Osanottoni

Otan otaa omaisten suruun.

Pirkanmaan Perussuomalaisten pitkäaikainen piirisihteeri Tapani Yli-Harju menehtyi 46-vuotiaana liikenneonnettomuudessa tiistaina, kertoo Tampereen Perussuomalaiset tiedotteessaan.

Tiedotteen mukaan Yli-Harjulla oli useita luottamustoimia sekä valtakunnallisessa että paikallisessa Perussuomalaisten ja SMP:n puoluetoiminnassa yhteensä lähes 30 vuoden ajalla.
1129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tapsa oli esimerkillinen ja ahkera puolueaktiivi. Hän oli mukana silloinkin, kun meitä oli vain kourallinen. Hänellä oli aate, johon hän uskoi lujasti, eikä mennyt sinne, missä aita olisi ollut matalalla.

Pirkanmaa ja Perussuomalaiset menettivät esimerkillisen ihmisen. Tapasin hänet aina silloin tällöin puoluekokouksissa. Hänestä jäi miellyttävä muisto.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


poismenon johdosta kirjoitti:

Otan otaa omaisten suruun.

Pirkanmaan Perussuomalaisten pitkäaikainen piirisihteeri Tapani Yli-Harju menehtyi 46-vuotiaana liikenneonnettomuudessa tiistaina, kertoo Tampereen Perussuomalaiset tiedotteessaan.

Tiedotteen mukaan Yli-Harjulla oli useita luottamustoimia sekä valtakunnallisessa että paikallisessa Perussuomalaisten ja SMP:n puoluetoiminnassa yhteensä lähes 30 vuoden ajalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu