Kysymys mikä kannattaa kysyä itseltään.Itse olen tullut omalla kohdallani siihen johtopäätökseen että 'tauti' on minussa.Olen jokseenkin vainoharhainen ja minun on vaikea sisäistää että minusta voidaan ajatella paljon hyvääkin.Lisäksi olen melko ujo( en enää aivan niin sosiaalipelkoinen kuin vähän nuorempana, onneksi), jännitän usein uusia ihmisiä ja tilanteita ja joskus pääni 'tyhjenee' seurassa. Lienee selvää että syy yksin jäämiseeni on pitkälti omaa syytä,eihän minua koskaan esim. kiusattu koulussa(ainakaan muita enempää). En silti syytä itseäni luonteenpiirteistäni koska se olisi turhaa.Parempi pyrkiä muuttamaan vääristynyttä ajatteluaan ja kehittämään itseään, varsinkin sosiaalisia taitojaan.
Miten muut? Missä piilee todellinen syy yksin olemiseenne?
Miten muut? Missä piilee todellinen syy yksin olemiseenne?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen samoilla linjoilla.... vaikka usein tekee mieli syyttää itseään omista luonteepiirteistään, se on täysin turhaa hommaa, koska siinä ei voita yhtään mitään. Ennemminkin kannattaa keskittyä itsensä ja sosiaalisten taitojensa kehittämiseen, kuten sanoit.
Omasta yksinäisyydestäni minä syytän lähinnä sitä, että minä satuin kypsymään aikuiseksi selvästi hitaammin kuin muut, sekä fyysisellä että henkisellä tasolla. Kun 15-vuotiaana naama näytti 10-vuotiaalta, ja olin lisäksi ujo ja kiltti luonne, siinä oli jo riittävästi syytä sille, että tulin koulukiusatuksi, en päässyt porukoihin mukaan ja menetin lopulta koko nuoruuden hienoudet. Nyt kun olen 25 ja oikeasti "kypsä", ei ole sitten minkäänlaista kaveripiiriä ympärillä. Kiva.
Jos nuoruus on niin perusteellisesti menetetty kuin minulla, on vaikeaa saada mitään menetettyä enää "takaisin" , joten olen alkanut keskittyä tulevaisuuteen. Opiskelen, urheilen ja yritän kehittää itsestäni mahdollisimman vahvan ja menestyvän oloisen ihmisen, siis pelastaa jäljellä olevan elämäni. Jos sillä tavalla ei edes paria kaveria saa matkan varrella, niin olkoot.