kapikin tunnusti tosiasiat, niinpä minäkin tulin tunnontuskiini, ja kerron itsestäni.
Olen vanha katkero, eli Champion.
Olin aikaisemmin pelkkä Gin-lonkero, mutta demariksi tultuani, minusta tuli ensin erkin pikakivääri, egri bigafer, josnka jälkeen minusta tuli pelkkä yhden tähden jallu. Toki siinä oli välivaiheitakin, kuten priimuskeittimen polttoaineet, ja siiten viimein minusta tuli kolmen tähden jallu.
Arvannette varmaankin, että nyt minä olen viimeaikoina ollut kulkurilinjalla, ja seuraavaksi minusta tulee keppana.
Demarius opetti minut vain ryyppämään, ja eroamaan, mutta kun pääsin tuohon keppanavaiheeseeen, niin silloin tunsin itseni onnelliseksi.
Kun eilen kerroin nallipysylläni ampuneen pelkkiä kyppejä, niin ymmärtänette, että kympit ovat taulun keskustassa.
Siksi minä vihaankin noita kymppejä, kun olen aina joutunut demarina kympin, eli työnjohtajan alaisuudessa toimimaan.
Onneksi minua ei enää vaivaa tuollaiset maalliset asiat, kun olen saanut ison eläkeen keploteltua näyttelemällä demaria. Kokoomuslainen tahdon olla, sillä minulla on paksu polla...
Kyllä tähän loppuun sopisi hyvin sellainen Rautavaaran laullu, kuin kulkuri ja joutsen.
Hyvää yötä, käynen vielä vilkaisemasa palstaa, kunhan pääsen tuosta irjasta eroon.
Älkää katsoko kuvaani, ettette menetä unianne.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.