outo tilanne

Tietääkö kukaan miten tässä tilanteessa pankit toimii? Menimme puolisoni kanssa naimisiin jonka jälkeen omistuskaksioni on ollut tyhjillään, eli n. 1/2-vuotta. Vuokralle en halua laittaa, sillä ystäväni asunto meni täysremonttiin vuokralaisten tähden. Olen omistanut asunnon vasta 1 1/2 vuotta. Asumme miehen tilavassa asunnossa joten asunto jää täysin käyttämättä. Saan asunnosta velattomana saman mitä itse maksoin velattomana, mutta jäljellä olevaa pankkivelkaa on sen verran kiinteistövälittäjän palkkio taloyhtiön juuri ottama laina, että jäisin 6000 euroa persnetolle, eli sen verran jäisi myynnin jälkeen viellä pankille velkaa. Suostuuko pankit tähän, että möisin asunnon silti? Tuon velan saisin vuodessa kuitattua varmasti pois (miehellä omistusasunto joten muita kuluja mulla ei olisi, miehen avustuksella, suunnitelmat on tulevaisuuden varalle joten en ole hyväksikäyttäjä mm. aikeissa ostaa mieheltä puolet asunnosta jahka saan kaikki velkani pois). Toisaalta voisin odottaa vuoden, mutta maksan tällöin pankkilainan lisäksi 200-300 euroa ylimääräistä yhtiövastikkeen ja sähkön ja vakuutuksen muodossa ja vaikka vuoden päästä saisin koko velan maksettua pois, jäisin silti monta tonnia persnetolle näineen muineen maksuineen.

Ja ennen kuin joku ihmettelee, niin ostin asunnon ennen mieheen kunnolla tutustumista enkä ajatellut, että pariutuisin, varsinkaan näin nopeasti. Sinäänsä työssä käyvänä ihmisenä toki tuo persnetto harmittaa, mutta olen erittäin kykeneväinen maksamaan sen takasin pankille vuoden sisään ja ratkaisuna tämä tulisi loppupeleissä halvemmaksi..

kiitos kaunis asiallisista vastauksista.
7483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Taloyhtiön lainahan seuraa asuntoa, eli siitä vastaa sitten uusi omistaja. Toki alentaa myyntihintaa, mutta remontti varmaan vastaavasti hieman nostaa saatavaa hintaa.

Asuntoa voi myös myydä itse ilman välistävetävää välittäjää. Pankki laatii kauppapaperit pientä korvausta vastaan. Kannataa ainakin kokeilla. Kasvukeskuksissa on tällä hetkellä enemmän ostajia kuin myyjiä, joten voi mennä liukkaastikin.

Pankin kanssa voi neuvotella uudesta 'kulutusluotosta' jäljelle jääneestä velasta. Ilman tätä pankki ei anna myydä asuntoa, koska velalla ei ole enää vakuutta myynnin jälkeen.

Äänestä

Etukäteenhän ei voi sanoa, minkä hinnan tuosta asunnostasi saisit. Koska juuri nyt on Suomessa kasvanut kaikkie aikojen asuntokupla ja pelkästään viimeisen vuoden aikana vanhojen asuntojen hinnat ovat nousseet sen 15 %, tuntuu vaikealta uskoa, ettetkö (vielä) saisi enemmän kuin itse maksoit siitä pari vuotta sitten, vaikkakin tuosta viimeisen vuoden noususta osa meni pienen dipin takaisnkuormiseen, joka oli siinä vähän ennen. Eli ainahan voit koittaa tosiaan vaikka itse kaupitella vähän korkeammalla hinnalla. Se ei maksa mitään. Kokeile kuukausi ja katso, onko kiinnostusta.

Ja, jos kerran hommat on tähän asti sujuneet, uskoisin, että kohtuullisella korolla pankkisi suostuu erillisen lainan kirjittamaan, jos tarvis on, tosin aina tuollaisessa lainassa korko on suurempi.

Mutta kehottaisin vielä lopuksi ainakin harkitsemaan myös sitä vuokraamista. Riskejähän siihen aina sisältyy, mutta keskimäärin se on tuottavaa bisnestä ja pelkän hajottamisen pelon takia ei kannata unohtaa tuota vaihtoehtoa. Apahan onnen sattuessa, vuokralaiselta periminen on toki työläs ja hidas tie, mutta voi korkoineen tuottaakin jopa ja lisäksi on olemassa sellaisiakin asioita kuin vakuutuksia huolehtimaan riskeistä. Toki muut syyt voivat painaa siinä, ettei vuokraaminen kannata, kuten tuleva asuntojen hintojen lasku. Sellainen kyllä Suomesakin tulee, kukaan vaan ei osaa sanoa koska.

Äänestä
  • Tuo asunnon arvio on 3 eri kiinteistövälittäjän arvio omaa arviota lähellä toteutuneista kaupoista, joten uskoisin melko oikeassa heidän olevan. Paikkakunta on semmoinen, että tunkua asuntomarkkinoille ei ole (syrjäkyä jonne aikamerkkikin tulee koiravaljakolla..) ja myyminen voi olla haastavaa muutenkin. Hinta tuolla alueella tuskin nousee, ei ole noussut vuosiin, päin vastoin, tuntuu laskevan. Pähkäiltiin miehen kanssa jos sinne muutettaisiin, sillä miehelläkin talosta viellä lainaa, mutta miehen asunto paremmalla paikalla, helpomman matkan päässä kummankin työpaikkaa ja huomattavasti arvokkaampi joten siksi tuosta asunnosta luopuminen on viisaampaa, vaikkakin persnettoa hieman tulisikin. Tuo vuokraus on ollut kovin mielessä, mutta kuten sanottu, ystäväni kämppä hajoitettiin seiniä myöten, lisäksi taloyhtiössäni on muitakin asuntoja vuokralla joiden kanssa on ollut enemmän tai vähemmän kuulemma ongelmia, eikä minulla tule olemaan aikaa ongelmille, varsinkin, kun aloitan nyt koulun työn oheella. Ei auta muu, kuin odottaa pankilta soittopyyntöä jonka lähetin tänään.
    Toki asia olisi eri jos asunto sijaitsisi isommassa taajamassa/kaupungissa, silloin vuokraaminen/myyminen voisi olla simppelimpää ja voisi pyytää parempaa hintaa.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Tuo asunnon arvio on 3 eri kiinteistövälittäjän arvio omaa arviota lähellä toteutuneista kaupoista, joten uskoisin melko oikeassa heidän olevan. Paikkakunta on semmoinen, että tunkua asuntomarkkinoille ei ole (syrjäkyä jonne aikamerkkikin tulee koiravaljakolla..) ja myyminen voi olla haastavaa muutenkin. Hinta tuolla alueella tuskin nousee, ei ole noussut vuosiin, päin vastoin, tuntuu laskevan. Pähkäiltiin miehen kanssa jos sinne muutettaisiin, sillä miehelläkin talosta viellä lainaa, mutta miehen asunto paremmalla paikalla, helpomman matkan päässä kummankin työpaikkaa ja huomattavasti arvokkaampi joten siksi tuosta asunnosta luopuminen on viisaampaa, vaikkakin persnettoa hieman tulisikin. Tuo vuokraus on ollut kovin mielessä, mutta kuten sanottu, ystäväni kämppä hajoitettiin seiniä myöten, lisäksi taloyhtiössäni on muitakin asuntoja vuokralla joiden kanssa on ollut enemmän tai vähemmän kuulemma ongelmia, eikä minulla tule olemaan aikaa ongelmille, varsinkin, kun aloitan nyt koulun työn oheella. Ei auta muu, kuin odottaa pankilta soittopyyntöä jonka lähetin tänään.
    Toki asia olisi eri jos asunto sijaitsisi isommassa taajamassa/kaupungissa, silloin vuokraaminen/myyminen voisi olla simppelimpää ja voisi pyytää parempaa hintaa.

    Kaverillani oli vastaava tilanne. Hän muutti miehensä asuntoon ja he asuivat siinä yli kaksi vuotta, kunnes heillä meni suhde katkolle. Kaverini ehti juuri myydä oman asuntonsa pois pilkkahintaan ja jäi sitten asunnottomaksi, koska joutui muuttamaan miehen kämpästä pois. Kaveri meni vuokralle ja katuu vieläkin, että tuli myytyä oma kämppä pois eikä laittanut sitä vuokralle. Kuin onnen kantamoinen hän sai perinnön hiukan jälkeen eron ja pääsi taas jaloilleen huonojen asuntokauppojensa jälkeen. Tästä opiksi ottaneena en kyllä muuttaisi toisen omistamaan asuntoon kuin vain siinä tapauksessa että olisin ostanut siitä puolet itselleni, joten siitä ei voisi riidan hetkellä ajaa ulos.

    Äänestä

  • laita vuokralle... kirjoitti:

    ..ostaa puolet miehen talosta=ottaa loppulaina talosta omiin nimiin (n puolet talon arvosta). Siksi haluan nopeasti eroon tuosta edellisestä asunnosta ja tosiaan vuodessa maksaisin pois jäljelle jäävän lainan. Jos odotan vuoden päähän jään persnettoa 12*200-300 euroa eli vaikka saisin vuoden päästä lainani katettua niin maksaisin 600 * 12 12 * 200-300 euroa (vastike, yhtiölaina ja sähkö) eli 7200 2400-3600 euroa ylimääräistä, eli n 10000 euroa joka on monta tonnia enemmän, kun muutaman tonnin persnetto ja silloin toki saisin asunnon myytyä niin, ettei velkaa jäisi, mutta persnettoa tulisi muutaman tonnin sijasta se 10000 euroa eikä latiakaan jäisi käteen..näin perusmatikalla laskettuna..eli jos pankki antaa vihreää valoa niin myyntiin lähtee.
    Meillä molemmilla miehen kanssa elettyä elämää takana joten en viitsi jossitella jos tämä ei toimikkaan. Naimisissa kuitenkin ollaan jo. Toki tunnettu 5-vuotta, mutta seurustelu alkoi vuosi sitten ja 1/2 vuotta sitten mentiin naimisiin joten ihan tuore tuttavuus ei luojan kiitos ole..en olisi tähän ryhtynytkään jos olisi ventovieras ollut.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Tuo asunnon arvio on 3 eri kiinteistövälittäjän arvio omaa arviota lähellä toteutuneista kaupoista, joten uskoisin melko oikeassa heidän olevan. Paikkakunta on semmoinen, että tunkua asuntomarkkinoille ei ole (syrjäkyä jonne aikamerkkikin tulee koiravaljakolla..) ja myyminen voi olla haastavaa muutenkin. Hinta tuolla alueella tuskin nousee, ei ole noussut vuosiin, päin vastoin, tuntuu laskevan. Pähkäiltiin miehen kanssa jos sinne muutettaisiin, sillä miehelläkin talosta viellä lainaa, mutta miehen asunto paremmalla paikalla, helpomman matkan päässä kummankin työpaikkaa ja huomattavasti arvokkaampi joten siksi tuosta asunnosta luopuminen on viisaampaa, vaikkakin persnettoa hieman tulisikin. Tuo vuokraus on ollut kovin mielessä, mutta kuten sanottu, ystäväni kämppä hajoitettiin seiniä myöten, lisäksi taloyhtiössäni on muitakin asuntoja vuokralla joiden kanssa on ollut enemmän tai vähemmän kuulemma ongelmia, eikä minulla tule olemaan aikaa ongelmille, varsinkin, kun aloitan nyt koulun työn oheella. Ei auta muu, kuin odottaa pankilta soittopyyntöä jonka lähetin tänään.
    Toki asia olisi eri jos asunto sijaitsisi isommassa taajamassa/kaupungissa, silloin vuokraaminen/myyminen voisi olla simppelimpää ja voisi pyytää parempaa hintaa.

    Noissa pikkukylissä useimmiten suhteellinen vuokratuotto on parempi kuin isommissa kaupungeissa. Saattaisi sittenkin kannattaa se vuokraaminen, riskeistä huolimatta, jos kunnollisia vuokralaisia vain on saatavissa.

    Äänestä

mahdollisuutta ei ole olemassa, että myisit asunnon, siitä tulleilla rahoilla maksaisit osan asuntolainastasi pois ja loput maksaisit sitten "pikkuhiljaa". Vaan koska asuntolainasi takuuna on (mitä todennäköisimmin) asuntosi osakekirjat jotka saat pois pankista vasta kuin laina on kokonaan maksettu, niin käytännössä asia menee seuraavasti:
Ensin neuvottelemaan pankissa kyseisestä tapauksesta.
Asunto myydään ja samalla nostetaan UUSI laina pankista, ja näillä asunnon myynnistä saaduilla rahoilla sekä uudella lainalla maksetaan vanha asuntolaina pois, jolloin asunnon osakekirjat vapautuvat uudelle omistajalle.

Eli pitää huomioda se, että uusi laina ei ole enään asuntolaina, vaan "muu laina" ja sen korko on todennäköisesti korkeampi sekä sinun tulee mahdollisesti hommata takaaja/takuita tällä uudelle lainalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pähkinäpurtavaksi kirjoitti:

Tietääkö kukaan miten tässä tilanteessa pankit toimii? Menimme puolisoni kanssa naimisiin jonka jälkeen omistuskaksioni on ollut tyhjillään, eli n. 1/2-vuotta. Vuokralle en halua laittaa, sillä ystäväni asunto meni täysremonttiin vuokralaisten tähden. Olen omistanut asunnon vasta 1 1/2 vuotta. Asumme miehen tilavassa asunnossa joten asunto jää täysin käyttämättä. Saan asunnosta velattomana saman mitä itse maksoin velattomana, mutta jäljellä olevaa pankkivelkaa on sen verran kiinteistövälittäjän palkkio taloyhtiön juuri ottama laina, että jäisin 6000 euroa persnetolle, eli sen verran jäisi myynnin jälkeen viellä pankille velkaa. Suostuuko pankit tähän, että möisin asunnon silti? Tuon velan saisin vuodessa kuitattua varmasti pois (miehellä omistusasunto joten muita kuluja mulla ei olisi, miehen avustuksella, suunnitelmat on tulevaisuuden varalle joten en ole hyväksikäyttäjä mm. aikeissa ostaa mieheltä puolet asunnosta jahka saan kaikki velkani pois). Toisaalta voisin odottaa vuoden, mutta maksan tällöin pankkilainan lisäksi 200-300 euroa ylimääräistä yhtiövastikkeen ja sähkön ja vakuutuksen muodossa ja vaikka vuoden päästä saisin koko velan maksettua pois, jäisin silti monta tonnia persnetolle näineen muineen maksuineen.

Ja ennen kuin joku ihmettelee, niin ostin asunnon ennen mieheen kunnolla tutustumista enkä ajatellut, että pariutuisin, varsinkaan näin nopeasti. Sinäänsä työssä käyvänä ihmisenä toki tuo persnetto harmittaa, mutta olen erittäin kykeneväinen maksamaan sen takasin pankille vuoden sisään ja ratkaisuna tämä tulisi loppupeleissä halvemmaksi..

kiitos kaunis asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu