Itsensäpaljastaja Naapurissa.

Näin meillä.

Naapurissa asuu itsensäpaljastaja/vilauttelija jonka olen huomannut tyydyttävän itseään terassillaan muutamaan otteeseen ja välillä hän on myös virtsannut pihalleen vaikka on nähnyt että joku istuu terassillaan ja näkee tämän. Myös muutaman kerran ollut ikkunassa alasti mukamas tulossa suihkusta ja sen tapaista toimintaa. Ja niin asun Vantaalla.

29

5322

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lukkojen taas

      Tosi järkkyy, no ota yhteyttä viranomaisiin. Sisällä kotonaan kai saa tehä mitä ny haluaa mut jos kusee partsilta tai vetelee käteen siel niin se on jo jotain muuta. Kohta tulee pakkaset niin eiköhän sekin pervertti pysy sisällä.

    • ...

      Mahtaiskohan olla ketään, jonka tämä paljastelija ei haluaisi itseään näkevän "siinä kunnossa"? Sellaisen voisi sitten raijata vaivihkaa paikalle ja odotella seuraavaa esitystä. Jos kyseessä on taloyhtiö, niin vaikka isännöitsijä tai huoltomies teille odottelemaan, ja sitten kiva pikku puhuttelu. Tai koeta hankkia näkösuojaa.

      • Näin meillä.

        Hän ajoittaa sen tyydytyksen ja paljastelun siten että esimerkiksi mieheni ei ole kotona sillä hetkellä ja hän tekee sitä myös talvella terassillaan. Asumme siis rivitalossa ja en enää katsokaan sinne päin ettei hän vain saa lisä kiihoketta. Viimeksi tänään hän istui elin esillä terassilla ja mukamas ei huomannut että olin pihallani ja lopuksi hän tyydytti itsensä loppuun asti ja leikki yllättynyttä että näin kaiken. Useimmin astelen takaisin sisälle mutta ajattelin että hitto soikoon jos haluan olla omalla pihallani niin silloin myös olen.

        Onko kenelläkään omia kokemuksia tälläisistä naapureista tai yilipäätänsä itsensäpaljastelijoista ja kuinka olette toimineet silloin?

      • heh__________
        Näin meillä. kirjoitti:

        kävele luokse ja sano että pistä hiiri piiloon tai mene sisälle runkkaamaan. Ei ole asiallista levitellä vehkeitään julkisesti. Se siitä toisten mielenrauhan järkyttämisen ilosta ;)

      • Anonyymi
        Näin meillä. kirjoitti:

        Hän ajoittaa sen tyydytyksen ja paljastelun siten että esimerkiksi mieheni ei ole kotona sillä hetkellä ja hän tekee sitä myös talvella terassillaan. Asumme siis rivitalossa ja en enää katsokaan sinne päin ettei hän vain saa lisä kiihoketta. Viimeksi tänään hän istui elin esillä terassilla ja mukamas ei huomannut että olin pihallani ja lopuksi hän tyydytti itsensä loppuun asti ja leikki yllättynyttä että näin kaiken. Useimmin astelen takaisin sisälle mutta ajattelin että hitto soikoon jos haluan olla omalla pihallani niin silloin myös olen.

        Onko kenelläkään omia kokemuksia tälläisistä naapureista tai yilipäätänsä itsensäpaljastelijoista ja kuinka olette toimineet silloin?

        Riisi pikkarit ja istu vastapäätä ja ota dildo käyttöön, näin on molemmilla nautinto näkemästään.

    • Tosin sillä erotuksella että olen itse se joka ei suihkun jälkeen käytä pyyhettä. Olen kylllä tietoinen naapureiden katselusta muttei se minua haittaa...

    • niems

      Onko nainen vai mies. Jos on nainen niin tulen mielelläni katselemaan paljastelijaa.

      • ................

        Eikö sinun miehes ole vielä käynyt juttelemassa ukon kanssa? Kannattaa kokeilla.

      • Voiollakivaakin

        Jos et kehtaa muiden naapurien takia olla niin ronski, niin vain hänen näkyvillään vaivihkaa haukottelet isosti ja raavit itseäs pepusta, mahasta ja kainaloista oikein kankaan alta. Sitten tarkistat pöksyjä kunnolla levittäen, onko terveysside paikallaan ja jo täynnä verta. Kaikkea sellasta. :)

      • Ota yliote
        Voiollakivaakin kirjoitti:

        Jos et kehtaa muiden naapurien takia olla niin ronski, niin vain hänen näkyvillään vaivihkaa haukottelet isosti ja raavit itseäs pepusta, mahasta ja kainaloista oikein kankaan alta. Sitten tarkistat pöksyjä kunnolla levittäen, onko terveysside paikallaan ja jo täynnä verta. Kaikkea sellasta. :)

        Ei tollaisille ainakaan pidä näyttää pelästynyttä tai hämmentynyttä naamaa, vaan olla ronskisti pihalla ja antaa tavallansa takasin. Siis sen isännöitsijälle ym. ilmoittamisen lisäksi. Mikset myös poliisilta kysyisi, mitä mahdollisesti voi tehdä. Ehkä poliisi vaikka käy vähän jututtamassa miestä ja saa tämän jo sillä säikähtämään.

        Tuli vaan mieleen sellanenkin kuva, että jos menisitkin itse sinne pihalle heti, kun miehes poistuu kotoa ja odottelisit jo valmiina puutarhatuolilla HK:n sininen sepaluksesta pilkistäen ja sitä silitellen. Mahtas suu loksahtaa auki ja pelästyä ronskia eukkoa.

      • No :D
        Ota yliote kirjoitti:

        Jatkossa voit myös mennä terassille istumaan selkä häneen päin ja kailottaa puhelimeen ei-kenellekään mukamas ei häntä huomaten sellaista, jonka hän voi yhdistää itseensä, siis tässä paljasteluasiassa, mutta johon hän ei voi kuitenkaan tarttua. Vaikka että "No, terppa taas! Mietin tässä just, että laittasko grilliin tän mun ukon turskin hookkanin (HK - tosin keksin just ite :)) vai yhren julmetun pienen prinssinnakin! Ei sulla olis ireaa?! - - Joo, joo, mut ko ei siittä nakista venyttämälläkään riitä ees yhelle ja se näyttää vähän pilaantuneeltakin! - -"

      • Lallallallaa
        No :D kirjoitti:

        Muista nauraa.

      • Anonyymi

        Eiköhän tuo mies ole.

    • Klips klips

      Asuthan Vantaalla, känsäkourien luvatussa maassa.

    • Hilma_Kaakinen

      Rakkikouluun tommoiset röllit! Se on uljasta! Koiraaaah! Huoraaah! Apinaaaaah! Rotttaaaaahhhh! Ätsäryynikkö!!! Syntipukki!

      • kukidlöö

        Otat selvää kuka on tämän miehen äiti ja numero palvelusta hankit numeron. Sitten vaan seuraavaksi parvekkeelle oikein odottelemaan että millon se on siellä ja ei kun kuva siitä nakista. Sitten vielä huikkaat miehelle että " tää menee sit sun äidilles!" ja painat lähetä nappulaa. Tai näytät isännöitsijälle tai muulle..

        Tosiaan pariinkin otteeseen tullut törmättyä itsensäpaljastajaa. Tosiaan pahin mitä voi tehdä on hämmentyä tilanteesta, senhän takia ne sitä tekee. Joten voit jokokommentoida jotenkin että, entä jos oma äitis näkis ton tai jtnsen tyyppistä..?
        Irvailunkaan en uskoauttavan.
        Taisitten oletvaan ihan hiljaa mutta sillä tavalla että mies oikeasti luulee ettet nähnyt häntä.

    • palastelija

      älä vahtaa naapuriasi, anna sen puuhailla mitä haluaa pihallansa..taitaa kuitenkin silti kiinnostaa

      • tyhmiä?

        Mistä noin tyhmiä kommentoijia piisaa?

    • 18+19

      semmoset vanhat, lampaanvillan kerihtimet, isot semmoset. Naksuttele niitä partsilla ja tuijota SINNE PÄIN. Kokeile ihan psykologisessa mielessä, onko mitään vaikutusta. Muista TUIJOTTAA, äläkä puhu mitään.

      • Anonyymi

        :----D

    • kotonaan
    • Nimetön...........

      En käy munasiltaan/kalsareissa pihalla! Mulla on aina aamutakki (vähintään) päällä ja jos teen jotain intiimiä sisällä asunnossa, niin pistän verhot kiinni!

      • tyttö 2010

        ottakaa nyt ensin selvää saako olla alasti vai ei.Ja mitäs pahaa siinäkin taas on.Jos uteliaat ja ahdistuneet kyttääjät haluaa kytätä mitä naapuri tekee niin minkäs sillekkän kukaan voi Muakin kytätään kun olen pihallani alasti ja otan aurinkoa.Se on sellasta kun kaikilla akoille ei ole niitä muotoja ja mulla sattuu olemaan.Minähä tyttö en välitä hyvä että kyttäävät mutta olen kuiteskin vielä miehestäni kiinnostunut en naapurin akoista heh heh. Mitäs sitten.

    • Anonyymi

      Vilautat omaa röpsääsi niin eiköhän ukon itsepaljastelu lopu siihen samaan tahtiin kuin kaikki halutkin.

    • Anonyymi

      Juttu ei ole uskottava, koska normaali ihminen jolla on elämä, ja kunnioittaa muita ihmisiä, ei tiedä, mitä naapurinsa sisällä puuhaa.

      Jos ap olisi kertonut vain ulkona tapahtuvasta toiminnasta, poliisin soitto vihjeet ym olisivat kai ok, riippuu mitenpaljon ap on nähnyt vaivaa nähdäkseen naapurin pihaan, kieltänyt aidan kasvattamisen/rakentamisen jne.

      Juttu menettää kaiken uskottavuutensa, kun ap kertoo, että hänelä on oikeus katsella naapurin ikkunoista sisään yksityisyyden suojan ja kotirauhan suojan alueelle.

    • Anonyymi

      Periaatteessa kai samat yksityisyydensuoja ja kotirauha suojaa myös pihaa, mutta kyllä kai nyt maalaisjärki sanoo, että Suomessa moniin pihoihin näkee kyttäämättäkin, kun Suomessa ei ole samanlaisia korkeita tiilimuureja suojana, kuten Britanniassa, Ssaksassa ym joten kyllä piha on laista huolimatta jollain lailla eri asia kuin että ap vahtaa naapurinsa suihkusta tulemista terassilla istuessaan/oman kotinsa ikkunassa, tai missä lie.

    • Anonyymi

      Ehkä on paljastelija, tai on kyllästynyt sinun kyttäämiseesi, ja käyttää epätoivoisia keinoja jotta lopettaisit sen hänen suihkussa käymisen tiirailun ja muun tarkkailun.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      763
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      760
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      100
      730
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      636
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      592
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      470
    13. 39
      455
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      75
      437
    16. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      429
    17. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    18. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. Jos kaivattusi olisi

      Vieressäsi niin mitä tekisit?
      Ikävä
      40
      407
    Aihe