Kulttuurin rahoittaminen

Liberalismin edustaj

Liberalismissa on paljon kulttuuria mutta se on yksityisrahoitteista (= vapaaehtoisesti rahoitettua). Valtion ei tulisi ryhtyä kulttuurin tukijaksi nykyisessä mittakaavassa koska se on luonut rahanahneille apurahataiteilijoille oikean rahasammon jolla he lypsävät veronmaksajia. Kulttuuri voi aivan hyvin olla yksityistä kuten se on ollut vuosisatojen ajan ennen sosialismia.

http://liberalismi.net/wiki/Kulttuurituet

Liberaalit kannattavat pääsääntöisesti hajautettua päätöksentekoa, jossa jokainen päättää itse, mitä kulttuuria (ja muuta) rahoillaan tai työllään tukee tai itse tuottaa, yksin tai yhdessä, yhdistyksissä, yhteisöissä tai yrityksissä.

Mielestämme poliitikkojen ei pidä päättää kansan puolesta, mitä kulttuuripalveluja kansan tulisi käyttää. Miksi emme alentaisi veroja ja antaisi ihmisten pitää omat rahansa, jolloin he voisivat päättää, mihin haluavat ne käyttää?

Lisäksi julkinen rahanjako johtaa lobbaukseen ja korruptioon ja samalla ohjaa kulttuurintekijät keskittymään kulttuurin sijaan poliitikkojen miellyttämiseen.

Mielestänne teatterit, ooppera ja muu kulttuuri tulisi siis lakkauttaa?
Ei, mielestämme ihmisten pitäisi vain saada päättää itse, mihin omat rahansa käyttävät. Jos joku haluaa oopperan sijaan käyttää rahansa rock-konserttiin tai rave-tapahtumaan, saa vapaasti tehdä niin. Tai jos joku haluaa mieluummin jättää konsertit väliin ja ostaa samalla rahalla mieluummin uudet kengät, saa tehdä myös niin. Sitä se vapaa markkinatalous on. Kuluttaja saa vapaasti valita.

4

778

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se on.

      Olisi jäänyt oopperatalo ja kiasma luultavasti rakentamatta, ja hyvä niin.

    • Liberalistien edusta

      Taide ja kulttuuri ovat hyvin laajoja käsitteitä jotka sosialistit haluavat typistää valtio-taiteeseen ja lähinnä oopperaan, kaupunginorkesteriin ja teatteriin. Se mikä oli kulttuuria renesenssin aikaan on heille kulttuuria ja sitä on veronmaksajat pakotettu tukemaan. Mutta kulttuuri on hyvin laaja käsite joka voi viitata mihin tahansa sivilisaatiossa tapahtuvaan sivistys- ja vaikuttamistoimintaan. Rullalautailijoiden tai hevosharrastajien kesätapahtuma, internetchattaajien kokoontuminen yms täyttää varmasti "kulttuurin" määritelmän.

      Taiteilijat eivät ole tyhmiä vaan oppivat että apurahaa on saatavilla ja lypsävät ne avustusmarkat eri tekosyin, ja nämäkin jaetaan suomessa poliitttisin perustein. Ja kansanedustajat tuntuvat itsekin myyvän tauluja eri tilaisuuksissa joten kuvataide on arvossaan myös eduskunnassa.

      • Liberalistien edusta

        Kun säästöjä joudutaan tekemään, ja nykyisellä velkaantumisvauhdilla joudutaan varrmaan jo 10 vuoden sisällä, niin kunnat joissa rahaa käytetään teatterin ja orkesterin ylläpitoon on laitettava kovaan leikkuriin.
        Joka kaupungissa ei tarvita omaa kokopäivätoimista kaupunginorkesteria tai teatteria. Monet kunnat selviävät ilmankin. Myös keikkatyö sopii näille aloille jos niitä tarvitaan eli mitään kaupunginorkestereja ei tule edes olla olemassa. Vain taantuma ja velkaantuminen voi luoda sen taloudellisen pakon joka pakottaa järkeistämään kuluja. Köyhyys on liberalismin työntövoima. Ahneus on sosioalismin työntövoima.


    • kjuhoel

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      889
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      872
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      554
      789
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      610
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe