Kiitos kokoomus
muutos tarvitaan
4134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miettikääs ihmiset nyt edes hiukan seuraavissa eduskuntavaaleissa ketä tai mitä puoluetta oikein äänestättekään.
Jos äänestätte kokoomusta niin sama meno silloin vain jatkuu ja ehkä vielä paheneekin.
rohmuavat vaan lisää.vanhat ketut.kyllä se on äänestettävä muita,kun kokoomusta.soini on paras.
niin pieniä palkkoja, että joutuvat antamaan asumistukea kunnan vuokrataloissa asuville työntekijöilleen.
Tuhansilla töissä käyvillä suomalaisilla on vaikeuksia tulla toimeen palkallaan. Esimerkiksi Helsingissä yli kymmenen prosenttia toimeentulotuen saajista käy töissä. Työelämän tutkijan mukaan työtä tekevien köyhyys on yleistymässä Suomessa.
Ilmiö liittyy usein osa-aikatyön tekemiseen. Ongelmaa pahentaa osa-aikatyön kohdentuminen erityisesti matalapalkka-aloille.
- Kysymys on työtä tekevien köyhyydestä. Suomessa olemassa oleva ilmiö ei ole maailmalla uusi. Puhutaan ns. walmartismista. Wal-Mart on amerikkalainen yhtiö, jonka melko julkilausuttuna politiikkana on teetättää töitä minimirajalla. Ideana on, että lopputoimeentulo haetaan köyhäinhoitojärjestelmistä, sanoo SAK:n hankekoordinaattori ja työelämän tutkija Anu Suoranta.
Plkastaan huolimatta toimeentulovaikeuksissa painiskelevia suomalaisia on Suorannan arvion mukaan tuhansista kymmeniintuhansiin.
- Kyse ei ole rentustelusta, vaan kunnon ihmisistä, joiden on pakko hakea jostakin toimeentulolleen jatkoa. Köyhyys voi liittyä myös määräaikaiseen työhön, jolla on vahva taipumus loppua.
Työssä käyvät hakevat toimeentulotukea
Helsingissä jo yli kymmenen prosenttia toimeentulotuen saajista on työssä käyviä, ja osuus on lievässä kasvussa.
- Vuosiin 2007 ja 2008 verrattuna osuus näyttää viime vuonna hieman kasvaneen noin 11 prosenttiin, kertoo itäisen sosiaaliaseman päällikkö Maaretta Pukkio Helsingin sosiaalivirastosta.
Pukkion mukaan lukujen takaa löytyy ainakin pätkätöitä ja osa-aikatöitä.
- Mutta joukossa saattaa olla ihan tavallisissa töissä oleviakin. Jos käteen jää kokopäivätöistä noin 1 500 - 1 600 euroa ja kotona on vaikkapa pari lasta, niin kyllä siinä on aika tiukalla. Terveydenhoitokulujen tai isojen sähkölaskujen tapaisten erikoismenojen osalta saattaa tarvita toimeentulotukea, hän pohtii.