Ymmärrämmekö IMF:n ja Maailmanpankkien roolia oikein? Ylivelkaantuminen muistuttaa Monitaurus hirviön ruokkimista. Luotottamisen perimmäisenä ideana on ajaa maat velkakierteeseen jotka orjuuttavat kansan henkistä pääomaa kunnes kansalliset palvelut voidaan ulkoistaa ja viedä lopulta myös luonnonvarat?
Ymmärrättekö?
näin on-.,
165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun kokoomus on vallassa niin Ruotsissa kuin Suomessakin niin marjanpoimijoiden sikakohtelua alkaa tapahtua - raakaa primitiivistä kolonialistista orjakapitalismia.
Johon kokoomuslaiset ei puutu ollenkaan.
Kas kun Wahlroosin mukaan yrityksillä ei voi olla moraalia vaan sen sijaan pelkkä tuloksen vahtaaminen viivan alla - jolloin keinovalikoima on moraalista vapaata - kuten myös keinovalikoiman keksijät kuin myös toteuttajatkin - ja jälki on sen mukaistakin - rumaa.
Ja tässä ollaan.
Ekaksi orjuutetaan marjanpoimijat ulkomailta.
Sitten isketään kiinni suomalaiseen työvoimaan.
Johtopäätös - kokoomus saa eniten hyvää aikaan oppositiossa.