Naapurin koira haukkunut jo yli 14h

Soitin eläinsuojeluunkin, mutta asialle ei tehdä mitään ennen kuin tiedetään et onko joku käyttänyt koiraa ulkona. Järkyttävää ja sydäntä särkevää kuunnella haukkumista ja ulinaa koko ajan.

Älkää ottako koiria, jos ette niistä huolehdi tai saa hoitopaikkaa järkättyä reissujenne ajaksi!
322591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Soita uudelleen, kyllä niiden pitää käydä tarkistamassa tilanne! Se on voinut satuttaa itsensä, kuolemassa janoon jos helteessä yksin ilman vettä tai vaikka mitä.

Äänestä
  • Niin tai pahimmassa tapauksessa OMISTAJA taju kankaalla. Apu tuskin selviää täältä netistä...

    Äänestä

koiran omistajista! Kai sinä nyt sen verran naapuriasi tunnet, että jotain tietoa saat? Jos koira on sisällä ja oletetaan, että se on heitteillä, ei elänsuojeluun soitto mitään hyödytä! Vain poliisi tai isännöitsijä/vuokranantaja tms voi hätätilassa avata oven ja poliisi toki voi mennä sisään "karmit kaulassa" tarvittassa.

Minäpä annan sulle yhden hyvän neuvon: ÄLÄ KOSKAAN jätä skseen aloittamaasi eläinsuojeluasiaa! Jos siellä ei sitten lopulta mitään hätää ole, niin sen parempi. Teit sen, mikä kunnon kansalaisen pitää tehdäkin. Ketjussa alempana on varsin varteenotettava asia.. Jos koiran omistaja on saanut vaikka sairauskohtauksen tai jotain vielä vakavampaa! TOIMI!

Äänestä
  • se asia jäi sen naisen hoidettavaksi kenelle soitin. Annoin kyllä nimen ja osoitteen. Koittavat saada yhteyttä siihen. Ja miettivät tarvitaanko poliisia. Kyseessä siis kerrostalo ja koira on ollut sisällä. Luulempa et se naikkonen on jälleen ollut ryyppyreissuillaan. Haukunta loppui illalla tuossa klo 19. Aikas helkkarin pitkään reppana huusi siellä :( Juu ja ei näkynyt pollareitakaan. Talonmies ei ollut tänään kotona, kun kävin pimputtelee ovikelloa.

    Tämä siis ei ollut eka kerta, kun sieltä kuuluu haukkumista, mutta ennen ei ole näin pitkään kestänyt. Siksi en ole asiasta ilmoittanut ennen. Ja mä sentäs ilmoitin, muut naapurit vaan voivottelee kun kuuluu haukkumista eivätkä tehneet asialle mitään. Jotenkin tuli tuosta viestistä kuva, että minua syytetään etten ole tehnyt tarpeeksi.

    Äänestä

  • ........... kirjoitti:

    se asia jäi sen naisen hoidettavaksi kenelle soitin. Annoin kyllä nimen ja osoitteen. Koittavat saada yhteyttä siihen. Ja miettivät tarvitaanko poliisia. Kyseessä siis kerrostalo ja koira on ollut sisällä. Luulempa et se naikkonen on jälleen ollut ryyppyreissuillaan. Haukunta loppui illalla tuossa klo 19. Aikas helkkarin pitkään reppana huusi siellä :( Juu ja ei näkynyt pollareitakaan. Talonmies ei ollut tänään kotona, kun kävin pimputtelee ovikelloa.

    Tämä siis ei ollut eka kerta, kun sieltä kuuluu haukkumista, mutta ennen ei ole näin pitkään kestänyt. Siksi en ole asiasta ilmoittanut ennen. Ja mä sentäs ilmoitin, muut naapurit vaan voivottelee kun kuuluu haukkumista eivätkä tehneet asialle mitään. Jotenkin tuli tuosta viestistä kuva, että minua syytetään etten ole tehnyt tarpeeksi.

    ihan tarpeeksi. Erityisesti hallaa, mikäli ilmoituksesi oli aiheeton. Kuten nyt näyttää kertomasi mukaan olevan asianlaita: "Haukunta loppui illalla tuossa klo 19"

    Äänestä

  • sgfj kirjoitti:

    ihan tarpeeksi. Erityisesti hallaa, mikäli ilmoituksesi oli aiheeton. Kuten nyt näyttää kertomasi mukaan olevan asianlaita: "Haukunta loppui illalla tuossa klo 19"

    ai sinun mielestäsi koira saa olla yksin yli 20h???? :o Kuten jo huomaat, niin olen jo aamupäivällä kirjoittanut et on haukkunut 14h ja illalla kirjoitin et vasta loppui klo 19.

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    ai sinun mielestäsi koira saa olla yksin yli 20h???? :o Kuten jo huomaat, niin olen jo aamupäivällä kirjoittanut et on haukkunut 14h ja illalla kirjoitin et vasta loppui klo 19.

    ensimmäinen kerta kun näin tapahtui? Vai onko tuo naapurisi joku rappiosellanen? Ja koira jatkuvasti hunningolla? Jotenkin tuli viestistäsi sellainen kuva että olet joku viherpiipertäjä joka heti tuli tänne ulisemaan kun haukku hiukan konsertoi viihdyttääkseen itseään ja muita...

    Ei, ei se ole minustakaan oikein että koira joutuisi olemaan yksin yli 20 tuntia, mutta joskus sellaista voi sattua. Eikä silloin ole kaikkein mieltäylentävintä löytää oveaan murrettuna ja Murrea varastettuna jonkun idiootin naapurin toimesta.

    Jätä nyt hyvä ihminen sille oma puhelinnumerosi ja pyydä ilmoittamaan sulle jos menee joskus vähän myöhäisempään. Tai vaihtakaa puhelinnumeroita. Tai jotain muuta.

    Äänestä

  • tuo nyt kirjoitti:

    Soittaa sitten suoraan poliisille tai eläinsuojeluviranomaisille, kun voisi neuvotella itse naapurinkin kanssa. Meidän naapurissa asuvalla pariskunnalla oli jonkin aikaa sitten kaksi koiraa, jotka jatkuvasti haukkuivat. Minä ja muut naapurimme huolestuimme niistä koirista, mutta viitsimme sentään kysyä haukunnan syytä ja koirien tilaa itse niiden OMISTAJILTA ! Haukunta oli vahtimista, jota koirat purkivat turhautumisena liikunnan ja aktivoinnin puutteesta, mutta ne haukkuivat myös turhaan, koska olivat niin stressaantuneita. Haukunta väheni, kun naapurit alkoivat tarjota koirille enemmän liikuntaa ja aktivointia, mutta he joutuivat muuttamaan pois, koska heidän koiransa joka tapauksessa olivat oppineet/tottuneet vahtimaan liian häiritsevän äänekkäästi, eivätkä ne (ne koirat) sietäneet muita koiria lähettyvillään. Ne olivat keskikokoisia, sekarotuisia koiria. Niiden omistajat eivät aiemmin olleet riittävän tietoisia koirien elätyksestä, mutta eivät tarkoittaneet mitään pahaa. Asia ratkesi siis heille puhumalla, mutta heidän oli pakko muuttaa jonnekin laajemmin asutulle alueelle, eli omakotitaloon (asuivat täällä rivitalossa).

    Äänestä

  • suusta suuhun kirjoitti:

    Jos joku antaa edes kerran koiran olla yksin 20 h niin koira pois ! 10 h on jo liikaa ! Aloittaja teki ihan oikein kun soitti ellsuojeluun . Ei koiraa voi jättää 20 tunniksi yksin ...kai sen jo järkikin sanoo .

    Äänestä

  • 13+10 kirjoitti:

    Mistä aloittaja tietää varmaksi, että koira oli koko sen ajan nimenomaan yksin ? Mitä jos sen koiran omistajalle olikin sattunut jotain ja koira yritti kutsua apua ? Tai jos koiralle oltiin jätetty sinne siksi ajaksi vaikkapa kissanhiekka-astia, kun kyseessä oli ollut poikkeuksellisen tärkeä meno omistajalla ? Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että on puhuteltava koiran omistajaa tuollaisessa tapauksessa aluksi, jos on mahdollisuus. Sitä paitsi, menkää tuonne maaseudulle katsomaan, kuinka moni koira joutuu olemaan ulkona häkissä yksikseen pitkiä aikoja vain haukkumassa. Metsästyskoirat saattavat joutua olemaan siellä ilman mitään liikuntaa ja aktivointia jopa yli puoli vuotta (koko metsästyskauden ulkopuolisen ajan). Pystykorvia ja muita metsästysrotuisia koiria näkee valtavan ylipainoisina ja jatkuvasti haukkumassa juuri tuolla maalla.

    Mutta se oli joltain järkevä kysymys, että onko tuollainen aloittajan mainitsema naapurinsa koiran käytös toistuvaa...

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    ai sinun mielestäsi koira saa olla yksin yli 20h???? :o Kuten jo huomaat, niin olen jo aamupäivällä kirjoittanut et on haukkunut 14h ja illalla kirjoitin et vasta loppui klo 19.

    Mä oon ainakin ihan sun puolella. Teit ihan okein kun soitit sinne eläinsuojeluun! Ja mun mielestä olis ollu liikaa soittaa poliisille kun et tienny varmasti et onko siel joku hätänä. Liikaa ei kannata naapureitten asioihin puuttuu :D Meillä asu kans naapurissa joskus yks mies joka aina välillä lähti johki ryyppyreissulle ja jätti koiran yksin kotiin moneks päiväks ja joskus jopa viikoks.Aika monet siitä talonyhtiöstä soitti eläinsuojeluun ja poliisille ja vaikka minne, mut eihän asialle voinu oikeestaan tehä mitään just siks kun ei tiedetä et onko siel joku käyny antamassa sille koiralle ruokaa ja viemäs ulos. En oikeen oo varma et mitä kaikkee siinä sit tapahtu mut se koira otettiin siltä mieheltä pois ja se kai sakkoi...

    Äänestä

  • suusta suuhun kirjoitti:

    Mistä aloittaja tietää varmaksi, että koira oli koko sen ajan nimenomaan yksin ? Mitä jos sen koiran omistajalle olikin sattunut jotain ja koira yritti kutsua apua ? Tai jos koiralle oltiin jätetty sinne siksi ajaksi vaikkapa kissanhiekka-astia, kun kyseessä oli ollut poikkeuksellisen tärkeä meno omistajalla ? Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että on puhuteltava koiran omistajaa tuollaisessa tapauksessa aluksi, jos on mahdollisuus. Sitä paitsi, menkää tuonne maaseudulle katsomaan, kuinka moni koira joutuu olemaan ulkona häkissä yksikseen pitkiä aikoja vain haukkumassa. Metsästyskoirat saattavat joutua olemaan siellä ilman mitään liikuntaa ja aktivointia jopa yli puoli vuotta (koko metsästyskauden ulkopuolisen ajan). Pystykorvia ja muita metsästysrotuisia koiria näkee valtavan ylipainoisina ja jatkuvasti haukkumassa juuri tuolla maalla.

    Mutta se oli joltain järkevä kysymys, että onko tuollainen aloittajan mainitsema naapurinsa koiran käytös toistuvaa...

    Anteeksi vain, mutta kissanhiekka-astian jättäminen ei tarkoita sitä, että koiran voi jättää yksin vuorokaudeksi. Koira eiu luultavasti tajua, että siihen saa tehdä tarpeet ja koiralle on myös hirveä häpeä tehdä tarpeet sisälle.

    Koiran pitäisi joutua olemaan yksin korkeintaan 9 tuntia päivässä ja tämä on maksimi. Jos koira joutuu olemaan pitempään yksin, on sille hankittava hoitaja.

    Se, että maaseudulla koirat haukkuvat yksinään, ei tarkoita sitä, että se olisi oikein. Koiraa ei olisi tällöin pitänyt ottaa. Kerrostalossa on myös otettava huomioon, että haukunta häiritsee napureita, eikä siinä auta sen sanominen että koirat haukkuvat maalla.

    Äänestä

  • Pen_tu kirjoitti:

    Urpo, koira on älykäs olento ja sen voi opettaa hiekkalaatikolle. Tosin se käytäntö yleensä sopii vain pienille koirille.

    Äänestä

oikeasti noita haukkujia aina löytyy joka paikkaan, niillä on itsellään jokin asia viallaan eivätkä halua että Poliisi tai eläinsuojelu ottaa heihin yhteyttä, sen takia täällä sitten haukkuvat esim sinua.
Itsekin olisin toiminut jos minun naapurissani olisi tuollainen koira haukkumassa ja ulvomassa.

Kerran soitin talkkarille kun naapurissa oli koira joka ulvoi siellä monta tuntia ja se talkkari soitti sen koiran omistajalle. Omistaja oli Italiassa!? Oli tosin hankkinut koiralleen hoitajan, joka ei sitten tullutkaan kun piti vaan oli tehnyt oharit. Koiralla oli varmaankin todella kurjaa silloin ja se vietiinkin tämän omistajan tutuille sieltä hoitoon, onneksi siis soitin. Muuten olisi koira vaan jatkanut haukkumistaan ja ulvoamistaan kunnes olisi vaikkapa kuollut sinne. Olisi omistajan ollut kivaa palata matkaltaan kun oletti että koira on hyvässä hoidossa kun on itse poissa.

Joten ihan varmuuden varoiksi kaikille naapureille, jos kuulette että koirat ulisee päivät pitkät ja yötkin niin niillä on oikeasti jokin hätä siellä ja kannattaa soittaa jonnekin sellaiseen paikkaan josta asia voidaan tarkistaa. Joko Poliisille tai talkkarille jos sellainen taloissa on, eläinsuojelukin on eräs vaihtoehto vaikka ei ne aina soitoista välitä, kokemusta siitäkin on.

Toimintaa heti vaan kun huomaa ettei kaikki ole kunnossa!

Äänestä
  • pelkäätte niin kovin että onko naapurin koiralla jokin vialla kun vähän ulahtaa, pyytäkää siltä naapuriltanne puhelinnumero johon voitte itse soittaa. Poliisilla on muutakin tekemistä, elukkasuojelulla on ihan oikeitakin onkelmia ratkottavana, ja huoltomiehellä on myös omat työnsä tehtävänään. Eikö teillä ole muuta tekemistä kuin kuunnella ulvahtaako naapurinne koira vai ei?

    Äänestä

  • yöks kirjoitti:

    pelkäätte niin kovin että onko naapurin koiralla jokin vialla kun vähän ulahtaa, pyytäkää siltä naapuriltanne puhelinnumero johon voitte itse soittaa. Poliisilla on muutakin tekemistä, elukkasuojelulla on ihan oikeitakin onkelmia ratkottavana, ja huoltomiehellä on myös omat työnsä tehtävänään. Eikö teillä ole muuta tekemistä kuin kuunnella ulvahtaako naapurinne koira vai ei?

    ulvahtaako, haukahtaako vai ulvooko alvariinsa ja haukkuuko alvariinsa.
    Onko sinulla huonosti hoidettu koira kotonasi kun olet tällaisesta huolissasi jos joku vaikka laittaa sinulle sen Poliisin tulemaan?

    Valvokaa vain niitä naapurienne koiria, ei tarvita mitään naapurein puhelinnumeroja, ne valehtelee kuitenkin että kaikki on kunnossa vaikkei olisikaan.
    Säälittää jotkut eläimet kun on aivan väärissä käsissä tässä maailmassa. Eläin kun ei itse pysty puolustautumaan vaan sekin on tehtävä sen puolesta.

    KAIKKIEN KÄRSIVIEN ELÄINTEN PUOLESTA, TAISTOON SIIS! Valvokaa niitä naapureitanne muutenkin, ei niistä koskaan tiedä mitä niillä päässä liikkuu. Avohoidossa moni joka kuuluisi sinne suljetulle.

    Äänestä

  • minä ainakin soitan kirjoitti:

    Juu tosiaankin on eroa pienellä ulvahtamisella ja tauottomalla haukunnalla. Koiran äänikin kuulosti käheältä loppupelissä.

    FAKTA: Akka oli ryyppäämässä ja jätti pennun yksi kotiin (en tiennyt et kyseessä on vieläpä pentu). Keskusteltiin talkkarin kanssa ja se sanoi et pentu kyseessä. Sitä en tiedä onko siellä joku käyttänyt koira missään vaiheessa ulkona. Se naikkonen kohtelee omia lapsiaankin huonosti.

    Mä ymmärrän jos koirat ovat esim. työpäivän yksin ja haukkuvat joskus, mutta tuo oli jo liikaa. Ja on siis toistunut ennenkin, mutta yleensä loppunut aamuyöstä, kun naikkonen kotiutuu baarista.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    "Akka oli ryyppäämässä ja jätti pennun yksi kotiin"
    "Se naikkonen kohtelee omia lapsiaankin huonosti."
    "mutta yleensä loppunut aamuyöstä, kun naikkonen kotiutuu baarista."
    Missä ne lapset sitten oli?

    Äänestä

  • perheen isä kirjoitti:

    "Akka oli ryyppäämässä ja jätti pennun yksi kotiin"
    "Se naikkonen kohtelee omia lapsiaankin huonosti."
    "mutta yleensä loppunut aamuyöstä, kun naikkonen kotiutuu baarista."
    Missä ne lapset sitten oli?

    Ainakin toivottavasti näin. Valitettavasti näitä tyyppejä on olemassa. ja näkke sen tästäkin ketjusta, että toisten mielestä on ollut ihan turhaa, jos koira on haukkunut 20 tuntia, tai aloitusvaiheessa 14. Se vaan ei todellakaan ole normaalia ja hyväskyttävää. Joku jopa ehdotti, että huolsetujan pitäis pitää toisen koirasta itse huolta tms. Se vaan on niin, että hyssyttämällä ja "huolenpidolla" mahdollistetaan myöskin toimintatavan jatkuminen. Tuollaista toimintaa ei pidä ymmärtää, ja itsekin huolestuisin. Erityisesti, jos kyseessä on ensimmäinen kerta, ihan takuulla soittelisin johonkin.

    Jos asialle olisi jokin hyväksyttävä selitys, niin ymmärtäisin jälkikäteen. Mutta aloittaja teki täysin oikein.

    Äänestä

sanot ettei siellä ole ketään käynyt, poliisi ottaa yhteyttä eläinsuojeluviranomaiseen....

Äänestä
  • Että menisi ensiksi pimpottamaan ovikelloa ja tarkastamaan tilanteen. Tuskin siellä oven takana kukaan vartoaa piippu pystyssä.

    Äänestä

  • hkhkhkhk kirjoitti:

    Että menisi ensiksi pimpottamaan ovikelloa ja tarkastamaan tilanteen. Tuskin siellä oven takana kukaan vartoaa piippu pystyssä.

    Vaikka menis "naapurisopu" niin mene ja kerro sille akalle suoraan mielipitees.Sano,että jos kerran vielä jättää koiran yksin noin pitkäksi ajaksi niin teet eläinsuojeluilmoituksen.Tai sano,että antaa piskin pois kun ei näköjään jaksa ja halua siitä huolehtia.Jos viina ja meno maistuu niin tuollainen ei tartte mitään.Jos näet,että lapset jättää yksin niin soitto sossuun vaan heti.Hyvä,että ihmiset kiinnittävät huomiota.

    Äänestä

  • hkhkhkhk kirjoitti:

    Että menisi ensiksi pimpottamaan ovikelloa ja tarkastamaan tilanteen. Tuskin siellä oven takana kukaan vartoaa piippu pystyssä.

    Mutta kyllä itse epäilen, että kukaan ei jaksa kuunnella koiran haukkumista samassa kämpässä 20 tuntia. Ainakaan edes kerran hermojaan menettämättä, joka taas voisi hyvinkin kuulua sinne samaiselle naapurille. Joten vahvasti voi epäillä, että ketään ei ole paikalla, tai jos joku on paikalla, niin hänelle on sattunut jotain. Jolloin kummassakaan tapauksessa hän tuskin tulee avaamaan ovea. Jolloin ei apua saa kuin esim. soittamalla huoltomiehelle, poliisille tai johonkin muuhun tahoon.

    Jälkikäteen kyllä voi asian ottaa puheeksi, mutta noi mene soittamaan ovikelloa ohjeet eivät ole kovin toimivat akuutissa tilanteessa.

    Äänestä

Täällä sanotaan että mene sanomaan naapurille. Minä menin, kahdestikin. Toisella kerralla naapurin ukko totesi että tule kerran vielä aukomaan päätäsi niin saat turpaasi (minulle, parikymppiselle naiselle). Ei ollut päihtyneen oloinen.

Sen jälkeen olen saanut kuulla huutelua pihalla jos olen sattunut kulkemaan ko. naapurin ohi, oveni edestä (kerrostalo) on löytynyt koiran ulosteita jne. En uskalla nykyään edes mennä rappukäytävään ilman että kuulostelen ensin ettei siellä liiku ketään.

Naapuri pitää koiria irrallaan rappukäytävässä ja taloyhtiön pihalla, joskus lähtee iltaisin baariin(?) ja koirat haukkuvat tyhjässä asunnossa 22-03 välillä kunnes isäntä viimein suvaitsee tulla kotiin, pahin tapaus lienee kun muutama viikko sitten läimäisi/tarttui hiuksista naapurin ala-asteikäistä tyttöä jolla myös koira, koska tytön koira alkoi haukkua pihalla vastaantulleen naapurin koiraa, eikä tyttö saanut omaa koiraansa hiljennetyksi, jolloin naapurin koira hermostui ja alkoi myös haukkua. Tytön äiti sitten asiasta kuultuaan soitti poliisit, ja rappukäytävässä käytiin kiivasta sanaharkkaa sekä ko. naapurin, tytön perheen että erään toisen naapurin toimesta, joilla myöskin koira ja myöskin ongelmia tämän ko. naapurin kanssa.

Mitä seuraavaksi? Virallinen valitus isännöitsijälle? Soitto poliisille, eläinsuojeluvalvojalle? Vitsit alkaa olla vähissä.

(Kyllä, itselläni on ollut aikaisemmin myös koiria, mutta en kerrostalossa halua lemmikkiä pitää sattuneista syistä.)

Äänestä
  • vaikka bandidosiin tai helss ankeleihin, niin eiköhän öykkärikin ala tajuta. ;D

    Äänestä

  • Niin kauan isännöitsijälle valituksia, huom. useampi asukas valittaa, että tyypit saadan pihalle! Tosin ne on sen jälkeen jonkun muun riesana, mut ei voi mitään...

    Missä sallitaan tommosta touhua??

    Äänestä

  • Ota ensimmäisenä yhteys isännöitsijään. Käy vaikka juttelemassa muiden naapureiden kanssa ja ilmoittakaa isännöitsijälle yhdessä. Jos mies uhkailee, käy käsiksi tms. soita poliisille.

    Äänestä

  • Ei todellakaan kuulosta mitenkään hyvältä.. Kaikenlaisia hulluja sitä huonolla tuurilla voikin naapurikseen saada.

    Ota aina yhteyttä poliisiin, jos kyseinen naapuri sinua uhkailee (tai pahimmassa tapauksessa käy käsiksi). Näin on tapaukset kirjattu jonnekin ja jos tilanne vielä pahenee niin näkyy, ettei ole eka kerta kun hänestä ilmoitetaan. Ja ehkäpä häädön aikaansaamisessa tai koiran häneltä pois ottamisessa on tuosta hyötyä. Samoin ota yhteyttä eläinsuojeluviranomaisiin jos huomaat naapurin kohtelevan koiria huonosti, eivät he välttämättä ekalla tai tokallakaan kerralla vielä mitään tee (jollei kyseessä ole jokin vakava tilanne), mutta useampi ilmoitus saattaa jo havahduttaa heidätkin toimiin.

    Kirjaa ylös aina aika ja tapahtumakuvaus jos huomaat naapurin kohtelevan koiria huonosti/jättävän ne yksin liian pitkäksi aikaa/pitää niitä irrallaan rapussa tai talon pihassa/jos ne haukkuvat sisällä paljon jne, ylipäänsäkin aina kun huomaat jotain mikä ei mene niin kuin pitäisi. Tee (tai vielä parempi jos saat mukaan muitakin naapureita, tai heidätkin tekemään itse) sitten virallinen valitus isännöitsijälle, johon on kerätty kaikki havaitut epäkohdat tarkkoine tietoineen, mahdolliset ilmoitukset poliisille naapurista. Toivottavasti sillä saisi isännöitsijäkin tarpeeksi aineksia varoitukseen tai jopa häätöön.

    Äänestä

  • 1818 kirjoitti:

    Niin kauan isännöitsijälle valituksia, huom. useampi asukas valittaa, että tyypit saadan pihalle! Tosin ne on sen jälkeen jonkun muun riesana, mut ei voi mitään...

    Missä sallitaan tommosta touhua??

    isännöitsijälle valitus ei auta mitään, homma jätetään kesken ja levitellään käsiä.

    Äänestä

meillä toi meidän tuorein tapaus ulisee ja haukkuu jäädessään yksin, mutta ei kyllä jää yksin kuin maks pariksi tunniksi. Vaikka on ruokaa, vettä, leluja, aktivointileluja, hormoonihajusteita jne...

ei aina ole vika omistajassa.

Äänestä
  • Kyllä vika on nimenomaan omistajassa, jos koira jätetään 14 tunniksi haukkumaan.

    Ja se on myös omistajan vika, jos koiraa ei ole yksinjääntiin opetettu.

    Äänestä

`"Ja se on myös omistajan vika, jos koiraa ei ole yksinjääntiin opetettu."ei ole tullut mieleen et on eroahdistuneisuudesta kärsiviäkin,ihan eäin suojalta aikuisena haettu.aina ei kerrota näistä ja silloin se tulee ihmiselle yllätyksenä.asioihinhan ei voi puuttua ja niiden eteen omistajien on vaikea tehdä jos naapurit eivät kerro

Äänestä

Kommentoi aloitusta

........... kirjoitti:

Soitin eläinsuojeluunkin, mutta asialle ei tehdä mitään ennen kuin tiedetään et onko joku käyttänyt koiraa ulkona. Järkyttävää ja sydäntä särkevää kuunnella haukkumista ja ulinaa koko ajan.

Älkää ottako koiria, jos ette niistä huolehdi tai saa hoitopaikkaa järkättyä reissujenne ajaksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu