Puolisentoista vuotta sitten Katainen vakuutteli useaan otteeseen medioissa, että kansainvälinen finanssikriisi ei koske Suomea. Ennen kunnallisvaaleja 2008 Katainen väitti, että Suomeen tarvitaan valtavat määrät ulkomaista työvoimaa, vähintään 500.000 uutta työntekijää seuraavan kymmenen vuoden aikana. Sitä ennen Katainen henkilökohtaisesti lupasi sairaanhoitajille kunnon kuoppakorotukset, 500 euroa kuukaudessa? Kunnallisvaalien aikaan suorassa tv-lähetyksessä Katainen väitti, että Suomen asuntovelalliset olisivat suurissa ongelmissa, jos Suomi ei olisi mukana Euroopan rahaliitossa jne. Valheita valheiden perään, liukuria, disinformaatiota, psykopaattista valehtelua.
Jyrki Kataisen olisi hyvä muistaa, että valheella on lyhyet jäljet!
Vaikka hallituspuolueet, viranpuolesta valehtelijat ja media teki kaikkensa manipuloidessaan kansanedustajia ja kansalaisia, silti
suurin osa Suomen kansasta on sitä mieltä, että Katainen toimii väärin lainatessaan 1,6 miljardia euroa Kreikalle.
Jyrki Kataisen olisi hyvä muistaa, että valheella on lyhyet jäljet!
Vaikka hallituspuolueet, viranpuolesta valehtelijat ja media teki kaikkensa manipuloidessaan kansanedustajia ja kansalaisia, silti
suurin osa Suomen kansasta on sitä mieltä, että Katainen toimii väärin lainatessaan 1,6 miljardia euroa Kreikalle.
Vastaukset 14
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?hl=fi&v=2DVb-Lvk4iY
On siinä meillä tosi rehellinen valtiovarainministeri.DDDDDDDDDD
mitataan kyllä seuraavissa vaaleissa... ennustan KokoMustalle hymyt hyydyttävää vaalitappiota... mahtaa olla fantsua sitten, hehehe.
http://www.youtube.com/watch?v=C5RhrUtpHMM&feature=related
myös Katainenkin puhuvat aina talkoista. Tyypillistä kokoomuslaista. Teettää talkoilla. Eivät halua maksaa työstä palkkaa. Se on iskostunut heidän takaraivoonsa. Ilmaistyö. Millä tämä yhteiskunta elää, mikäli kaikki tekevät ilmaistyötä. Kuka maksaa eläkkeesi ja sosiaalihuollon. Kokoomuslaiset ajattelevat vain pörssiosakkeenomistajia, jotka saavat satumaisia voittoja, kun työt tehdään talkoilla.
http://www.youtube.com/watch?v=KLoBtsvCga0&feature=related
oot tosi sairas tyyppi. Eikö sulla ole muuta tekemistä kuin vastailla omiin kirjoituksiisi. Ootko ajatellut koskaan hoitoon menemistä. Se kannattaisi sun kohdalla.
niuvanniemeenkin on näköjään tullut jo ainakin yksi tietokone.
HHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHHHHAAAAAA!!
että seuraavan 10:n vuoden aikana tarvitaan 1800000 maahanmuuttajaa paikkaamaan huoltosuhdetta ja että se on mielenkiintoinen haaste.
ei leikkaa
kai perseestä joten ei kai muuta osaa kuin valehdella.
Nollan arvoinen
toimittu
ennen kataisen touhuja.
ei kosketa mikään