Monelta autokuskilta on kadonnut kyky käyttää suuntavilkkua. Varsinkin ne joilla on lippalakki väärin päin päässä ja viiskymppiset asuntoautokuskit kuvittelevat toisten arvaavan aikomukset. Tai kun käyttävät ohitus tilanteen jälkeen, niin vilkauttavat oikeanpuolista silmää muutama sekunti sen jälkeen kun ovat kiilanneet ohitetun eteen.
Mikähän siinä on
14
201
Vastaukset
- /.\
on siirtänyt vastuun elämänsä hallinnasta muille. Minusta meidän ei tulisi koittaa lukea heidän ajatuksiaan, vaan antaa luonnonvalinnan tehdä tehtävänsä rauhassa.
Ajatustenlukutaitoa harjoitetaan sen takia että lukija pysyisi itse hengissä, ei sen takia että luettava pysyisi.
- autokouluun takasin
välitä mistään, minä minä minä vaan aina tärkein. Muut saa opetella huomaamaan miten pitää toimia.
- Känny koton
on varmaan osasyyllinen. On niin tärkeää vastata tai soittaa riippumatta onko asia tärkeä, ettei ole mitään mahdollisuuksia huomioida muita tiellä liikkujia. Loma-aikana ajaessani läpi Suomen huomasin, että on monia jotka pitääväät kännykkää kädessä ajaessaan. Miten silloin voi laittaa vilkun päälle?
- toiseen suuntaan
Oli niinsanottua paluuliikennettä. Vähän jännitystä piti kusipäiden saada vastaantulijoille, kun vedettiin urku auki letkan ohi ja sivupeilit rapisivat.
kyky käyttää suuntavilkkua olla minnekkään kadonnut. Ehkä kykyä ei ole koskaan ollutkaan niillä, jotka vilkkua eivät käytä.
Vilkun käyttämättömyys ei mitenkään vaikuta omaan ajamiseen, suuntavilkun käyttö on vain muita tienkäyttäjiä varten. Minusta vilkun käyttämättömyys kertoo paljon kuskin luonteesta; itsekeskeinen ja kanssaihmistä huomioimaton, yhteisistä säännöistä piittaamaton hälläväliä-tyyppi ei viitsi vilkutella.
Itse tykkään pitää lippalakkia oikein päin.- Adria
Autolla ajamisen ja liikennöinnin joustava taito on kuin musiikista nauttimista tai olla itse sitä soittamassa.
Silloin kun liikennöinnistä nauttii, niin silloin ei aja joka metriä rystyset punaisena vaan suorittaa ajorytminsä ennakoiden ja muut ympärillään huomioiden. Liikenteestä nauttiva kuljettaja tietää paljon tapahtumia autonsa ympärillä ja peilien jatkuva katsominen on mielenkiintoista, eikä rasittavaa. Omista aikomuksistaan ajoissa tiedottaminen esimerkiksi vilkun avulla on itsestäänselvyys. Kaistanvaihdot sujuvat jouheasti kun liikennetilanne ympärillä on koko ajan hallinnassa. Hyvä kuski soittaa koko ajonsa ajan rytmillä jonka vallitseva liikennetilanne määrittää ja nauttii tekemästään, näkemästään ja kuulemastaan. Ajan kesät asuntoautolla ja talvet ruotsalaisella henkilöautolla.
Melkeinpä lyön vetoa kanssasi, että ajan nopeammin ja joustavammin sillä asuntoautolla ruuhka-aikana Mannerheimintien päästä päähän kuin ... no vaikka sinä.- 11+17
sinä soitat. Ja perversiä nautintoa se on, jos asuntoaoton kanssa tunkee ruuhka-aikana Mannerheimintielle.
- Adria
11+17 kirjoitti:
sinä soitat. Ja perversiä nautintoa se on, jos asuntoaoton kanssa tunkee ruuhka-aikana Mannerheimintielle.
Terveisiä perverssistä. Ei kaikki osaa ajaa ja sunkin täytyy tulla taidollasi vaan toimeen.
- 11+17
Adria kirjoitti:
Terveisiä perverssistä. Ei kaikki osaa ajaa ja sunkin täytyy tulla taidollasi vaan toimeen.
Taidoilani tulen toimeen. Eikä minun tarvitse itsetuntoani pönkittäseni paukutella henkseleitä kuten sinun.
vähän huono esimerkki tuo Mannerheimintie ruuhka-aikana!
Ihan sama ajaako Rättärillä vai asuntoautolla, sama aika menee.
Mut jos ohitan sut nelostiellä, pysähdyn vartiks röökille, niin ootko taas heti kohta mun edellä??
Dee dee...........- moisilla
minttupuu kirjoitti:
vähän huono esimerkki tuo Mannerheimintie ruuhka-aikana!
Ihan sama ajaako Rättärillä vai asuntoautolla, sama aika menee.
Mut jos ohitan sut nelostiellä, pysähdyn vartiks röökille, niin ootko taas heti kohta mun edellä??
Dee dee...........kun se ällitälli ei riitä kaikkeen, on niin, niin vaikea asia
- Adria
11+17 kirjoitti:
Taidoilani tulen toimeen. Eikä minun tarvitse itsetuntoani pönkittäseni paukutella henkseleitä kuten sinun.
Mitään henkseleitä paukuttele. Vastasin provolla aloituksen provoon. Se siitä.
- Adria
minttupuu kirjoitti:
vähän huono esimerkki tuo Mannerheimintie ruuhka-aikana!
Ihan sama ajaako Rättärillä vai asuntoautolla, sama aika menee.
Mut jos ohitan sut nelostiellä, pysähdyn vartiks röökille, niin ootko taas heti kohta mun edellä??
Dee dee...........Joo joo ja dee dee!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2609067IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3126299Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?661370Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61311- 1091111
Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.791005Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut60877Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin43788MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311703Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23696