Haluan tulla pian raskaaksi ja haluan odottaa, synnyttää ja kasvattaa lapsen yksin. Siis tietysti synnyttäisin sairaalassa. Poikaystävät pettävät ja jättävät, eivät rakasta vaan valehtelevat vain. Huonoja kokemuksia. Vauvaa haluan enemmän kuin muuta. Olen 17v., eli vauvan kanssa jo täysi-ikäinen. Löytis vaan joku, joka tekis ilman velvotteita. Tai edes joku mukisysteemi. Pitäis kai jossain kotibileissä kytätä roskiksia, jos löytyis käytetty kortsu. Siitä vois onnistua. Vauva sais tulla.
Haluan lapsen yksin
odotus alulle pian
131209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
keksi vähän parempi provo
et oo provo niin sä olet todella lapsellinen! Ei ole oikein tehdä tahallaan isätön lapsi! Toivon todella ettet saa lasta... ÄLÄKÄ ihmeessä mee kaivelee mitään roskiksia saat siitä spermasta jonkun taudin vielä!
Etkä tietäis edes kenen lapsi on jos tekisit niin.. mikä häpeä lapselle!
Sori, mutta voiko ihminen olla ton säälittävämpi? Toivonmukaa et tuu lasta saamaa...lapsi parka!
Minä en säälittävänä pitäisi. On paljon naisia jotka haluavat lapsen, mutta ei miestä. Ja siinä ei minun mielestä mitään pahaa ole.
Mikä IHMEEN "nainen" 17-vuotias on, varsinkin jos on noin järjettömillä mielipiteillä varustettu???
Ehkä kannattaa odottaa muutama vuosi ennen kuin toteuttaa tuon haaveensa lapsesta/lapsista ilman miestä.
Itsessään ajatuksessa ei ole mitään vikaa.
Kyllä tässä taas todelliset asiantuntijat puhuvat...
Oikeassa elämässä niin yh-äidit kuin tietoisesti lapsensa yksin adoptoineet naisetkin ovat vaikeuksissa erityisesti poikien kanssa. Kurinpito valitettavasti ei vain onnistu läheskään kaikilta ja seuraukset näkyvät kaikkien tietämällä tavalla. Pojat puuhaavat täysin mitä huvittaa jo alakoulun ylemmillä luokilla ja äitien rahkeet kertakaikkiaan eivät riitä.
Jo ydinperheillä on täysin tarpeeksi ongelmia kasvatustyössä, mutta mikään järkipåuhe eoi näköjään ihmisiin tehoa!
Voisittekohan te teiniprinsessat ihan oikeasti tutustua hieman tarkemmin maailman menoon ympärillänne ja kokeilla ihan uutta juttua: AJATTELU!
hei
laita mailiosoite jossa voidaan keskustella vaikka siitä mukihommasta
tätä minäkin mietin toisinaan.
itse en ole kyennyt rakentamaan ihmeempiä suhteita ja toisaalta en olekkaan sellainen seurustelu tyyppinen ihminen tai sellainen joka haluaisi vakituisen parisuhteen, avioliiton tms. Olen 20 vuotias ja olen 16 vuotiaasta asti halunnut lapsen, jatkuvasti. Ja tiedän hyvin arjen realiteetit, ja tiedän myös mitä yksinhuoltajan arki on, plus sen tunteen, että on vain yksi vanhempi.
En ole kuitenkaan ryhtynyt mihinkään toimiin. Sen sijaan olen harkinnut esimerkiksi anonyymiä luovuttajaa, sateenkaariperhettä, esim. homoparin, tms. olen myös miettinyt montaa eri mahdollisuutta. ja itseasiassa lapsellani saisi olla toinenkin vanhempi, mikäs sinnä. Kunhan itse olen se pääasiallinen huoltaja jne.
vauvaa haaveillen.
En halua paasata, mutta kannattaa tosiaankin miettiä ja tarkasti ennenkuin tollaseen hommaan ryhtyy. Yksinhuoltajaksi siis. Se voi olla todella rankkaa. Vaikka ajatus omasta lapsesta tuntuisi ihanalta ja lasta haluaisi niin kannattaa silti miettiä. No, varmasti mietitkin ennenkuin mitään teet. Mä olen itse nyt 18-vuotias ja mulla on 2kk ikäinen vauva. Hän on varmaan maailman helpoin lapsi, ikinä ei ole turhista itkenyt, ei siis ikinä tähän mennessä. Nukkuu yöt heräämättä yms. Todella helppo lapsi.. Mutta tää on todella rankkaa silti. Mulla on aikoja jolloin olen lapsen kanssa pitkiäkin aikoja yksin, ja silloin tulee välillä tosi kädetön olo ja toivois että mies tulisi jo kotiin äkkiä. Niin, siis en ole edes yksinhuoltaja... Mutta, jos sen lapsen oikeisti haluaa niin mikäs siinä sitten. Kunhan perusasiat on kunnossa. Omasta kokemuksesta vaan sanon, että itse en tohon lähtisi.. Ihmiset on tietty erilaisia. Mutta mulle olis ollut tosi vaikeeta olla ekat päivät ja viikot yksin lapsen kanssa kun kaikki on niin uutta ja outoa. Eikä ketään jonka kanssa jakaa ne kaikki asiat. Ekat viikot on niin tunneherkkää aikaa muutenkin, että mä en vois edes kuvitella, että olisin joutunut siinä tilanteessa olla yksin vauvan kanssa. Sama odotusajan ja synnytyksen kanssa. Mutta jokainen tyylillään, toivottavasti teet itelles oikean päätöksen tuossa, jos vanhemmaksi yksin ryhdyt..
Aloittajalle: Vaikka sulla on joistain teinipojista huonoja kokemuksia, se ei takaa koko elämää tai sitä ettetkö joskus löydä hyvää miestä. Sinulle voi kyllä sanoa, ettet todellakaan ole tota lapsenhankinta projektias miettinyt ihan loppuun saakka..
äläpä tuu puhuu et tiiät mitä yh arki on, kun et ole yh, ETKÄ EDES ÄITI. sä et TODELLAKAAN tiiä asiasta mitään. se et joku kaveris on yh ja vuodattaa sulle tms. ei tarkota et tiiät mitä se on. käytä aivojas. :)
No kyllähän sitä kai moni voi tietää yksinhuoltajan arkea... varsinkin jos itsellä sattuu olemaan yksinhuoltaja vanhempi ja useampia sisaruksia, vaikee tausta jne... Eihän sitä ikinä tiedä mitä kuraa ihmisten omat lapsuudet on ollut ja sitä kautta tietävät että voisivat silti antaa lapselleen paremman lapsuuden kuin itse ovat saaneet, vaikka vain yksinhuoltajana. Kyllähän ne 40 vuotiaatkin nykyään hankkivat yksin lapsia. eikä se tarkoita että 20 vuotiaalla ja 40 vuotiaalla olisi sen ihmeellisemmät erot palkoissa tms.
On tietenkin suuri ero siinä kuinka kypsiä ihmiset ovat, ja kokemuspohja elämästä. Toiset ovat aikuistuneet 15 vuotiaina ja ovat osanneet hoitaa siinä itsenä kuin vaikkapa sisaruksensa tai jopa vanhempansa. Toiset 15 kesäisinä eivät edes saa pyykkiä itse pestyä. Meitä on moneen junaan.
Lapsen hankkiminen, halusta saada lapsi on tavallaan aina itsekäs teko, hankimmehan lapsia lähinnä itsemme vuoksi ja lapsien synnyttyä teemme sitten asioita lapsien vuoksi, mutta lähtökohta on itsekäs.
Minusta on kuitenkin väärin jättää lapsi täysin isättömäksi, koska lapsen identiteetti tarvitsee joskus käsityksen siitä mistä tämä on tullut, mutta se ei tarkoita että isän tarvitsisi olla se kotisohvalla röhnöttävä isukki, vaan esimerkiksi se isä siinä 20 minuutin päässä jota tavataan aina välillä.
On myös väärin olettaa että jokainen yksinhuoltaja olisi myös täysin yksin lapsensa kanssa, minusta on tärkeää että niin yksinhuoltajalla kuin ihan kellätahansa vanhemmalla on ympärillään hyvä tukiverkosto ja ihmisiä joihin voi tukeutua. Ja nyt ei ole puhe rahasta.
Ja se että heitän ilmoille tunteen siitä mitä haluaisin, ei tarkoita että tekisin niinkuin haluaisin tehdä. En. Vaan sen sijaan olen päättänyt odottaa elämässäni yhä eteenpäin, pitäen ne silmät ja korvat auki. Olen 20 vuotias ja minulla on työllistävä ammatillinen koulutus ja töyt, oma asunto, ja asiat kunnossa, mutta miestä minulla ei ole, ja tuskin tulee olemaan, kaikki kun ei miestä halua. Lapsen haluan täysin itsekkäistä syistä kuten suurin osa tässä maailmassa, ja täysin epäitsekkäistä syistä tahdon tarjota lapselleni hyvän tulevaisuuden. Joten sen sijaan että olisin 16 vuotiaana vain hankkinut lapsen, päätin antaa aikaa tietääkseni haluanko samoja asioita vielä muutaman vuoden päästäkin. Ja nyt olen päättänyt taas katsoa parisen vuotta, että onko asian laidat samat vielä silloinkin.
Keskustelun aloittajalle haluaisin tähän viestiin lisätä, että anna itsellesi aikaa, ja kun aikaa on kulunut tarpeeksi tiedät paremmin miten sinun on parasta toimia tässä elämässä, varsinkin jos on kyse toisenkin elämästä.
Ensimmäinen viesti oli kyllä kieltämättä aika huonosti kirjoitettu ja taisinpa sen aika kiireessä kirjoittaa. Se mitä lyhyessä viestissä ajallisesti voittaa sen asiassansa kaiketi häviää :)
Olen 26-vuotias nainen pääkaupunkiseudulta ja olen jo vuosia haaveillut lapsesta. Aikaisemmassa pidemmässä suhteessani, asiaa suunniteltiin ja yritys ehdittiin jopa aloittaa, mutta vauvahaaveet ja sitä kautta koko suhde kariutui silloisen kumppanini vakavaan alkoholiongelmaan. Nyt tuoreemmassa, äskettäin päättyneessä suhteessani kumppanini ei ollut vielä valmis vanhemmuuteen. Itse tunnen kuitenkin biologisen kelloni tikittävän. Tiedän toki, että olen vielä nuori eikä sitä kautta kiirettä olisi, mutta koska tiedän myös olevani valmis äitiyteen ja sen ettei raskaaksi tuleminen välttämättä tapahdu hetkessä, haluaisin päästä asiassa eteenpäin. Olen miettinyt keinohedelmöitystä vaihtoehdoksi. Tiedän että pärjäisin yksinkin ja että minulla on suuri tukiverkosto (perhe, suku, ystävät) ympärilläni. Ajatus ei kuitenkaan tunnu oikealta, koska mielestäni LAPSELLA on OIKEUS myös ISÄÄN.
Minua on aina suututtanut se, ettei homopareilla ole oikeutta adoptioon. Vanhempani toimivat sijaiskasvattajina ja olen joutunut valitettavan usein todistamaan sitä kuinka huonosti asiat monilla lapsilla ovat. Mielestäni on täysin järjen vastaista, kuinka kaikilla (heteroilla) on oikeus lisääntyä ja oikeus vanhemmuuteen, riippumatta siitä millaisia he kasvattajina ovat. Sitä vastoin kahden miehen rakastavaan ja turvalliseen kotiin ei lasta katsota kuuluvaksi. Itse en pidäkään tärkeänä perinteistä perhemallia, vaan sitä että lapsi on toivottu ja rakastettu. Siksi olenkin itse alkanut kallistua kyseiseen vaihtoehtoon. Siis siihen että tekisin lapsen yhdessä homoparin kanssa. Vaikka tietysti suurelta osalta olen tekemässä lasta itsekkäistä syistä, kuten lähes jokainen meistä, tuntuu minusta hyvältä ajatus, että voisin samalla antaa toiselle ihmiselle (ihmisille) suurimman mahdollisen lahjan. Ja näin ollen myös taata lapselleni ainakin lähtökohtaisesti molemmat vanhemmat ja kummankin sukupuolen roolimallin. Tuntisin myös oloni paremmaksi jos tukenani (vaikkakin parisuhteen ulkopuolella) olisi toinenkin henkilö jakamassa niin kasvatusvastuun kuin lapsen elinkustannuksetkin.
IKNOWIKNOW: Kirjoituksestasi todella huomaa että olet ikääsi nähden kypsä ihminen ja että olet todella miettinyt asiaa myös järjen, et pelkästään "halun" kautta. Olet varmasti hyvä kasvattaja sitten, kun päätät suunnitelmasi toteuttaa. Valitettavasti viestiketjun aloittajasta ei voi sanoa samaa ja toivonkin ettei tähän maailmaan "tehtäisi" enää yhtään lasta joka ennemmin tai myöhemmin joutuu näistä ratkaisuista kärsimään.