Minulla tunteita hyvän ystäväni tyttöystävää kohtaan. Olemme jutelleet ja avautuneet toisillemme useita kertoja ja suudelmiakin vaihdettu, mutta palaan aina maanpinnalle myöhemmin ja älyän kuinka hirveä olen ystävääni kohtaan ollut. Varmaan tyttö myös sillä viime tapaamisesta on jo yli kuukausi. En oletakkaan että hän jättäisi perhettään vuokseni, sillä heillä on kaksi pientä lasta, mutta minusta tuntuu pahalta nähdä kuinka he eivät ole onnellsia.
Kaipaan naista hyvin paljon, melkein koko ajan mietin häntä, näen unia hänestä ja otan välillä varovaisesti yhteyttäkin. Se tässä mua surettaakin, sillä en saisi tehdä näin. Hän on sentään ystäväni avovaimo, mutta olen palavasti ihastunut häneen ja voisi jopa puhua rakkaudestakin.
Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta tilanteesta ja siitä miten irtautua näistä tunteista??
Kaipaan naista hyvin paljon, melkein koko ajan mietin häntä, näen unia hänestä ja otan välillä varovaisesti yhteyttäkin. Se tässä mua surettaakin, sillä en saisi tehdä näin. Hän on sentään ystäväni avovaimo, mutta olen palavasti ihastunut häneen ja voisi jopa puhua rakkaudestakin.
Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta tilanteesta ja siitä miten irtautua näistä tunteista??
Vastaukset 12
Vanhimmat
jos on suuria molemminpuolisia tunteita, niin tosi rakkaus voittaa kaikki esteet. Ei tuollaista isoa molemminpuolista tunnetta varmasti joka päivä vastaan kävele.. Koko loppuelämäsi joudut muuten katumaan ja päädyt itsekin ehkä rakkaudettomaan liittoon. Varmaan aika moni päätyy ja yhdessä ollaan vain tottumuksen tai juuri lasten takia. Harva sen suuren rakkauden elämäänsä löytää - jos sellainen todella löytyy, niin se on arvokkainta maailmassa. Jokaiselle osapuolelle on varmasti loppujen lopuksi parempi, että tilanne "ratkeaa". Lapsetkin onnellisempia kun vanhemmat onnellisia. Elämä menee aika äkkiä ohi, joten liikaa ei moraaliasioita kannata tällaisissa asioissa miettiä.
Ettei sitten tarvitse uhrautua elämään jonkun kanssa ainoastaan lasten takia.
Tuskallinen tilanne.. Oletteko te sentään avoimesti jutelleet tilanteestanne, mahdollisuuksista tai mahdottomuuksista? Sanoit että olette avautuneet toisillenne (tunteista vai tilanteesta)?
Olen itse vastaavanlaisessa tilanteessa, olen se nainen joka tuntee jotain kiellettyä miehensä ystävää kohtaan.. en osaa neuvoa koska itsekin painin saman tuskan kanssa. Pelkään pahoin ettei näistä tunteista irrottauduta ikinä, ehkä se ajan kanssa laantuu ja hiipuu kytemis asteelle muttei koskaan sammu, odottaen vain hiileen puhaltajaa..
tunteista puhuttu... hänen puheensa ja käytöksensä viestittävät aivan eri asioita. Emme siis ole nähneet aikoihin ja jonkin verran olen ilmoittanutio viesteillä varovaisesti että olen täällä odottamassa, mutta ei vastaan ole tullut yhtään. Kaksistaan puhuessamme muutamat viime kerrat hän taas on vaikuttanut siltä että voisi luopua jopa miehestään vuokseni. Tiedän että heidän suhde ei ole kovin vakaalla pohjalla ja naisen käytös vaikuttaa siltä että "hän on mennyt sekaisin minusta", mutta yhteyttä ei ota.
pääni puhki olen miettinyt viime yönä. tämä sama kaava on toistunut jo muutamaan otteeseen (nähdään, avaudutaan, lemmiskellään ja lopulta hävitään, sitten minä vain odotan) enkä oikeasti jaksa enää, elän epätietoisuudessa ja tuntuu etten elämää voi eteenpäin aloittaa. ehkä parasta olisi vain katkaista yhteydenpito ja toivoa että joskus pääsen yli, sillä se alkaa aina alusta kun yhteyttä pidetään. siinä menettäisin tärkeän ystävän, mutta voiko se olla kamalempaan kuin tuskassa eläminen.
Oletko miettinyt sitä kaveriasi, naisen miestä, jos teistä kahdesta tulisi jotain, menettäisit varmaankin myös sen kaverisi kaveruuden? Olisitko vamista siihen? Kestäisitkö sen?
Ehkä nainen ei asemassaan (äitinä ja kaverisi naisena) voi tehdä juuta eikä jaata teidän eteenne sen enempää koska mielestään se olisi sinun tehtävänä (sinkkuna?miehenä) ehdottaa jotain vakavampaa, jotain muutosta tähän?
VAikka nainen miten tuntisi sua kohtaan, jonkinlainen etiikka estää häntä toimimasta vastoin tahtoaan ja tyytyy sitten siihen mitä teillä on. Ilmeisesti nainen tuntee paljon, koska uskaltaa ja haluaa riskeerata perheensä. Mikään pieni uskottomuus ei näytä teillä tässä olevan kyseessä vaan selkeesti jotain isompaa muhii sisällä.
en usko enää ikinä pystyväni esittää hyvää ystävää mitä en todellakaan ole ollut.
parempi taitaa olla että en enää pahaa aiheuta toiselle edes tämän tietämättä.
ONko joku kirjoittamaton sääntö olemassa että jos varattu ja vapaa ihastuvat, on "vastuu" suhteen vakavoittamisesta sillä sinkulla nimenomaan? Olen ajatellut itse asian ihan päin vastoin. Koska olen itsekin vastaavanlaisessa tilanteessa eikä mieleeni tulisi ikinä ehdottaa mitään sellaista mikä loukkaisi heidän suhdetta, vaan ajattelen että aloite kuuluisi tulla varatulta osapuolelta.
kyllä se munkin mielestä vastuu kuuluu varatulle. sinkunlla on paljon helpompi se suhde aloittaa ja ei tarvitse jättää taakseen toista parisuhdetta. Hänen ei siis tarvitse jättää "toista elämää" taakse vaan on valmiina jo odottamassa.. toivottavasti yhtään oli selkoa tekstissä, oli hieman vaikea selittää
Niin toki, varatulle tietysti "kuuluu" se vastuu, mutta ajattelin tuossa vaan sitä, et se nainen on varattu ja onkos se mies sitten ihan sinkku? Minä ite ainakin naisena olen aikast ujo..tekemään mitään päätöksiä, jos toinen ehottaisi niin sitten voisi uskaltaa edes aatella. No mutta meitä ihmisiä on erilaisia.
pieni ihastuminen.
Itsellä tilanne samanlainen, eli kamppailen kielletyn rakkauden tunteiden kanssa, mieheni hyvään ystävään. Hän on myös suhteessa toiseen naiseen, eivät kuitenkaan asu samassa osoitteessa. Olen se äiti, naimisissa oleva nainen. Asiasta on puhuttu miehen ystävän kanssa, pääosin kylläkin vain humalassa. Mitään konkreettista ei koskaan ole tapahtunut, siihen vaikuttanee minun ja hänen korkea moraalinsa. Tunnistan, että minulla on ollut alitajuisia tunteita häntä kohtaan jo lähes kymmenen vuoden ajalta, ehkä viimeiset viisi vuotta asia on ollut tietoisesti mielessä. Hetkittäin tunne on niin vahva, että tuntuu, että esim. kesken jonkin toiminnan minun on pakko mennä haukkaamaan raitista ilmaa, tai minusta tuntuu siltä että murenen siihen paikkaan, tai tuntuu että minun on seuraavaksi juostava vessaan oksentamaan eli pelkän sielun kivun lisäksi tulee myös fyysisiä oireita. On kuitenkin helpompia jaksoja (pitkiäkin), jolloin ko. mies on osittain poissa tai jopa täysin poissa ajatuksistani ja elo mieheni ja lasten kanssa tuntuu onnelliselta. Tällä hetkellä on taas se vaihe, että yst. mies on mielessä päivin ja öin...
Miehelläni ja minulla on koht.hyvä suhde. Meillä on ollut aina vahva fyysinen side, ja arki hänen kanssaan on mukavan leppoisaa tasaista arkea. Meillä on lapsia, ja elämä on ulkopuolisin silmin erittäin rikkaan oloista. Meillä pelaa huumori. Nykyinen puolisoni on rakastettava, komea ja hieno ihminen kaikin puolin. Tiedän että ulkopuolella hänelle riittäisi enemmän ottajia kuin minulle. Kuitenkin aivan alusta saakka se suuri tunne sisältäni on puuttunut. Yksi asia johti toiseen, ja näin ollaan taivallettu jo pitkään. Käsityksemme esim. siitä mitä elämiltämme haluamme on eriä. Ajattelemme asioista eri tavalla, päämäärämme elämässä ovat eriä.Tiedän, että myös miehelläni on ollut ihastumisia muihin naisiin suhteemme aikana. Minullakin, mutta kohde on pysynyt samana. En ole häntä fyysisesti koskaan pettänyt, eikä hänkään ainakaan ole myöntänyt minua pettäneensä. Olen hänelle vaikeina jaksoina ehdottanut eroa, mutta hän sanoo rakastavansa ja haluavansa olla kanssani.
Muutoinkin asiaan liittyy liian monia osapuolia. En voisi koskaan tuhota nyk. miestäni. Hän on liian hyvä ihminen tullakseen tuhotuksi. Ainakin ajattelen, että pahin temppu toiselle olisi mennä yhteen tämän hyvän ystävän kanssa. Häntä pettäisi sekä kumppani että ystävä eli kaikki elämän perusrakenteet murenneittaisiin. Lisäksi kovalta hinnalta tuntuisi perheen ja lasten kodin hajoittaminen. Toisaalta myös yst. miehen naista kohtaan olisi vaikea tehdä tuollaista. Ainut asia jonka ajattelen voivan asioita muuttaa, olisi nykyisen mieheni halu ottaa ero minusta. Tällöin mahdollisesti asioiden viilennettyä voisin ajatella suhteen alkua yst. miehen kanssa. Tietysti myös tilanteen hänen puolelta täytyisi olla vastaavanlainen ja luollisesti voihan myös olla että yst. mies ei loppujen lopuksi haluaisikaan tai juttu ei toimisi jne. jne. Siitä on kuitenkin aikaa kun näistä tunteista on viimeksi puhuttu.
Olen usein miettinyt, että nykyisellään kärsijöitä on 1 tai 2 (minä ja ehkä yst. mies, ellei hänellä ole tunteet minuun muuttuneet ). Jos lähtisin juttuamme viemään suhteeksi kärsijöitä sijaiskärsijöineen olisi vähimmillään 17 ( nykyiset kumppanit, molempien lapset, isovanhemmat (sekä meidän että kumppaneiden vanhemmat), yst. miehen ex kumppani lapsineen ja mahdollisesti asia loukkaisi vielä suurempaakin joukkoa. Eli en voisi ajatella eläväni vain itseni vuoksi ja tehden itsekkäät valinnat miettimättä muita.
Eli tässä jotain asioita liittyen aloittajan pohdintaan..elämä on.
YSTÄVÄ toivoo - oikein ihanaa jatkoa ja perheonnea !