Kaupunginhallitus teki ainoan oikean ja järkevän päätöksen esittäessään Iivantiiran koulun lakkauttamista Timoniemen sijaan. Sanon että ainut järkevä päätös! Asiahan on nimittäin niin että Timoniemellä on tällähetkellä parempi oppilasennuste ja parempi kuntoiset tilat. IIvantiira tarvitsisi pikaista remontointia ja siihen ei liene järkevää ryhtyä ottaen huomioon kaupungin taloudellisen tilanteen ja koulun ennustettivissa olevan eliniän.
Jos lopullinen päätös olisi IIvantiiran säilyttäminen, olisi hyvin todennäköistä kuitenkin että oppilasmäärä tippuisi parin vuoden aikana taas sen verran että alettaisiin keskustella uudelleen Iivantiiran lakkauttamisesta. Mielestäni mahdollisimman monen kyläkoulun henkiinjääminen turvattaisiin sillä että jäljelle jäävät koulut olisi Lentiira, Timoniemi ja Hietaprä. Tällöin Iivantiiralaistenkaan ei tarvitsisi kulkea kaupungille asti. Sehän se olisi edessä muutaman vuoden kuluttua jos nyt Timoniemi lakkautettaisiin. Sitäkö te haluatte? Sitäpaitsi sekä Hietaperä ja Timoniemihän on ns "kulkevalla matkalla" eli jos lapsen Iivantiirassa asuvat ja esim maataloudesta leipänsä saavat vanhemmat joutuisivat kesken päivän kaupungilla asioidessaan hekamaan lapsensa koulusta, eli tulisi ylimääräisiä mutkia vaan kumpikin koulu olisi matkan varrella. Entäpä heidän lapset jotka ovat keskustassa töissä ja heidän tulisi hakea kesken päivän lapsensa keskustaan? Onhan se varmasti mielekkäämpää hakea alle 20km päästä kuin että ajaa hurauttaa Iivantiiraan jolloin mutkin matkaa tulisi 80km.
http://www.kuhmolainen.fi/cs/Satellite/Uutiset/1194648993481/artikkeli/iivantiiran koulu lakkautusuhan alle.html
Jos lopullinen päätös olisi IIvantiiran säilyttäminen, olisi hyvin todennäköistä kuitenkin että oppilasmäärä tippuisi parin vuoden aikana taas sen verran että alettaisiin keskustella uudelleen Iivantiiran lakkauttamisesta. Mielestäni mahdollisimman monen kyläkoulun henkiinjääminen turvattaisiin sillä että jäljelle jäävät koulut olisi Lentiira, Timoniemi ja Hietaprä. Tällöin Iivantiiralaistenkaan ei tarvitsisi kulkea kaupungille asti. Sehän se olisi edessä muutaman vuoden kuluttua jos nyt Timoniemi lakkautettaisiin. Sitäkö te haluatte? Sitäpaitsi sekä Hietaperä ja Timoniemihän on ns "kulkevalla matkalla" eli jos lapsen Iivantiirassa asuvat ja esim maataloudesta leipänsä saavat vanhemmat joutuisivat kesken päivän kaupungilla asioidessaan hekamaan lapsensa koulusta, eli tulisi ylimääräisiä mutkia vaan kumpikin koulu olisi matkan varrella. Entäpä heidän lapset jotka ovat keskustassa töissä ja heidän tulisi hakea kesken päivän lapsensa keskustaan? Onhan se varmasti mielekkäämpää hakea alle 20km päästä kuin että ajaa hurauttaa Iivantiiraan jolloin mutkin matkaa tulisi 80km.
http://www.kuhmolainen.fi/cs/Satellite/Uutiset/1194648993481/artikkeli/iivantiiran koulu lakkautusuhan alle.html
Vastaukset 82
Vanhimmat
Olen samaa mieltä, että hallitus esittää parasta mahdollista vaihtoehtoa valtuustolle. On satsattava kouluihin joilla on tulevaisuutta.
Ei ole mitään järkeä lähteä peruskorjaamatonta Iivantiiran koulua kunnostamaan muutaman oppilaan vuoksi, koska oppilaat voidaan sijoittaa parempi kuntoisiin kouluihin.
Tavoitteenahan on perustaa aluekoulut alueille joilla on tulevaisuudessa lapsia.
Tsemppiä iivantiiralaiset! Jos meinaavat koulun teiltä lopettaa, niin eikun samallainen vikinä ja valitusten rumba lääniin niin kuin lentiiralaiset tekivät.
kouluverkkotoimikunnan työ.
Lienee ollut myös toinen "salainen työryhmä" ns. (Wyytpoliksen poliittinen)...
Kymmeniä kokouksia, kahvikestejä ja paperikasoja.
Mitä: Siitä alkaa taas uusien valitusten ja valituksien sarja, jotka kestävät vuosia.
Ja rahaa kuluu...
Noinhan se kouluverkkotoimikunnan työ meni. Virkamiehet ja osa luottamushenkilöistä, jotka aiemminkin ovat olleet Iivantiiran koulun kannalla, ovat keskittyneet todistelemaan oikeassa olemistaan. Työryhmän työ on saanut surkuhupaisia piirteitä. Mitä mannaa Iivantiiralaiset lienevät heille syöttäneet. Sokeus ja piittaamattomuus enemmistön milipiteitä kohtaan, joita kouluasiat koskee, on ollut räikeää.
suruaika
Kyllä nyt on täysin uskottavuus mennyt työryhmän työhön. Onneksi hallitus tarkisti työryhmän esityksen todenperäisyyttä ja esittää oikeaa vaihtoehtoa valtuustolle !!!
hallitus itse koonnut työryhmän.. Tästähän saa sellaisen kuvan, että hallitus on epäuskottava...
Eikös työryhmän tehtävänä liene ollut valmistella hallitukselle ja valtuustolle erilaisia vaihtoehtoja päätöksenteonpohjaksi. Ei kai hallitus ole luovuttanut päätäntävaltaa työryhmälle...
Tottakai hallitus on koonnut työryhmän ja antanut tehtävän työryhmälle. Jos hallitus ei ole tyytyväinen työryhmän työhön niin hallituksella on täysi oikeus muuttaa esitystä valtuustolle tai vaikka pomppauttaa
asia uudelleen lisäselvittelyyn. Ei hallitus ole epäuskottava !
mistään.
näe on
Nämä on teidän muutaman fanaattisen hihhulin mielipiteitä. Jotkut osaavat hoitaa asiat fiksusti eikä täällä nimettömänä toisia nimeltä haukkuen ja pilkaten.
Onhan tuokin tapa yrittää vaientaa omasta näkemyksestä poikkeavat mielipiteet.
lentiiran bolitbyrroo vain tietää pravdan eli totuuden
siellä se ekumeenija on
kyllä se timon koulu pitäis lakkauttaa heti ensmäesenä.
taetaa siellä iivantiiran pölhöläenen kirjotella ku ei ossoo etes kirjottaa :D
ei Timoniemen koulu. Ihan eri asia.. Timon koulu on Iivantiirassa tai ainakin se kuva on muodostunut, sillä niin intensiivisesti Timo Iivantiiraa pönkittää!
sinä taidat olla todella järkevä ihminen,kiitti kommentista.mutta ihmettelen miksi iivantiira on hiljaa vissiin ompi pelko perseessä.kivat heille,vuosi sitten tällä palstalla haukkuivat lentiiralaiset ihan paskaksi.
aina täällä joku idiootti valittaa kirjotusvirheistä jos ei muuta keksi.
Miksi sitä Vireeniä haukutaan ,eihä se mikää ruuvinkeksijä ole tyhmä polliisi vain mutta juoksi munheenissa paremmin kun jäniskoerat Laori Virreeni pääsi vertaestesa pariin kansanedustajaksi.
Äkkiäpä pieni arvostelu lähikoulupäätöksiä tekevästä virkamiehestä katosi näiltä sivuilta. Tosiasiassa suuri osa koulukiistoista johtuu juuri kyseisen wesselin päätöksistä ja hänen, sekä tukijoukkojensa jääräpäisyydestä.
jäi Puttemans kyyvistä
on se
Taitaa lentiiran porukka olla mielissään yllättävästä tilanteesta koulukysymyksessä. eivät vaan huomaa että tekevät karhunpalveluksen itselleenkin. ihminen on kostossaaan tosi typerä. pitäisi ajatella kuumun lapsia jos vaikka ette kantaisikaan huolta iivantiiran lapsista. TYPERYYDEN HUOPPUA
Tosiasia on, Lentiiran lapset eivät tule Iivantiiran koululle. Rehtori teki Lentiiran koulun lakauttamisen yhteydessä päätöksen lähikoulusta, jolla hän yrittää taloudellisesti pakottaa Lentiiran lapset Iivantiiran koululle. Lentiiralaisten kannalta ainoa vaihtehto kumota järjetön päätös on kannattaa Timoniemeä Kekkostien varteen jääväksi kouluksi. Pitäisi muistaa, että lapsen etu on koko perheen yhteinen asia. Nykyään myös perukan lasten mahdollisuus harrastaa on kaupungin keskustassa. Lentiiran kirkonseudulta on taajamaan matkaa Lentuan koulun kautta 42 km ja Iivantiiran kautta, tiestä riipuen, joko 65 tai 68 km. Monelle vanhemmalle tuo koulun kautta asioille/harastuksiin 23-26 km, hitaammalla tiellä ajettava lisämatka on liikaa, kun matkat ovat jo muutoinkin kohtuuttoman pitkiä. Päätöksentekijät puhuvat hartaasti lapsen edusta, mutta jatkuvasti unohdetaan perheen kokonaistilanne ja mahdollisuudet. Koulu on vain osa lapsen hyvinvointia ja Kuhmon kaltaisessa virkamiesmäisessä tavassa kohdata perheet yhä pienempi osa.
Kuumun lapsille tilane tulisi joka tapauksessa kestämättömäksi. pisimmillään noin 60 km suorinta reittiä mutta pitäähän muutkin noukkia väliltä. helposti 8o km yhteenn suuntaan. siinä on kyllä pienelle lapselle tekemistä. saapahan esimakua mitä on tulevaisuudessa työuupumus. tämä uhkaa myös iivantiirann suunnan muksuja.eiväthän päättäjät siitä välitä vaan kannatuksen ja valtuustopaikan turvaamisen pelossa painostuksen alla tekevät vahinkoa pohjois kuhmon asuttuna pysymiselle ja ihmisten jaksamiselle . jospa päättäjien joukossa oisi selkärankaa ajatella tasapuolisesti koko pitäjän kannalta asioita.timoiemellä matkat eivät ole ongelma vaikka keskustaan kulkisivatkin. toisin on pohjois kuhmon laita.
Nimimerkki "TOSIASIAT HUOMIOON". Jopa on kumma kannanotto. Ketkähän puolustavat omaa kyläänsä ja tuntevat kylänsä tarpeet paremmin, kuin kyläläiset itse. Kukahan puolustaisi lentiiralaisia, jos he eivät itse. Sama koskee muitakin kyliä. Tosin en ole kuulut Vartiuksen ja Kuumun virallisia kannanottoja kouluasioihin. Tottakai, etusijalla olevat oppilaiden vanhemmat, mutta kylän kehittämisen kannalta olisi suotavaa kuulla laajempi näkemys asioista.
Tulevaisuudessa voi/on tilanne, ettei Kuhmon perukoissa ole yhtäkään koulua. Voihan olla ettei niitä muutamaa lasta tarvitse edes kuljettaa, ainakaan joka päivä minnekkään, vaan he saavat opetuksen etänä. En kiistä tosiasioita matkoista, mutta tuomitsen yksipuolisen lentiiralaisten mollaamisen. Kananottojen perusteella Ihmetyttää mihin kukaan oikeastaan LENTIIRALAISIA tarvitsee. Suotakoon lentiiran lapsille mahdollisuus käydä LENTUAN koulua ja piste. Vaalihöpinät on taas kokonaan omaan kastiinsa kuuluvia asioita.
Huvittuneena lueskelin paikallislehden kyselyä valtuutettujen kannoista haja-alueen kouluasiaan. Oli ryhdikkäitä kannanottoja vaihtoehtoihin ja enpä osaa sanoa enenkuin tutustun asiaan. Asiaahan on jo puitu iäisyys ja osa valtuutetuista ei muka pysty muodostamaan kantaansa tässäkään vaiheessa. Naurettavaa. Sopisikohan näihin valtuutettuihin "TOSIASIAT HUOMIOON" nimimerkin totemus valtuustopaikan turvaamisesta.
Kyllä nyt yritetään vain eräiden oppilaiden pitkillä koulumatkoilla "ratsastella", eipä kukaan ole nostanut esille Seilosen koulun mahdollisia tulevia pitkiä koulumatkoja. Jotenkin näin ulkopuolisen silmin näyttää ettei Iivantiiran oppilailla saisi lainkaan jatkua koulumatkat. Jos Iivantiiran koulu lakkaa, niin kellään Iivantiiran koulun omalla oppilaalla ei tule kohtuuttomia koulumatkoja,matkat keskimäärin vain jatkuvat. Kuumustakin vielä voidaan kuljettaa lain sallimissa rajoissa. Joku väittää että jopa 80 km voi tulla jollekkin oppilaalle Venäjän rajalta yhteen suuntaan on aivan pötypuhetta!
Ei voinut kyllä kuin ihmetellä erästäkin valtuutettua oliko Heikki Huotari niin hän ei ollut vielä edes nähnyt koko kouluverkkoselvitystä, hei haloo ihan tosiaankin kuka näitä oikein äänestää jos kiinnostus on tätä luokkaa. Selvityshän on ollut kaikkien luettavissa jo useita viikkoja.
tässä haukutaan lentiiralaiset lyttyyn voi vittu saatana että kohta ahistaa.kaikkiko on lentiiralaisten syytä.
Ehdottomasti Iivantiiran koulu säilytettävä toimivana ja Timoniemi lakkautettava.
Timoniemi on niin lähellä keskustaa, että koululaisilla ei tule liian pitkä koulumatka." POL 6 § 1. ja 2. mom. Oppilaan koulupaikan määräytyminen: Opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä."
Joka tapauksessa lähitulevaisuudessa ei tule Kuhmossa olemaan yhtään toimivaa kyläkoulua, jos kehitys menee tätä nykyistä rataansa. Aivan turhaa ajanhaaskausta tällainen koulukeskustelu. Monta vuotta tätä on nyt jauhettu.
Kuhmon kehityksen kannalta olisi tärkeäämpää käyttää valtuutettujen energiaa esim. siihen miten saadaan Kuhmoon lisää yritystoimintaa ja sitä myöten ehkä lisää lapsiperheitä (jotta edes Kontion koulu säilyisi toimivana).
Ps. Minulla ei ole henkilökohtaisia intressejä Timoniemeen tahi Iivantiiraan.
Kuhmossa näköjään opitaan ainakin kouluasioita päättämään vasta "kantapään" kautta. Eräät järkevät päättäjät toivat hienosta esille kokonaisvaltaisen tarkastelun kouluverkkoasiassa, eli ei yksittäisten koulujen tarkastelua. Virkamiehet ja osa päättäjistä oli ehdottomasti sitä mieltä että kaksi koulua vastakkain ja sillä siisti. Nyt nähdään mitä tämä "öykkärien" toiminta on aiheuttanut.
Nyt olisi korkein aika puhaltaa yhteen hiileen että etes yksi koulu pohjois kuhmossa säilyisi. enkä yritäkkää väkisin vaatia että lentiiran lapset kulkisi Iivantiiraan. etes muut viisi kylää saisivat säilyttää koulunsa. oppilaita riittää kyllä .kyseisillä kylillä on toistakymmentä alle kouluikäistä lasta odottamassa opinahjon aloittamista. eivät varmaan halua istua autossa kahta tuntia päivässä kun järkevallä päätöksellä aika puolittuisi pisimmilläkin matkoilla jos IIVANTIIRA säilyy.
Höpön höpö! Kyllä ne parikymmentä lasta päälle Lentiiralaisten olisi tilastoitu jo moneen kertaan, siitä olisi kyllä oman kylän miehet pitäneet huolen! Mistä helevetistä ne löytyy? Vuosina 2016-2017 nämä Pohjois Kuhmon oppilaat jäävät reilusti alle 10 kun Lentiilalaisia ei lasketa mukaan. Tällä lapsi määrälläkö koulua pidetään pystyssä? Ja ollaanko Iivantiirassa tosiaan niin sinisilmäisiä, että uskotaan kaupungin satsaavan koulun kunnostukseen? Ehei, se on tullut monessa eri yhteydessä esille, ettei mittaviin korjauksiin lähdetä. Kuka kantaa sitten vastuun kun lapset oireilevat ja sairastuvat huonon sisäilman vuoksi? Eikö vanhempia huoleta yhtään lastensa terveys? Ja mitä pitkiin koulumatkoihin tulee, niin tämä on parin perheen ongelma (sinällänsä valitettavaa) ja näiden siivellä yritetään väkisin ratsastaa. Pitkämatkalaisia on muillakin perukoilla.. eikä hirveää meteliä kuulu. Pisimmät koulukyyditykset ovat hoidettavissa erityisjärjestelyin!
Iivantiiran koulu tulisi korjata melko isolla remontilla, jotta siitä saaataisiin kunnollinen. Mistä rahat? Onko kaupungilla siihen varaa? Ja koska Lentiiran oppilaat eivät tule Iivantiiraan, kävisi niin, että ensin lakkautettaisiin Timoniemen koulu ja sitten oppilaiden puutteen takia Iivantiiran koulu. Kontiolla riittäisi oppilaita ja perukkalaisilla olisi pitkät matkat.
Kyse ei olekkaan yksin Iivantiiran alueesta vaan aina Härmänkylästä Vartiukseen asti . Kuumuhan se on pahimmassa asemassa jos pohjoiskuhmon koulu häviää. Ja mitä koulun kuntoon tulee niin kaikkiin pitää remonttia tehdä . Iivantiiran koulu ei ole sen huonompi kuin Timoniemen koulukaan. ja koulukyyditysten hinassa säästetään melkoinen raha vuosittain kun ei tarvitse turvautua erityisjärjestelyihin kuljetusten suhteen.
Kannattaisi lukea kuntokartoituksia vähän tarkemmin, että tietäisi mikä on koulujen kunto. Näkeehän tuon jo maallikon silmäkin, että Iivantiiran koulu on huomattavasti heikompi kuntoinen kuin Timoniemen koulu. Piha rempottaa repaleineen kiikkuineen, ja nurmikosta ei ole tietoakaan. Sekö olisi viihtyisä piha lasten leikkiä??? Ja niistä kuljetusten hinnasta on turha puhua, koska nyt kuskataan poikittaisliikennettä taksilla Iivantiiran suuntaan kalliilla hinnalla. Tiedoksi vielä, että Härmän lasten koulumatka jatkuu vain 4,8 kilometriä, kun heidät kuljetetaan Hietaperän koululle.
No mites kuumun ja varsinkin tulevat liekinvaaran lasten koulumatkat ja ajat odotuksineen.
Työryhmän jäsen on sanomut että Liekinvaaralta voidaan lapset kuljettaa kouluun lain sallimissa rajoissa. Tyhjää on valittaa jatkuvasti koulumatkoista. Eikö huoleta ollenkaan Iivantiiran koulun sisäilmaongelma. Näköjään taas tässä päätöstilanteessa yritetään selvästi valehdella ja liioitella
Iivantiiran oppilaiden koulumatkoja sekä unohtaa sisäilmaongelma. Onneksi useat valtuutetut ovat itse perehtyneet asioihin eivätkä usko kaikkea valhetta......
Eiköhän valtuutetut ole koulupäätöksesnä kukin tykönänsä tehnyt.
se valtuusto nyt sitten on asian päättänyt ?
Kaupunginvaltuusto äänesti lukemin 23–11 Iivantiiran ja Seilosen koulun lakkautettavaksi. Kyläkouluista syksyllä 2011 jatkavat Timoniemi, Lentua ja Hietaperä.
Valitukset voi kestää vuosiakin...
Valtuustokin voi ehtiä vaihtua...
Samoin hallitus...
Wyydpoliskin voi jo loppua - sehän "tuottaa" niin hyvin...
Onhan mahdollista, että Lentiiran koulukin avataan. Hallinto-oikeuden päätöstä ei ole vielä tullut. Varma on varmaa, koulut sukeutuvat, kun lapset ja rahat loppuvat...oli valtuusto, hallitus tai wyydpoliskin minkävärinen hyvänsä. Monikaan ei huomaa yhteisössämme vanhusten kasvavaa joukkoa ja melkein kaikki pystyvät äänestämään.
On pakko ihmetellä koulutyörymän ihanoimaa maanviljelyksen kytkemistä toimiviin kyläkouluihin. Tämänpäiväisessä Kainuun radion jutussahan todetaan, ettei rahoitusta saa alle sadan naudan yksiköille. Montakohan tilaa mahtuu koko Pohjois-Kuhmon alueelle peltojen puolesta ja kuinka moni jatkaja uskaltaa tehdä kyseisen investoinnin, puhumattakaan tilanteesta jossa tilojen nykyiset omistajat ovat tilanteessa, ettei sukupolven vaihdos ole ajankohtainen 10-20 v., jos silloinkaan.
maatilan, jossa oli 30 lypsävää 1978..
Sama määrä tänäkin päivänä, ja tuottaa yhtä hyvin kuin 30 v. sitten...
Että sama määrä markkoja käteen, kuin 30 v. sitten. Uskotaan, mutta nykyään taitaa joutua tyytymään Mersun sijasta Ladaan
Kaikki kyläkoulut kiinni ja heti, opetus keskitetään kaupunkiin. Näin saadaan pidettyä tämä keskusta elinvoimaisena, kuka enää elää maataloudella nyky-Suomessa. EU-tuet pienenee koko ajan ja lopulta ne eivät enää riitä toimeentuloon.
Perukassa ei voi eikä kannata enää yrittää!!!!
Saattaa siinä käydä kohta silläkin lailla, että maaseutu kutsuu cityläisiäkin. Jos ruuanhinta jatkaa kallistumistaan, niin kaikkien kynnelle kykenevien on hankittava maapaikka viljelyksilleen.
Minkään toisen koulun lakkauttaminen kuin Lentiiran ei ole aiheuttanut tälläistä kuohuntaa Kuhmon peruskoulutuksessa.Minkä takia hävisi 2015 asti oleva aluekoulu.Eikös timoniemellä asuvalla ole samalla lailla "kulkevalla matkalla"asioidessaan keskustassa kuin iivantiiralainen ja ottaa jälkikasvu kyytiin tarvittaessa kontiolta..Muksuilla muutenkin lyhyemmät kuljetusmatkat .Olisi lakkautettu vain kaikki perukkakoulut!!!
Kyllähän me ämmät huudellaan. Vaikka ei ymmärretä asioista mittää.
Niin kohta ei Kuhmossa ole enää yhtään lisääntymisikäistä ihmistä paikalla. Valitettavan lyhytnäköistä toimintaa kunnanhallitukselta kun tiedetään, että turhempaankin rahaa haaskaavat kuin kouluihin. Jos haluttaisiin Kuhmon perukoita pitää elävinä, niin koulut pitäisi olla olemassa, eihän sinne kukaan lapsiperhe uskalla lähteä, kun on pelko (nyt tosin jo tieto) että pienet alakoululaiset joutuvat puolet koulupäivistään istumaan autoissa. Joten näin juuri kuhmolaiset, te itse tapatte elävän maaseutunne, pitäkää hyvänänne.
Ei ihme että koulupäätökset meneen näin niin kuin Kuhmossa on menny. samaa päätöntä heikoimmassa asemassa olevien kyykyttämistä. keskusta on toitottanut kymmeniä vuosia elävän maaseudun puolesta. mitä on tehnyt.kohta vain pusikot on eläviä tällä menolla.
no on
Näiden älykköjen seurassa on niin hyvä elellä
Hienoa! Kerrankin suoraselkäinen ja JÄRKEVÄ päätös valtuustolta! Olen keskustelua seuranneena ihmetellyt että kuinka Iivantiiralaiset kehtaavat ratsastaa "pohjois-kuhmon koulu" statuksella?
Onhan etelä-kuhmosta ja länsi puolelta pitäjää jo ajat sitten lakkautettu koulut eivätkä he oli ratsastaneet "etelä.kuhmon" tai "länsi-kuhmon" statuksella.
Lentiiralaiset ovat yks kantaan ilmoittaneet ettei heidän lapsensa tule pönkittämään Iivantiiran oppilastilastoja. Ja kuulin eräältäkin Iivantirassa asuvalta maatilalliselta ettei hän mielellään laittaisi kohta kouluiässä olevia lapsiaan omaan kouluun jo siksikin etä rakennukset ovat huonossa kunnossa! Ja koska Timoniemelle ei tule kuin 5km pidempi kuljetusmatka ja että Iivantiira olisi kaupungille lähtiessä taka-hangassa eli tulisi ylimääräistä matkaa hakiessa lapset koulusta. Lisäksi hän sanoi että oppilastilastot joita Iivantiiralaiset ovat esitelleet, ovat sisältäneet syntymättömiä lapsia ja heiddän olettamansa Lentiiralaiset!!! Lisäksi olen ihmetellyt, kuten moni muukin täällä, pitkillä koulumatkoilla ratsastamista! Eiväthän kaikki oppilaat joudu kulkemaan Timoniemelle vaan Härmänkylästä heidät kuljetetaan Hietaperään. Tällöin jää turha poikittais liikennöinti pois ja säästyy selvää rahaa kun oppilaat kuljetetaan jo olemassa olevia kuljetusreittejä pitkin Timoniemelle ja Hietaperään ja Lentualle! Koittakaa ja Iivantiiralaiset älytä että loppujen lopuksi se on myös teidänkin etu että Hietaperä, Timoniemi ja Lentua saadaan pidettyä pidempään pystyssä ja täten kenenkään ei tarvitse kulkea keskustaan asti opinahjoon.
http://www.kuhmolainen.fi/cs/Satellite/Uutiset/1194649762209/artikkeli/iivantiiran ja seilosen koulut kiinni.html
Jottako Iivatiiralaisilla vain 5 km matkat pitenee...taitaa maantiedon opiskelu olla lentiirassa vähän retuperällä. niin muuten suurimmalla osalla kaupunginvaltuuston jäsenistäkin . kuuluuhan tähän alueeseen piru vie kolmas osa kuhmon pintaalasta ilman lentiiraakin. kyllä Kuumulaiset varmaan hurraavat muutamalle lentiiran hihhulille jotka saivat tämän aikaan. korostan vain muutamat ovat niin omahyväisiä että kun oma koulu meni niin pitäähän naapureiltakin sitten mennä.
Keroppa montako lasta varsinaisen Iivantiiran kylän alueelta käy koulua? Vilkaseppa mihinkä kylään Ypykän talot kuuluvat? Montako lasta Kuumusta joutuu sille 50-60 km matkalle? Mitenkä lapsirikas koulu Lentiiraan olisi saatu kohtuulisilla kuljetusmatkoilla? Paljonko matkaa on Härmästä Hietaperään? Ja eikös Iivantiiralaiset ole itsekkäitä? Eikös sitä malkaa huomatakkaan omasta silmästä? Varmaankin virkamiehet tekevät kaikkensa valtuuston päätöksen kumoamiseksi, vai mitä? Eihän teidän tarvitse valituksia itse rustata, eikö vain?
lakkautettu.
Kerrankin olen samaa mieltä Kepulaisten kanssa..Oikea päätös ja mitä koulua pidetään
jos oppilaita muutama.Varmaan ajansaatossa vielä täytyy kouluja sulkea!
Varmaan ajansaatossa Kajaaniin ajetaan koululaiset,niinhän on jo amispuolella mennyt!
Kyllä nyt syytellään enemmistöä valtuuston jäsenistä kun tekivät tälläisen koulupäätöksen. Jos enemmistö on sitä mieltä että Iivantiira ja Seilonen kiinni niin pulinat pois! Eikö se ole heidän tehtävänsä?
Varmaan yhtä pahalle Seilosen alueen perheistä tuntuu koulun lakkautus, mutta eivät syyttele muita kuten Iivantiiralaiset. Olen sitä mieltä että valtuusto toimi aivan oikein.
Juuri sinne YPYKKÄVAARALLE on nousemassa uusi talo tänä kesänä. eihän sieltä oo kuin 36 km timoiemen koululle suorinta reittiä ajettaessa. kaikki kun kerätään matkan varrelta varmaan se 50 km menee rikki. kuumun perukoilta matkaan voi lisätä 20-30 km lisää. menipä lentualle tai timoniemelle .
Kumma kun kyyditykset eivät kiertele Jonkerin kautta. Kai meidän osaavilla kouluvirkamiehillä on tahtoa kuljettaa lapset aikarajojen puitteissa kouluun. Tarkoitan lainsallimista rajoista nopeammin, eli työryhmän esittämässä 45 minuutissa ja se on mahdollista kuten työryhmän jäsenet, poislukien Iivantiira fanaatikot, ovt kertoneet.
ei ole syytetty
Länsirannikolta, päivää!
Tämä kouluverkoston supistamiskeskustelu on tuttu myös paikkakunnalla, minkä ruotsinkielinen nimi on Kumo eli Kokemäellä. Kaupungissa oli vielä 1970-luvulla 16-17 kansakoulua, nyt 6 alakoulua. Oppilaiden määrä on toki laskenut, mutta ei läheskään samassa suhteessa. Muutaman koulun lopetus oli miltei veristä taistelua. Sen jälkeen tuli hiljaista ja tilanteeseen sopeuduttiin.
Syrjäkylät kuolevat koko Suomessa tällä hetkellä ja koulut katoavat. Hallituksen vaihto ei auta, pitäisi luoda kokonaan uusi ajattelutapa, missä vanhat alueelliset verkostot elvytettäisiin.
Olkaa siis kuhmolaiset kiitollisia edes niistä muutamasta kyläkoulustanne. Iivantiiran asukasluvun pitäisi vähintään kaksinkertaistua, jotta nämä kyläkouluasiat saataisiin kuntoon.
Vai semmoinen on kolutoimenjohtaja Kokemäellä lentiira aluekeskustassa ei hiljetä eikä sopeuduta seuraavat 50 vuotta kerrotaan syyllisisistä kaikki törkytarinat tällä palstalla päivästä päivään IIvanttiiraa ei ole edes kartalla perkele.
Käyhän sunnuntai iltana pelin aikaan iivantiiran koulun kentällä huutelemassa hävyttömyyksiä niin tulee maantieto tutuksi sullekkin. mahtasi yksi oppitunti riittää.
Onkohan väkivalta tai sillä uhkaaminen hyväksi kenellekkään. Saattaa kumankin puolen uhkaajia odottaa käynti torin kulmalla.
Puhutaan paljon pitkistä koulumatkoista. Jos säilytettäisiin kolme koulua Timoniemi, Hietaperä ja Lentiira niin kellään lapsella ei tulisi pitkiä koulumatkoja. Koulumatkat olisivat pisimmillään n.30 km yhteen suuntaan.
Miettikää kuinka lapsille saataisiin tällä tavalla kohtuulliset koulumatkat järkevillä ratkaisuilla. Kuljetukset voitaisiin hoitaa Kuhmon suuntaan meneviä pääteitä pitkin, kallis poikittaisliikenne jäisi pois. Näissä kolmessa koulussa voitaisiin jatkaa opiskelua pitkään, ilman isompia remontteja. Uskallan väittää, että tämä vaihtoehto olisi varmasti kaupungille kaikkein edullisin.
juttua että herrat olivat puhuneet että lentiirankoulu avaisi ovensa.liekkö miten paljon perää.
Todennäköiosesti seuraava vaihtoehto on asuntolatoiminnan henkiin herättäminen. Isovanhemmilla on siitä kokemuksia ja ihmisiä ja oman päänsä elättäjiä heistäkin tuli. Asuntolatoiminta on tänäänkin täyttä totta saaristokunnissa.
Alkaa pelottaa, kuinka nuo asiat kääntyy aina iivantiiralaisten hyväksi. Sitähän alkaa uskomaan johonkin korkeampaan voimaan, en tarkoita taivaallista asioihin puutumista, vaan inhan kotikutoista virkamiesvaltaa.
Nyt olisi aika käynnistää keskustelu lentiiran ja iivantiiran kanssa keinoista jotta pohjoiskuhmossa säilyisi koulu. mun mielestä olisi sama kumpi säilyisi kunhan vain kumpikin kylä tukisi ajatusta. ajateltaisiin vähän laajemmin asiaa . OTTAKAA KANTAA .
Ensin laitetaan, uhitellen Lentiirankoulu kiini ja sitten kiljutaan kurkku suorana apuva. Kysymys "Toivoa on", koskeeko tämä toive sitäkin mahdollisuutta, että Lentiiran kolupäätös on laiton ja koulu avataan. Iivantiiralaisetko, siinä tilanteessa olisivat valmiita tukemaan Lentiiraa? Epäilen, mutta haluaisin mielelläni tässä asiassa olla väärässä.
Ainakin toivon niin että jos on vain yksi vaihtoehto pohjoiskuhmossa niin kaikki alueella asuvat tukisi sitä koulua. olipa tuo sitten lentiira tai iivantiira.toivottavasti kaikki . loppuisi tämä ainainen kädenvääntö. on täällä muutakin tekemistä kuin kouluista kinastella.
Tuhannet ja taas tuhannet linnut lentelevät levittämässä lintuinfluenssaa, pogostantautia jne. Ihmiset voisivat olla vaikka metillä.
Lisäksi hoitamattomia talousmetsiä riittää joka kylällä vaikka kuinka ja niiden hoidolla voisi saada kunnan talouden kasvuun sekä hillitä hirvikärpästen leviämistä.
Hirvetkin poukkoilevat autojen eteen milloin mistäkin, niin niitäkin voisi kohta alkaa laittamaan pakkaseen.
Tekemistä kyllä riittää.
Kylläpä kannattasi ajatella tosissaan yhteen hiileen puhaltamista. koulutaksihan voisi hyvin kuljettaa elintarvikkeita iivantiiran ja muiden pohjoiskuhmon kylien asukkaille. ei kaikilla vanhuksilla ole ajokorttia ja kykyä hakea ruokaansa kaupungilta asti. siinä tulisi turvattua lentiiran kaupan tulevaisuuskin. josko vaikka koulu oliskin iivantiirassa.
karhunhaukurobotin
no joko ne on lentiiralaiset nostaneet potunsiemenet ovat niin ajastaan eillä muita perukoita.