Voi kamalaa, SDP. olette istuneet meidän kyytiin, Timo Soini heitti ironiseen sävyyn Perusuomalaisten katutapahtumassa Porissa. Demarit ovat alkaneet vuotaa Perusuomalaisiin oikein kunnolla ja SDP:sta eronnut AY-pomo Putkonen on nyt valjastettu Perussuomalaisten vaalivankkureiden eteen.
Se on hyvä asia meille demarien vastustajille.
Se on hyvä asia meille demarien vastustajille.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Putkonen lähti, koska ymmärsi, että demarien nykypolitiikka on hirtehishuumoria.
KIVINIEMEN-LAANISEN LINJA: KIITOS, OI KESKUSTA, KIITOS! *HALI*
Valitsemalla Kiviniemen-Laanisen linjan, olette pelastaneet Perussuomalaisille massiivisen äänivyöryn tulevissa vaaleissa täällä Pohjois-Suomessa.
Kiviniemen city-liberaali linjaus on juuri sitä lääkettä, joka on tähänkin asti karkoittanut väkeä Keskustasta
Perussuomalaisiin, ja Laanisen valinta on myrkkyä Korhosta tukeneelle kenttäväelle.
Pahin mahdollinen vaihtoehto meidän Persujen kannalta Keskustan johtoon olisi ollut Väyrynen. Hän olisi saattanut kyetä imaisemaan EU-kriittisen maton PS:n alta. Toiseksi pahin vaihtoehto, Pekkarinen, olisi myös kohottanut Keskustan perinteisten äänestäjien mielialoja ja hidastanut maakuntien ja pohjoisen miesten äänien valumista Persuille.
Kerrankin kävi niin, että Keskusta petti suorastaan ihanalla tavalla, median avustamana, eivätkä pahimmat pelkoni toteutuneet.
Siispä: Thank you Kepu, for making my day!
http://turjalainen.blogspot.com/2010/06/kiviniemen-laanisen-linja-kiitos-oi.html
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Harvinaisen oikeaan osunut kirjoitus. Ei voi muuta sanoa
Mutta Turjalaisia hevosenpaskapanssarivaunun vetäjiä kepu ei kaipaa.
Siispä: Thank you Kepu, for making my day!
Kiviniemen ja muiden city-liberaalien nostaminen puolueen johtoon oli virhe . Keskustan äänestäjät halusivat muutosta, mutta puoluekokousedustajat eivät. Sama maaseudun tappolinja jatkuu kuin Vanhasen aikanakin. Kun rahaa ei muka ole maaseudun palveluiden ylläpitoon, niin miten sitä kuitenkin riittää elintasopakolaisten hyysäykseen ja kaiken maailman Kreikka-lainoihin?
Kyllä se on niin, että Keskustan kannatus tulee salpausselän pohjoispuolelta, eikä mistään etelän kaupungeista. Kääntämällä selkänsä perinteisille kannattajilleen, Keskusta kaivaa itselleen hautaa. Eikä olisi mikään suuri ihme, jos Perussuomalaiset todella menisivät Keskustan ohi kevään vaaleissa.
Todella mukavaa luettavaa meille anti-kepulaisille
Kaksi sellaista "tutkimuskuukautta" joissa sekä Keskustan että Perussuomalaiten kannatus nousi. toukokuussa nousi molempien kannatus. kesä'kuussa molempien kannatus laski. Heinäkuussa molempien kannatus nousi.
Ei oikein sovi tuohon teoriaan että keskustasta siirryttäisi Perussuomlaisiin.
Todella näkyy se että Demareiden kannatius ja perussuomalsiten kanantus on ollut noissa gallupeissa päinvastainen. Kun demareiden kannatus on noussut persujen kannatus laskenut ja päinvastoin.
Kyllä nyt oppositio vaihtaa kannattajiaan keskenään. Vihreät ja vasemmistoliitto ainoastaan vgaihtavat keskenään hallitus oppositio rintaman välillä. muut vaihdokset tapahtuvat hallituspuoueiden kesken. Ja sitten toinen vaihtuvuu s on opposiutiopuolueiden välinen.
Kotelomekko-broilerin valinta oli vuosisadan munaus. Väkeä lappaa ulos ovista ja ikkunoista...
Keskusta on ajautunut viime vuosina, hieman oudoille poluille kokoomuksen seurassa. Santeri Alkiokin kääntyisi varmasti haudassaan, jos tietäisi mitä puolueemme nykyisin puuhailee; Kansallisomaisuutemme myynti pilkkahinnalla ulkomaille (GrowHow Sokli, pohjavedet...), Köyhien asian unohtaminen (AVL-korotukset kohdistuvat rankimmin pienituloisiin), vaalirahoitusrikokset, ulkomaisen (orja)työvoiman törkeä hyväksikäyttö keskustalaisten omistamissa firmoissa. Maaseudun väestön ajaminen kasvukeskuksiin palveluita heikentämällä (terveyspalveluiden alasajo, sivukirjastojen ja koulujen lakkautukset, bussilinjojen lopetukset, isojen kauppaketjujen suosiminen kyläkauppojen kustannuksella...) dieselvero... Ja ikään kuin "sokerina pohjalla" PUOLUEJOHTO TOISTELEE JULKISUUDESSA HOKEMAA, SUOMEN MAATILOJEN MÄÄRÄ TULEE PUOLITTUMAAN VUOTEEN 2025 MENNESSÄ.Koska Keskustan johdon mielestä näin tulee käymään ja asialle ei voi tehdä mitään, minä äänestän tulevaisuudessa Perussuomalaisia jotka ovat asiasta erimieltä:
http://www.peruss.fi/mielipiteet/?issue=415
http://www.peruss.fi/arvomaailmamme
Keskustan politiikkaa ei enään erota kokoomuksen politiikasta. Mihin Suomi muka tarvitsee toista kokoomusta?