tekstinä.
http://www.scribd.com/doc/33861749/Ted-N-C-Wilson-Sermon-Go-Forward
Hieno puhe! Katselin myös videona netistä. nimimerkki "prof." on typerys.
Wilsonin sapattisaarna
15
206
Vastaukset
- Bushmanni
Minustakin Ted Wilsonin puhe oli aivan loistava.
Minä myös erityisesti pidän siitä, että Tedin johdolla adventtikirkko joutuu takaisin onnettomien kulttien joukkoon, jonne se ansaitsee joutuakin.
Lisäksi Ted Wilson muiden fanaatikkojen kanssa, mm. Clifford Golsteinin, joka sattuu olemaan Tedin "lähes" oikea käsi, karkoittaa loputkin tervejärkiset ja selväpäiset ihmiset adventikirkosta pihalle.
Sitten siellä on enää !!??!!:n kaltaisia hassuja vekkuleita, jotka ovat oikein tyytyväisiä keskenään puuhastellessaan.
Joten kyllä minusta kaikki ovat oikein tyytyväisiä Ted Wilsonin puheesta, jopa minä, mutta hiukan eri syistä kuin sinä, arvoisa !!??!!.
Minun mielestäni nimimerkki "prof." ei ole typerys.
Minusta hän vaikuttaa harvinaisen selväpäiseltä ihmiseltä, jonka ajatuksia on mukava lukea, toisin kuin eräiden, jotka keskittyvä lähinnä höpöilyyn.
Adventtikirkko on vihdoin, monien seikkailuvuosiensa jälkeen, jälleen oikealla tiellä, eli se on riisunut lampaan viitan harteiltaan ja on taas oikea susi, kuten kuuluu ollakin, koska kultit ovat sellaisia.- !!??!!
sinne pakanoiden palstalle, jonne kuulutkin.
1. Tess. 5:21
Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää.
___________________________________________________________
Tedin sapattisaarna Atlantassa ja O'baman tervehdyspuhe juhlayleisölle ...
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9246455/45279216
Katso myös endtime.net - edustaako Ted Wilson samaa linjaa Helinä Jokisen poppoon kanssa? Arvioita suuntaan jos toiseen ...viekö Ted adventsimia sittenkin taaksepäin,
vaikka rohkaisee: "Mene eteenpäin!" ?
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9246455/45279216
annu42 on silminnäkijä Atlantassa ...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9245903/thread- !!??!!
Wilson on konservatiivi, endtime.net änkyräfanaatikko.
!!??!! kirjoitti:
Wilson on konservatiivi, endtime.net änkyräfanaatikko.
Endtime.net suomeksi on nimenomaan konservatiivinen äkkijyrkkä Helinä Jokisen henk.koht. vastuulla oleva suureen taisteluun ja vastakkainasetteluun
tähtäävä sivusto. Kun johtaja Ted Wilson korostaa juhlapuheessaan kolmen
enkelin sanoman julistamiseen palaamista EGWn Suuren Taistelun pohjalta - sunnuntai pedonmerkki - niin sehän on täydellisesti yhtä endtime. net kanssa.
Meillä Suomessa tehdään yhteistyötä eristäytymisen sijasta ja kenties
sunnuntaista vielä joskus vaihdetaan lauantaihin, sillä katolinen kirkko
ei mitenkään painavaa sanaa voi maassamme sanoa. Marginaalinen kun on.
Sitä ei voi kiistää etteikö endtime.net sivusto olisi äärimmäisen äkkijyrkkä.
http://www.endtime.net/finsk/KbK.htm- !!??!!
AnttiVKantola kirjoitti:
Endtime.net suomeksi on nimenomaan konservatiivinen äkkijyrkkä Helinä Jokisen henk.koht. vastuulla oleva suureen taisteluun ja vastakkainasetteluun
tähtäävä sivusto. Kun johtaja Ted Wilson korostaa juhlapuheessaan kolmen
enkelin sanoman julistamiseen palaamista EGWn Suuren Taistelun pohjalta - sunnuntai pedonmerkki - niin sehän on täydellisesti yhtä endtime. net kanssa.
Meillä Suomessa tehdään yhteistyötä eristäytymisen sijasta ja kenties
sunnuntaista vielä joskus vaihdetaan lauantaihin, sillä katolinen kirkko
ei mitenkään painavaa sanaa voi maassamme sanoa. Marginaalinen kun on.
Sitä ei voi kiistää etteikö endtime.net sivusto olisi äärimmäisen äkkijyrkkä.
http://www.endtime.net/finsk/KbK.htmon, että Wilson ei ole äärimmäisen äkkijyrkkä.
- Bushmanni
!!??!! kirjoitti:
on, että Wilson ei ole äärimmäisen äkkijyrkkä.
>> että Wilson ei ole äärimmäisen äkkijyrkkä. >>
Sinun kaltaisesi äärihihhulin mielestä Ted ei varmaankaan ole äkkijyrkkä, vaan koska molemmat olette yhtä kahjoja, niin sinusta hän tuntuu normaalilta.
Se on selitys sille, että sinusta hän ei ole äärihihhuli.
Tavallisen ihmisen mielestä hän on, kuten sinäkin. - !!??!!
Bushmanni kirjoitti:
>> että Wilson ei ole äärimmäisen äkkijyrkkä. >>
Sinun kaltaisesi äärihihhulin mielestä Ted ei varmaankaan ole äkkijyrkkä, vaan koska molemmat olette yhtä kahjoja, niin sinusta hän tuntuu normaalilta.
Se on selitys sille, että sinusta hän ei ole äärihihhuli.
Tavallisen ihmisen mielestä hän on, kuten sinäkin.uskova tietää, että sinä olet jumalaton räksyttäjä, jolla ei ole pelastusta, joten mielipiteesi on tasan nollan arvoinen.
- Bushmanni
!!??!! kirjoitti:
uskova tietää, että sinä olet jumalaton räksyttäjä, jolla ei ole pelastusta, joten mielipiteesi on tasan nollan arvoinen.
>> että sinä olet jumalaton räksyttäjä, jolla ei ole pelastusta >>
Ai sinä tiedät tämän jo nyt?
No joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, lienee hyvä sanonta moiselle henkilölle, joka luulee omaavansa jumalallisia tietoja.
Miksiköhän amerikkalaisissa kulteissa mukana olevia pidetään ylimielisinä tyyppeinä, joidenka kanssa ei kukaan oikein jaksa kaveerata?
- .
Kannattaa ottaa kaikkien saarnamiesten mallia!
- Vaikutti siltä,
että puhe ei ollut Pyhän Hengen voitelussa julistettua.
>>>> puhe ei ollut Pyhän Hengen voitelussa julistettua. >>>>
Se hengen voitelu on a-kirkossa ihan tarpeetonta ylellisyyttä.
Tärkeämpää on, että suuret pomot on "voideltu".
En sano millä voideltu.- !!??!!
Pyhää Henkeä tunne lainkaan.
- luprikanttia
Tuomas-kuoma kirjoitti:
>>>> puhe ei ollut Pyhän Hengen voitelussa julistettua. >>>>
Se hengen voitelu on a-kirkossa ihan tarpeetonta ylellisyyttä.
Tärkeämpää on, että suuret pomot on "voideltu".
En sano millä voideltu.Voitelu toteutettiin liukasteilla.
Oliiviöljyä käytetään myös voideltaessa oikean käden keskisormella adventtipastorin otsaa.
Otsaan tehdään ristinmerkki, joka samalla kuvastaa pedon mahtia.
Viimeinen voitelu suoritetaan lahjakirjoin.
Kaikki kuolevan omaisuus siirtyy liukkaasti adventtikultin johdon "hyppysiin".
Ainoa mitä adventtikirkko kauhistuu on Pyhä Hengen voitelu.
Sitä voitelua kartetaan, kuin tarttuvaa tautia. - !!??!!
luprikanttia kirjoitti:
Voitelu toteutettiin liukasteilla.
Oliiviöljyä käytetään myös voideltaessa oikean käden keskisormella adventtipastorin otsaa.
Otsaan tehdään ristinmerkki, joka samalla kuvastaa pedon mahtia.
Viimeinen voitelu suoritetaan lahjakirjoin.
Kaikki kuolevan omaisuus siirtyy liukkaasti adventtikultin johdon "hyppysiin".
Ainoa mitä adventtikirkko kauhistuu on Pyhä Hengen voitelu.
Sitä voitelua kartetaan, kuin tarttuvaa tautia.valehtelet, tuomiopäivänä saat sitten sen mukaan takaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096796Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M974453L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453749TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133150Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6281748- 661168
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551143- 91129
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2001128Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481100