Sotilasvala

"Minä lupaan ja vakuutan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.
Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista yhteiskuntajärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tahi maan yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.

Joukkoa, johon kuulun, sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.

Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja miehekkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjain tahi muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani.

Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.

Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää.
81150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Puolustusvoimat voisivat luopua mahdottomista valoistaan ja kehittää koulutustaan niin, että motivaatio rakentuu henkilökohtaisen ymmärryksen kautta. Valat, uskonnollisuus, tunteet, esimiestavat ja käsitykset yhteiskunnasta ovat jokaisen omia, eikä niitä varusmiesaikana määrätä tai määritellä.

Vannoja vannoo jos siltä tuntuu.

Äänestä

Tuosta on myös jeesustelemattomampi versio kirkkoon kuulumattomille.

Minusta koko uskontotouhu pitäisi erottaa armeijasta, mutta siellä jos koskaan muutokset tapahtuvat hitaasti.

Yhä edelleen rukoillaan käskystä: "KYPÄRÄ! PÄÄSTÄ! RUKOILKAAMME!

Äänestä

Uskonnollisen sotilasvalan sijaan jokainen alokas voi valita uskonnottoman SOTILASVAKUUTUKSEN. Siinä luvataan oman kunnian ja omantunnon kautta eikä viitata melko epäselvästi johonkin oletetusti "kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään", josa ei ole kuitenkaan tarkempaa selkoa mm. ohjesäännöissä. Sotilasvakuutus on siis vähintään yhtä pätevä kuin valakin, tai tavallaan pätevämpikin ainakin niiden osalta, jotka eivät totisesti usko jumaliin eikä varsinkaan kaikkitietävään (joka mm. tuntisi tulevaisuuden).

Tässä kohtaa on niin onnellisesti, että myös kirkkoon kuuluva voi vapaati valita sotilasvakuutuksen.

Muutenhan armeijassa on vielä - toistaiseksi - sellaista meininkiä, että kirkkoon kuuluminen muka velvoittaisi osallistumaan kaikkiin "kirkollissen työn" juttuihin. No, perustuslain mukaan kenenkään ei ole pakko osallistua jumalanpalvelusmenoihin jos ei taho. Yleinen palveluohjesääntö on vain pikkuisen ristiriidassa perutuslain kanssa, mutta ellaiahan sattuu...

Äänestä
  • Onneksi siviilissä ei ole enää kirkossakäyntipakkoa - niin oli vielä 1800-luvulla - ja vieläpä jalkapuurangaistuksen uhalla. Juu nou jalkapuu?

    Äänestä

  • Humanistisesti kirjoitti:

    Onneksi siviilissä ei ole enää kirkossakäyntipakkoa - niin oli vielä 1800-luvulla - ja vieläpä jalkapuurangaistuksen uhalla. Juu nou jalkapuu?

    Kaikki kapiaiset on vähän outoja.

    Kapiaisilla on sian ulostetta kainaloissa, haisunäädän penis nenässä ja hauki perseessä. Kapianen on sittain sika, haisunäätä ja kala.
    Kapiaisia ja typeriä varusmiesjohtajia pitää herroitella. Näemmä myös reservin upseeria.

    Haistakaa kissan anaalia herra siankakka

    Äänestä

En usko Jumalaan enkä Suomen maanpuolustukseen enkä edes lakien täydelliseen tottelemiseen. Eli minä olin valan aikana hiljaa.

Äänestä
  • Et sitten päättynyt mennä olemaan hiljaa sotilasvakuutuksen antamistilaisuuteen?! Olisit voinut keskittyä olemaan hiljaa vain "kunniaan ja omaantuntoon" liittyen... Nyt Sun piti ahkeroida myös "kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän" kanssa...

    Äänestä

  • Et-opelta kirjoitti:

    Et sitten päättynyt mennä olemaan hiljaa sotilasvakuutuksen antamistilaisuuteen?! Olisit voinut keskittyä olemaan hiljaa vain "kunniaan ja omaantuntoon" liittyen... Nyt Sun piti ahkeroida myös "kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän" kanssa...

    Mukavampihan tuo juhlallisempi tilaisuus oli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viikon päästä kirjoitti:

"Minä lupaan ja vakuutan kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.
Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista yhteiskuntajärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tahi maan yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.

Joukkoa, johon kuulun, sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.

Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja miehekkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjain tahi muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani.

Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.

Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu