Siionien väliset erot

Ketlin.

Siionien välisiä eroja pyritään pitämään pienenä kierrättämällä puhujia eri siionien kesken.
Silloin tällöin SRK järjestää myös seuroja ympäri suomen eri rauhanyhdistyksillä ja kirkoilla, jotta siionien väliset erot saataisiin pysymään pieninä ja olemattomina.
Jos näin ei toimittais, erot kasvaisivat voimakkaammin.

Siionien välinen yksimielisyys on kuitenkin selvästi vain silmänlumetta ja valhetta.
Sisäisesti hyväksytään erilaisia asioita, mutta pyritään ulospäin näyttämään kaikki samalta porukalta.
Nykyään tosin useat nuoret ja nuoret aikuiset ovat tuoneet facebookien yms. kautta esille sen, että osassa siioneista sallitaan elokuvat, kattoi niitä sitten netistä, tai mistä tahansa. Osassa taas niihin on tiukka kanta.
Itsensä ehostamisen käytännötkin vaihtelevat. Pienissä siioneissa ei juurikaan nähdä itsensä ehostajia, mutta mitä isommasta siionista on kyse, sitä enemmän löytyy niitäkin, jotka meikkaavat varovaisesti.

Nuorisovaltaisissa siioneissa esiintyy eniten ns. synninluvallisuutta.
Nämä eivät jaksa korviaan letkauttaa, jos joku vanha puhuja toisesta siionista tulee saarnaa, että se ja se on synti edelleenkin. Ei saa osallistua urheilukilpailuihin osanottajana, tai katsojana, ei saa mennä elokuviin jne jne. koska siellä istuu pilkkaajat. Silti tällaistenkin seurojen jälkeen saatetaan mennä seuraamaan kisoja, mennä elokuviin jne...
Tuntuu, ku puhujat toisinaan saarnaisivat seinille..

Pienissä siioneissa porukka saadaan yleensä paremmin pysymään ruodussa. Isoissa siioneissa se ei oikein tahdo onnistua.

3

165

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nettilegendaa

      Tällaiset valheväitteet osoittavat juuri tämän palstan luonteen hyvin paljastavasti.

    • kertoo

      "Nykyään tosin useat nuoret ja nuoret aikuiset ovat tuoneet facebookien yms. kautta esille sen, että osassa siioneista sallitaan elokuvat, kattoi niitä sitten netistä, tai mistä tahansa."

      Näinhän se on. Katselin juuri tuttujen VL-nuorten ja nuorten aikuisten profiileja. Marja Tyrni, Anna Abreu ja monien elokuvienkin nimet näkyivät julkisesti kiinnostuksen kohteissa. Sieltä vaan katselemaan, joka epäilee. Ei mikään salaisuus.

    • Siionien välisiä eroja pyritään pitämään pienenä kierrättämällä puhujia eri siionien kesken.
      Silloin tällöin SRK järjestää myös seuroja ympäri suomen eri rauhanyhdistyksillä ja kirkoilla, jotta siionien väliset erot saataisiin pysymään pieninä ja olemattomina.
      Jos näin ei toimittais, erot kasvaisivat voimakkaammin. ** Näiden asioiden parissa pitää painia, jos, ja kun tässä tapauksessa Kristus ei ole seurakunnan pää, vaan Työvaliokunta.
      Tätä ongelmaan ei ole kristillisillä kirkoilla ja seurakunnilla.

      Nykyään tosin useat nuoret ja nuoret aikuiset ovat tuoneet facebookien yms. kautta esille sen, että osassa siioneista sallitaan elokuvat, kattoi niitä sitten netistä, tai mistä tahansa. Osassa taas niihin on tiukka kanta. ** Kysyä sopii, kuka nämä tiukat, ja väljemmät kannat määrittelee, Jeesusko, ei vaan liha- ihminen lestadiolainen johtaja. Säännöt seisoo maallisten tulkintojen varassa, ei Raamatun, muutenhan ne olisivat yhtä.
      Itsensä ehostamisen käytännötkin vaihtelevat. Pienissä siioneissa ei juurikaan nähdä itsensä ehostajia, mutta mitä isommasta siionista on kyse, sitä enemmän löytyy niitäkin, jotka meikkaavat varovaisesti. ** Niin toisessa se katsotaan kauneudeksi, toisessa kuoleman synniksi, on aika iso perspektiivi.

      Nuorisovaltaisissa siioneissa esiintyy eniten ns. synninluvallisuutta. ** Ei se ihna sitä ole. Eivät he syntiä käsittääkseni salli, vaan eivät usko VL käsinkirjoitettuihin ”pellesynteihin”.
      He jo tietävät, mitä Jeesus sanoo. – Synti on se, etteivät ihmiset usko MINUUN.
      He uskovat Jeesukseen, jolloin synti poistuu ja tekoja ohjaa omatunto.
      Nämä eivät jaksa korviaan letkauttaa, jos joku vanha puhuja toisesta siionista tulee saarnaa, että se ja se on synti edelleenkin. Ei saa osallistua urheilukilpailuihin osanottajana, tai katsojana, ei saa mennä elokuviin jne jne. koska siellä istuu pilkkaajat. Silti tällaistenkin seurojen jälkeen saatetaan mennä seuraamaan kisoja, mennä elokuviin jne...** Tuo urheilu ainakin Oulun seudulla alkoi ns. Herra lestadiolaisten osallistumisilla jääkikkapeleihin. Nyt Heillä toimii selkeä sarja, jota pelataan.
      Muuten hyvä, mutta vastuuntunto omista alle kouluikäisistä lapsilta on samaa luokkaa kun irtolaisnaisella, lapset nukkuvat Jäähallin baarin pöydillä, kun isä pelaa lähellä puolta yötä. Käsittämätöntä lastenkasvatusta.

      Pienissä siioneissa porukka saadaan yleensä paremmin pysymään ruodussa. Isoissa siioneissa se ei oikein tahdo onnistua.** Näin sanoi minulle eräs VL saarnaaja – nyt on TV:t ja netit, kuka tätä enää pystyy hallitsemaan.
      Kes.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      220
      2228
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      52
      1322
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1167
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      996
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. 72
      832
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      812
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      359
      739
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      731
    Aihe