Olen parikymppinen pohjois-karjalainen nainen, joka elää normaalista elämästä eristyneenä, turhautuneena, vailla ystävää. Vieraiden kesken hiljainen, itseään inhoava, pessimistinen, sulkeutunut, arka pelkuri jolla liian vilkas raaka mielikuvitus & outo huumorintaju(?)... varmaan kaikki imartelevat ominaisuudet joita jokainen kaveristaan toivoo, joopa joopa.
Arki on yhtä ponnistelua yksinäisyyden ja väsymyksen kanssa. Välillä tuntuu mahdottomuudelta päästä ylös sängystä... Hiljaa yksin eletty elämä on muokannut minusta ihmisaran, en osaa otaa muihin kohtaktia tosielämässä, en osaa olla sosiaalinen vieraiden tai jokseenkin vieraiden ihmisten lähellä... Olen aina väsynyt enkä uskalla oikein mitään. Opiskeleminen on yhtä tuskaa, jota teen vain siksi, että jotakin täytyy tehdä... työelämä tuntuu mahdottomuudelta, mutta pakko on jotain yrittää sen yrittämisen vuoksi, voi ainakin sanoa että on edes yrittänyt, vaikkei olisikaan ollut hengessä mukana.
Ateisti, hyvin kriittinen ihmisiä kohtaan... En osaa olla ylpeä siitä mitä ihmiset ovat tällä pallolla saavuttaneet kaikkien muiden kärsimyksen kustannuksella...
Siinä nyt oli hieman turhautumisen päästelyä.. no juu,
harrastan elokuvien katsomiesta, internetseikkailua, valokuvausta, joskus ulkoiluakin, ja musiikki on tärkeä asia minulle nykyään, se rauhoittaa mieltä. Kanpungeilla ei tule paljoa liikuttua kun ei huvita yksin liikuskella... ja muutenkin ärsyttää se kaikki väen paljous.
Mikä olikaan pointtini? Etsin juttukavereita kaiken ikäisistä ja kokoisista, näköisistä ja kuuloisista ihmisistä. Miehet ja naiset, kaikki jotka kaipaavat juttuseuraa... minuun saa ottaa yhteyttä. Odottelen mielenkiinnolla millaisia ihmisiä sitä oikein löytyykään...
s.postiosoite: [email protected]
Arki on yhtä ponnistelua yksinäisyyden ja väsymyksen kanssa. Välillä tuntuu mahdottomuudelta päästä ylös sängystä... Hiljaa yksin eletty elämä on muokannut minusta ihmisaran, en osaa otaa muihin kohtaktia tosielämässä, en osaa olla sosiaalinen vieraiden tai jokseenkin vieraiden ihmisten lähellä... Olen aina väsynyt enkä uskalla oikein mitään. Opiskeleminen on yhtä tuskaa, jota teen vain siksi, että jotakin täytyy tehdä... työelämä tuntuu mahdottomuudelta, mutta pakko on jotain yrittää sen yrittämisen vuoksi, voi ainakin sanoa että on edes yrittänyt, vaikkei olisikaan ollut hengessä mukana.
Ateisti, hyvin kriittinen ihmisiä kohtaan... En osaa olla ylpeä siitä mitä ihmiset ovat tällä pallolla saavuttaneet kaikkien muiden kärsimyksen kustannuksella...
Siinä nyt oli hieman turhautumisen päästelyä.. no juu,
harrastan elokuvien katsomiesta, internetseikkailua, valokuvausta, joskus ulkoiluakin, ja musiikki on tärkeä asia minulle nykyään, se rauhoittaa mieltä. Kanpungeilla ei tule paljoa liikuttua kun ei huvita yksin liikuskella... ja muutenkin ärsyttää se kaikki väen paljous.
Mikä olikaan pointtini? Etsin juttukavereita kaiken ikäisistä ja kokoisista, näköisistä ja kuuloisista ihmisistä. Miehet ja naiset, kaikki jotka kaipaavat juttuseuraa... minuun saa ottaa yhteyttä. Odottelen mielenkiinnolla millaisia ihmisiä sitä oikein löytyykään...
s.postiosoite: [email protected]
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mihin aikoihin olet yleensä linjoilla?
Eikö kaupungilla voi liikkua seurustelukumppanin kanssa?
:D
Don't go there!
Hah.. totaalinen repeäminen täällä.. vois melkei. Sanoa että lensi kahvit näppikselle jos sattuisin kahvia juomaan...
Liittyykö tämä nyt siihen oletukseen, että "kaikki" palstalle kirjoittelevat naiset eivät todellisuudessa ole yksinäisiä, pelkästään kaverittomia ja omistavat kuitenkin seurustelukumppanin?
Se on paskapuhetta ainakin minun kohdalla.
Oikeastaan se liittyi siihen että toisessa aloituksessa kirjoittaja mainitsi siitä ja tässä aloituksessa taas ei. Mieluummin miehet juttelevat yleensä vapaille naisille (aina on ainakin se pieni toivo olla lähemmissä yhteyksissä) kuin varatuille, jotka usein puhuvat siitä "mitä tekivät poikaystävän kanssa tai ajattelivat tehdä". Tai sitten jossakin vaiheessa voi tulla viesti : "sori vaan mutta mä nyt meen poikaystävän kanssa tuonne ulos mut kirjoitellaan joskus".
No lisäsin jopa itsekin hänet meseen, mutta enkös joutunut saman tien taisi joutua osoite "mustalle listalle".
Mä tavallaan ymmärrän sen, että parisuhteessakin voi olla yksinäinen, vaikka itselläni ei ole edes sitä parisuhdetta saati ystäviä. Onhan se varmasti välillä rankkaa, kun ei ole muita kontakteja kuin se puoliso ja puolisollakin on omat kaverinsa, joiden kanssa hän viettää aikaa ja itse jää yksin kotiin. Ja toisaalta voisi haluta jakaa asiansa ja huolensa myös samaa (sukupuolta olevan) kaverin kanssa, joka voi auttaa selviytymään, jos parisuhteessa on kriisejä yms.
Olisi varmasti myös mukavaa vaihtelua jutella välillä jonkun muun, kuin kumppaninsa kanssa, tehdä "tyttöjen juttuja" parhaan kaverin kanssa. Ja entäs sitten, jos tuleekin ero sen seurustelukumppanin kanssa? Sitten jää ihan yksin, kun ei ole edes kavereita.
Monillakaan meistä tällä palstalla ei ole mitään kunnollisia sosiaalisia kontakteja, mutta mielestäni on väärin syyllistää niitäkään, jotka elävät parisuhteessa mutta tuntevat itsensä yksinäisiksi. Toki heillä on asiat paremmin kuin monella muulla, mutta eri tilanteissahan tässä kaikki ollaan.
Miksiköhän nämä parisuhde-yksinäiset jotka täällä valittavat ovat poikkeuksetta naisia?
Who knows?
Enpä osaa sanoa. Ehkä naiset tarvitsevat enemmän myös ystävien seuraa, koska haluavat puhua tunteistaan ja muusta parisuhteeseen liittyvästä, kun taas miehiä ei juurikaan tämmöinen kiinnosta. Siis näin yleistäen.
Tiedän eräänkin miehen, joka oli valmis luopumaan kaikista kavereistaan omistushaluisen tyttöystävän takia vain ja ainoastaan saadakseen skitsopillua.