Siirrän tämän Junnujen Randoriaiheen tänne omaksi ketjukseen.
Mielestäni liiallinen pystyrandori on Junnuilla on virhe, sillä usein toisensa hyvin tuntevat ottelijat vain päkittävät eikä tekniikka näin ollen pääse kehittymään kummallakaan vaikka hiki virtaakin ja väsyy. Sen sijaan pitäisi teetättää runsaasti "Randorin omaista Yaku-soku/Kagari-keikoa" ja erilaisia tehtävärandoreita.
Ts. sovitaan että heittoyritykset tehdään vuorotellen, mutta otetaistelut pyritään käydään kuten "normaalissa" randorissa, ja jos hyökkäys on huono niin sitten tehdään vastaheitto - tilanne jatkuu kunnes suorasta hyökkäyksestä tai kombinaatiosta vorossa olevalle tulee onnistunut suoritus. Valmentajan on puututtava liialliseen päkittämiseen ja putkikäsiin välittömästi.
Mattorandoria sensijaan pitää ottaa runsaasti ja mielellään aina itseään parempien (lue vanhempien ja korkeampivöisten) kanssa, vaikka siinä junnustara jääkin alakynteen.
Mielestäni liiallinen pystyrandori on Junnuilla on virhe, sillä usein toisensa hyvin tuntevat ottelijat vain päkittävät eikä tekniikka näin ollen pääse kehittymään kummallakaan vaikka hiki virtaakin ja väsyy. Sen sijaan pitäisi teetättää runsaasti "Randorin omaista Yaku-soku/Kagari-keikoa" ja erilaisia tehtävärandoreita.
Ts. sovitaan että heittoyritykset tehdään vuorotellen, mutta otetaistelut pyritään käydään kuten "normaalissa" randorissa, ja jos hyökkäys on huono niin sitten tehdään vastaheitto - tilanne jatkuu kunnes suorasta hyökkäyksestä tai kombinaatiosta vorossa olevalle tulee onnistunut suoritus. Valmentajan on puututtava liialliseen päkittämiseen ja putkikäsiin välittömästi.
Mattorandoria sensijaan pitää ottaa runsaasti ja mielellään aina itseään parempien (lue vanhempien ja korkeampivöisten) kanssa, vaikka siinä junnustara jääkin alakynteen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun kilpakumppanukset kokoontuvat kesäleireille kuka mistäkin, jatketaan helposti siitä mihin edellisessä ottelussa jäätiin. Randori menee jäkittämiseksi ja revanssin hakemiseksi. Tässä on fiksummilla jopa pelin paikka. Kokeillaan uusia otteita ja tekniikoita, annetaan kaverille kaatoja jne. Oma judo kehittyy, vastustaja ei pääse sinuiksi varsinaisen ottelutyylisi kanssa ja parhaassa tapauksessa vastustalle jää erheellinen kuva omista mahdollisuuksistaan seuraavassa ottellussa sinua vastaan.
Toinen näkökulma randoriin on se itsestään selvä asia, että siinä ei ole tuomaria. Erityisesti päkitttäjillä tämän seikan unohtaminen tuo karmeita yllätyksiä shiaissa. Vaikka pystyisit tasaväkiseen randoriin jonkun kanssa päkittämällä, kisoissa tuomarit alkavat antaa shidoja ja sinun on pakko "avata" käsiäsi. Jos sitten olet harjoitellut randoreissa vain putket suorana, voi kyyti olla kylmää.
Mikään ei muutu. Juuri noita samoja ongelmia mietittiin jo 80 luvulla. uudet sukupolvet kohtaavat aina ne samat ongelmat kuin edelliset ja pyörä pitää keksiä ikään kuin joka vuosi uudelleen. ja yllätys yllätys ratkaisutkin ovat aina samoja ;)
Ei sillä, tottahan näitä pitää pohtia ja harjoittelua kehittää. Silti sanoisin teille ohjaajat ja seura-aktiivit että koittakaa katsoa isoa kuvaa. Mikä on se tärkein asia joka junnujen harjoittelussa mättää. Se tuskin on päkittely randorissa tai tehtävärandoreiden vähyys.
Mikä on mielestäsi se tärkein asia on, joka junnujen harjoittelussa mättää? Tuskin niitä syitä on kuitenkaan vain yhtä.
Kommentissasi "Silti sanoisin teille ohjaajat ja seura-aktiivit että koittakaa katsoa isoa kuvaa" annat ymmärrtää, että olet meidän tavisten yläpuolella päättämässä näistä asioista? Valista siisa meitä tietämättömiä, oi suuri guru.
Jos asioita mittakaavaistetaan, ei judokaan nyt ihan maailman tärkein asia ole. Jos nyt kuitenkin kerrankin puhuttaisiin siitä, miten junnujen valmennusta voitaisiin ihan arkipäiväisesti tatamilla ohjaten ja touhuten parantaa. Keskusteltaisiin nyt vaikka vain viikko tästä ydinbisneksestä. Ja jatketaan sitten ensi viikolla taas liiton, dan-kollegion ym. haukkumista.
Olin Ichiro Aben treeneissä silloin kun hän oli täällä 10 danina pari vuotta sitten, hän piti aika pitkä puheen siitä että suomalaisille randori = shiai ja on aina ollut. Abe-san saarnais meille siitä että randori on tekniikan harjoittelua, shiai on kilpailua.
Abe on varmasti oikeassa periaatteellisella tasolla, mutta pitää silti muistaa että Abe puhuu japanilaiset silmälasit päässään. Tapa jolla judoa harjoitellaan Japanissa ei kaikilta osin sovellu tänne Suomeen.
Suomessa urheilijalla ei ole mahdollisuutta viettää matolla 5 tuntia päivässä, ottaa joka treenissä 10 randoria erilaisia tasokkaita vastustajia vastassa. Suomalaisen kilpailijan todellisuus on sitä että jos siinä päivän ainokaisessa randoriharjoituksessa on saa edes kolme tasokasta randoria niin saa olla ikionnellinen.
Kun asetelma on tämä niin on selvää että suomalaisen judokan on painotettava harjoittelussaan eri ominaisuuksia kuin japanilaisen. Usein tuo tarkoittaa suomalaisen painotuksen menevän kovuuden ja fysiikan hiomiseen. Ja silloin randoreista tulee herkästi shiaita.
Edellinen ei nyt ollut tarkoitettu lyttäämään suuresti kunnioittamani Aben puheita. Kunhan vaan yritin selvittää taustoja sille miksi Suomessa asiat tehdään eri tavalla kuin Japanissa. On hyvä kuunnella ulkomaisten senseiden puheita ja ottaa niistä vaikutteita mutta minään yhtenä totuutena niitä pidä käsittää. Menestyäkseen kv matoilla pienen judomaan on pakko luoda oma harjoittelukulttuuri eikä se koskaan voi olla suora kopio muualta eikä varsinkaan mistään lajin suurmaasta.
Judotekniikka kehittyy, kun lopulta keksii miten tutun kaverin saa kaadettua. Jos oma lempitekniikka ei toimi kun toinen tietää sen, pitää keksiä uusi tapa ohittaa vastustajan puolustus.