Täytin kesällä 19 vuotta. Olen asunut omassa asunnossani jo 17 vuotiaasta lähtien isäpuolen alkoholismin ja väkivaltaisuuden takia. Äitini lailla sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja ahdistuneisuushäiriötä, ja olemme molemmat suorittajia. Perheessämme ei ole koskaan mitattu arvoasi ihmisenä yrittämisestä ja teoista, vaan saavutuksista. Opiskelen täyspäiväisesti, pidän huolta sekä minun että poikaystäväni taloudellisista asioista. Poikaystäväni isä kuoli pari kuukautta sitten jonka jälkeen hän ei ole kyennyt oikein mihinkään. Sen lisäksi että teen omassa kodissani kaiken, siivoan äitini asuntoa säännöllisesti sekä hoidan tämän ostokset. Äitini sai juuri tietää sairastavansa syöpää. Pitkien päivien jälkeen en pysty nukkumaan, sillä ajatukset pyörivät päässäni liikaa. Ruokahaluni on totaalisen kadonnut. Olemme totaalisen kusessa rahallisen tilanteemme vuoksi, velkaa ei ole mutta joka kuukausi joudun taistelemaan ja repimään rahat jostain pelkkiin välttämättömyyksiimme kuten ruokaan ja laskuihin ja vuokraan. En jaksa!
En käy baareissa tai tapaa ystäviäni koska en yksinkertaisesti jaksa! Mitä teen? Olen täysin lopussa, liian nuori tähän pyöritykseen jossa joudun huolehtimaan kaikista ympärilläni. Miten saan voimavarani takaisin ja pystyn hoitamaan tämän kaiken? Haluan vain jonkun puolueettoman kertomaan omia kokemuksia tai neuoja.
Liian nuori
poikki!
1
421
Vastaukset
- Baden Badeniin
en tunne noita diagnooseja mutta oli mitä oli niin äidin tulisi tukea ja ohjata lastaan eikä päinvastoin. 17 vuotias on vielä lapsi. Sanot, että perheessänne ei ole koskaan mitattu ihmisen arvoa yrittämisen ja tekojen kautta, kuka ei ole arvostanut? Sitooko äitisi sairauksillaan ihmiset itseensä, missä isäsi on, miksi isäpuolesi juo, ottiko äitisi juopon miehen sinulle isäpuoleksi. Miten olet joutunut tuohon tilanteeseen. Miksi äitisi ei siivoa itse ja käy kaupassa. Ennenkuin äitisi sairastui syöpään ja poikaystäväsi isä kuoli, mikä oli tilanne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203305
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512935Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222819Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92169
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135