläimiä syötetään, karsinoidaan ja lopuksi rahdataan rekoilla teuraaksi satojakin kilometrejä. Siitä on viljapossu-nallekarhu-jänöpupu- mielikuvat kaukana.

Markkinointi haluaisi ajaa mun mielikuviini prosessista jotain aivan muuta, jotain sellaista kuin ... niittyjen tuoksua ja kaunista neitoa kirmaamassa tukka hulmuten kauralyhde kainalossa avaamaan mansikille laitumen porttia. Ammuu kuuluu vienosti taustalta ja taivaan sini heijastuu järven pinnasta auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta.

Niin että mitä mä haluun sanoa, no sitä, että markkinointi on aika ovelaa ja tehokasta ja jää tekemään hiljaista työtään itse meissä kussakin. Minä myönnän reippaasti toimivani markkinoinnin suunnitelmien mukaan noin yleisesti. Tuo viljapossu vain tällä kertaa laukaisi näppiksen pärisemään.

Mitäs mieltä siellä ollaan. Vaikuttaako mainonta ja markkinointi tajuisesti niin, että se myönnetään. Onko myös sellaisia jotka kieltävät mainoksilla olevan itseensä mitään vaikutusta. Mikä mainos ärsyttää ja miksi.

Ottakaa vaikka pikku napanderit neuvoa-antavaksi. Muutenkin mukavaa viikendiä!

73

295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ainakin ovat paljon haastavampia tehdä kuin televisiomainokset. Kuuntelen useinkin mainoksia sillä korvalla että miten ne on tehty, miten paljon niihin on uhrattu ideaa :) Törmäsin hiljattain ihan hulvattomaan radiomainokseen joka oli tehty arvoituksen muotoon. < "mikä on pieni ja täynnä nestettä".......no sehän on Neste Hiironen.> Tarinan jatkuessa ilmeni että kyseessä oli joku paikallinen huoltoasema ja sen mainos :)

      Ärsyttäviä mainoksia ovat terveyteen, hyvinvointiin ja/tai kauneuteen liittyvät mainokset, jotka maistuvat vahvasti liioitetuilta.Sellaisista tulee tunne että ihmisen älliä aliarvioidaan.

      • "pidentävät ripsiäsi jopa 70%!

        Siis 70 % niin mistä???

      • Adria

        Radiomainoksissa on tosiaan pakko visualisoida tajuntaan viesti vaikka laulaen. Musiikkia käytetäänkin paljon, mutta ihan liian kovalla meikäläisen papparaisen korville. Muutenkin nykyaikana melusaaste, joka ihmisten kurkusta tulee, on jotenkin hyväksyttävää.

        Yritin palauttaa mieleen jotain mukavalla tavalla mieleenjäänyttä mainosta, mutta ei tähän hätään. Niin'no paitsi toi iänaikainen Panu maalimainos, siinä oli ytyä siihen aikaan.

      • Adria kirjoitti:

        on jännä paikka, siihen ei kyllästy!!

        Jahvat tulloo, en viitti sanoo mitä siitä ajattele, viesti häippäsee.

      • minttupuu kirjoitti:

        "pidentävät ripsiäsi jopa 70%!

        Siis 70 % niin mistä???

        lupaillaan täysin utopistisia. Mitä oikeasti tekisi 70% pidemmillä ripsillä, ainakaan rillipäät. Nytkin tahtoo ripset ottaa linsseihin kiinni vaikkeivät ole 70% (mistä?)

        Hyvä mainos on uskottava, överiksi menevät mainokset kääntyvät itseään vastaan. :)

      • Adria kirjoitti:

        Radiomainoksissa on tosiaan pakko visualisoida tajuntaan viesti vaikka laulaen. Musiikkia käytetäänkin paljon, mutta ihan liian kovalla meikäläisen papparaisen korville. Muutenkin nykyaikana melusaaste, joka ihmisten kurkusta tulee, on jotenkin hyväksyttävää.

        Yritin palauttaa mieleen jotain mukavalla tavalla mieleenjäänyttä mainosta, mutta ei tähän hätään. Niin'no paitsi toi iänaikainen Panu maalimainos, siinä oli ytyä siihen aikaan.

        mainoksissa melutaso usein ylittää sietokyvyn. Jos joutuu joka kerta mainospätkällä säätämään volyyminappulaa pienemmälle, mainoksen toteutus ei ole onnistunut.

      • Adria
        TaikisN kirjoitti:

        mainoksissa melutaso usein ylittää sietokyvyn. Jos joutuu joka kerta mainospätkällä säätämään volyyminappulaa pienemmälle, mainoksen toteutus ei ole onnistunut.

        Asiasta seitsemänteen. Et kai ollu Hietasaaressa?

      • Adria kirjoitti:

        Asiasta seitsemänteen. Et kai ollu Hietasaaressa?

        Jyväskylää etelämmäksi en ole tänä kesänä laskeutunut täältä ylhäältä :)) MITÄ Hietsulla on tapahtunut?

      • Adria
        TaikisN kirjoitti:

        Jyväskylää etelämmäksi en ole tänä kesänä laskeutunut täältä ylhäältä :)) MITÄ Hietsulla on tapahtunut?

        Siellä tuhoutu kymmeniä matkailuvälineitä myrskyn kaataessa puita päälle. Uutisissahan tuosta.

      • Adria kirjoitti:

        Siellä tuhoutu kymmeniä matkailuvälineitä myrskyn kaataessa puita päälle. Uutisissahan tuosta.

        oli myös syöksyvirtaus tehnyt tosi pahaa jälkeä matkailuvaunu-alueella. Eikai sulla ollut Hietsulla vaunu/asuntoauto ?

      • Adria
        TaikisN kirjoitti:

        oli myös syöksyvirtaus tehnyt tosi pahaa jälkeä matkailuvaunu-alueella. Eikai sulla ollut Hietsulla vaunu/asuntoauto ?

        En onneks ollu. Sitä paikkaa just tarkoitin. Vieläkö sulla ne pyörät pyörii.

      • Adria kirjoitti:

        En onneks ollu. Sitä paikkaa just tarkoitin. Vieläkö sulla ne pyörät pyörii.

        ei oo pyörät pyörineet ollenkaan, ollut töitä niin paljon että vähät vapaat on tullut vietettyä suurinpiirtein kotona voimia keräten. :)

      • Adria kirjoitti:

        En onneks ollu. Sitä paikkaa just tarkoitin. Vieläkö sulla ne pyörät pyörii.

        tietty on pari pakollista sukulaisreissua tullut käytyä, mutta ne vain henkilöautolla :)

    • HTZA

      että 50 ei uppoo mikään, ei lässytyskään.
      Tai mistä minä sen tiedän.
      Viime Joulun tienoolla oli jotain samantapaista, koskien vähäläskisiä possuja.

      Ja Pohojanmaalta tulee nuo Pupujutut asiantuntevasti. Lemin nurkilla on sitte lettipäisiä Eloveenatyttöjä.
      Haminan suunnalta sitte kiukkuisia.

      H.

      • Adria

        Asiat näyttää olevan sillä taholla mallillaan, tai mistä mä sen tiedän.

      • HTZA
        Adria kirjoitti:

        Asiat näyttää olevan sillä taholla mallillaan, tai mistä mä sen tiedän.

        taitaa tulla tsätti, meriäinenkin kun ottaa osaa.

      • Meriläinen
        HTZA kirjoitti:

        taitaa tulla tsätti, meriäinenkin kun ottaa osaa.

        Ja mie meenkin huomenna HAMINA tattooseen. NIH.

      • Meriläinen kirjoitti:

        Ja mie meenkin huomenna HAMINA tattooseen. NIH.

        esiintyy, just tänään siltä yheltä H:lta kyselin, mutta ei se mitään muistanut?

      • Meriläinen
        Anceli kirjoitti:

        esiintyy, just tänään siltä yheltä H:lta kyselin, mutta ei se mitään muistanut?

        No en tiedä onko siellä muita kun näitä soittokuntia.
        Huomenna on joku klo.11 puistossa ja rannassa on joku muu soittokunta vähän myöhemmin.
        Googleta tiedot siellä on kaikki, sunnuntainahan ne jo loppuu.

      • Meriläinen kirjoitti:

        No en tiedä onko siellä muita kun näitä soittokuntia.
        Huomenna on joku klo.11 puistossa ja rannassa on joku muu soittokunta vähän myöhemmin.
        Googleta tiedot siellä on kaikki, sunnuntainahan ne jo loppuu.

        sinne mene kuitenkaan, liian kuumakin, täälläkin olis jotkut kylämarkkinat huomenna.
        Pitäs olla 1700-luvun vaatteet, mistä mie sellaiset tempaisen ;)))

    • Meriläinen

      Haavin auki saa aika monikin mainos, vaikken juuri paljon niitä kattele.
      Esim. se jossa mainostetaan pillereiden sisältävän grilliöljyä ja nimenomaan siksi terveellistä. :)))))))))))
      Meni pitkään ennenkuin tajusin että se on krilliöljyä.
      Kyllä ne varmaan väkisin jotkut vaikuttaa, käyn kyllä niin harvoin kaupassa nykyään etten antaudu juurikaan mainoksille. Tällä viikolla yksi kaupassa käynti ja se oli eilen.

      • Adria

        Mitä se on se krilliöljy. Eikös valaat vetäse hetuloihinsa tonneittain jotain krillejä.

      • Meriläinen
        Adria kirjoitti:

        Mitä se on se krilliöljy. Eikös valaat vetäse hetuloihinsa tonneittain jotain krillejä.

        No just niitä. Niistä saatava öljy on nyt kapseleissa meidäm ihmisten popsittavina.
        Kalaöljyhän on muutenkin terveellistä, sydämelle ja verisuonille.
        Mistä lie sitten johtuu että meidän suvun miehet on kuolleet lähes kaikki sydänkohtauksiin ja tauteihin.
        Kalaa on syöty aina ja paljon. Mullakin kolesterolit aika korkealla.

      • Adria
        Meriläinen kirjoitti:

        Kato kun se juju on siinä, että kalanmaksaöljyä ei älytty kapseloida nätisti.

      • Meriläinen
        Adria kirjoitti:

        Kato kun se juju on siinä, että kalanmaksaöljyä ei älytty kapseloida nätisti.

        Tuttu tuote lapsuudesta, ei hyvää mutta kyllä sitä vaan oli pakko ottaa ja irvistää.
        Tuoreessa eli aidossa kalassahan sen pitäisi kaiken hyvän olla, purkeista vaan kaikkea.
        Kyllä saan kolesterolit alas kun vähennän rasvan, kasviksilla ja kanalla ja kalalla olen sen ennenkin tehnyt.

        Kuinka sen tietää, että omille korestelooreille pitäis jotain tehdä?

      • Meriläinen
        Adria kirjoitti:

        Kuinka sen tietää, että omille korestelooreille pitäis jotain tehdä?

        Verikokeesta ne meillä tarkkailee ihan tuon työpaikan puolesta.
        Ja sitten tulee välillä pilleriuhka päälle ja taas sanon ei kun lasken sen ruoalla.
        Eikä ne ole vielä väkisin pillerireseptiä antaneet :))

      • Adria
        Meriläinen kirjoitti:

        Verikokeesta ne meillä tarkkailee ihan tuon työpaikan puolesta.
        Ja sitten tulee välillä pilleriuhka päälle ja taas sanon ei kun lasken sen ruoalla.
        Eikä ne ole vielä väkisin pillerireseptiä antaneet :))

        Eikö se pillerijuttu tutuis olevan nopeampi ja tehokkaampikin. Kasvirasvoja ja kaikenlaisia heiniä saa vastaavaan päästäkseen pupeltaa kyllästymiseen asti.

      • Meriläinen
        Adria kirjoitti:

        Eikö se pillerijuttu tutuis olevan nopeampi ja tehokkaampikin. Kasvirasvoja ja kaikenlaisia heiniä saa vastaavaan päästäkseen pupeltaa kyllästymiseen asti.

        No kun nei alenna pelkästään pahaa vaan myös hyvää kolesterolia, vaikka toisin väitetään.
        Eikä pillereistä muutenkaan yleensä koidu kovin hyvää.
        Ja kolmanneksi onhan se kiva taas kisata itseään vastaan ja katsoa kuinka minä voitan minut.

      • Adria
        Meriläinen kirjoitti:

        No kun nei alenna pelkästään pahaa vaan myös hyvää kolesterolia, vaikka toisin väitetään.
        Eikä pillereistä muutenkaan yleensä koidu kovin hyvää.
        Ja kolmanneksi onhan se kiva taas kisata itseään vastaan ja katsoa kuinka minä voitan minut.

        Intän vielä. Mistä mä tiedän, että pitäis mennä se veritippa tiputtaan kun olo tuntuu ihan normaalilta, eikä painoakaan ole kun noin viis kiloo normin yli.

      • Meriläinen
        Adria kirjoitti:

        Intän vielä. Mistä mä tiedän, että pitäis mennä se veritippa tiputtaan kun olo tuntuu ihan normaalilta, eikä painoakaan ole kun noin viis kiloo normin yli.

        No ehkä sun ei tarttekaan.
        Eikä mullakaan missään miltään tunnu siksi en siihen sen kummemmin uskokaan.
        Voihan mulle käydä yhtä hyvin kun veljelleni kävi että yhtenä aamuna en enää herääkään, se olis paras lähtö täältä ja sitten ei tarvis edes miettiä MITÄÄN enää.
        Ja saathan tuota inttää, voi tulla tästäkin vielä vaikka uskon kymysys :))))))))))))

        Uskon kysymys ainaskin naaraksille on noi kosmetiikkateollisuuden tuotteet. Voi sitä jääräpäistä uskoa, siinä painetaan laput silmillä kosmetiikkakauppaan, makso mitä makso. Dee dee.

      • Meriläinen
        Adria kirjoitti:

        Uskon kysymys ainaskin naaraksille on noi kosmetiikkateollisuuden tuotteet. Voi sitä jääräpäistä uskoa, siinä painetaan laput silmillä kosmetiikkakauppaan, makso mitä makso. Dee dee.

        Nooooo nyt en ala tästä tekemään uskonkymysymystä, koska käytän kosmetiikkaa todella vähän.
        Ja senkin ostan sieltä missä ei MAINOSTEN mukaan käytetä eläimiä kokeissa tai muuten.
        Milläpä meikä senkin todistaisi edes itselleen.

      • Adria
        Meriläinen kirjoitti:

        Nooooo nyt en ala tästä tekemään uskonkymysymystä, koska käytän kosmetiikkaa todella vähän.
        Ja senkin ostan sieltä missä ei MAINOSTEN mukaan käytetä eläimiä kokeissa tai muuten.
        Milläpä meikä senkin todistaisi edes itselleen.

        Ostin muuten joku kesä sitten palasaippuaa, jossa ei ollut minkäänlaista ylimääräistä hajustetta, että tuoksui hyvälle. Nykyään äijäsaippuoista Pala-Sunlight on mun juttu ja Mäntysuopa tietty mattopyykillä.

      • Meriläinen
        Adria kirjoitti:

        Ostin muuten joku kesä sitten palasaippuaa, jossa ei ollut minkäänlaista ylimääräistä hajustetta, että tuoksui hyvälle. Nykyään äijäsaippuoista Pala-Sunlight on mun juttu ja Mäntysuopa tietty mattopyykillä.

        Puhdas onkin hyvä tuoksu. Sunlight on vanha saippua, muistan kaukaa niinkun tietty Mäntysuopakin.
        Lapsena kun tukka pestiin sadevedellä ja mäntysuovalla kyllä oli puhas ja pehmeä. Mutta silloin ei vielä ollutkaan muutenkaan mitään käsittelyä siinä.

      • 21
        Meriläinen kirjoitti:

        Tuttu tuote lapsuudesta, ei hyvää mutta kyllä sitä vaan oli pakko ottaa ja irvistää.
        Tuoreessa eli aidossa kalassahan sen pitäisi kaiken hyvän olla, purkeista vaan kaikkea.
        Kyllä saan kolesterolit alas kun vähennän rasvan, kasviksilla ja kanalla ja kalalla olen sen ennenkin tehnyt.

        miksi hävittää kolesteroli? sehän pitää yllä meidäm terveyttä.

        http://www.prometheus.fi/terveys/kole.htm

        http://www.rasalas.fi/RavnskovinLisaluku.pdf

        http://timoyla.wordpress.com/2009/10/27/laakarin-kirjoittama-kriittinen-katsaus/

        http://www.esaimaa.fi/Kulttuuri---Kirjat/2008/12/30/Ei se mit%E4 sy%F6, vaan se miten sy%F6/200816371664/173

      • Meriläinen
        21 kirjoitti:

        Kiitti linkeistä. Tiedän kyllä ennenstään että tää kolesterolikeskustelu on nykyään kanssa sitä "tieteellisuskonnollista" jota käydään monissa asioissa.
        Ja olen itse lääkkeiden vastustaja.
        Mutta ehkä tuon edessä olevan jalkaleikkauksen jälkeen voin joutua taas tuosta tinkimään, koska en ole täysin aivoton ja tiedän senkin että lääkkeet voi nopeuttaa paranemista.
        Aion noihin linkkeihin perehtyyä oikein ajan kanssa myöhemmin.

        kiitos kiitoksista.

        mulla oli kokonainen kolesteroli 4,5 ja lanssilla vietiin lasareettiin. hyvät ja pahat kuulemma sopivassa suhteessa. sitten luin kirjan -ei sittenkään kolesteroli- on jäänyt sen jälkeen simvastatiinit syömättä.

    • ärsyttävät, en koskaan katsele mainoksia etenkään televisiosta, tosin en katsele
      televisiota muutenkaan, pölyjä pyyhkiessä on pakko vähän vilkaista sinne päin.

      Mitään napandereita tässä ala ottamaan, minä keitän kahvit!

      Ja jos HTZA lukee tämän, kysyn vaan, tarkoittiko Haminan seudun kiukkuinen minua, TARKOITTIKO, HÄH.

      • Adria

        Ne on kai tarkoituksella tehty jossain määrin ärsyttäviksi, jotta ne huomataan.

      • Adria kirjoitti:

        Ne on kai tarkoituksella tehty jossain määrin ärsyttäviksi, jotta ne huomataan.

        mutta minä en halua huomata, enkä ärsyyntyä.
        Ei lehtimainokset niin paljon ärsytä kuin televisio- ja radiomainokset.

      • Adria
        Anceli kirjoitti:

        mutta minä en halua huomata, enkä ärsyyntyä.
        Ei lehtimainokset niin paljon ärsytä kuin televisio- ja radiomainokset.

        Lehtimainoksissa ja miks'ei muissakin menee mulla ärsyttävän puolelle nuorten nättien tyttöjen käyttäminen mainoksissa joka on selvästi osoitettu vanhemmalle kuluttajakunnalle.

        Koskahan mainonnassa alkaa jonkunlainen realitykausi, jolloin ryppyvoidetta mainostaa sitä tosiaan tarvitseva.

        mainoksissa on näkynyt ryppyvoidetta tarvitsevan ikäisiä, mutta useimmiten ne ovat
        näitä kauniita nuoria neitoja. Selluliittivoidetta mainostaa täysin ongelmaa tuntematon
        söpöläinen. Ei sen puoleen, ei minullakaan ole selluliittia, voisin ihan hyvin mennä mainokseen ;))

        Vai ei sulla selluloosaa, kai lateksia ihan pikkusen. Dee dee.

        Vieläkö muuten naaraksien voiteissa käytetään paljon eläinperäistä raaka-ainetta.

      • Adria kirjoitti:

        Vai ei sulla selluloosaa, kai lateksia ihan pikkusen. Dee dee.

        Vieläkö muuten naaraksien voiteissa käytetään paljon eläinperäistä raaka-ainetta.

        kysynyt multa, mut vastaan kun äskettäin katoin Animalian listan!

        Kyllä ne paskiaiset käyttävät, mä en kyl osta niitä.

      • Adria kirjoitti:

        Vai ei sulla selluloosaa, kai lateksia ihan pikkusen. Dee dee.

        Vieläkö muuten naaraksien voiteissa käytetään paljon eläinperäistä raaka-ainetta.

        ainakaan paljon ;)
        Kyllä varmaan eläinperäistä raaka-ainetta vielä käytetään, yritän katsoa etten itse
        niitä osta.
        Mutta jos nämä prkl rypyt tästä innostuu lisääntymään, on nöyrryttävä ja
        laitettava kaikki peliin, oli mitä myrkkyjä tahansa.
        Pääasiahan on se, ettei näytä vanhalta,
        eikä mielellään edes ikäiseltään :))))

        Mutta tää tukka, se vaan harmaantuu, palstalaisetkin jo moittii ;((((

      • Adria
        minttupuu kirjoitti:

        kysynyt multa, mut vastaan kun äskettäin katoin Animalian listan!

        Kyllä ne paskiaiset käyttävät, mä en kyl osta niitä.

        Kumma juttu. Eikö nykyään voi melkein kaikkea syntetisoida. Mitä elukoita sorsitaan eniten siinä listassa.

      • Meriläinen
        Anceli kirjoitti:

        ainakaan paljon ;)
        Kyllä varmaan eläinperäistä raaka-ainetta vielä käytetään, yritän katsoa etten itse
        niitä osta.
        Mutta jos nämä prkl rypyt tästä innostuu lisääntymään, on nöyrryttävä ja
        laitettava kaikki peliin, oli mitä myrkkyjä tahansa.
        Pääasiahan on se, ettei näytä vanhalta,
        eikä mielellään edes ikäiseltään :))))

        Mutta tää tukka, se vaan harmaantuu, palstalaisetkin jo moittii ;((((

        Ai "set" vai hä, enks mie enää ookkaan palstalainen vai hä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Meriläinen kirjoitti:

        Ai "set" vai hä, enks mie enää ookkaan palstalainen vai hä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        mut se yks sanoi ja toinenkin sanoi, että on se harmaantunut kovasti.
        Väkisin tässä ihmisen mieli masentuu, pitääks miun taipua ja mennä värjäykseen ;((
        Ei voi olla pakko, ei voi mitenkään olla pakko ;((
        Sie olet mukava, älä nyt hyvä ihminen hermostu tuolla tavalla ;))))

      • Adria kirjoitti:

        Kumma juttu. Eikö nykyään voi melkein kaikkea syntetisoida. Mitä elukoita sorsitaan eniten siinä listassa.

        ja siat jäivät päällimmäisenä mieleen, olihan noita melkosesti.

        Hait, hyönteisiä, lampaita, yäks!

      • Meriläinen
        Anceli kirjoitti:

        mut se yks sanoi ja toinenkin sanoi, että on se harmaantunut kovasti.
        Väkisin tässä ihmisen mieli masentuu, pitääks miun taipua ja mennä värjäykseen ;((
        Ei voi olla pakko, ei voi mitenkään olla pakko ;((
        Sie olet mukava, älä nyt hyvä ihminen hermostu tuolla tavalla ;))))

        No niiin, ei sun tertte tehä yhtään mitään mitä et halua. Sitä paitsi harmaat hiukset on tosi upeat. Jotkut ottaa jopa harmaata värjäämällä päähänsä.

      • Adria
        minttupuu kirjoitti:

        ja siat jäivät päällimmäisenä mieleen, olihan noita melkosesti.

        Hait, hyönteisiä, lampaita, yäks!

        No joo, mutta kaikki keinothan on sallittuja kun naaraksien kauneuksia kohennetaan.
        Miltä susta tuntuu, maksaako oikeesti rasvojen tuotantoketju siihen kosmetiikkahyllyyn saakka maltaita ja mansikoita vai liekö jossain portaassa lievää suurempaa *usetusta havaittavissa.

      • Anceli kirjoitti:

        mut se yks sanoi ja toinenkin sanoi, että on se harmaantunut kovasti.
        Väkisin tässä ihmisen mieli masentuu, pitääks miun taipua ja mennä värjäykseen ;((
        Ei voi olla pakko, ei voi mitenkään olla pakko ;((
        Sie olet mukava, älä nyt hyvä ihminen hermostu tuolla tavalla ;))))

        mäkään oo sanonut!!

        Harmaa mäkin oisin, sitä kosmetiikkaa otettava avuks.

      • minttupuu kirjoitti:

        mäkään oo sanonut!!

        Harmaa mäkin oisin, sitä kosmetiikkaa otettava avuks.

        sinäkään, mutta en mä voi kertoa, keitä ne on, tulee sanomista.
        Mutta kun mä en halua ottaa väriä ja Meriläinen sanoi, ettei ole pakko.

      • Meriläinen kirjoitti:

        No niiin, ei sun tertte tehä yhtään mitään mitä et halua. Sitä paitsi harmaat hiukset on tosi upeat. Jotkut ottaa jopa harmaata värjäämällä päähänsä.

        kiva, että joku ymmärtää, lohduttaa kovasti.

      • Meriläinen
        Anceli kirjoitti:

        kiva, että joku ymmärtää, lohduttaa kovasti.

        Sitä varten ystävät onkin :)) Nyt nassu nauruun taas.

    • henrjii

      niitä possuja jotka ei saa viljaa, mitä juuri niille syötetään.

      • Adria

        Saahan ne kohta sinappihunnun ylleen.

    • ei ole kovin hyvä. Näen mielessäni possun, jonka ravinto ei ole lainkaan taysipainoista sianruokaa. Possuparkahan tarvitsee kasvattaakseen kunnon kinkut, koostumukseltaan oikeanlaisen sianruoan. Oikeassa suhteessa hyvälaatuista valkuaista ja hiilihydraatteja. Aivan kuin possun isäntäkin tarvitsee ravinnokseen muutakin kuin kaljaa ja makkaraa. Pelkällä viljalla possun lihakset jäävät löysiksi. Joulukinkku on vetistä mössöä, joka sulaa paistettaessa uuniin. Siis tämä on minun mielikuvani.

      Tottakai mainonta vaikuttaa.

      • Adria

        Totta. Possuparan ravinnosta tuli mieleen eräänä jouluna silakalta maistuva kinkku, ihan totta. Sen jälkeen olen ollut epävarmasti huomaavinani saman maun, mutten ollu varma, kuin sen ainoan kerran.

        Ihan varmasti maistuu läpi, jos possu on saanut jotain kalatuotetta. Varmaan possun näkökulmasta ihan terveellistä kalaravinto, mutta sivumakuna lihassa ei varmasti ole ok.
        Minä muuten taidan tästä eteenpäin lukea nimimerkkisi niin että d:n tilalla on t. En voi sille mitään. Voi tätä köyhän mielikuvitusta :=)

      • Adria
        PupuPuskasta kirjoitti:

        Mitä! Missä on DDT:tä.

      • Adria kirjoitti:

        Mitä! Missä on DDT:tä.

        Käsittääkseni se on liittynyt osaksi luonnon kiertokulkua, jos oikein muistan. Atrian lihajalosteet puolestaan maistuvat minulle. Olen mainoksen uhri.

      • Adria
        PupuPuskasta kirjoitti:

        Käsittääkseni se on liittynyt osaksi luonnon kiertokulkua, jos oikein muistan. Atrian lihajalosteet puolestaan maistuvat minulle. Olen mainoksen uhri.

        Joo, varmaan heillä on jotain tuotteita mitä oon ostanu, jauhelihaa ainaskin. Valmiita eineksiä kartan pakoon juosten. Onko mitään kamalampaa kun muovipussissa muhineet lihapiirakat.

    • Adria

      Kiitos ystävät mukavasta rupattelutuokiosta. Tämä asema vaikenee tältä illalta.

    • mainoksilla ole hirveesti vaikutusta.Noista ärsyttävistä mainoksista...Silloin kun tulee niitä intiimialueen mainoksia,niin onn telkkari vaarassa..Voi jumaliste ku alkaa keittämään..:/

      • Adria

        Kumma juttu. Minä puolestani koen noi mainokset kaikista informatiivisimmiksi.

        Kysymys. Kun ostat tuotetta, mitä vaan, ja niitä on valikoima edessäsi, vähätkö välität tuotteesta jonka tuotemerkki on pyörinyt telkkarissa pari vuotta ja valitset aivan oudon, uuden merkin.

        mainoksessa tartte näyttää melkeen koko naisen synnyinseutua..Voi härregood...Mua nolottaa ihan hirveesti ne jutut!! :/

        Mä en ole mikään merkki-ihminen.Ostan tuotteen, jos se on passeli muutes ja hinta sopiva.Sitä paitsi aina kannattaa kokeilla jotain uutta.Onhan se tunnettukkin merkki on ollut joskus ihan tuntematon..;))

    • tuosta viljapossusta...Joskus tuli haettua pieneltä possutilalta viljapossua.Kukaan ei voi uskoa,kuinka hyvää se on!Possuille kun syötetään vain kaikkee turvallista kotimössöä,niin sen läskikin on syötävää..nam..:P

      • et ne, jotka tehtailevat tehtailemalla possuja, ei sellases paikas kasva onnellisia töpselineniä):
        Mut pienemmät paikat, niissä on ne onnellisemmat ja tasapainoisesti elävät possukat:))))

      • sasus kirjoitti:

        et ne, jotka tehtailevat tehtailemalla possuja, ei sellases paikas kasva onnellisia töpselineniä):
        Mut pienemmät paikat, niissä on ne onnellisemmat ja tasapainoisesti elävät possukat:))))

        kasvatetaan vaan kaikilla myrkyillä,että tienattais niillä..:/ Kyllä se on vähän niinku lehmilläkin,että mitä paremmin hoitaa,niin sen parempaa tavaraa ne tuottaa..:)

        Possut on nii sulosia...:)

      • mii-su kirjoitti:

        kasvatetaan vaan kaikilla myrkyillä,että tienattais niillä..:/ Kyllä se on vähän niinku lehmilläkin,että mitä paremmin hoitaa,niin sen parempaa tavaraa ne tuottaa..:)

        Possut on nii sulosia...:)

        söpösiä ovat, mut kamalan hajuisia):
        Jotten mie haisis, ni tarttee lähtee saunanlämmitykseen, oon uinu hiessä koko päivän:))))) (Aamuvuorossa):

        Molskis,,,,, uimaan myös:)))))

      • HTZA
        sasus kirjoitti:

        et ne, jotka tehtailevat tehtailemalla possuja, ei sellases paikas kasva onnellisia töpselineniä):
        Mut pienemmät paikat, niissä on ne onnellisemmat ja tasapainoisesti elävät possukat:))))

        Että pienemmillä paikkakunnilla elävät onnellisimmat possut?
        Tuskinpa, Lappeenrannan K-kaupassakaan, kukaan ala kyselemään, että onkos nää kyljykset luovuttanut elukka ollut onnellinen? Päässyt tekemään Porsaita, useampaankin kertaan?
        Tai että: Onks tää varrasporsas, koskaan päässyt imemään nisää, silmät ummessa?
        Painotan, eläimistä on kyse, paitsi otsikossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      260
      9067
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      312
      6299
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      66
      1370
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1311
    5. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1111
    6. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      79
      1005
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      877
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      43
      788
    9. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      703
    10. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      696
    Aihe