Terttu on...

oikeassa ainakin yhdessä asiassa. Maaseutu ei olisi tosiaankaan autioitunut ilman SDP:tä. Keskustalaisella politiikalla eläisimme edelleen aggraari-Suomessa, jossa "suurkaupungit" olisivat Kokkolan kokoa. Elintasomme kilpailisi Valko-Venäjän ja Ukrainan kanssa ehkä vain vähän niille häviten. Suomessa tuotettaisiin maataloustuotteita koko EU:n tarpeisiin toinen toisillimme tukia maksaen.

On tosiaan SDP:n vika, että meille syntyitehdasteollisuutta, joka veti väkeä maalta kaupunkiin. Työnnöstä vastasi Keskusta, kun se jakoi maalla asuvat viljelijät 50-luvulta lähtien niihin (=suurtilallisiin), joiden toimeentulosta huolehti yhteiskunta, ja niihin (=pienviljelijöihin), jotka saivat tulla toimeen omillaan niin kuin parhaiten taisivat.
2119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä teollistuminen ja maataloustuotannon keskittäminen suunniteltiin yhdessa maalaisliiton ja sdp:n kesken, että maataloudesta vapautuvalle työvoimalle saataisi sijoituspaikkoja kasvavasta teollisuudesta.

Siinä ei ihan kaikkina aikoina onnistuttu, kun osa maatalouden keskittämisen vapauttamista joutui muuttamaan Austraaliaan ja USAan ja onneksi jo 60 luvulla vähän lähemmäksi, eli Ruotsiin.

Onneksi näiden viimeisen kymmenen vuoden aikana uudelleensijoitettavien ei ole enää tarvinnut muuttaa mihinkään, kun olemme yhdessä SDP:n kanssa onnistuneet pitämään heidät kotimaassa odottamassa teollisuustyöpaikkojen syntyä, kun meillä on nyt tämä pohjoimainen hyvinvointivaltio.

Äänestä

Terttu-Oiva & co. uskovat, että agraari-Suomi voisi/olisi voinut jatkaa ikuisesti, jos vain maatalous- ja aluepoliittiset tuet jatkuvat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mielipidepankki kirjoitti:

oikeassa ainakin yhdessä asiassa. Maaseutu ei olisi tosiaankaan autioitunut ilman SDP:tä. Keskustalaisella politiikalla eläisimme edelleen aggraari-Suomessa, jossa "suurkaupungit" olisivat Kokkolan kokoa. Elintasomme kilpailisi Valko-Venäjän ja Ukrainan kanssa ehkä vain vähän niille häviten. Suomessa tuotettaisiin maataloustuotteita koko EU:n tarpeisiin toinen toisillimme tukia maksaen.

On tosiaan SDP:n vika, että meille syntyitehdasteollisuutta, joka veti väkeä maalta kaupunkiin. Työnnöstä vastasi Keskusta, kun se jakoi maalla asuvat viljelijät 50-luvulta lähtien niihin (=suurtilallisiin), joiden toimeentulosta huolehti yhteiskunta, ja niihin (=pienviljelijöihin), jotka saivat tulla toimeen omillaan niin kuin parhaiten taisivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu