Putkonen loikkasi

Metallityöväen liiton viestintäpäällikkönä pitkään toiminut Matti Putkonen on eronnut Sosialidemokraattisesta puolueesta ja liittynyt Keskustan jäseneksi.. Hänen mukaansa puolue on unohtanut aiemman keskeisen arvopohjansa eli teollisuustyön ja teollisuuden puolestapuhumisen.

"Tänäkin päivänä tosiasia on, että suomalainen perusteollisuus turvaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan, jonka eteen sosialidemokraattinen puolue ja ammattiyhdistysliike ovat tehneet kovasti töitä", Putkonen toteaa.

Paavo Lipposen jälkeen Sdp:n linja on Putkosen mukaan liukunut sellaiseen suuntaan, että hän tunsi itsensä siellä aika vieraaksi.

"Useilla muistioilla, puheenvuoroilla, kirjoituksilla ja julkisilla kannanotoilla olen yrittänyt määrätietoisesti vaikuttaa Lipposen jälkeisiin puoluejohtoihin, että palattaisiin takaisin siihen sosiaalidemokratiaan, jonka takia sosiaalidemokraattinen liike on syntynyt, miksi sitä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa." (STT)
495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kuten eivät mitkään muutkaan kepulaisten "uutiset". Putkonen tosin on eronnut SDP:sta, mutta ei hänellä ole aikomustakaan liittyä muihin puolueisiin. Keskustaan häntä ei saisi liittymään millään.

"Et tunnetusti kepulaisista tykkää. Mikä heissä on vikana?
– Kyllä siinä on kyse luottamuksesta. Kepu pettää aina.
Esko Aho vakuutti ay-liikkeelle yhteistyöhaluja, mutta veti aina välistä. Anneli Jäätteenmäki ”kurvasi ammattiliittojen ja keskusjärjestöjen puheenjohtajien polville, kutitti leuan alta ja kertoi, kuinka yhdessä asiat hoidetaan”.
– Kun hänestä sitten tuli pääministeri, niin ensimmäisessä isossa haastattelussa, oliko se Seurassa vai Avussa, luki isolla, että hän laittaa ay-pomot kuriin."

http://www.barrikadi.fi/artikkelit/ison-kaliiperin-putkonen

Äänestä

on loikannut mihinkään puolueeseen, vaan on kissanpojalla vihdoinkin silmät aunneet.
Eihän kukaan täysjärkinen, ja rehellinen ihminen voi olla sak/demari.

Äänestä
  • "Eihän kukaan täysjärkinen, ja rehellinen ihminen voi olla sak/demari."

    Eikä kepuloinen

    Äänestä

  • tosi teräs kirjoitti:

    "Eihän kukaan täysjärkinen, ja rehellinen ihminen voi olla sak/demari."

    Eikä kepuloinen

    MTK ja sit tosiaan tuo MC-kepu, ei edes helvetin enkelit ole niin pahoja roistoja kuin nämä mtk ja kepuloisen porukka!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keskustaan kirjoitti:

Metallityöväen liiton viestintäpäällikkönä pitkään toiminut Matti Putkonen on eronnut Sosialidemokraattisesta puolueesta ja liittynyt Keskustan jäseneksi.. Hänen mukaansa puolue on unohtanut aiemman keskeisen arvopohjansa eli teollisuustyön ja teollisuuden puolestapuhumisen.

"Tänäkin päivänä tosiasia on, että suomalainen perusteollisuus turvaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan, jonka eteen sosialidemokraattinen puolue ja ammattiyhdistysliike ovat tehneet kovasti töitä", Putkonen toteaa.

Paavo Lipposen jälkeen Sdp:n linja on Putkosen mukaan liukunut sellaiseen suuntaan, että hän tunsi itsensä siellä aika vieraaksi.

"Useilla muistioilla, puheenvuoroilla, kirjoituksilla ja julkisilla kannanotoilla olen yrittänyt määrätietoisesti vaikuttaa Lipposen jälkeisiin puoluejohtoihin, että palattaisiin takaisin siihen sosiaalidemokratiaan, jonka takia sosiaalidemokraattinen liike on syntynyt, miksi sitä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa." (STT)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu