Kysymykseni saattaa kuulostaa oudolta, joidenkin mielestä varmasti typerältäkin,
mutta itseni ja lasten takia kysyn ihan rehellisesti.
Odotan toista lasta, haavenamme kun oli saada nyt 3,5vuotiaalle tytöllemme sisarus, josta olisi kaveriksi nyt ja myöhemmin. Ja nythän "onnellisesti" sitä odotan.
Mutta en olekaan ollut enää pitkään aikaan kovin positiivisella mielellä, pelkään nimittäin ettei rakkautta riitä toiselle lapselle samanlailla kun ykköselle!??
Onko muilla ollut vastaavanlaisia tuntemuksia? Pelkään mm. sitä, etten tule koskaan rakastamaan toista yhtälailla kun ensimmäistäni. Samaan aikaan pelkään, että esikoiseni kokee itsensä hylätyksi (tai jotain sinne päin,) minun ollessa tiiviisti tulevan vauvan kanssa (imetys ym) Koen suurta syyllisyyttä siitä että esikoisemme joutuu nyt "taka-alalle" ja vauva vie paljon huomiota. Olemme puhuneet tyttärellemme paljon etukäteen asioita ja on aivan innoissaan siitä että hänestä tulee isosisko! Juttelee ja silittelee masua ja toivoo jo pääsevänsä hoitamaan sitä....
Olenko päästäni ihan vialla kun ajattelen tällaisia? Onko nämä oikeastaan edes normaalin ihmisen/äidin ajatuksia vai olenko jokseenkin outo...?
mutta itseni ja lasten takia kysyn ihan rehellisesti.
Odotan toista lasta, haavenamme kun oli saada nyt 3,5vuotiaalle tytöllemme sisarus, josta olisi kaveriksi nyt ja myöhemmin. Ja nythän "onnellisesti" sitä odotan.
Mutta en olekaan ollut enää pitkään aikaan kovin positiivisella mielellä, pelkään nimittäin ettei rakkautta riitä toiselle lapselle samanlailla kun ykköselle!??
Onko muilla ollut vastaavanlaisia tuntemuksia? Pelkään mm. sitä, etten tule koskaan rakastamaan toista yhtälailla kun ensimmäistäni. Samaan aikaan pelkään, että esikoiseni kokee itsensä hylätyksi (tai jotain sinne päin,) minun ollessa tiiviisti tulevan vauvan kanssa (imetys ym) Koen suurta syyllisyyttä siitä että esikoisemme joutuu nyt "taka-alalle" ja vauva vie paljon huomiota. Olemme puhuneet tyttärellemme paljon etukäteen asioita ja on aivan innoissaan siitä että hänestä tulee isosisko! Juttelee ja silittelee masua ja toivoo jo pääsevänsä hoitamaan sitä....
Olenko päästäni ihan vialla kun ajattelen tällaisia? Onko nämä oikeastaan edes normaalin ihmisen/äidin ajatuksia vai olenko jokseenkin outo...?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse en aio hankkia enempää lapsia kuin tämän yhden. Juuri siksi, että en usko rakkauteni riittävän useammalle. Tämä on puhuttu selväksi miehen kanssa aikaa sitten, ja molemmat ollaan samaa mieltä. Mutta ihmiset ovat niin erilaisia. Tämä on vain minun itsekäs ajatusmaailmani.
Moi!
Mulla on kaksi pientä tyttöä, 3-ja 4-vuotiaat. Ikäeroa 1 v 4 kk. Kun yllättäen aloin odottamaan kakkosta, esikoinen ei ollut kuin 8 kk ja tunteet oli tosi sekavat. Koko raskauden ajan podin huonoa omatuntoa pienen tyttöni puolesta, kun ajattelin hänen kohta jäävän pienemmälle huomiolle. Välillä tuli itkukin ihan vaan sen takia kun ajattelin esikoisen jäävän äidin huomiota vaille ja tietenkin päässäni kuvittelin miten kauhealta se tytöstäni mahtaa tuntuakaan.
No, kuopus syntyi ja ajatukset oli hiukan jo muuttuneet. Esikoinen sai kuitenkin paljon huomiota, hänen kanssaan kun pystyi touhuamaan ne ajat kun vauva nukkui. Kävimme myös paljon kahdestaan kaupassa ja jätettiin vauva isin kanssa kotiin. Siirsimme esikoisen omaan huoneeseen nukkumaan odottaessani kakkosta, jotta hänen yöunensa ei kärsisi yösyötöistä jne. Pienemmän tytön syntymän jälkeen podin huonoa omatuntoa siitä, kun me muut nukuttiin yhessä meidän makuuhuoneessa ja isompi tytöistäni "joutui" nukkumaan yksin.
Rakkautta on riittänyt kakkoselle ihan samanlailla kuin ykköselle. Muistan itsekin ajatelleeni samalla tavalla kuin sinä, mutta onneks kaikki ajatukset on osoittautuneet turhiks. Meillä tämä nuorempi tapaus on aina ollut enemmän hellyydenkipeä. Jatkuvasti halailemassa ja tykkää olla sylissä. Esikoinenkin tykkää mutta ei omatoimisesti tule syliin eikä halaile, joten automaattisesti sitä toinen saa silloin huomiota ja siitä tulee inhottava olo. Olen yrittänyt pitää tapana jakaa haleja esikoiselleni, koska tiedän hänen siitä nauttivan vaikka hän ei sitä itse haekaan. Teilläkin esikoinen on jo niin iso, että hänet pystyy ottamaan päivittäisiin toimiin mukaan, joten hänen ei tarvitse tuntea oloaan ulkopuoliseksi ja side teidän kaikkien välillä vaan vahvistuu.
Kumpaakin lasta rakastan maailman eniten ja on ihanaa seurata kuinka tärkeitä he ovat toisilleen. Kaikki odotusajan pelot on väistyneet ja jälkeenpäin välillä huvittavatkin. Rakkautta varmasti riittää, kuitenkin jokaisen äidin sydän on niin suuri. Älä huoli, nauti raskaudestasi ja esikoisesi seurasta!
minun sanoilla, ainoastaan meillä vanhempi on poika (10/06 ja nuorempi tyttö (02/08). nyt odotan kolmatta ja alkuun mietin että entäs tää kakkonen joka on hyvin syli ja halikisu suhtautuu mutta aika näyttää ja on jo nyt ylpeä nimikkeestään "iso-sisko" kuin veikka on aina ollu se iso ja hän aina pieni...
Onnea ap:llle kyllä se siitä helpottaa, mustasukkaisuuteen kannattaa varautua mutta muistat kohdella häntä "isona" niin kyllä helpottaa ja otat mukaan vaipan vaihtoon annat esim valita mitkä vaatteet vauvalle laitetaan, annat hänen olla joka jutussa kykyjensä mukaan mukana niin pitäisi pieninmänkin mustasukkaisuuden kadota.
Äidin rakkaus on siitä ihmeellinen asia että se ei puolitu vaan se tuplaantuu kun toinen lapsi syntyy.
Rakastan esikoistani yhtä paljon kuin ennen ja kuopusta tulenpalavasti. Kolmas on tulossa ja nämä samat ajatukset ovat taas itsellänikin mielessä.
Luota luontoon... :)
Kiitos teille kannustuksesta tulevaan :) Olipa tarinanne niin samanlaisia.. ihmeellisen samankaltaisia.
Täälläkin olen pohtinut tuota nukkumisjuttua, mutta kaipa luonto sitten hoitaa kaiken niin että asiat järjestyy. Meillä tyttö on kyllä innokas, voisi tartuttaa innokuuden jo minuunkin :D
Minusta on kuitenkin jotenkin tärkeää, että lapsella on sisaruksia. On sitten leikkikaveria ja myöhemmin sitä voi sitten tukeutua siskoon/veljeen, kun on isompien juttuja. Ihan kuin itsekin, tänäkin päivänä saan olla kiitollinen ihanasta veljestä ja siskosta