Tein Heinäkuun puolivälin paikkeilla peraatteessa kaupat käytetystä henkilöautosta. Periaatteessa siksi että kauppakirja tehtiin mutta en ole vielä maksanut autoa. Totesin että auton pellin alta kuluu asiaan kuulumatonta melua ja Deltan korjaamon mies sanoi että laturin laakeri on sökö. Sovimme että vaihtavat laturin ja ilmoittavat kun on valmis ja tulen sitten hakemaan ja maksamaan auton.
Kohta on elokuun puoliväli. Olen soittanut autokauppiaalle kahdesti, käynyt firmassa kahdesti ja soittanut huollosta vastuulliselle korjaamopäällikölle ties kuinka monta kertaa ja lähettänyt tekstiviestin. Myyjä ohjaa aina soittamaan korjaamopäällikölle joka ei ole kertaakaan vastannut puhelimeen tai soittanut takaisin. Ko. henkilö lähtee töistä klo 16:00 enkä ole vielä ehtinyt tarpeeksi ajoissa paikalle omien töitteni jälkeen jotta saisin ihmisen henk koht. kiinni. Paitsi silloin ekalla kerralla kun sovin face to face hänen kanssaan että auto on valmis "alkuviikosta" - eli noin 3 viikkoa sitten.
Alkuun minulla ei ollut asian kanssa kiirettä kun oli muuta puuhaa kesälomalla. Vieläkään ei käytännössä ole kiirettä kun vanha auto on kuitenkin käytössä ja euroakaan en ole maksanut. Rupeaa vaan kummastuttamaan että kuinka prkleen kauan yhden laturin vaihtaminen voi kestää ja miksei kukaan voi ilmoittaa mitään, kertoisivat vaikka että "sori, möimme sen erehdyksessä toiselle" tai "meni oikosulkuun ja paloi poroksi". Mutta kun ei kuulu mitään... Luulisi heitäkin kiinnostavan saada rahat tilille eikä seisottaa jo periaatteessa myytyää autoa pihalla? Tosin käydessäni liikkeessä en ole autoa pihalla enää nähnytkään, ellei sitten ole jossain hallin takana tai korjaamohallissa.
Kauanko odottelen ennenkuin menen sen sopimuksen kanssa käymään ja perun kaupat kun ei siitä hommasta näytä tulevan lasta eikä paskaa?

Vastaukset 3
Vanhimmat
ylläolevan viestisi Delta-auton isommalle päällikölle (Helsinkiin?) ja ilmoita paikkakunta ja korjaamo, missä tökkii tuo homma. Tuskin pelkkä laturin vaihto kiikastaa näin kauan vaikka euroopassa onkin just ollut tehtaat lomalla.
Liekö kohtalon ivaa vai olisiko joku Deltan työntekijä lukenut tämän viestiketjun kun vihdoin tänä aamuna sain firmasta erään hemmon kiinni joka totesi että laturi on vaihdettu eilen :)
Vaikka ihmeen kauan siinä kesti. Tilasivatkohan laturin Koreasta kakkospostina?
joku Deltan työntekijöistä tai heidän nörtti nuorisostaan on lukenut viestin ja pannut vipinää kinttuihin läpi koko maan, ei tämä muuten olisi heti korjautunut.