Olen eräään yliopiston tutkinto-opiskelija. Päädyin suorittamaan erään sivuaineeni pari kurssia avoimen kautta, koska ne menivät varsinaisessa yliopistossa päällekkäin muiden kurssien kanssa. Ja huh, huh, miten helpolla avoimessa pääsi. Väänsin muutaman oppimistehtävän itsenäisesti, sain hyvän arvosanan. Kaverini varsinaisen yo:n puolella kävivät luennoilla koko kevätlukukauden, tentissä ja tekivät vielä esseenkin siihen päälle.
Onko muilla tällaisia kokemuksia, että avoimessa pääsee helpommalla ja/tai saa helpommin hyvän arvosanan?
Avoimessa pääsee helpommalla
31
7744
Vastaukset
- Asian vierestä
Joo eihän yliopistoon oppimaan mennä.
- chupachupa
Vähän sama fiilis jäänyt. Kummassakin oon opiskellut aika paljonkin oikeastaan ja helpommin avoimesta saa pinnoja. Jos nyt olisin aloittamassa opintoja, tekisin jotain päivätöitä ja paukuttaisin pääaineen perus- ja aineopinnot avoimessa. Lisäks tekisin pari sivunainetta ja kielet. Olis jotain 140pinnaa tehtynä ja sit hyppäis päiväkoulun puolelle. Olis opiskelutekniikat hallussa, talo tuttu ja helvetisti pinnoja jo kasassa.
- HALL.YO
Taidankin noudattaa yllämainittua esimerkkiä.
- iagjiör
Itse näen asian aivan toisin. Sain avoimessa lähinnä kolmosia, ja nyt varsinaisena opiskelijana saan nelosia ja vitosia. Ilmeisesti tämä ei johdu varsinaisen yliopiston helppoudesta, vaan siitä, että olen kehittynyt opiskelijana ja pystyn parempaan. Paljon riippuu myös omasta kiinnostuksesta, miten panostaa opiskeluun. Joillain kursseilla ei tarvitse työskennellä paljoa, toisilla taas työmäärä on suuri. Vaihtelevaa siis.
- Paljon helpompi
Avoin yliopisto on paljon helpompi kuin tutkintotavoitteinen yliopisto-opiskelu. Molemmista on kokemuksia. Esim. verkko-opintojen määrä helpottaa avoimen yliopiston opintoja merkittävästi. Samoin ei aikataulu ole yhtä tiukka kuin tutkinto-opinnoissa. Ei tarvitse miettiä tenttikirjallisuuden saantia yhtä aikataulusidonnaisesti kuin tutkinto-opiskelun tenteissä. Näin ainakin minun avoimessa yliopistossa tutkintotavoitteiseen nähden.
Muutaman yliopiston sivuilla on silti näkynyt kirjoituksia " (nimi) vaihtoi vaativan avoimen yliopiston yliopisto-opiskeluun", mikä antaa juuri päinvastaiset käsitykset.- tiittaraa
Avoin on varmaan paljon helpompi juuri verkkokurssien ja oman aikataulutuksen osalta. Kuitenkin esim. tenteistä minun myös on ollut hankala saada yhtähyviä numeroita kuin tutkinto-opiskelijana.
Se nyt on selvää, että jos avoimessa olen suorittanut kurssin vain kirjaa lukemalla, on vaikeampi saada samaa arvosanaa, kuin jos olisin istunut luennoilla ja kuullut mitä opettaja painottaa (ja lukenut esim. saman verran kirjaa silti).. Paljon vinkkejä saa kuitenkin luennoilta ja itse olen avoimen puolella suorittanut juurikin kursseja, joissa ei paljon luentoja - tämä varmasti vaikuttaa heikompiin arvosanoihin.
Toinen asia, mikä minusta on avoimen puolella vaikeampaa, on se, että usein on ihan yksin. Ei ole ketään keneltä kysyä, miten joku muu ymmärtää tämän tehtävän tai pohtia, että onkohan tää nyt olennainen asia vai ei. Tutkinto-opiskelijana on aina ollut kuitenkin sellasta keskustelua ees hiukan. Sitten menee turhaa aikaa miettiessä niitä asioita itekseen enemmän..
Ja tutkinto-opiskelijana minä ainakin olen myös kuullut opiskelukavereilta tärppejä; "se kysy aika laajoja kysymyksiä, ei mitään pilkunkiillotusta".. Avoimen opiskelijana on täytynyt oikeasti mennä tenttiin todetakseen, että minkä tyyppisiä kysymyksiä on luvassa. ;)
Eli on siellä avoimessa jotain huonojakin puolia. - 5342545342
tiittaraa kirjoitti:
Avoin on varmaan paljon helpompi juuri verkkokurssien ja oman aikataulutuksen osalta. Kuitenkin esim. tenteistä minun myös on ollut hankala saada yhtähyviä numeroita kuin tutkinto-opiskelijana.
Se nyt on selvää, että jos avoimessa olen suorittanut kurssin vain kirjaa lukemalla, on vaikeampi saada samaa arvosanaa, kuin jos olisin istunut luennoilla ja kuullut mitä opettaja painottaa (ja lukenut esim. saman verran kirjaa silti).. Paljon vinkkejä saa kuitenkin luennoilta ja itse olen avoimen puolella suorittanut juurikin kursseja, joissa ei paljon luentoja - tämä varmasti vaikuttaa heikompiin arvosanoihin.
Toinen asia, mikä minusta on avoimen puolella vaikeampaa, on se, että usein on ihan yksin. Ei ole ketään keneltä kysyä, miten joku muu ymmärtää tämän tehtävän tai pohtia, että onkohan tää nyt olennainen asia vai ei. Tutkinto-opiskelijana on aina ollut kuitenkin sellasta keskustelua ees hiukan. Sitten menee turhaa aikaa miettiessä niitä asioita itekseen enemmän..
Ja tutkinto-opiskelijana minä ainakin olen myös kuullut opiskelukavereilta tärppejä; "se kysy aika laajoja kysymyksiä, ei mitään pilkunkiillotusta".. Avoimen opiskelijana on täytynyt oikeasti mennä tenttiin todetakseen, että minkä tyyppisiä kysymyksiä on luvassa. ;)
Eli on siellä avoimessa jotain huonojakin puolia.Kuka tahansa saa käydä luennoilla, myös avoimessa opiskeleva.
- Avoimeen.
Ite suunnittelen avoimeen suuntaamista psykologiaa opiskelemaan ja hermostuttaa tässä vaiheessa aineiston omaksuminen kun teokset ovat laajoja.. ja sitten ne tehtävät että saa ne tehtyä kiitettävästi, mihin siis pitää toki liittää aineiston omaksuminen.. Ehkä stressaan liikaa tässä vaiheessa eikä todellisuudessa asia ole näin mitä jo näin alustavasti ajattelen..
Selkeyttäisikö joku jos mahdollista, kiitos :) - Wallace
Avoimen yliopiston vaatimukset ja opintojen sisältö on identtinen tutkinto-opiskelijoiden opetuksen sisällön kanssa. Opiskelin ennen tutkinto-opiskelijaksi pääsyä avoimen puolella ja 2/5 kurssista oli yhteistä tutkinto opiskelijoiden kanssa; siis olivat samaan aikaan luennoilla samassa auditoriossa ja tekivät samat tentit kuin mekin.
Avoimen puolella on enemmän aikaa keskittyä opetettavaan aineeseen joten siitä oppii huomattavasti enemän kuin tutkinto-opiskelijalla on mahdollista. Itseäni on ruvennut ärsyttämään aikataulut ja kiire; tärkeää olisi saada rauhassa sisäistää opetettavat asiat eikä vain keräillä pisteitä valmistumista varten. - Ei avoimeen
Turun avoimessa yliopistossa opiskelu on helppoa, mutta arvosanoiksi jaellaan kolmosia. Päiväpuolella saa helpommin arvosanaa 5. Tutkintolautakuntaan valittaminen arvosanoista ei kannata, koska oikeusturvaa ei todellisuudessa ole. Valitukset hylätään järjestelmällisesti. Turku on pilannut muuten niin kätevän avoimessa opiskelun.
- perusopintointoilija
Turun avoimessa saa kyllä vitosiakin. Päiväpuolelta ei ole kokemusta.
- aineopintointoilija
perusopintointoilija kirjoitti:
Turun avoimessa saa kyllä vitosiakin. Päiväpuolelta ei ole kokemusta.
Ja nyt on sitäkin, kyllä tutkintopuolellakin ovat vitoset käytössä.
- 1 + 7
En ole koskaan saanut yliopistossa mistään viitosta, enkä muista että kukaan opiskelukaverikaan olisi. Sehän vaatisi täydellisen suorituksen.
- Heh 1 + 7
Täydellinen suoritus ansaitsee arvosanan 5. Minun tuttavapiirissäni on useitakin arvosanan 5 saaneita. Viestisi osoittaa, että sinä et hallitse edes suomen kielen pilkkusääntöjä. On siis aivan selvää, ettet sinä ole saanut arvosanaa 5 mistään yliopisto-opinnoistasi.
- ....................
Suoritan sosiaalipsykologian kirjatenttejä kesäisin avoimen yliopiston kautta ja muuten yliopistolla. Avoimesta saan aina arvosanaksi 4 (ja kerran 5) ja yliopistolta aina 3 :D En tiedä johtuuko siitä että kesällä on enemmän aikaa lukea vai onko tiukempi arvostelu... Kohta on kaikki aineopinnotkin käyty.
- 19+16
Omia kokemuksia. Opiskelen avoimessa työn ohella harrastukseksi lähinnä ja oppiakseni uutta. Nyt kevätkaudella ollut viisi kurssia ja täytyy sanoa, että huhhuh kun on ollut tiukkaa. Ensimmäistä kertaa siis avoimessa alkaen tammikuusta. Läsnäopetukset parin viikon intensiivisettejä ja aineistoa yleensä kolme kirjaa per kurssi. Lisäksi melko kattavia harjoituksia/esseitä. Aika ei riitä lähimainkaan, jos haluaa kuitenkin ihan vapaa-aikaakin viettää elämässään. Tentit ovat olleet siinä mielessä vaikeita, että alue on laaja ja sitten saatetaan kysyä hyvinkin spesifisiä kysymyksiä, mikä ei mielestäni palvele ketään etenkin, jos aihepiiri on hieman abstrakti. Läsnäopetuksissa saattaa tuntua siltä, että asian on hallinnut hyvin, mutta tentissä sitten ei. Tuntuisi, että tutkintopuolella olisi siinä mielessä helpompaa, että voisi reflektoida asioita muiden kanssa.
Avoimeen työn ohessa opiskelemaan aikoville suosittelen max kahta kurssia kerrallaan. Opiskele kunnolla ja rauhassa ajan kanssa, niin säilyy mielenterveys, jos töissä on jo valmiiksi tiukkaa ja stressaavaa. "Turhan" pänttäyksen myötä katoaa motivaatiokin. - clm1223445
5/5 ei ole lähelläkään täydellistä vaan yleensä 90% maksimista.
- että näin
Olen joskus selvitellyt yliopiston ns. klassiset pisterajat. Läpipääsyyn (tyydyttävä arvosana) tarvitaan ½ maksimipisteistä, erittäin tyydyttävään 7/12, hyvään ⅔, erittäin hyvään ¾ ja kiitettävään ⅚. Joten kiitettävä ei ole lähelläkään täydellisyyttä.
- rapuviikot
että näin kirjoitti:
Olen joskus selvitellyt yliopiston ns. klassiset pisterajat. Läpipääsyyn (tyydyttävä arvosana) tarvitaan ½ maksimipisteistä, erittäin tyydyttävään 7/12, hyvään ⅔, erittäin hyvään ¾ ja kiitettävään ⅚. Joten kiitettävä ei ole lähelläkään täydellisyyttä.
Mulle jäi avoimesta sellainen kuva, et jos asia oli kiinnostava, niin paneuduin siihen kunnolla ja sain myös hyviä arvosanoja.
Jos taas opiskelin jotakin saadakseni vain opintopisteitä kasaan, tein tehtävät noin niinku ohimennen ja luin tentteihin vain välttävästi. Numerot jäivät silloin luonnollisesti huonoiksi.
Paljon riippuu myös opettajasta. Joidenkin aineiden opettajat ovat lepsumpia kuin toisten. Esim. kasvatustieteiden puolelta oli todella vaikea saada hyvää numeroa. Tosin kasvatustiede taisi olla just yksi niistä, joka ei minua pahemmin edes kiinnostanut.
- yliarvostettua o..
mulla on tenttiin avoimessa yksi suomenkielinen teos (255 s) ja englanninkielinen (650 s) mutta ei se mitään. samaa subtantiivisuomi-kapulakieltä nuo luentomonisteet ovat molemmissa. eikö yo:ssa tarvitse osata ilmaista itseään.
- Arthur II
Vastaan vanhaan viestiin
Olipa kiinnostava kommentti! Olen kuvitellut akateemisen korkeakoulututkintoni jo tehneenä, että avoin yliopisto noudattaisi samaa vaatimustasoa kuin korkeakoulutus. Mitähän käytännön mieltä moisessa helppojen arvosanojen keräämisessä lienee?
Terv. Arthur- Elämä on valintoja
Arthur II, minulla ainakin oli se mieli, että arvosanat - olivat ne sitten kovalla työllä tienattuja tai helposti saatuja - näyttivät hyvältä tutkintotodistuksessa ja CV:ssä. "Ai, olet lukenut tätä ja tätä ja tästäkin perusopinnot, onpa sulla kunnioitettavan laaja tutkinto", totesi työhönottaja vaikuttuneena. Enkä yhtään sen paremmin pärjäisi tässä nykyisessä työssä, vaikka olisin suorittanut arvosanat vaikeimman kautta...
- Jälkijunassa KTMksi
Olen yliopistossa maisteriohjelmassa opiskelijana. Tekisin mielellään kasvatustieteen tai psykologian sivuaineopintoja avoimen yliopiston kautta, mutta siitä, että saa suorittaa kursseja "lukupäiväkirjoilla", "luentopäiväkirjoilla" ja "oppimistehtävillä", pitää maksaa kymmeniä euroja per kurssi..
- Kurssit vaihtelee
Itse suoritin verkko-opintoina viime keväänä 5 opintopisteen johdatuskurssin ja en tiedä olenko tullut vanhaksi mutta kyllä niitten esseitten takeminen kävi työstä. Se 5 opintopistettä ei tullut todellakaan helpolla!
Olen yliopistossa pääaineopiskelijana ja kyllä samankin tiedekunnan sisällä samassa suuntautumisvaihtoehdossa vaadittavan työn määrä vaihtelee rajusti. Jostain kurssista saa 6 op todella helposti ja toiseen saa lukea hirmuisesti.
- Elämä on valintoja
Nimim. "Jälkijunassa KTMksi", itse tein kasvatustieteen opintoja avoimen yo:n kautta, vaikka olisin voinut tehdä niitä myös "varsinaisessa" yo:ssa. Maksoin mieluummin siitä ilosta, ettei tarvinnut tenttiä, vaan sai tehdä naurettavan helppoja oppimistehtäviä. Oppimistehtävien tekoon meni arviolta vain 1/5 siitä ajasta, mikä olisi mennyt tenttikirjojen lukemiseen.
- Elämä on valintoja
Niin ja kyseessä oli Jyväskylän avoin yo, jos jotakuta alkoi kiinnostaa (ei, en ole maksettu mainostaja :D). :)
- Pentti1111
Ei siinä ole mainittavaa eroa.
Huono juttu avoimessa on se, että jos opiskelijalle tulee vaikeuksia ja haluaisi niihin apua, niin siellä ei ole ketään sellaista työntekijää, jonka kanssa voisi jutella niistä. Tuutori voi vähän neuvoa, mutta ei se riitä jos on jotain pahempaa ongelmaa. - Avoin
Omasta mielestäni avoimessa ei pääse yhtään sen helpommalla kuin varsinaisessa yliopistossakaan. Kokemusta on molemmista. Avoimen puolella on mukavasti enemmän valinnanvaraa sen suhteen miten haluaa kurssit suorittaa ja mitkä sopii omiin aikatauluihin/elämäntilanteeseen. Yliopistossa sitten pitää lähes aina mennä sen yhden tietyn suunnitelman mukaan.
Ja mielestäni avoimien oppimistehtävien tekeminen ei ole mitään lasten leikkiä. Vähintään saman verran on pitänyt paneutua lähdekirjallisuuteen avoimien oppimistehtävissä kuin yliopiston tentteihinkin lukiessa. Hyviä ja huonoja arvosanoja on tullut sekä avoimesta että varsinaisesta yliopistosta. - pihalla2014
Oon ihan pihalla näiden avoimen yo:n kurssivalintojen kanssa, voisiko joku auttaa?
Ajattelin aloittaa yliopisto-opinnot avoimessa ja tehdä päivisin töitä samalla. Joten miten minun olisi kannattavaa valita kursseja? Voinko ottaa esimerkiksi kaksi perusopintokurssia eri aineista yhtäaikaan vai mitä? Onko siinä liikaa vai liian vähän? Miten mun pitäisi valita näitä? Apua... - 2+3
Voit aloittaa ihan erillisistä lyhytkursseista, kahdet perusopinnot työn ohessa ovat ihan liikaa. Sillä numeroiden pitäisi olla vähintään hyviä, mieluiten kiitettäviä.
Työn ohessa (riippuu perheestä myös), kuukaudessa saa suoritettua pari opintopistettä. Päätoiminen opiskelijahan suorittaa 5 op kuussa, moni ei saa edes tuota aikaiseksi. Ahkera päätoiminen opiskelija suorittaa sitten 10 op kuussa. Nämä ovat hyviä laskennallisia määritteitä oman opiskelun jaksottamiseksi.
Ensin erillisiä kursseja, sitten kun opit tekniikan ja käytännöt, suoritat yhdet perusopinnot vuoden aikana. - pihalla2014
Kiitos paljon, tämä selvensi asiaa!! Nyt vain tutkimaan uusiksi kursseja :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3197544Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771843
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551171Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019